Seuraa 

Hei vaan,

löysin itse aloittamani vanhan ketjun ja ajattelin nostaa sen esiin, josko jollain olisi kokemusta asiasta.



Odotan nyt kolmatta lasta, ja kuten pelkäsinkin, jo ensimmäisestä rutiinitestistä (rv 8) löytyi taas vasta-aineita. Seuraava testi on kuukauden päästä ensimmäisestä, muita ohjeita en vielä saanut ja neuvolatäti kyseli MINULTA lisätietoa vasta-aineongelmista...



Olenko ymmärtänyt oikein, että vauvan ja minun veret ovat päässeet sekoittumaan, vai voivatko vasta-aineet muodostua muulla tavoin? Mitään vuotoja tms minulla ei ole ollut.



Kertokaahan kokemuksianne!



Melonimamma ja kolmonen rv 10

Kommentit (8)

hei! mulla löytyi vasta-aineita verestä ja haluaisinkin tietää millä tavoin ja miten usein jouduit seurantaan ja menikö kaikki muuten hyvin? ja mitä vasta-aineista saattaa seurata vauvalle?

Odottelen lääkäriin menoa,viimeks vaan sanottiin että vasta-aineita oli löytynyt ja lääkärille varattiin aika sitten. kahdessa viimeisessä raskaudessa on seurattu veriarvoja, mutta ei ole ollut vasta-aineita aiemmin ,nyt odotan neljättä ja viikkoja on kohta 25, neuvolassa ei täti oikein osannut sanoa vasta-aineiden seurauksista(oli tosin sijainen,mutta kuitenkin ammatin osaava) taitaa olla aika harvinaista,että vasta-aineita muodostuu. kyllähän lääkärissä varmaan kerrotaan asiasta,mutta kiinnostaa tietää,kun tuntuu että on niin harvinaista,ja onko muita jolla myös ollut/on sama tilanne.

hyvä kuulla,että sulla ja lapsilla kaikki mennyt hyvin! itse jännäilen täällä, ja hyvä oli tietää miten jollain muulla on mennyt,kun olen lukenut netistä kauheimpia juttuja,joista nyt ei sitten taas tiedä onko ne välttämättä totta!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Saitko ensimmäisen raskauden aikana anti-d " piikin" esim. lapsivesipunktion, ulkokäännöksen yhteydessä? Vai tulivatko vasta-aineet " itsestään"

Käsittääkseni kun saa anti-d:n, niin vasta-aineet näkyvät sen jälkeen veressä ainakin jonkin aikaa.

Olisiko kellään kokemuksia vastaavasta tai esimerkiksi lääkärin neuvoja uusista raskauksista sen jälkeen kun vauva on anemisoitunut vasta-aineiden takia? Entä onko " linjoilla" ketään jolle vasta-aineet ovat aiheuttaneet esim. keskenmenoja tai muita ongelmia? Kaikki mielipiteet otan vastaan ilomielin!

esikoisen kanssa, raskausaikana mulla ei ollut vasta-aineita kertaakaan rutiinitesteissä, mutta sitten tytön synnyttyä hänellä oli Suora Coombs positiivinen ja se ilmeisesti kertoo, että immunisaatio on tapahtunut. Olen itse O rh- ja tyttö on A rh+. Vauvan bilirubiiniarvoja seurattiin, mutta ei onneksi kellastunut ja samoin hemoglobiinia seurattiin ekat kolme kuukautta. Jos se olisi laskenut alle 90, olisi hän saanut punasoluja, mutta onneksi kaikki meni hyvin ja hemppa pysyi sallituissa rajoissa. Nyt odotan toista rv 37+5 ja rutiinitesteissä ei ole vasta-aineita ilmennyt. Saas sitten nähdä, sairastuuko vauva hemolyyttiseen anemiaan synnyttyään, toivottavasti ei...



Mutta veriryhmävasta-aineimmunisaatiosta saattaa seurata seuraavia asioita:

1. Yleensä ei mitään.

2. Vauvan punasolut alkavat tuhoutua jo kohdussa. Tätä voidaan hoitaa verensiirrolla kohtuun rv 20 jälkeen tai sitten jos viikkoja on tarpeeksi, käynnistetään synnytys ja vauvaa hoidetaan kohdun ulkopuolella. Jos immunisaatio on todella vakava, voi se aiheuttaa ilmeisesti keskenmenon jo aiemmilla viikoilla, mutta on äärimmäisen harvinaista!

3. Vauva sairastuu synnytyksen jälkeen hemolyyttiseen anemiaan. Hoitona usein sinivalohoito, punasolutankkaukset tai verenvaihto.



Yleisin immunisaatiohan on juuri tämä anti-D, joka johtuu veren rhesus-tekijästä, eli äidillä se on - ja vauvalla +. Ekassa raskaudessa harvemmin aiheuttaa mitään ongelmaa, mutta jos raskauksia on useampia ja vauvat aina rh+, niin riski kasvaa. Anti-D immunisaatio on vakavin, mutta siihen on olemassa se rokote. Muitakin immunisaatioita on, esim. anti-E, tämä ei johdu rhesus-tekijästä, joten rh+ äidilläkin voi näitä vasta-aineita tulla.



Tietoa näistä asioista on tosi vähän saatavilla, ilmeisesti immunisaatiot ovat kuitenkin niin harvinaisia, että neuvolassakaan ei ole oikein mitään tietoa näistä asioista. Itse olen stressannut kovasti tämän raskauden aikana immunisaatiosta, mutta onneksi kaikki on mennyt hyvin. Tsemppiä teille muillekin, tämä taitaa valitettavasti olla sellainen " herran haltuun" asia...

Tervehdys,

kolmas lapsi ei ole oikein haaveissakaan vielä, mutta jos joskus... ;)



Minulla oli esikoista odottaessani loppuraskaudesta anti-d-vasta-aineita veressä, kuopuksesta koko raskauden vaikka edellisen synnytyksen jälkeen sainkin vasta-ainepiikin.



Olinkin toisessa raskaudessa seurannassa ja synnytys käynnistettiin vähän ikään kuin varmuuden vuoksi laskettuna aikana. Kuopus olikin sinivalohoidossa kolme vuorokautta ja kärsi 3 kk matalasta hemoglobiinista, oli kylläkin erittäin pirteä kunhan keltaisuus saatiin taltutettua. Ongelmana oli siis että minä olen Rhesus-negatiivinen ja kummallakin lapsella tämä tekijä on ollut.



Nyt kolmas raskaus mietityttää, sitä ei kielletty mutta pelottaa mitä kolmannelle vauvalle voi käydä jos hänelläkin on eri veriryhmä kuin minulla.



Onko kellään kokemuksia vastaavasta? Mitä lääkärit ovat sanoneet seuraavista raskauksista? Oletko ollut erityisseurannassa, miten raskaus on sujunut? Myös kahden odotuksen kokemuksella voi vastata, kaikki kokemukset otetaan vastaan ilomielin.



Kiitos vastauksista!

pipsapossu:

Lainaus:


Saitko ensimmäisen raskauden aikana anti-d " piikin" esim. lapsivesipunktion, ulkokäännöksen yhteydessä? Vai tulivatko vasta-aineet " itsestään"

Käsittääkseni kun saa anti-d:n, niin vasta-aineet näkyvät sen jälkeen veressä ainakin jonkin aikaa.




Ekassa raskaudessa vasta-aineet ilmestyivät itsessään viimeisessä kontrollitestissä joskus rv 36. Lisääntyivät maltillisesti synnytykseen asti, vauvalla ei ongelmia vasta-aineista, sain piikin synnytyksen jälkeen.



Toisessa raskaudessa sain rv 11 vasta-ainepiikin verenvuodon takia, ja pääteltiin että testien vasta-aineet johtuivat siitä. Kuitenkin määrä lisääntyi loppua kohden ja synnytystapa-arviossa rv 35 päätettiin käynnistää synnytys laskettuna aikana jos aineiden määrä ei lisääntyisi radikaalisti. En muista sainko tämän synnytyksen jälkeen enää vasta-ainepiikkiä vai onko jo liian myöhäistä ennaltaehkäistä aineiden muodostumista seuraavassa raskaudessa.



Voihan sitä aina toivoa että kolmas lapsi vihdoinkin perisi minun rhesus-tekijäni (tai siis sen olemattomuuden)...

Ekassa raskaudessa olin ensin vain rutiiniseurannassa veriryhmäni takia, eli 3 verikoetta neuvolassa. Punainen Risti analysoi kokeet ja antaa hoito-ohjeet joita neuvola tai äitipoli noudattaa. Kolmannessa testissä löytyi pieniä määriä vasta-aineita ja niitä seurattiin muistaakseni kerran viikossa (kerettiin kai ottaa 3 tai 4 krt loppuraskaudesta). Koska määrät eivät nousseet merkittävästi, annettiin synnytyksen käynnistyä itsestään. Vauvalle ei tullut ongelmia vasta-aineista ja minä sain sen anti-d-piikin pari päivää synnytyksen jälkeen.



Tokassa raskaudessa vasta-aineita löytyi kuitenkin heti ekassa rutiininäytteessä, ja seurantanäytteitä taidettiin ottaa noin kerran kuussa eli joka neuvolassa. Joskus rv 30 paikkeilla (en muista ulkoa milloin) vasta-aineiden määrä lisääntyi ja tästä syystä sekä edellisen section takia kävin synnytystapa-arviossa rv 35. Siellä lääkäri seurasi jotain aivojen suuren verisuonen virtauksia selvittääkseen onko sikiö anemisoitunut vasta-aineiden takia. Ongelmia ei lääkärin mukaan ollut, mutta käynnistyspäivämääräksi annettiin laskettu aika jos vasta-aineiden määrä ei lisäänny ratkaisevasti. Lopuksi näytteitä otettiin kai parin viikon välein.



Sain myös anti-d-piikin rv 11 verenvuodon takia, ja siksi Punaisen Ristin testivastauksessa luki aina että vasta-aineet johtuisivat siitä. Kuitenkin aineiden määrä lisääntyi huomattavasti myöhemmin, mikä vie uskottavuutta SPR:n analyysilta...



No, synnytys käynnistettiin kuten suunniteltu ja päättyi muista syistä sectioon. Poika syntyi 9 pisteen vauvana mutta kellastui ja hemoglobiini oli matala, ja siksi hän oli väsynyt ekoina päivinä eikä oikein jaksanut syödä. Hän oli 3-4 päivää sinivalohoidossa ja sai kerran punasolusiirteen, muttei varsinaista verenvaihtoa. Keltaisuuden hävittyä poikakin piristyi huomattavasti!



Hemoglobiini mitattiin neuvolassa äitipolin lääkärin ohjeistuksella kerran parissa viikossa ja pysyi matalalla (alle 100) 2 kk, jonka jälkeen se lähti hitaasti nousuun. Ennen sitä arvot olivat verensiirron tarpeen rajalla, mutta koska poika oli erittäin virkeä niin lääkäri ei nähnyt sitä välttämättömänä. Yleensä kuulemma 2 kk on ikä jolloin oma punasolujen tuotanto lähtee käyntiin. Tämän jälkeen pojan hB:tä tarkkailtiin neuvolatädin aloitteesta normaaleina neuvolakäynneillä parin kk:n ajan.



Itse en saanut muistaakseni vasta-ainepiikkiä enää toisen synnytyksen jälkeen, en tiedä miksi. Olen kuullut että vasta-aineet voivat aiheuttaa keskenmenoja (keho hylkii sikiötä), ja myös kuopuksen alkuajan vaikeudet pelottavat vaikka poika on tänään (9kk) todella vauhdikas ja älykäs tyyppi. Myös esikoinen on terve, fiksu tyttö. Siksi kaipaisin kokemuksia muilta samaa kokeneilta!



Mitenkäs sinulla, onko edellisissäkin raskauksissasi ollut vasta-aineita vai onko kyseessä ensimmäinen kerta? Miten pitkällä olet ja mitä neuvolassa ovat sanoneet?



Anteeksi maratonviesti, ajattelin olla perusteellinen kun kerran ryhdyin selittämään... ;D

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat