Vierailija

Meillä on takana aika raskas vauvavuosi ja esikoisella myös oli hankalaa. Nyt elämä alka olla paljon helpompaa ja luulisi munkin voivan paremmin. Mutta minäpä olen koko ajan väsynyt, ei mikää huvita, kaikki suututtaa ja pinna ihan älyttömän kireellä. Lapsia en jaksaisi ollenkaan, hetkittäin todella ärsyttävät mua enkä enää jaksa mihinkään pieneen itkuun tai kitinään edes reagoida, vaikka ennen en kestänyt yhtään " huudattaa" vaan singahdin paikalle sekunnissa.

Mikä mun on?

Sivut

Kommentit (36)

Itselläkin oli vauvavuoden hirveän valvomisen jälkeen monta kuukautta ihan kamalan väsynyt olo. Kuljin kuin maan alla viikosta toiseen... sitten elimistö alkoi vähitellen toipua siitä univajeesta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Vierailija:

Lainaus:


Normaalia elämää pienten lasten kanssa ja heti pitää kahlata perhetyöterapiat ja napsia pillereitä.






Niin, normaali elämähän on sitä kun hyvät hetket korvaa monin verroin ne satunnaiset huonot. Mutta joskus voi tilanne olla jotain muuta, jotain mihin pillerit ei auta. Ei silloin auta tuollaiset kommentit ainakaan. Jaksaahan täytyy, vaikka pää kainalossa, sitähän kaikki mediatkin suitsuttaa. Paineet kasaantuu ja vastuu vaan kasvaa, moni äiti joutuu unohtamaan itsensä kokonaan joustaessaan äärirajoilleen perheensä vuoksi. Kyllä silloin perhetyö on paikallaan auttamassa ja tukemassa.

Mulla on ollu pitkään ihan samat fiilikset, mutta en todellakaan laskis tota masennukseks vaan tilapäiseks vitutukseksi. Ei aina jaksa, aina ei tunnu kivalta, aina ei oo onnellinen. Mutta ei se oo masennusta.



Nyt vaan päivä kerralla yrität puskea, joku päivä onkin taas parempi ja taas sitä mennään. Luonnollista, että on rankan vaiheen jälkeen puhti kateissa. Loma varmaan tekis terää, ehkä joku uusi kiva harrastus?

lapset nyt 5 ja 3, nuorempi sairastellut paljon, työpaikalla hirveää.



En osannut enää nukkuakaan, olin täysin hälytystilassa. Kesälomalla olo nollaantui! Ja nyt on jo ihan hyvä olla.

Kolmas ei valvottanut mutta masennus iski vuoden kuopuksen jälkeen. Vitutti, itketti yms. Menin sitten lääkäriin, tekivät testin ja diagnoosina keskivaikea masennus.

kun nyt pikkuhiljaa helpottaa, niin en tunnu jaksavan enää yhään mitään.



Kuopus, nyt jo taaperoikään ehtinyt, herää enää vain 2-3 kertaa yössä, mutta sekin on minusta liikaa. Ekan vuoden heräsi tunnin välein ja valvoi aina tunnin tai kaksi aamuyöllä, mutta niin sitä vaan jaksoin, kun oli pakko.



Mun tekis mieli vaan nukkua, notkua koneella ja syödä karkkia. Ennen lapsia olin aika kova jumppaamaan ja muutenkin aktiivinen.



Kiva kuulla, että tämän pitäisi olla ohimenevää.



Jaksuja ap:lle ja muille väsyneille!

Mutta sitten kun tosiaankin on vain sitä alamäkeä, eikä ollenkaan ylämäkeä, niin ei oo mitään hysteeristä siinä, että myöntää tilanteen ja toteaa, että ei tää enää oo normaalia.



Eihän tässä nyt kukaan oo apua hakemassa siihen, että vähän vituttaa ja on ollut huono viikko. Kyse on isommista jutuista, joita 21 yrittää vähätellä. Mutta paljastaa siinä vain oman typeryytensä.

Tuhannet kiitokset tuosta " tilapäinen vitutus" -ilmaisusta =), se on täydellinen!!! En myöskään haluaisi uskoa olevani masentunut, vaikka sitä moni arvelee, koska joskus sattuu hyviäkin päiviä mustien väliin. Mullakin kaks lasta, vilkas 3½-v ja sairasteleva 1v10kk. Yöt menee välillä päin helkkaria vieläkin ja se jos mikä heijastuu seuraavan päivän jaksamiseen ja fiilikseen. Toisen lapsen eka vuosi oli, kuten yleistä on, ihan hirveän rankka ja moni asia on helpottunut satasella. Mutta nuo yöt...

Saan jo apua, saan yksityistä perhetyökonsultaatiota kerran viikossa, mutta eipä ne ole paikalla iltaisin ja öisin kun pahimmat hetket koetaan ja äiteellä olo aika toivoton.

Olen jo etsinyt yksityisen perheterapian yhteystiedot, vielä pitäisi varata aika. Että sais apua tähän pään sisällä asuvaan negatiiviseen asenteeseen kaikkea perhe-elämää liittyvää kohtaan. Ei se masennusdiagnoosi mullakaan mitään auttaisi, vai alkaako nuo lapset nukkua hyvin jos äiti popsii Prozacia?

Vierailija:

Lainaus:


Meillä on takana aika raskas vauvavuosi ja esikoisella myös oli hankalaa. Nyt elämä alka olla paljon helpompaa ja luulisi munkin voivan paremmin. Mutta minäpä olen koko ajan väsynyt, ei mikää huvita, kaikki suututtaa ja pinna ihan älyttömän kireellä. Lapsia en jaksaisi ollenkaan, hetkittäin todella ärsyttävät mua enkä enää jaksa mihinkään pieneen itkuun tai kitinään edes reagoida, vaikka ennen en kestänyt yhtään " huudattaa" vaan singahdin paikalle sekunnissa.

Mikä mun on?




Minulla oli vastaavaa jossian vaiheessa. Pyysin silloin miestäni ottamaan lapset parina päivänä ja häipymään jonnekin. Helpotti suunnattomasti kun tiesi, että saa olla kuusi tuntia yksin. Sovittiin siis ennalta aika, jolloin tulivat takaisin.



Toinen asia on tietenkin se, että vauvan itkuun pitääkin regoida, isompien ei välttämättä. Se voi olla ihan " sisäänrakennettuakin" .



Väsymykseen vielä: jos on vuoden verran yliväsynyt, ei sitä ihan pienessä ajassa tasapainoiteta. Minä sanoisin, että olet vieläkin ihan yksinkertaisesti VÄSYNYT. Yritä nukkua mahdollisimman paljon. Mene illalla vaikka yhtä aikaa lasten kanssa nukkumaan. Unohda tv ja netti. Kun pahin väsymys hellittää, yritä vaikka lenkillä käyntiä lasten mentyä nukkumaan. Itselleni ainakin netti ja tv lisäsivät ärtyneisyyttä. Nykyään vain isännän roikkuminen netissä nostaa ärsyyntyneisyystasoani ;-) Itse en enää kotona paljoa netissä käy. Tietenkin katson sähköpostit ja haen jotain tietoja, esim. sään tai tapahtumien, mutten enää surffaa päättömästi. Ja jonkin verran täällä pitää käydä - tietenkin... Eihän sitä muuten tunne elävänsä.

Mun mielestä asia on niin, että jos tuo tila menee ohi itsekseen kohtuullisessa ajassa, niin sitten se ei ollut sen kummempaa kuin tuollainen toipumisvaihe. Mutta jos olotila jatkuu kuukausia, ehkä puoli vuotta - vuoden, niin sitten sanoisin kyllä, että varmasti saa masennusdiagnoosin, jos hakee apua.



Mutta ei masennus poistu sillä, että ei halua itsellä sitä olevan. Jos poistuu, niin sitten ei tosiaan ollut masennuksesta kyse. Mutta jos se tilapäinen vitutus jatkuu pitkään, niin eihän se silloin enää ole tilapäinen juttu.

Mulla on itselläni takanani tuo elämänvaihe. Normaalia tuo on, ei mitään sen kummempaa. Ja kyllä ne huonot ja rankat vaiheet ja niitä seuraavat tuntemukset voi kestää pitkäänkin, eikä edelleenkään ole kyse muusta kuin siitä, että elämässä välillä mättää. Pitkään ja pahastikin.



21

kun univaje alkaa purkautua ja saan vihdoin nukkua enemmän, iskee ihan hillitön väsymys. Se nukkuminen laukaisee jotain.. ja tuntuu että väsyttää vaan enemmän ja enemmän!



Mutta joo, juttele asiasta neuvolassa.



Ja nyt kun helpottaa jo kotona, olisiko sinun mahdollista päästä muutamia kertoja esim. niska-hartiahierontaan? Olla kerrankin se, josta pidetään huolta, edes hetken ajan.

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat