Vierailija

Kesä" lomani" on mennyt aivan seinille. Koko sen 3vk kun sitä on ollut, olen siivonnut, leiponut, tehnyt ruokaa ja passannut - SUKULAISIA.



Ensin oli miehen veljen häät. Puoli sukua majoittui meille, miehen kutsumana. Puhe oli hääviikonlopusta, mutta päättivät sitten yhteistuumin että jäävätkin viikoksi kun nyt kerran olivat lähteneet pääkaupunkia katsomaan!!! Minulla ei käytännössä ollut mahdollista sanoa ei käy, kun minulle asia vain ilmotettiin. Ja käviväthän he sitten maanantaina ruokakaupassa ostamassa jääkaapin täyteen sapuskaa. Kun vain olisivat vielä itse sen valmistaneetkin.....



Kun näistä päästiin oli aika kokala ja grillata ystäville. Olimme sopineet aikoja sitten että tullaan meille porukalla, ja kauempana asuvat voivat olla yötä. Oli aivan ihana nähdä lapssuden aikaisia ystäviä pitkästä aikaa, olin vaan niin rättiväsynyt sukulaisista että olis tehnyt mieli perua koko juttu. Vaan siinä olisin pilannut niin monen ihmisen ilon.



Toiveissani oli, että saisin ihan vain nukkua tämän viimeisen viikon, mutta toisin kävi. Miehen toisen veljen vaimo joutui yllättäen sairaalaan. Miehen veli ei kuulemma voi ottaa lomaa kun ei sitä saa, joten voisiko heidän lapset tulla meille muutamaksi päiväksi. Toki toki, kukapa ei auttaisi hädässä olevaa sukulaista. Nyt meillä sitten juoksentelee omien kahden lapsen lisäksi kolme serkkulasta, kaikki alle kouluikäisiä. Mistäköhän sitä repisi energiaa.....



Kiitos kun sain purkautua. Tämä kahvihetki av:lla auttoi kummasti.



Nyt kuuluu lasten video loppuvan, joten emmeköhän me lähde vaikka ulos juoksemaan.....

Kommentit (2)

kuulostaa kieltämättä aika työläälle. Onneksi meillä ei ole maalaissukulaisia!



Sopikaa ensi kesäksi jotain pieniä menoja sinne tänne ettei kukaan voi jäädä ainakaan viikoksi teille asumaan.

ainakin tämä vimpan viikon juttu. Olisit sanonut suoraan ettet jaksa tai sit keksinyt jotain että teillä on menoja. Oikeesti, hieman saat kyl syyttää itseäsikin. Jos suostuu ja on kiltti jatkuvasti niin sun ylitsesi kävellään ja loppupäässä saat burnoutin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat