Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

Meillä sujuu arki hyvin ja olemme aina tukeneet toisiamme kaikessa. On turvallista ja hyvä olla.

Toisaalta mitään suunnatonta tunnekuohua ei ole koskaan ollut vaan sellaista mukavan kotoisaa avoimen ystävällistä yhdessäoloa.



Joskus olen kyllä niitä tunteita kuohuttaviakin miehiä tavannut mutta silloin ongelma on ollut se arki joka taas nyt pelaa loistavasti.

Kommentit (13)

Vierailija:

Lainaus:


Eli se, jonka kanssa tulisin jakamaan elämäni. Ollaan oltu yhdessä kymmenen vuotta, meillä on kaksi lasta. Ja todella vaikeaa välillä. Luulen, että jonkun toisen kanssa voisi olla helpompaa. Meillä kummallakin. Tuttavapiirissä on muitakin, jotka ovat aina vain yhdessä, eivät pääse toisistaan eroon. Vaikeaa on yhdessä, mutta eivät osaa olla ilman toisiaan. Onko se sitten sitä, että on luotu toisilleen...




Mieheni tosin ei ole vaikea, mutta persoona jota hieman pelkään ja kunnioitan.

Ja todellakin saa jalat alta ja pelkkä ääni saa kostumaan =)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Aina kun on arjessa vaikeaa, niin tietää, että ilman tätä miestä olisi vielä vaikeampaa.



Minä ainakin tiesin nykyisen kanssa ensimmäisestä yöstä. Eli aluksia oli ihan fyysistä hullaantumista, jota vahvisti tuntikausien juttelu, jossa huomasimme, että keskeisissä asioissa arvomaailma menee yksiin.



Vertailukohtana oli tosin exä, joka oli sellainen suhde from hell. Eli huomasin selvästi, että tällaista on elo ihmisen kanssa, johon voi luottaa, jonka kanssa asiat sujuvat ja joka jaksaa työstää suhdetta ja nähdä vaivaa perheen eteen.

Eli se, jonka kanssa tulisin jakamaan elämäni. Ollaan oltu yhdessä kymmenen vuotta, meillä on kaksi lasta. Ja todella vaikeaa välillä. Luulen, että jonkun toisen kanssa voisi olla helpompaa. Meillä kummallakin. Tuttavapiirissä on muitakin, jotka ovat aina vain yhdessä, eivät pääse toisistaan eroon. Vaikeaa on yhdessä, mutta eivät osaa olla ilman toisiaan. Onko se sitten sitä, että on luotu toisilleen...

Mutta en usko mihinkään " hyvät kaverit" meininkiin, pitää sitä, ainakin suhteen alussa (ja muutenkin!!!!) olla sutinaa ja säihkettä.



" Älä jaa elämääsi sen kanssa, jonka kanssa voit elää. Jaa elämäsi sen kanssa, jota ilman et voi elää" .

Olen sen verran riippumaton ja sinut itseni kanssa että pärjäisin kyllä sinkkunakin. Joten on ollut tyytyminen sellaiseen jonka kanssa on hyvä olla.

Tasasen ihana otus! :D



Semmonen jonka kanssa voi puhua niitä näitä ja tuntuu hyvältä olla. Jos ei voi puhua sille asioistaan ja oleminen on vaikeaa, vaikka ihan perus siivoamiset ja muut asiat niin jos ne ei puhumalla selviä niin helpompiakin tapauksia on jossain.. Jos toinen haukkuu jatkuvasti jossain eikä asiaa saada puhumalla ja asioita järjestämällä paremmiksi niin jossain klikkaa.



Mulle se oikea mies ei ole tunteen paloa, kun ei toista näe ja sitten tulee se hetki kun tapaatte niin silloin se on jotenkin ihanaa, se on mulle tunteenpaloa.. Ei sen tartte olla räjähtävää, mutta kaipuuta toisen luo ja rauhallisuutta kun ollaan yhdessä. Kun on kaivannut ja näkee toisen. Jos sama tunne kantaa, kaipaaminen ja hyvä olo kun nähdään niin mielestäni kertoo että on oikean kanssa. Musta suurta tunnetta on juuri arjen ihanuus ja että homma toimii.

En minä olis mennyt naimisiin, jos olisin yhtään epävarma. Mutta minä en ollut. Tiesin ihan tasan tarkkaan, että tätä minä haluan.



Mun mielipide on, että jos tarvii epäillä, niin sillon se ei ole se oikea. Mutta tässä ketjussa on kyllä enemmän pessimistisempää mielipidettä.



Ja kyllä minäkin sen ymmärrän, että nelikymppisenä kannattaa ottaa jo se riittävän hyvä, varsinkin jos haluaa perhettäkin saada. Ei siinä vaan enää ole aikaa odotella. Mutta eiköhän siihen ikään mennessä ole yleensä sen verran kokemusta elämästä, että ne odotuksetkin on realistiset.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat