Vierailija


Olen niin pahoilla mielin, vaikka tiedän, että turhaan. Olimme lomareissulla miehen sukulaisissa ja 2,5-vuotiaamme aiheutti vilkkaiden ja avoimien sukulaisten keskuudessa suurta paheksuntaa.



Lapsemme on erittäin hyvin käyttäytyvä kotioloissa ja tutuissa piireissä, kuten päiväkodissa ja lähisukulaisten luona. Vieraiden seurassa istuu minun tai isänsä sylissä ensimmäisen tunnin. Hän ei vastaa kysymyksiin, kunnes lämpenee ja tutustuu ihmisiin. Hän ei sanoisi kädestä päivää tai kiitä kuuluvalla äänellä, kunnes tutustuu paremmin.



Käymme paljon kylässä, mutta pääasiassa ystäviemme ja sukulaistemme luona, jotka ovat tuttuja. Nämä vieraampien luona vierailut ovat ihan painajaisia, kun lapsen kuullen jotkut aikuiset paheksuvat arkaa käytöstä ja vertaavat lasta vilkkaampiin serkkuihin tyyliin: " Kyllä se Kalle vaan osasi tuon ikäisenä käyttäytyä kylässä."



Plääh, kun raivostuttaa! Ovatko ihmiset yleensä aroista lapsista tätä mieltä vai ovatko sukulaisemme vain erityisen tahdittomia ja suvaitsemattomia?

Sivut

Kommentit (34)

Vierailija:

Lainaus:


Eri asia sitten kouluikäinen tai vanhempi. Mutta jotkut kyllä ovat todella ujoja, mistähän se johtuu, että vielä isompanakin pelätään ihmisiä??




Olen ujo aikuinen enkä osaa vastatat kysymykseesi. Sen voin kyllä sanoa että " toisten ihmisten pelkääminen" vie paljon voimavaroja. Olisi niin ihana jos joskus osaisi olla rento vieraassakin seurassa.




Meillä pohjanmaalaiset sukulaiset keskittyvät aina arvostelemaan ihmisten ulkonäköä ja sitä, kuka on lihonut mitenkin paljon. Meidän alipainoinen, mutta pyöreäposkinen tyttö on ollut oikea ilkunnan kohde. " On ollut ruoka-aikana kotona!" Nyt kun pyöreys kasvoista on 2-vuotiaana jo lähes poissa ja tyttö on kuin kukkakeppi, arvostellaan lapsen kuullen, kuinka kaaauhean laiha se on.



Anna ap mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

..vastasinkin sille joka sanoi " jos puhut hiljaa, olet epäkohtelias" tai jotain sinne päin... Sen lienee kirjoittanut aikuinen? Ja olen sitä mieltä, että on epäkohteliasta, jos aikuinen aiheuttaa keskustelukumppanille ylenmääräistä vaivaa.



Ujous sinänsä on ihan hurmaavaa! Ja lapsista " rohkeimmatkin" lienevät aika ajoin (tai tilanteesta riippuen) ujoja. Se taitaa kuulua kasvamiseen.

Vierailija:

Lainaus:




On rasittava, kun joutuu oikein ponnistelemaan kuullakseen, mitä toinen sanoo. Kohteliasta olisi ottaa kanssakeskustelijaa huomioon - tehdä osansa keskustelun ylläpitämisestä sekä puhua niin ettei kuunteleminen aiheuta kohtuutonta vaivaa.




puheessa lausetasolla.

Eri asia sitten kouluikäinen tai vanhempi. Mutta jotkut kyllä ovat todella ujoja, mistähän se johtuu, että vielä isompanakin pelätään ihmisiä??

siksi kun ujo ihminen on monesti vielä ns. jännittäjä. Jännittäminen vaikuttaa helposti äänen käyttöön, niin että puhuu hiljaisemmalla äänellä. Kurkun ja suun lihakset jännittyvät kun ihminen jännittää eikä puhe ole silloin rentoa. Ujo ihminen on tottunut puhumaan ehkä hiljemmin kuin muut ja sitä on kerrasta vaikea muuttaa, eikä ujo tee sitä tahallaan. Näin on ollut myös itselläni nuoruudessa. Nykyisin kyllä osaan puhua kuuluvallakin äänellä, mutta oudossa seurassa olo on aina vaikeaa.



Eikä käskien sano paljon mitään silloin kun ujostelee. Mutta kun ujostelu menee ohi puhetta riittää todella paljon ja tyttö osaa kiittää, pyytää anteeksi jne. Osaa siis käyttäytyä mutta ujostellessaan menee lukkoon.



On kummallista ettei aikuiset ymmärrä lapsen ujostelua.


On rasittava, kun joutuu oikein ponnistelemaan kuullakseen, mitä toinen sanoo. Kohteliasta olisi ottaa kanssakeskustelijaa huomioon - tehdä osansa keskustelun ylläpitämisestä sekä puhua niin ettei kuunteleminen aiheuta kohtuutonta vaivaa.

Vähitellen se ujous on karissut. Isommassa joukossa en vieläkään kauheasti pulise, vaan mieluummin kuuntelen. Mutta kuitenkin olen kouluajoista lähtien saanut helposti kavereita ja tutustunut ihmisiin. Joku mulle opiskeluaikana sanoi, etten olisikaan ujo (koska olen tietyllä tavalla rohkea) vaan vain hiljainen.



Tietysti osa ujoudesta johtuu vain luonteesta, mutta osa voi olla opetettuakin. Esim. minä olen jälkeenpäin tajunnut, että olen ottanut mallia äidiltäni. Hän ei isoissa juhlissa, edes emäntänä, yritä viihdyttää ketään. Jos jutun aihe tyrehtyy, hän vain katselee ikkunasta ulos eikä yritä väkisin sanoa mitään. Minusta taas pieni small talkin opettelu on hyvää käytöstä.

sopeutuu nopeasti uusiin tilanteisiin ja ihmisiin liity kiintymyssuhteen laatuun, ellei kyse ole valikoimattomasta kiinnittymisestä. Ärsykehakuisuus on synnynnäistä samoin kuin vetäytyminen ärsykkeistä.

Koululaisella oli viimevuosi vaikeaa arkuutensa vuoksi. Oma ope ok, mutta koulun muu henk kunta teki tilanteesta vaikean. Pelkää koulun alkua ja uutta opea. Onneksi on " älykäs" ettei oppiminen ole vielä kärsinyt, mutta... rohkeaksi ei ketään saa. Toinen arka menee eskariin. Pelottaa jo etukäteen miten onnistuu....

Usein minulta on kysytty mitä olen tehnyt " väärin" noiden kahden kanssa(perintötekijät kun ovat samat) Toiset ne vaa lämpenee hitaammin ja ovat myös monessa asiassa viisaampia

Ovat pelokkaita ja välttelevät ihmisiä. Toisaalta saattavat sitten käydä yllättäen kiinni.



Niin kai ihmislapsetkin - toiset sulkevat pahan olon sisäänsä, toiset oireilevat aggressiivisesti - ja tulevat huomatuiksi (tyhmempikin " perhekodin työntekijä" huomaa heidän pahoinvointinsa...)..

äitinä olen sitä mieltä että sukualistesi tapaisia ihmisiä on paaaljon.



Se että itse tiedät kuinka tilanteessa toimia eli annat lapsesi lämmetä rauhassa ei paljon lohduta kun toiset aukovat päätään.

Moni näyttää kuvittelevan että toisten lapset ovat hänen omiensa kaltaisia ja vanhempi on kasvatuksellaan aiheuttanut lapsen ujouden ja arkuuden. Ujous on kuitenkin ihmisen synnynnäinen piirre.



2,5 on todella pieni ja tarvitsee sosiaalisissa tilanteissa enimmäkseen turvaa. Hän ehtii " oppia rohkemmaksi" myöhemminkin.



Seuraavan kerran kun sukulainen selittelee kuinka heidän Kallensa osasi tuon ikäisenä jo sen ja sen; sano että silloin kun sinun Kallesi oli pieni sinä osasit olla arvostelematta Kallen persoonaa ja osaat vieläkin. Harmillista etteivät jotkut opi aikuisenakaan käyttäytymään.



Mielestäni ainoa keino lopettaa tuollainen puhe on vastata kärkevästi takaisin.

Näin lapsesi näkee ja kuulee kuinka sinä puolustat häntä ja hyväksyt hänen persoonansa. Tämäkin lisää lapsen rohkeutta.



Lisäksi voit sanoa kaikkien kuullen lapsellesi ettei tämän tarvitse sanoa käsipäivää tms. jos ujostuttaa.



Itse olen ollut samanlainen pienenä -arka ja ujo ja hiljainen- aina oudossa seurassa. Kun tyttö tottuu ympäristöönsä ja uusiin ihmisiin, alkaa avautumaan. Mutta hyvin rauhalliseen tahtiin. Iän myötä on helpottanut kovasti, on nyt pian 3½v.



Mutta anopin kommentti on mennyt ylitse muiden ja on edelleen haavana sydämessäni. Olimme kesäjuhlilla ja tyttäremme oli silloin n. puolivuotias. (Hän alkoi vierastamaan siis 8 viikon iässä). Paikka oli outo, suurin osa ihmisistä outoja, ja isovanhempiakaan ei siinä iässä vielä muistanut koska ei nähnyt heitä paljoakaan pitkän välimatkan takia. No, tyttö alkoi sitten itkemään hurjana kun isovanhemmat tunkivat naamaansa lähelle.. Anoppi siihen sitten että: " kummoseksi ne on sut oikein opettanut, vierastat omia sukulaisiasi!?"



Että näin. Tietyt asiat ei unohdu koskaan. Ja tiettyjen ihmisten tietämättömyydestä voisin pitää vaikka luennon!



Eli voimia teidänkin perheelle! Ja tietoa jakoon vain tyhmille ja tietämättömille ihmisille! Itse olen suositellut arkojen lasten vanhemmille Keltinkangas-Järvisen kirjaa " Temperamentti" . Antaa paljon tietoa eri temperamenteista sekä minulla antoi sen vahvistuksen (minkä itse tiesin, mutta muut ilmeisesti eivät), että VANHEMMAT EIVÄT PYSTY AIHEUTTAMAAN LAPSENSA VARAUKSELLISTA TEMPERAMENTTIA! Se on synnynnäistä.

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat