Seuraa 

onko muita keitä sektioon päätyminen näin jälkikäteen harmittaa??

1. synnytykseni oli " tavallinen" ja 2. sektio.



pääasia, eli perätilavauvan syntyminen turvallisesti, on tietysti tärkeintä, mutta..



sektiohaava on edelleen (8 kk sitten leikattu!) sekä tunnoton että yliherkkä eli kipeä, turvottava ja ärsyttävä. Onneksi alkuajan pahin kipu alkaa jo unhoittua, oli nimittäin todella kipeää ja se ikävästi haittasi vauvan ja etenkin isomman sisaruksen hoitamista.

-puhumattakaan leikkaushaavan ulkonäöstä! Sanokaa turhamaiseksi, mutta ennen jopa satuin pitämään vatsanseudustani eikä tuo kiemurteleva tuntovammainen arpi todellakaan mieltäni ylennä, tämä vaikuttaa myös tuohon eroottiseen elämänosa-alueeseen..



näillä kokemuksilla olisin kyllä sittenkin ollut valmis koittamaan alatiesynnytystä, ja jos joku pähkäilee näiden asioiden kanssa niin kannustaisin tavalliseen synnyttämiseen!

Sivut

Kommentit (24)

onnettomia kokemuksia!

Minulla on takana yksi sectio absoluuttisen ahtaan lantion takia, ja toinen kohta edessä!

Minun täytyy sanoa, että en olisi voinut hoitooni enää tyytväisempi olla!

Minua hoidettiin nätisti, eikä kukaan ärissyt eikä ollut huonolla tuulella! Paranin todella nopeasti, ja kotiin lähdinkin jo kolmantena aamuna! Haavaan laitettiin sulavat ompeleet, ja haava on tosi sievä, ja tosiaan ihan bikinirajan alapuolella! Ei silti, masu on edelleen leikkausalueelta osin tunnoton, mutta mitä sitten, pääasia, että vauva ja äiti voivat hyvin!!



Tuosta sectiolupauksen perumisesta piti sanomani, että eihän ketään voi pakottaa alatiesynnytykseen, ja pelot on otettava tosissaan! Voithan sinä pelkopolilla käydä juttelemassa asiasta, ei se varmasti ainakaan hallaa tee! Mutta ei sinua kukaan varmasti alateitse synnyttämään pakota!! Kyllä sinä itse päätät, ja varsinkin kun noin rajut repeämät jo ensimmäisessä synnytyksessä sait!!



ystävällisin terveisin nonuli ja justiina rv26+4

Itse en muista esikoiseni ensihetkistä yhtikäs mitään (hätäsektio nukutuksessa) mutta mitään traumoja ei jäänyt siitä asiasta. Olin vain nukutuksesta herättyäni niin onnellinen, kun minulle kerrottiin terveen lapsen syntyneen. Sitä tunnetta ei voi sanoin kuvata.



Näin vauvan ensi kertaa joskus parin tunnin ikäisenä kun pääsin heräämöstä. Isä oli viettänyt ekat tunnit vauvan kanssa ja muistelee välillä tippa linssissä niitä hetkiä. Oli se vaan sellainen kohokohta miehen elämässä. Ja vaikka ekat päivät olivatkin hankalia sektiohaavan kanssa, joka päivä asiat helpottuivat.



Minusta on outoa ajatella, että minulta olisi riistetty mitään. Päinvastoin, sain sektion ansiosta ihanan lapsen. En tiedä mikä voisi olla ihanampaa. Toisenlaisiakin kohtaloita on, joten miksi valittaa?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kuopuksemme siis syntyi sektiolla jalkatarjonnan vuoksi, eli minulla ei edes ollut muuta mahdollisuutta synnyttää tätä prinsessaa maailmaan. Tätä ennen oli 3 alatiesynnytystä jo takana. Itselläni oli jotenkin " ruusuiset" kuvitelmat, kuinka nyt pääsenkin helpolla edellisiin synnytyksiin verrattuna (olen ns maratooni synnyttäjä eli alateitse synnytykset kestävät pitkään). Mutta toisin kävi. Ei koskaan enää sektiota! Aluksi kaikki oli OK, mutta n 3 vrk sekstion jälkeen alkoikin alamäki: iski tulehdus. Haava tulehtui kun verta oli tihkunut koko ajan rasvakudoksen alle ja olin todella huonossa kunnossa. Aluksi eivät edes uskoneet tuntemuksiani, kun asiasta kätilöille kerroin. Kun kuume alkoi olla reilusti yli 39 enkä päässyt enää sängystä ylös, alkoi vasta tapahtumaan. Paikalle hälytettiin päivystävä lääkäri, joka tekikin minulle elämäni yllätyksen: hän aukaisi haavaa reilut 5 cm ihan tuosta noin vain, ei puudutuksia ei mitään. Ei edes varoittanut etukäteen - luojan kiitos, sillä olisin taatusti pinkonut pakoon keinolla millä hyvänsä! Sairaalassa suoneni eivät kestäneet antobioottia ja kaikki suonet hajosivat kesken kaiken. Olin sininen kuin mustikka.

Sairaalassa olin yht yli 2 vkoa, haava auki 2,5 kk, vahvat lääkkeet ja elo & olo yhtä tuskaa ja lapsia 4 kpl hoidettavana... Vielä nyt, kun tästä on 1v ja 3 kk, haava oireilee välillä hyvinkin vihaisesti...



Ei kiitos koskaan enää.



-kinde-

Sektio (suunniteltu pelon takia) nyt onnistui ihan ok kuitenkin kaikesta huolimatta. Alatiesynnytyksen jälkeen kesti yhtä kauan tervehtyä ellei paljon kauemmin. Ainut rasite oli, että ei voinut sektion jäljestä nostella vielä pientä esikoista.



Mieti ap, jos olisit yrittänyt alakautta, (puhumattakaan lapsen edusta), niin jälki olisi voinut olla tosi pahaa, tikkejä tuhat ja pidätysvaikeudet, parantuminen siitäkin kestää voi kestää 6kk. Tai 8kk, vuoden... minulla ainakin vihoitteli vielä 1v synnytyksestäkin menkkojen yhteydessä ja muutenkin huomas, missä repeämät oli olleet.



Sektiohaavakin vaalenee ajan kanssa. Nyt minulla on 2v pian mennyt, ja kyllä se arpi aika vaalea jo on.

... mutta en ole vielä kokenut sektiota, mutta enää toista alatiesynnytystä en halua kokea tai oikeastaan sitä riskiä, että kursiminen kuntoon epäonnistuu jälleen kerran - se jos mikä oli he...ttiä.



Mutta taitaa olla niin, että molemmissa tavoissa " synnyttää" on omat riskinsä ja ei voi tietää kuuluuko niihin, jotka joutuvat käymään ns. helvetin lävitse toipumisen suhteen.



Oletko muuten käynyt näyttämässä lekurilla tuota haavaasi?

Ihan mielenkiinnosta olisi kiva kuulla mitä mieltä ovat? Onko se siis tulehtunut vai mikä mättää, että edelleenkin oireilee.



Kovasti voimia toipumisellesi!

...siis onko sinulla kaksi vierekkäistä haavaa ? Vai ymmärsinkö mie vain väärin ??



Itselläni kaksi sektiota takana, kiireellisiä molemmat (vauva ahdingossa). Molemmat leikkaukset pystyviillolla ja tämä toinen leikattiin, niin että vanha arpi leikattiin pois, ihan pikku viiru jäi (liekkö veitsi lipsahtanut ) =)



Ensimmäisestä jäi alas arpikudosta kun makkaran alla levisi, mutta tämä toinen on todella siisti arpi, ohut (maks. 2 mm).



Mie toivuin molemmista leikkauksista todella hyvin. Toisella kertaa haava yritti tulehtua, mutta lääkäri reagoi heti punoitukseen ja antibiootit puri.



-E-

Minä olen aina luullut olevani epänormaali kun olen vihannut sitä, että minulle tehtiin sektio vuosi sitten. Tuntuu että kaikki ajattelee ja etenkin alateitse synnyttäneet että oletpas päässyt helpolla. Syynä siis sektioon raskausmyrkytys ja perätila.

Minua suorastaan itkettää vieläkin.

Haava on minulla siisti eikä kipeä ollut juurikaan edes alussakaan. toivuin niin nopeasti että hoitajatkin toppuuttelivat. kuukauden päästä juoksin jo agility harkoissa. haava vielä pikini rajan alapuolellakin ettei edes näy.

Mutta ei ne fyysiset vaan henkiset arvet jotka siitä jäi. Niitä on vielä vaikeampi peittää ja parantaa. Tunnen olevani epäonnistunut. Leikkaus päätettiin parissa tunnissa ennen kuin aloitettiin käynnistämään. en kerinnyt siis valmistautumaan.

sitten tulee hoitajat jotka tökkii katetreja emättimeen ennen oikeaa reikää ja kanyylitkin menee ohi suonen. lääkäri melkein ärjäisee että ole nyt kippurassa äläkä jännitä kun neulaa tökkii selkään. Oksensin kaksi kertaa leikkauksen aikana. ompa kiva kertoa tytölle sitten isompana, että kun äiti näki sinut niin alkoi heti oksentamaan. Lasta näytettiin muutenkin vain hetki ja heti pois. hänet sain vasta seuraavan päivänä viereeni.

Minulle iski melkein paniikki siitä etten tuntenut jalkojani enkä näin pystynyt säätelemään omaa kroppaani. se oli aivan hirveää. Itkin vain siellä heräämössä.

Toivottavasti en joudu enää sitä kokemaan.

Sektio on iso vatsanalueen leikkaus, josta toipuminen kestää pitkään. Sama asia kuin jos läpikävisi ison suolistoleikkauksen mutta sitten pitää vielä jaksaa huolehtia siitä pääasiasta eli vauvasta, imetyksineen.

Useinmiten alapääkivut, istumis- ja kävelyhankaluudet alatiesynnytyksen jälkeen ovat siihen varrattuna vähäisiä ongelmia.



Työssäni on myös tullut vastaan erittäin pahoja sektiohaavan infektiota, jotka nekin saavat minut entistä vakuuttuneemmaksi tästä asiasta. Onneksi pahat haavainfektiot ovat kuitenkin hyvin harvinaisia.



tosiaan, kokemuksia on laidasta laitaan, etukäteen ei voi tietää mikä sopii kelle ja miten!

kinde, kokemuksiisi verraten olen itse helpolla päässyt vaikka omatkin " ruusuiset" kuvitelmat sektion helppooudesta ovat karisseet. Pitkään näin unia ja koin ahdistavia pelkotiloja haavan alkuaikojen kivusta ja siitä liikuntakyvyttömyydestä kun ei edes jalkoja kärsinyt koukistaa/suoristaa sängyssä maatessa -ja ne kätilöt vain patistivat lapsen hoitoon!

Mutta aika kultaa muistot ja pikkuhiljaa toivutaan!

kiitoksia vastaajille, hieman helpottaa kun " kohtalotovereitakin" löytyy. Kavereillani kun ei sektioita ole takana, ja tuo mieskään ei ihan kaikkea voi ymmärtää ;-)

Itselläni takana 2 sectiota ja ei ole päivääkään kaduttanut, sillä ilmeisesti olen hyvin paranevaa tyyppiä. Esikoinen syntyi kiireellisellä sectiolla kun ensin olin puolitoista vuorokautta yrittänyt alakautta, josta hän ei sitten mahtunutkaan tulemaan ja kuopus suunnitellulla sactiolla.



Esikoisesta leikkaushaava ja arpi tuli luonnollisesti pystysuoraan ja on sellainen kiemurteleva vaalea juova, ei todellakaan mitenkään kaunis ja toinen haava on myös pystyssä, mutta huomattavasti siistimpi.



Toisella kerralla pidin itse leikkausta pahempana kuin ensimmäisellä kerralla, mutta en todellakaan ollut mitenkään kipeä tai haavaa ei särkenyt taikka jomottanut mitenkään. Ihan normaalisti otin kipulääkkeitä tarpeen mukaan. Ikävää kuulla, että sinulla on ollut ongelmia arven suhteen

Ihanaa että sinulla on mies joka tukee sinua. Minunkin mies on yrittänyt lohduttaa sillä että lapsi on terve. Hänen mielestä tein suuremman työn kuin moni muu alatiesynnyttäjä, ajatellen synnytyksen kestoa ja päälle vielä raskas sektio ja sen jälkeen vielä kivut. Mutta kun ei se niistäkään ole kiinni, olisin vain halunut tehdä naisen työn niin sanotusti, en tunne itseäni täysin äidiksi tai naiseksi kun lapsi ei tullut alakautta.

Olen myös niin kuin sinä miettinyt seuraavaa synnytystä, pelottaa että joudun pettymään taas samalla kuin odotan innolla. Jos saan synnyttää seuraavalla kerralla " normaalisti" niin voin varmaan helpommin hyväksyä sektion ja ajatella että olen saanut kokea molemmat tavat synnyttää ja olla niin sanotusti iloinen siitä.

Olen huomannut että teen ihan surutyötä asiasta. Käyn läpi surun eri vaiheita: olen syyttänyt itseäni sekä muita, ollut iloinen, surullinen ja vihainen. On vain yritettävä hyväksyä asia, vaikka se on niin pirun vaikeaa. Uskon että hyväksyn asian vasta jos ja kun saan synnyttää alakautta...

Ihana kuulla että meitä on enemmän, olen moneen oteeseen itkenyt että synnytys meni niin, kuukausi sitten. Jouduin itse kiirreelliseen sektioon koska vauvalla epäiltiin hapenpuute. Itse supistukset oli kestäneet jo 1,5vuorokautta mutta edistys oli hidasta, sitten vauvan syke pompahti yhtäkkiä 200 ja minulle vaan ilmoitettiin että nytt on sektion paikka. Menin totaliseen panikkiin ja koin koko kokemuksen erittäin hirveänä. Olin odottanut synnytystä alateitse koska halusin niin saada vauvan rinnalleni heti mutta nytt olin niin " aineissa" että hädintuskin muistan kun näin hänet ensimäisen kerran.

Minusta tuntuu kuin minulta olisi riistetty se onni saada oma pienokainen rinnalle heti synnyttyään. Sitä on vaikea selittää mutta osa synnytyksestä jäi puuttuumaan. Minun kohdalla ei ole kyse siitä että hirvittelen sektio jälkeä tai kipuja vaan minulta vietiin kokemus.

Ja harmittaa kun jotkut tykkää että sektio on helpompi kuin normaali alatiesnnytys, en ymmärrä sitä lainkaan. Paraneminen kestää pidempään ja lapsen hoitaminen on hankalampa sektiolla...

Ps. Ennen kuin kukaan haukkuu minua niin en olisi vaarantanut tyttäreni henkeä jotta olisin saanut synnyttä alateitse ei ole kyse siitä. Eikä kukaan henkilö vienyt minulta sitä kokemusta vaan tilanne.

olen edelleen samaa mieltä kuin edellinen eli ei se poista minun rakkauttani lapseeni vaikka näin tunnenkin. Hän on rakas ja tietenkin olen onnellinen että sain terveen lapsen. Silti tämä huonommuuden tunne ei häviä. Vaikka mies lohduttaisi kuinka monta kertaa tahansa että saatiinhan me terve lapsi niin se ei auta. viimeksi viime yönä oli mielessä enkä meinannut saada unta.

Periaatteessa odotan jo innolla uutta raskautumista mutta samalla pelkään raskautuvani.

Miksi ihmeessä ajatella asiaa noin? En minä valita että minulle syntyi terve lapsi, tällä tunteella ei ole mitään tekemistä sen kanssa kuinka onnellinen olen tyttärestäni.

Ärsyttää että ei voida hyväksyä että ihmiset kokee asiat eri tavalla. Jos ajattelee kuin sinä niin eihän kukaan saisi surra mitään aina löytyy pahempia kohtaloita.

Minun suru on minun suru eikä ole mitenkään verrattavissa sinun kokemuksiisi!!!

tuosta tunnottomuudesta haava alueella. Minulle on ollut aina eroottisesti herkkä paikka tuo mahan alue ja sitten en enää tuntenutkaan mitään.. en edes kosketusta. Onneksi se tunto on palannut vuodessa takaisin.

Oli kyllä' hankalaa ajatella yhdenkin vauvan kanssa miten päivistä selviää kun ulos halusi ja kerrostalossa asuin. vauvaa enempää kun ei saanut kantaa ja mukana vielä kaksi koiraakin. Voin kyllä kuvitella millaista se on jos on jo ennestään lapsia miten hankalaa. Siinä viel' ä yksi syy miksi en toista sektiota halua.

eli 2sektiota takana. Eka sektio oli kaikin puolin epäonnistunut, pelottava ja kivulias. Ja jälkimmäinen taas meni niin hyvin (suunnitellusti hereillä) ettei olisi voinut paremmin mennä! Siitä jäi hyvä mieli ja muistot ja menen nyt muutaman kk päästä kolmanteen sektioon turvallisin mielin. Aion kyllä vaatia saman leikkaavan lääkärin kuin edellisellä kerralla, jos vain mahdollista.



Eka arpi leikattiin pois ja näkyvissä on vain 1kapea vaakaviiva bikinirajan alapuolella. Alempana kuin missä ekalla kerralla, eli ihoa otettiin ilmeisesti reilusti pois kun poistettiin vanha arpi. Ja tunto palasi kokonaan muutaman kk päästä koko mahalle. Ekan sektion jälkeen tunnon palaaminen kesti paljon kauemmin ja haava oli rumempi.



Alkuperäinen kirjoittaja: suosittelisin minäkin haavan näyttämistä lääkärille jos se on vieläkin kipeä ja tunnoton jne oireileva.

minusta tuntuu juuri samalta kuin sinusta. En muista ensimmäisestä kerrasta juuri mitään, kun näin vauvani keskoskaapissa ja vasta seuraavana päivänä tajusin mistään mitään. Tokkuraisena pelästyin jopa miestäni, joka tuli katsomaan minua ja sitten vaivuin taas horrokseen.

En ikinä puhu kenellekään että olisin vauvani synnyttänyt.. minut on vaan leikattu ja sillä selvä.

kotikissa07:

[quote]


Mutta kun ei se niistäkään ole kiinni, olisin vain halunut tehdä naisen työn niin sanotusti, en tunne itseäni täysin äidiksi tai naiseksi kun lapsi ei tullut alakautta.





Tämä kuullosti minusta aika pahalta! Siis et tunne itseäsi täysin äidiksi tai naiseksi, siksi että et synnyttänyt alateitse. Mutta miten sitten jos tai kun raskaudut uudestaan ja pystytkin synnyttämään ns normaalisti. Ovatko lapsesi silloin eriarvoisia. Ainakin nyt kun luin viestisi sain sellaisen kuvan. Ehkä olen väärässä?! Mutta mun korvissani toi kuulostaa aika karmivalle. Ehkä sun pitäis jutella jonkun kanssa tästä syvällisemmin, esim neuvolassa.



Hyväksyn/ymmärrän sen, että sulla on huonoja kokemuksia sektiosta, mutta toi minka sanoit, että et tunne itseäsi täysin äidiksi on surullista lapsellesi.



Itse olen kokenut 3 hyvin erilaista synnytystä (sektioita kaikki) ja todella koen ne synnytyksiksi. Toivottavasti saan synnyttää vielä kerran.



A

Olen kokenut kaksi hyvin erilaista sectiota; hätäsection nukutuksessa jonka jälkeen vauva teholle, sekä kiireellisen section epiduraalipuudutuksessa, seurauksena terve vauva.



Ensimmäinen sectio oli traumaattinen kokemus, jossa paljon meni pieleen, toipuminen oli hidasta ja jouduin pelkäämään myös vauvan puolesta. Koin itseni epäonnistuneeksi synnyttäjäksi ja jollain tapaa vähemmän ansioituneeksi kuin alateitse vauvansa maailmaan pusertaneet. Vaikka järki sanoi että leikkaus oli välttämätön ainakin vauvan hengen pelastamiseksi! Hyvin sujuneen raskauden ja synnytyksen käynnistymisen jälkeen sectio oli täysi yllätys ja järkytys.



Onneksi uskaltauduin raskaaksi uudestaan ja sain myönteisen synnytyskokemuksen! Tällä kertaa synnytys oli rauhallinen sekä ennen sectiopäätöstä että koko section ajan, kaikki sujui kuten piti ja vauva voi hyvin. Toivuin myös paljon nopeammin. Toinen sectio pyyhki pois ajatukset " huonommasta" tai " vähäisemmästä" äitiydestä leikkauksen takia sekä ajatukset synnytyksestä pelottavana tapahtumana.



Älkää pelätkö tulevia synnytyksiä ja mahdollista sectiota, sillä missään ei ole päätetty että toinenkin synnytys on samanlainen. Päinvastoin se voi olla hyvinkin eheyttävä ja myönteinen kokemus.



ps. Ketjun aloittajalle haluaisin sanoa että käy näyttämässä arpeasi lääkärille, kuulostaa siltä ettei se ehkä ole parantunut kuten pitäisi.

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat