Vierailija

Täällä yksi äitiydestä haaveileva ja vauvakuumetta poteva skitsofrenia diagnoosin saanut 32- vuotias naisihminen.

Sairastuin ensimmäiseen pykoosiin seitsemän vuotta sitten ja sen jälkeen on tullut pari psykoosijaksoa lisää, josta viimeisimmän aikana tuli sitten diagnoosiksi skitsofrenia.

Olen käynyt terapiassa ja saanutkin hyvin apua siitä, hoidon tukena olen syönyt zyprexa nimistä lääkettä ja nyt annostusta on laskettu 5mg, ollut parhaimmillaan (tai pahimmillaan) 15 mg.

Lääkettä kokeiltiin kerran vaihtaa muutama vuosi sitten toiseen ja vähemmän painoa nostattavaan, mutta se ei sopinut ja tuloksena oli psykoosin uusiminen.

Nyt tunnen kuitenkin olevani ns. aika hyvin jo "selvillä vesillä" työelämässä ja parisuhteessa miehen kanssa. Vauvakuumetta on ollut jo vaihtelevasti muutaman vuoden ajan, mutta nyt tuntuu siltä, että olisi oikeasti valmis äidiksi ja mielenterveys noin suht`koht kohdillaan...kukapa sitä täysin terve olisikaan ;).

Nyt ollaan sitten miehen kanssa ajateltu, että kunhan painoani saan vielä tietyn määrän pudotettua (olen nyt vielä aika reilusti ylipainoinen) ja raskaus olisi mahdollinen ilman raskausdiabeteksen ym. suurta riskiä niin lasta alkaisimme tosissamme yrittämään.

Olen jo alustavasti puhunut sairaanhoitajan kanssa lääkityksen tarkastamisesta ennen raskauden yritystä ja mahdollisesti saan lääkärille ajan jo kohtuu nopeasti.

Nyt siis kaipaisinkin kokemuksia lääkityksen aikaisesta raskautumisesta ja miten vanhemmuus on lähtenyt sujumaan, onko sairaus vaikuttanut mitenkään lasten kanssa ja tietysti voivat vielä kuumeilun asteella olevat jakaa kokemuksia :).

Kommentit (2)

Meitä oli silloin kolme lasta, nuorin 2-vuotias. Joten voihan se tauti puhjeta kenelle vain, kun lapset on jo tehty.



Oletko saanut terapiassa selviteltyä psykoosiesi syitä? Oma äitini ei ole koskaan kohdannut elämässään tiettyjä asioita ja uskon, että hän sairastuu psykoosiin koko loppuelämänsä parin vuoden välein. Mutta sinulla tilanne on varmaankin toinen, jos olet asioita käynyt läpi.



Kukaanhan ei tässä elämässä mitään vakuutusta terveydestään saa, joten sinänsä me kaikki ollaan samalla viivalla. Itsellä on ollut ihan kamala sairastumisen pelko juuri tuon äitini vuoksi, ja käyn nyt itse terapiassa. Mutta pakko se vaan on uskaltaa elää, eikös?



Varmaan teilläkin vaikuttaa aika paljon turvaverkkojen määrä. Miten lapsen hoito onnistuu mahdollisen sairaalajaksosi aikana? Onko muita tuttuja tai sukulaisia lähistöllä?



Mutta tsemppiä pohdintoihin!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat