Vierailija

...eivätkä osaa enää oikein relata?



Minä olen siis sellainen ja aina kyläpaikoissa olen melkein ainoa, joka kiellän ja ohjeistan lapsiani joka käänteessä. En itsekään ole oikein ilahtunut tavastani ja huomaan tilanteen olevan kireä ja muiden vaivautuneita, kun kieltelen omiani. En vain osaa katsoa ja hyväksyä esim. sitä, että lapseni heittelevät sohvan tyynyt lattialle, vaikka ei kai siitä isoa vahinkoa tule, vaikka niin tekevätkin :/



Mitäköhän lapsistani vielä tulee...?

Kommentit (19)

Yritän myös jatkuvasti motkottaa pojilleni, että pitäisi aina kysyä ennen kuin ottaa jne., mutta ne pirulaiset eivät ota kuuleviin korviinsa. Rangaistuksia jakelen anteliaasti, mutta kun jäähypenkit sun muut puhuttelut eivät tehoa ensinkään. 5-vuotias istuu siellä penkillä itsekseen hihitellen vaikka 2 tuntia ja palaa samaan kiellettyyn toimintaan heti kun saa luvan tulla penkiltä pois, ja nuorempi tekee mitä lystää sinä aikana kun tappelen isomman kanssa. Ovat kyllä luonteeltaan tosi sinnikkäitä, joten olen ehkä vähän vähentänyt nipotusta mieheni suureksi harmistukseksi. Missähän iässä voisi toivoa viestin menevän perille?

Vasta aikuisena olen hiukan oppinut sanomaan vieraille ihmisille vastaa ja ilmaisemaan, etten halua tai pidä jostain, edelleen " viedään lelut käsistä" enkä kehtaa sanoa mitään..

Mun vinkki, älä ole liian ankara.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Vierailija:

Lainaus:


Joskus olen kyllä puristanut kädestä jonossa lujempaa kuin pitäisi tai kantanut huutavan lapsen pois kaupasta (no, se kai ei ole mitenkään fyysistä pahoinpitelyä).



Olen kyllä kova uhkailemaan, eli kuiskaan lapsen korvaan, jos joudun jatkuvasti kieltämään, että: jos tuo homma ei nyt lopu, niin me joudumme lähtemään kotiin. Yleensä se riittää.



ap




Lapset ovat tosiaan erilaisia. Jos minä kuiskaan lapsemme korvaan: jos homma ei lopu, niin joudutaan lähtemään kotiin, lapsi toteaa vain ei se haittaa. Oma tahto on kaikilla kolmella niin kova, ettei lapsi rangaistuksen saamisen jälkeenkään voi tunnustaa, että harmittaa.

Ja olen sitä mieltä, että on tilanteita, joissa ei vaan kertakaikkiaan retkuilla ja sitten on tilanteita, joissa saa olla kun ellun kanat. Käytös tilanteen mukaan. Lapset oppivat vähän kerrassaan että eri tilanteissa ollaan erilailla. Meillä ei myöskään ole käytössä fyysiset rangaistukset tai muutkaan rangaistukset yleensä. Asiattomasta käytöksestä vaan seuraa jotakin, jonka selitän lapsille. Esim. Tänään lapsi tuli tunnin liian myöhään kotiin. Olimme jo muut syöneet ja meillä oli sovittu meno. Lapsi ei ehtinyt syömään mitään joi vain lasillisen maitoa. Oli nälissään menoissamme. Totesin myös, että seuraavan kerran myöhästymisestä seuraa sitä, etten voi enää päästää ko kylään, koska lapsi ei malta tulla ajallaan kotiin. sitten tiukkaan puhuttelen lapsia näissä tottelemattomuus tilanteissa. Meillä on neljä lasta. 3,5 vuotiaan kanssa on tiukimmat tilanteet.

siis jos uhkaan, että " --tai muuten lähdetään kotiin" , niin sitten lähdetään kanssa, jos käytös ei parane. Aika paljon on niitä vanhempia omissa tutuissakin, jotka uhkaa noin, mutta sen jälkeenkin lapsi saa kiipeillä seinille eikä puhettakaan siitä, että " uhkaus" toteutetaan.



Meillä on tiukka kuri, mutta se lähtee toisen kunnioittamisesta. Ei kielletä vain kieltämisen ilosta, vaan perustellusta syystä. Esim. kahvipöydässä ei rohmuta herkkuja, koska muillekin pitää jäädä. Kiellot perustellaan ja asioista keskustellaan.

Tietysti lapset saavat rakkautta, syliä, kehuja, yhteistä aikaa jne. Sitähän se, se toisen kunniottaminen ja rakastaminen :-) Rajat ovat rakkautta.

Mulla on itsetunto todella heikko, en arvosta itseäni, en ole koskaan tyytyväinen itseeni, käytökseeni tai osaamiseeni, on vaikeaa ihan vaan olla tekemättä mitään ja relata, aikuisena onkin vaikeaa tehdä itsenäisiä päätöksiä uusissa asioissa, kun ei ole mitään sääntöä tai kukaan ei sano mitä pitää tehdä.

eli pidetään tiukkaa kuria, mutta asioista keskustellaan myös paljon eli selitämme lapsille aina, mistä on kyse ja miksi joku asia on kiellettyä jne. Kaksi erittäin kovapäistä tapausta meilläkin, joten raskastahan tämä välillä on ja joskus tuntuu, että päivät ovat pelkkää armeijameininkiä. Tosin meilläkin kehutaan lapsia todella paljon, halitaan ja suukotellaan ja puhutaan pehmoisia. =)



Erityisen kurjia ovat tilanteet, joista joku edellä puhuikin, että toisia lapsia ei kielletä tekemästä samaa, mikä omassa perheessä on kielletty. Esim. hiekkiksellä vievät lelut käsistä ja vierestä katsovat vanhemmat eivät sano mitään ja meidän lapset ovat ihmeissään, kun heidän toimiessa samoin puutumme heti asiaan.



Olen paljon miettinytkin sitä, että tämä on jatkuvaa tasapainottelua sen suhteen, miten kasvattaa lapsesta sekä hyväkäytöksinen ja sosiaalisesti fiksu mutta toisaalta etenkin itseään arvostava ja vahvaitsetuntoinen ihminen...

herkkuja etukäteen, mutta just taannoin oltiin kaverilla, jonka oma lapsi on aivan raivostuttava esim. tän suhteen. Äiti kielsi moneen otteeseen poikaansa, mutta poika vaan naureskeli ja jatkoi.



Mua suututti, olen luonut asetelman, jossamuiden lapset saavat tehdä kaikkea, ja minun lapseni tietävät jo etukäteen että ko. toiminta (jonka siis näkevät muiden tekevän) on heiltä kiellettyä.



Tuleeko heille joku huonommuuden tunne siitä, että muille on ronskisti vaan sallittua elämän antimien ottaminen, mutta minun lapsilleni vasta luvan kysymisen jälkeen..?



On mukavaa olla sellaisten perheiden kanssa joilla kasvatus on samankaltaista.

Hui! Minä en kehu, vaan olen todella huolissani tästä ehdottomuudestani monestakin syystä: pelkään, että lapsiltani katoaa oma, terve tietoisuus siitä, mitä saa tehdä ja mitä ei. Pelkään, että heidän itsetuntonsa murenee jatkuvasta kieltelystä. Täytyy kyllä todeta, että kyllä meillä ONNEKSI kovasti kehutaankin. Mutta, mutta, minun ongelmani on se, että vaadin pieneltä (3½) pojaltani kovasti käytöstapoja (siis jopa liikaakin). Ja myös se harmittaa, että kohta ihmiset eivät varmaan uskalla kutsua meitä kylään enää ollenkaan, kun ahdistuvat jatkuvasta komentelemisestani tai eivät uskalla tulla meille, kun luulevat, että meillä ollaan kuin armeijassa :/



ap

Kyllä minäkin näkisin, että lapset tottelisivat mutta kun ei. Vaikka miten yritämme johdonmukaisesti kieltää ja rangaista niin heti kun tilaisuus tulee ja niitä tulee pakostakin, koska ei yksi ihminen pysty kahta lasta 100-prosenttisesti koko ajan vahtimaan, niin lapset tekee välillä ihan mitä lystää. Kyseessä siis 2 ja 5-vuotiaat. Käytättekö ruumiillista rangaistusta?



Toivoo 7

Hellittäkää vähän, sillä viette lapsiltanne luovuuden ja itsetunnon. En ymmärrä, miksi on niin tärkeää, että olohuoneessa ei rakenneta majaa tai että lapsi ei saa yhtään keksiä ennen kuin aikuiset ottavat jne. Luuletteko todella, että jos lapsi ei 3-vuotiaana osaa kaikkia tapoja, hän ei niitä koskaan opi.

Meillä vaan on kotona tiettyjä sääntöjä: sohvilla tai sängyissä EI hypitä, sohvatyynyt kuuluu sohvalle, EI lattialle, astioita EI viedä muihin huoneisiin, olkkarissa EI syödä mitään.... Nää pätee mun lapsilla vaikka oltais kylässä.

Joskus olen kyllä puristanut kädestä jonossa lujempaa kuin pitäisi tai kantanut huutavan lapsen pois kaupasta (no, se kai ei ole mitenkään fyysistä pahoinpitelyä).



Olen kyllä kova uhkailemaan, eli kuiskaan lapsen korvaan, jos joudun jatkuvasti kieltämään, että: jos tuo homma ei nyt lopu, niin me joudumme lähtemään kotiin. Yleensä se riittää.



ap

On vanhempia, jotka ovat tiukkoja, mutta eivät menetä malttiaan. Heidän seurassaan on mukava olla.



Sitten on sekopäävanhempia, jotka kieltävät ihan kaiken huutaen, sellaisetkin asiat joita ei tarvitsisi kieltää, ja olettavat liikaa pieniltä lapsiltaan. Heidän seurassaan tulee ahdistunut ja vaivautunut olo, ja tekisi mieli pelastaa heidän lapsensa kärsimyksiltä.



Itsekin olen välillä sekopäävanhempi, kun olen esim. oikein stressannut tarjottavista ja siivouksesta, ja unohtanut syödä.

Liian tiukkakaan kuri ei ole lapselle haitallista, jos siihen yhdistyy aito välittäminen, läheisyys ja lapsen huomioiminen eikä fyysistä kuritusta. Tästä aiheesta oli jossain lehdessä lastenpsykiatrien pohdintaa, mm Sinkkonen oli tätä mieltä. Liian löysä kuri johtaa siihen, että lapsi joutuu tekemään valintoja liian varhain. toisaalta jos lapsi on luonteeltaan kiltti ja arka, on varmaan parempi hieman löysätä.

pidän tiukkaa kuria ja jos kiellän, sitä totellaan. Ja kiellän niin kauan (ja kovasti) että todella totellaan enkä vain totea: " Hö, kun ei taas tottele" ja antaa olla (niinkuin monet tuttavani tekevät)...

En tiedä mitä lapsistani tulee, mutta viimeksi tänään kultasepänliikkeessä myyjä kehui että onpa hyvin kasvatettu lapsi, että tässä näkee kaikenlaista... ja näihin kommentteihin törmään silloin tällöin ja myönnän että olen samaa mieltä :) Hyvin on kasvatettu, mutta onko liikaakin, kurja elämä lapsella(?)... tulen miettineeksi.

vanhempiaan, ja että yksi tai korkeintaan kaksi sanomista riittää. Musta nimenomaan tuntuu siltä, että kaikki muut äidit antavat olla jos lasta ei huvita totella.



Mun lapset tottelevat, ja siksi olenkin huolisani siitä, että olen liian tiukka, kun tuntuu siltä että aika harvassa on ne perheet joissa samanlaista.



5.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat