Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Seuraa 

Meillä on nyt tultu siihen vaiheeseen, että olen jotenkin ihan hukassa tuon kurinpidon kanssa. Poikani on neljä ja hänen isänsä ei asu kanssamme. Hänen suvussaan lapsia kasvatetaan kovan käden kautta eli jos tekee pahaa yleensä lapsia läpsitään. Suomessahan tämä ei ole sallittua, mutta ainaskin heillä lapset saadaan tällä tavoin tottelemaan. Minua ei ole koskaan lyöty, enkä jotenkaan koe tätä ollenkaan hyväksyttävänä tapana, mutta välillä todellakin tulee sellaisia hetkiä, että tekisi mieli huitaista. Isänsä pitää poikaa huonosti käyttäytyvänä ja kun tapaamme on ihan ihmeissään hänen käytöksestään. Sohvalla istuminen ei auta. Poika istuu helposti puolikin tuntia sohvalla (ilman siis mitään leluja tai telkkaria, tyhjinkäsin), mutta tuntuu, että sillä ei ole mitään vaikutusta. Itse olen tuon ajan keittiössä. Sitten kun tuo tempperamenttikin on aivan toinen, kuin ystävieni lapsilla, ei heiltäkään ole oikein apuja tähän asiaan saatavissa. Pelottaa vaan kovasti, että mitä se murrosikä tuo tullessaan, kun nyt on jo tälläistä. Tiedän muutamia adoptoituja lapsia ja heillä on ollut todella pahat murkkuiät. Erästäkin oli vanhemmat mattoon pyörittänyt, että saisi jotenkin rauhoittumaan, tosin ei ole enää missään väleissä vanhempiensa kanssa. Tätä en toivoisi meille käyvän? Olisikohan jollakin hyviä vinkkejä tuon kurinpidon suhteen? Mitä kuritusmenetelmiä teillä on kotona käytössä?

Kommentit (7)

Ota rohkeasti yhteys paikkakuntasi perheneuvolaan. Siellä tilanteesi ymmärretään, ja sieltä saat ihan käytännön neuvoja erilaisiin konfliktitilanteisiin, joihin vanhemmat lasten kanssa joutuvat. Hae apua ajoissa ennen kuin " huitaiset" .



Perheneuvolassa voit myös keskustella avoimesti lapsen isän ja ja sinun erilaisista kasvatuskeinoista ja saat varmasti tukea omalle näkemyksellesi.



Perheneuvolan käynnit ovat maksuttomia.

Meillä on kohta 7 v poika ja kohta 3 v tyttö ja erittäin tempperamenttisia tapauksia molemmat. Tyttö ehkä vielä kovapäisempi.



Sillä (lapsen) kiukun hetkellä ei auta mikään muu kuin oman maltin säilyttäminen. Valitettavasti se ei aina onnistu kovinkaan hyvin .... Jos ratkeamme kaikki kiljumaan, tilanne vaan pitkittyy.



Omaan huoneeseen tai yläkerran rappusille jäähylle laittamista on meilläkin kokeiltu - tuloksetta. Joko lapsi istuu siinä tuntitolkulla eikä kuitenkaan tunnu ymmärtävän mistä on kyse tai sitten tulee pois koko ajan ja aika menee hukkaan tapellessa. Ainoastaan rauhallisena hetkenä puhuminen ja selittäminen menee perille, mutta kiukun hetkellä lapsi unohtaa ne kaikki.



Nämä kamaluuskaudet liittyy selvästi uhmapiikkeihin. Tuo kohta tokaluokkalainen on jo aika lauhkea tapaus ajoittain ja yrittää jo selittää pikkusiskolleen miksi jotain ei pitäisi tehdä. Osa vanhempien selityksistä on siis selvästi mennyt perille.



Minä yritin ensin kasvattaa lapseni suomalaisittain, mutta huomasin ettei se toimi meidän perhe- ja asuinmaayhtälössä. Kun poika meni kouluun 3 v, hän oli jäädä jalkoihin. Muut lapset olivat paljon röyhkeämpiä ja pistivät poikaa ihan kuusi-nolla. Minun oli pakko ajatella uudelleen metodini ja sallia lapselle sellaista mitä ei Suomessa katsottaisi hyvällä. Meillä tuo esikoinen on aina ollut " kaksijakoinen" persoona eli koulussa kiltti ja kotona pahis.



Sukulaislapset siellä jossain kaukana tuntuu kaikki olevan kilttejä - kuri on ollut kova eikä fyysistä rankaisua ole vältetty. Lyömisellä kuitenkaan tuskin saadaan aikaan mitään hyvää, vain kierre joka jatkuu sukupolvelta toiselle.



Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Joskin hakeuduin sinne ehkä vähän eri syistä ja poikani oli silloin " jo" 7-vuotias... Kurinpidollisista ongelmista toki oli kysymys, muttei konkreettisia neuvoja ainakaan minulle herunut ja lähinnä vain hymisteltiin. Lisäksi lopputuloksena oli, että lapseni ovat oikeasti tosi ihania (kun eivät ole kuitenkaan vielä ratkenneet ala-asteikäisinä ryyppäämäänkään tai heittäytyneet varastelemaan?) ja vika taitaa olla hermoheikon ja masentuvaan taipuvaisen yh:n pään sisällä... :-( Että näin. Olen yhtä yksin asian kanssa kuin ennenkin. Tosin lohdun sanoiksi teillekin, että aika onneksi näyttää vähän korjaavan asioita. Tosin " ongelmalapseni" , ainakin hetkellisesti, korjattua hieman tapojaan on esikoinen heittäytymässä (esi)murkkuikään ja meno sitten sen mukaista. Ja taas saa äiti itkeä itsekseen kaiken surkeutta ja painia yksin kuri- ja muiden asioiden kanssa. :-(( Mutta perheneuvoloissakin varmaan on kovin eroja, joten voihan sitä yrittää... Täällä meillä päin tosin tuntuu olevan niin paljon " oikeita" ongelmia perheneuvoloiden työntekijöiden murheina, ettei pienet kurinpidolliset takapakit heita tunnut paljoa hetkauttavan...



Mitä kulttuurisiin kasvatus- ja käytöseroihin tulee, niin niitä tosiaan on paljonkin ja olen itse ainakin havainnut, että nekin ovat totta tosiaan kovin monipiippuinen juttu... Nimittäin tuo " kiltti koulussa ja riiviö kotona" -ilmiö tuntuu olevan kovin suomalainen Jekyll ja Hyde -ilmiö!! ;-) Omat lapseni pvat olleet paljolti juuri samanlaisia - ja osin ovat vieläkin. Kaikista omista vaikeuksistamme huolimatta suon asioiden mieluummin olevankin noin päin! Eli vielä pieni lohdun sana siinä, jos se nyt mitään auttaa: parempi kuitenkin, että riehuvat kotona kuin turuilla ja toreilla... Vaikka se helvetilliseksi voi sen kotielämän joskus tehdäkin, mutta silti!



Minulla on tuttavapiirissäni joitakin moku-perheitä, joissa lapsia (poikia) tunnutaan puolisuomalaisuudesta (=suomalaiset äidit)huolimatta kasvatettavan aika huiman ankaralla kädellä. Näin sivusta katsoen rangaistus ropsahtaa täysin varoittamatta ihan kummallisistakin asioista ja lapset kyllä noin suurinpiiretin tuntuvat tottelevan vanhempiaan toki paremmin kuin esim. omani - MUTTA: asian kääntöpuoli tuntuu olevan taas aivan järjetön käytös ja suoranainen pahanteko, kun ollaan vain ikätovereiden kesken, mihin tuo erään kirjoittajan lapsen koulussa jalkoihin ja alakynteen jääminenkin mielestäni viittasi... Tätä " toista puolta" olen nimittäin sitten kuullut omilta lapsiltani, kun ovat kertoneet, mitä ko. lapset tekivät, kun vanhempien silmä vältti... Eli: itse ajattelisin niin, vaikken todellakaan näemmä omiani aina onnistukaan kasvattamaan parhaalla mahdollisella tavalla, että se " läpsimisen perinne" totta totisesti (kuten monet tutkimukset ovat osoittaneetkin!) ei johda muuhun kuin kunnioittamiseen pelon voimalla. Eli rangaistuksen pelossa käyttäydytään toivotulla tavalla (vrt. eläinkokeet, juuri näinhän eläimiä voidaan kouluttaa tiettyihin valintoihin - valitsevat sen ruokakupin, josta ei tule sähköiskua... ), mutta se EI tarkoita sitä, että YMMÄRRETTÄISIIN, miksi jollain tietyllä tavalla ei saisi käyttäytyä... Ts. niin kauan kuin se auktoriteetti (vanhempi) on paikalla, ollaan nätisti, mutta auta armias kun silmä välttää, tehdään kaikki juuri päin vaston, koska rangaistuksen uhkaa ei ole.



No, tuohon teoriaan ainakin minä yritän uskoa, kun jatkan jokapäiväistä " taistoani" jälkikasvuni kanssa... ;o) Nimittäin siihen, että ehkä he kuitenkin oppivat suomalaisella " pehmotyylillä" ymmärtämään, MIKSI asioita tehdään tietyllä tavalla ja sen tavan vaikutuksen myös muihin ihmisiin ja ympäristöön, eivätkä tee niin kuin käsketään vain siksi, että nyt juuri tällä hetkellä he välttävät selkäsaunan... :-(



Jaksamista joka tapauksessa kaikille enemmän tai vähemmän uupuneille kasvattajille! Meidän vanhempien " osa" on sikäli kova, että työsarkaa riittää kovin pitkäksi aikaa ja tulokset nähdään vasta paljon, paljon myöhemmin. Mutta jos jaksamme tehdä työmme hyvin ja sitkeästi, niin toivon mukaan lopussa kiitos seisoo! ;-)

Minulla on 3v temperamenttinen tytär, jonka kanssa olen välillä ollut helisemässä. Kesän alussa laadimme hänelle mieheni kanssa " ohjelman" , johon sisältyy uusien taitojen ohjattua opettelua 2krt/pv ja hurjat kehut, sekä väliajoilla nk " aktiviteetteja" eli erilaisia kehittäviä leikkejä, askartelua, palapelejä vähintään puoliksi ohjatusti. ja kas kummaa: tyttärestämme on alkanut tulla iloinen, rauhallisempi, hän tuntuu kuulevan meitä helpommin ja arki kotona on ylipäänsä mukavaa. keväällä hän ei ollut kiinnostunut palapeleistä, mutta nyt hän oikein odottaa että pääsee kasaamaan 150 palan eepposta. En väitä, että kaikki lapset olisivat ohjatun ajan puutteesa, mutta meillä tämä siis toimii. Kannattaa kokeilla omien resurssien puitteissa, koska perheneuvola saattaa olla yhtä tyhjän kanssa ja jopa huostaanottoihin turvaudutaan moku- perheissä ihan eri perustein kuin kokosuomalaisissa. Lisäksi kasvatusneuvolan paperit seuraavat kouluun, eivätkä kaikki kasvatusalan ammattilaiset oloe niin päteviä, ettei se vaikuttaisi heidän ennakko- odotuksiinsa. Lähipiiristä on ollut ikäviä kokoemuksia.

Lyöminen/läpsiminen on tosiaan rangaistava teko, joten toivon, että pystyt pitämään malttisi ja jättämään sen ainakin väliin. Parasta painua vaan toiseen huoneeseen, jos tulee sellanen olo. Niitä oloja tulee, tiedän. Lyöminen aiheuttaa vaan sen, että lapsi oppii toimimaan samoin ja sukupolvien ketju on valmis.



Mulla on 7 vuotias poika eikä kovin isoja kurinpito-ongelmia ole ollut, kun poika on rauhallisen sorttinen. Häneen on tehonnut yleensä jonkin etuuden menettäminen tai pikemminkin niin päin, että hyvästä käytöksestä saa jonkin palkinnon. Pienellä lapsella on vaan tärkeetä, että se palkinto ei ole kovin kaukana, kun liian pitkä aika vie asialta tehon. Eli voisitko ajatella kokeilla palkitsevasi hyvää käytöstä ettei menis niin rangaistuskeskeiseksi elämä? Rangaistus rangaistuksen perään vie niiltäkin pohjan, kun koko ajan on keksittävä jotakin kovempaa. Tietysti myös tuo hyvä käytös pitää määritellä lapselle niin, että hän tajuaa mitä se on. Esim. saat karkkia, jos olet kaupassa " kiltisti" ei varmaankaan riitä, koska lapsi ei tiedä, mitä se kiltisti oleminen on ellei sitä tarkenneta hänelle.



No, nämä oli vaan mun mietteitä ja voin olla väärässä. Jaksamisia ja pitkää pinnaa sinulle!!

Meillä on 3-vuotias tyttö joka on erittäin tempperamenttinen, voimakastahtoinen persoona. Keinot on ihan hukassa, eikä mitään tietoa miten saada lapsi tottelemaan/käyttäytymään paremmin. Isän kotimassa lapset kasvatetaankin sen käden kautta, et läpsitään kuten ap mainitsit. Mielestäni tämä kasvatustapa on tietysti aivan väärin, mutta en ihmettele miksi sitä siellä käytetään, jos kaikki lapset ovat yhtä tempperamenttisia tapauksia. Sen seurauksella ne lapset ainakin tottelevat vanhempiaan ja kunnioittavat käyttäytymisellään. Mutta meilllä tätä lapseen kohdistuvaa väkivaltaa ei käytetä, en hyväksy sitä missään määrin, ja sen takia miehenikin on pitänyt kädet kurissa alusta asti. Mutta päivittelee kyllä välillä sitä läpsäytyksen voimaa, sillä kun hänetkin kasvatettiin..



Tuntuu ettei lapsi kunnioita meitä vanhempia ollenkaan.. Käyttäytyminen alkaa olla ihan mahdotonta, eikä mikään huoneeseensa miettimään laittaminen auta, vaikka kuinka monta kertaa sinne joutuisi.



Samassa veneessä taidetaan olla ap, minulla sama ongelma, ettei ystävieni lapsilla ole kenelläkään näin tempperamenttista luonnetta, joten heidän kanssaan keskustelu ei johda mihinkään..

Äitini on minulle muutamaan otteeseen ehdottanut yhteydenottoa perheneuvolaan jotta saisin neuvoja, jotka olisivat hyödyksi.

Meillä siis oli käymässä miehen sukulaisia ja heidän mukanaan alle kolmivuotias miehen veljen tyttö. Miehen veli itse ei ollut mukana, mutta lapsi oli siis tätinsä ja isoäitinsä kanssa. Heillä tosiaan oli tapana läpsiä lasta minun silmissäni aivan typeristä syistä. Valittamaan en koskaan mennyt, mutta oli kyllä sellainen olo, että teki mieli halia lasta vähän useammin.



Lasta läpsittiin, jos hän ei nukkunut. Kun ottaa huomioon aikaeron (7tuntia NewYork-Helsinki), niin mielestäni oli luonnollista, että lapsella oli unirytmi sekaisin. Lisäksi jos vaipanvaihto ei heti onnistunut, niin taas muutama läpsäisy peppuun tai käsiin. Lisäksi lasta läpsittiin, jos hän itki. Kun kävimme kaupassa, niin lasten täti (myös meidän lasten täti) läpsi taas, jos tämä vajaa kolmevuotias ei kävellyt. Meillä ei ole autoa, joten joudumme liikkumaan julkisilla. Mutta omia lapsia olen tottunut kantamaan sylissä, jos he ovat väsyneitä ja tämä lapsi oli vielä kevytrakenteinen, joten oli helppo kantaa.



Mitä taas alkuperäisen kysymykseen tulee, niin kyllä meidän lapset ovat jästipäisiä ja vilkkaita. Eivät ihan ensimmäisestä sanasta usko ja usein ajattelevat olevansa fiksumpi kuin äitinsä. Saan joskus tapella jopa aivan käytännön asioista (esim. miten astiat laitetaan kuivumaan) lasten kanssa, kun he ovat päättäneet toisenlaisen järjestyksen.



Mielestäni meillä on tarvittu ja tarvitaan välillä vieläkin tavallista kovempia otteita kasvattamiseen kuin monessa muussa perheessä. Tosin tuolle jatkuvalle läpsimislinjalle en ole lähtenyt, mitä näin noiden sukulaisten vieraillessa.



Aikoinaan kun vanhin tyttö oli 2,5 vuotias tapasin harrastusteni parissa ihmisen, jolla on sijaislapsia hoidossa. Hän sanoi, että tällaisten mokuperheiden lapsilla on paljon adhd-ongelmia. Hän sanoi sen, kun katsoi vilkkaan tyttöni liikkumista ja siitä jäi paha mieli. Lisäksi jäi sellainen olo, että itse en ainakaan missään neuvoloissa lasteni vilkkaudesta puhuisi, sillä he leimaisivat lapsen liian helposti jonkin syndrooman uhriksi jo siksi, että tämä on mokuperheen lapsi. En tiedä, olenko oikeassa, mutta tällainen fiilis jäi tuon yhden ihmisen kommentin jälkeen.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat