Vierailija

Oma jaksaminen on taas minimissä. En tiedä miten jaksan. Miksi minulla ei ole sitä " oikeaa" ystävää. Todellista, jonka olkapäätä vasten voisi itkeä, voisi kertoa surunsa ja ilonsa. Voisi kuunnella toista. Olisi aitoa ystävyyttä... Mutta ei;(



Álkukesästä meni jo hyvin, pystyin nauttimaan elämästäni. Paras ystäväni muutti toiselle puolelle Suomea kohta 2v sitten. Olen siitä vieläkin surullinen. Minulla ei ole ketään jolle puhua. Tutustuin jokin aika sitten erääseen ihmiseen josta luulin että nyt olen löytänyt sielun siskon, mutta petyin. Meillä on paljon yhteistä (masennus mm) mutta ajan kanssa huomasin miten niiiiin erilaisia kuitenkin olemme. Erilaiset arvot. Hän on 30, ikiteini. Olen häntä hieman nuorempi. Meillä molemmilla on lapsia. Olin aidosti kiinnostuntu hänen olostaan, tekemisistään. Mutta minulta hän ei koskaan kysynyt miten voin..



Hän polttaa todella paljon ja tykkää baareissa juosta. Minä taas olen erilainen. Tiedän, ettei tuollaisen pitäisi haitata, mutta...Hän tykkää laittaa paljastavia kuvia itsestään ja pitää sitä tärkeänä mitä muut hänessä näkee. Minä olen erilainen. Huomaan miten oli pakko ottaa häneen etaisyyttä. Ahdistuin hänen seurassaan. Se olen aina minä joka ottaa häneen yhteyttä. Se olen AINA minä joka käy heillä. Aina minä! En tunne oloani hyväksi hänen seurassaan. Nyt haluan olla vain. Ennen kävin joka pv hänen luonaan. En enää. Odotan kai että hän ottaisi minuun yhteyttä jos kiinnostaa. Ei ole mitään kuulunut. Hänen äitinsä asuu lähellä heitä ja on käytännössä aina heillä. Joten lapsenvahti ja hoitaminen on enemmän äitinsä kontoilla. Tässä asiassa ehkä olen hieman kateellinenkin. Meillä ei ole ketään. Tiedän että hänella on ollut rankkaa. Mutta tunnen olevani petetty, unohdettu " ystävä" . En haluaisi olla vihainen hänelle. Mutten mahda mitään että ajattelen niin:(



Kiitos kun sain purkaa! Helpotti edes vähän.



Jotain kommentteja?



Sivut

Kommentit (53)

Ajattelin pitää välimatkaa tähän ystävään. Ehkä on parempi että annan hänen ottaa minuun yhteyttä kun hän kaipaa minua jos kaipaa...



Vai mitä olette mieltä?



Ap

Asia ei ole niin AHDASMIELINEN mitä luulette



Ap



Mutta, nyt annan heidän olla omassa rauhassaan. Ja oikeasti hän halusi silloin että käyn vaikka joka päivä koska ei tunne ketään ja oli ihan yksin uudessa paikassa. Mutta, kun kerta teidän mielestä tämä on jo ahdistelua.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Eli siis " ystäväni" saa olla minulle millainen haluaa. kiva kiva.



En ole itseäni sinne tyrkyttänyt vaan hän on toivonut ja sanonut että saa käydä milloin vaan. JA olen hänelle sanonut että täytyy sanoa jos ei halua että tulen tai jos haluaa omaa aikaa.



Ja nyt annan hänelle sitä omaa aikaa. En halua olla riesana, vaikka yleensä aina siellä heidän lapsiaan katsonkin ja hän tekee omia juttujaan.



Olen siis huono ystävä.. okei

" Seuraavassa läheisriippuvuuden tuntomerkkejä. Joissain niistä tulee esiin ristiriitaisuuksia, jotka ovat läheisriippuvaisille tyypillisiä. "



Tälläisiä mietteitä itselle tuli;





Pakonomainen huolehtivuus ja riippuvuus

-Omasta mielestäni ainakaan vielä ei ole mitään pakonomaista huolehtivuutta ja riippuvuutta.



Kokemus siitä, että on vastuussa muista ihmisistä

-En usko



Ahdistuksen, säälin tai syyllisyyden tunteminen muiden ongelmista

- Tämä on kyllä osakseen totta. Tunnen ahdistusta (mulla muuten muutenkin ahdistuneisuutta) toisen ongelmista, joskus ehkä sääliäkin. Mutten syyllisyyttä.



Tunne velvollisuudesta auttaa muita, muiden tarpeiden ennakointi,

miellyttämisenhalu

- En koe omakseni



Toiminta omia toiveita ja ajatuksia vastaan

- En osaa sanoa



Ei osaa kieltäytyä, koska pelkää hylätyksi tulemista

- Osaan kyllä kieltäytyä, en pelkää enää hylätyksi tulemista. Enemmänkin pelkään jos kiinnyn liikaa ja sitten petyn





Tunne siitä, että apua tarvitsevat hakeutuvat hänen luoksensa

- En koe omakseni





Sitoutuminen muiden auttamiseen niin, että oma arkielämä kärsii '

-Noup





Puhuu paljon toisista ihmisistä, pohdiskelee muiden ongelmia ylenmäärin

-Noup



Kaikki voimavarat menevät muista huolehtimiseen

-Ei



Tyydytys tulee ihmissuhteista, vaikka ne toisivatkin tuskaa, ei kestä

yksinjäämistä

- Ristiriitaista. En halua olla yksin, mutta en uskalla oikein luottaa keneenkään, joten yksinäisyys tuntuu välillä paremmalta





Huonon kohtelun sieto, marttyyrimainen käyttäytyminen

-Otan helposti itseeni jos minulle puhutaan pahasti tms





Heikko itsetunto ja luottamuksen puute

-TÄYSIN TUTTU TUNNE



Oman itsensä jatkuva arvostelu, tunne siitä, että on huono ja erilainen ihminen

- Tämäkin on tuttua



Muut eivät saa arvostella, arvostelua saattaa seurata raivonpuuska tai syvä suuttumus

- Tämä pitää osakseen paikkansa



Toisaalta henkilö kyselee jatkuvasti, mitä mieltä muut hänestä ovat

- En jaksa ajatella mitä muut minusta ajattelee



Ei ota kehujakaan vastaan, mutta suuttuu, jos muut eivät kiittele ja kehu

- Ei pidä paikkansa



Elää muiden elämien kautta, saa tyydytystä muiden onnistumisista

-Ei pidä paikkaansa



Pelko olla oma itsensä, elää tunteella omaa elämää

-Toisinaan



Ei tunnista tunteitaan ja tarpeitaan

-En usko



Ei luota itseensä, tunteisiinsa eikä muihin ihmisiin

-Aika paljon pitää paikkaansa

Siellä voit saada uuden hyvän ystävän. MInä ystävystyin parisuhdekurssilla.



Ehkä joku yhteisterapia vaikka, jos teillä sielläpäin sellaisia on tms. Siis joku harrastus, jossa ihmiset paljastavat sisintään.

Hän ei ole se sielunsisko minkä toivoit hänen olevan. Ja jos hän ei ole edes kiinnostunut kuuntelemaan murheitasi (mitä ilmeisesti ystävältä kaipaisit) niin miksi haluaisit roikkua hänessä? Miksi et antaisi tuttavuuden asettua itsekseen omalle tasolleen? Miksi hampaat irvessä yrität sitä ylläpitää?



Ihan oikeasti, itsestäni tuntuisi tosi ahdistavalta jos joku kaveri - vaikka kuinkakin hyvä ystävä - olisi meillä joka päivä.

Vierailija:

Lainaus:




En ole itseäni sinne tyrkyttänyt vaan hän on toivonut ja sanonut että saa käydä milloin vaan. JA olen hänelle sanonut että täytyy sanoa jos ei halua että tulen tai jos haluaa omaa aikaa.




Tämä sanonta että " saa käydä milloin vaan" mielestäni ei tarkoita että käyt ihan joka päivä. Ja ei kaikki kehtaa sanoa jos ei sovi ja haluaa välillä omaa aikaa.



Ja ei kukaan jaksa kuunella tuollaista itsesäälissä rypevää tyyppiä pidemmän päälle. Oikeesti!



... ei nyt ihan yksi yhteen, mutta läheltä liippaa. Muutamat tuntuvat ehdottavan joko terapiaa, tai syvällisempiä keskusteluja sisältäviä harrastuksia. No, terapioihin ei mennä tuosta vain, ainoastaan jos on varaa mennä yksityisesti. Tuskin ap, kuten en minäkään täytä sellaisia kriteereijä, että saisimme tuettua terapia-apua. Joten antakaa niiden terapia-ehdotusten olla. Sen sijaan olisi todella mielenkiintoista kuulla, mitä ne syvällistä keskustelua sisältävät harrastukset ovat, ihan konkreettisesti? Missä sellaisia on?



Itse olen lopun kyllästynyt diipadaapa-kaverisuhteisiin, enkä kaipaa sellaisia lainkaan. Sensijaan haluaisin jutella oikeasti vähän vakavammista teemoista, ihmetellä? Eli sielunsisko on täälläkin hakusessa. Eli missä sellaisia ihmisiä harrastaa ja majailee?

Itse muutin pari vuotta sitten tänne pohjois-suomeen ja päätimme ystäväni kanssa silloin, ettei mikään tule väliimme. Ei edes se monen sadan kilometrin välimatka...



Mutta niin kävi, että tulihan se. Yhteydenotot vähenivät, kunnes loppuivat ja hän oli vaihtanut s-postiosoitteensa. Silloin olin vihainen, ei helkatti näin pitänyt käydä. Niin vannoimme ikuista ystävyyttä!



Välillä ajattelen niitä aikoja ja haikeana muistelen ystävyyttämme, meillä todellakin natsasi!

Sen jälkeen en ole tutustunut keneenkään niin hyvin, kuin silloiseen ystävääni. Näinhän se on, ei kaikkien kanssa kaveruuskaan onnista. Mikäli ystävän kanssa tapaamisen jälkeen olo on kuin märällä rätillä, väsynyt ja masentunut, on parempi antaa ystävyyden loppua.





mutta perustelen miksi. Tekstisi luettuani alkoi kurkkua kuristaa, kääk, olisi hirveää, jos joku ripustautuisi minuun tällä tavoin. Vaatisi ystävyyttää ja samankaltaisuutta ainakin mielessään.

Minulla ei ole ollut bestistä sen jälkeen kun teinivuosista pääsin. Minusta aikuisella ei kuulukaan olla yhtä ainoaa ystävää, jolle alvariinsa soitellaan ja kaikki asiat toitotetaan ja kaikkia jaetaan. Onko sinulla aviomiestä? Minulle parhaaksi ystäväksi riittää hän. Sitten on joukko sukulaisia, ystäviä, hyvänpäiväntuttuja perhetuttuja, naapureita.... jaan sosiaalisen elämäni tarpeet monen ihmisen kanssa, enkä kasaa odotuksiani yhden harteille. Näin odotuksia ei muodostu oikeastaan ollenkaan. Yksi tulee kylään yhtenä päivänä, välillä voi olla pari kuukautta väliä, etten ne juuri ketään muita kuin lapsia ja miestä, teen omia juttujani, ompelen, tutkin kaappieni sisältöä... elämä on rikasta ja parasta ilman pakkoystävyyksiä.

Enhän minä tänne voi kaikkea yksityiskohtaisesti kertoa, joka varmasti muuttaisi osaltaan näkökantaanne tilanteeseen.



Olen ehkä itsekäs. En voi sille mitään.



Onneksi täältä olen saanut hyviäkin kommentteja ja neuvoja. Pitäisi jokin " keskusteltava harrastus" löytää..



Ei muuten, mutta häntä ei oikeasti hirveästi kiinnosta moni asia, juominen menee edelle. Kysyin kerran että voitais keksiä jotain mukavaa tekemistä, niin se oli sitten se bilettäminen...



Ap



PS; Joo joo, menee puolusteluksi omaa itteä kohtaan..

Itselläni on monta ystävää joita en näe kuin maks 1/krt vuodessa, mutta soitellaan aina silloin tällöin. Ja pidän heitä kyllä ihan ystävinäni.

Tunnut hieman takertuvalta, enkä sano tätä pahalla.

Jospa kyse onkin taas jostain ihan muusta ? Jos ystävä ei olekaan tähän nyt se oikea lääke, vaan ammattiauttaja.

Suhde äitiini ei ole ollut kovin läheinen eikä tiivis. Vasta aikuisiällä olemme hieman lähentyneet



Hyvä että olette ottaneet eri näkökantoja esille. Minä olen vilpittömästi ajatellut ettei minussa ole vikaa noin paljoa.. Mutta edelleen minusta vikaa on myös kaverissani...

hassumpi vaihtoehto. Enkä siksi, että ap kuulostaisit mitenkään hullulta tai terapian tarpeessa olevalta. Vaan siksi että jos kaipaat syvällisiä keskusteluja, sellainen ystävyys ei välttämättä synny tuosta vaan. Johonkin pari kuukautta tunnettuun ihmiseen ei ensinnäkään kannata edes luottaa niin paljon, että kertoo henkilökohtaisimmat asiansa. En minä ainakaan kertoisi, jos ne asiat olis oikeasti vakavia. Nuoruuden sydänsurut ja kauuuheat mieshuolet on eri juttu kuin aikuisen elämän kipuilut, joista saa paljon isommat aseet käyttöön jos menee sukset ristiin.

Vierailija:

Lainaus:


jaan sosiaalisen elämäni tarpeet monen ihmisen kanssa, enkä kasaa odotuksiani yhden harteille. Näin odotuksia ei muodostu oikeastaan ollenkaan. Yksi tulee kylään yhtenä päivänä, välillä voi olla pari kuukautta väliä, etten ne juuri ketään muita kuin lapsia ja miestä, teen omia juttujani, ompelen, tutkin kaappieni sisältöä... elämä on rikasta ja parasta ilman pakkoystävyyksiä.




Mulla oli yksinäistä ja ystäviä nolla niin kauan kuin yritin hampaat irvessä etsiä sydänystävää. Sitten luovutin ja päästin paineesta löytää " se oikea" ystävärintamalla. Nyt mulla viimeinkin on sosiaalista elämää niin paljon kuin jaksan ja haluan. Sydänystävää ei ole, mutta en ole edes sellainen ihminen, jolle toisen olkäpäätä vasten itkeminen olis luontevaa.

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat