Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

Huolimatta siitä, että lapselle voi olla parempi, että perhe hajoaa, niin avioero aiheuttaa lapselle lukuisia erilaisia vaikeuksia loppuelämäksi. Tiedän mistä puhun, koska olen itse eroperheestä. Minä ajattelin vuosia, että olipa hyvä kun vanhempani erosivat, mutta vasta aikuisena uskallan katsoa totuutta silmiin. Mitä hyvää siinä on?



Lapsuuden ydinperhe meni. Lapsuudenkodin merkitys perheen paikkana meni. Lopulta talokin myytiin. Yhteiset juhlapyhät perheen kesken ovat historiaa. Sukujuhlat ovat historiaa. Monet sukulaiset isän ja äidin puolelta eivät mahdu saman tilaan. Minne menen jouluisin, tai missä vietän pääsiäisen? Joudun luopumaan häistä sukulaisten sopeutumattomuuden takia ja menen maistraatissa naimisiin. Isälle en voi enää jakaa äidin asioita enkä äidille isän asioita. Sukuuni on tullut isäpuoli ja äitipuoli ja heidän sukunsa, jota en tahtoisi.



Jne jne. Olen haavoittunut niin monella tasolla ja niiin syvästi, että olen tullut tulokseen: avioero vaurioittaa lapsen pysyvästi ja lopullisesti.

Sivut

Kommentit (29)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

on myös aikuisuuteen kuuluvaa, että ymmärtää, ettei elämä ole yksiraiteinen rata. Että elämä vaihtelevaa ja muuttuvaa ja kaikki ihmiset ovat epätäydellisiä. Myös omat vanhemmat.



Kyse on enemmän aikuisten ja joskus erolastenkin TOIVEESTA, että asiat nyt ovat hyvin kun ero tuli. Mutta syvällä, syvällä pohjalla lapsella on ihan_aina toive ehjästä perheestä. Että isä huolehtii äidistä ja äiti isästä ja he rakastavat toisiaan. Se toive sitten unohtuu, kun se ei näytä toteutuvan, sekin on ihan luonnollista. Luonnollista on myös se, että uusista elämään tulevista ihmisistä rupeaa välittämään, kuten äitipuolesta tms. mutta pidän linjani: lapsen perustoive on ehjä ja rakastava ydinperhe.



ap

Aina se kristallipallo ei vain näytä tulevaisuuteen tarpeeksi hyvin. Ehkä siis kannattaa jättää avioitumatta ja tekemättä lapsia kokonaan?

mutta totta tietenkin on myös että väkivaltaisessa tai alkoholismin varjostamassa perheessä ei kenenkään ole hyvä elää. Silloin on hyvät perusteet erota, mutta helppoa se ei lapsille tule olemaan. Tiedän kokemuksesta, vanhempani erosivat isäni alkoholismin vuoksi kun olin 12-v, ja siteet isään ja isänpuolelle sukua jäivät sen jälkeen aika ohuiksi.



Mieheni erosi riitojen ja muun " yhteensopimattomuuden" vuoksi 1. vaimostaan aikoinaan, ja olen nähnyt hänen kipuilevan ja kärsivän poikansa vuoksi. Poika on nyt jo aikuinen ja sinänsä ihan kiltti ja kunnollinen, mutta takuulla hänkin kärsi riitaisesta erosta ja sen jälkeisistä sotkuista tapaamisten yms. kanssa. Itse tuskin olen ollut mikään ihanne isän uusi puoliso, vaan syrjäänvetäytyvä ja omissa oloissani.



Meilläkin nyt liitossamme on riitoja, kyllästymistä, seksittömyyttä tms ja välillä taas menee vähän paremmin. Lasten vuoksi ja muutenkin olemme päättäneet ettemme eroa. Meillä on kuitenkin luja liitto, yhteiset muistot ja suunnitelmat, talous ja jotenkuten rullaava arki sekä ihanat lapset! Ehdoin tahdoin en halua heille mitään lisäharmia.



Miten sinä voit väittää tietäväsi asiat kun et heitä tunne?



Omat vanhempani erosivat kun olin 18vuotias, koko ikäni olin odottanut sitä päivää. Lapsena usein sanoinkin heille että miksette te eroa, vaistosin etteivät he rakasta toisiaan. Esittivät vaan " onnellista perhettä" . Lapsi vaistoaa asiat ja ihmettelee miksi vanhemmat ovat yhdessä kun paremmin olisi erikseen. Samanlaiset välit minulla nyt on vanhempiini kun aiemminkin, ero ei sotkunut kuvioita.



Paras ystäväni on eroperheestä, hänen vanhemansa erosivat kun ystäväni oli hyvin pieni. Hyvin onnellinen ja onnellisesta perheestä on tämä nainen, hänellä oli hyvä isä ja hyvä äiti tai siis on. Muistan kaikki ne kesät nuorena kun olimme välillä vk-loppu kylässä yhdessä hänen isänsä luona ja viikot leikimme äitin luona. Ei siinä kukaan kärsinyt, kaikki oli enemmän kun hyvin.

sitä joutuu ratkomaan tilanteita, kun ne eteen tulevat. ja joutuu välilä valitsemaan kahdesta pahasta sen pienemmän pahan.



Sinulla on ap liian kiiltokuvamainen kuva elämästä. Elämä nyt vaan oN täynnä vastoinkäymisiä ja erilaisia yllätyksiä.



t. avioerolapsi itsekin ja asian vanhemmilleen ajat sitten anteeksi antanut

Siis on tilanteita, jolloin on PAREMPI erota, mutta se ei poista sitä, että se on silti lapselle huono asia. Älkää nyt koko ajan jauhako sitä, että joojoo mutta entäs väkivaltaisissa ja alkoholistiperheissä jne kyllä mä sen tiedän kun sellaisesta tulen itsekin. Mutta älkää tulko mulle väittämään, että on kaikkein paras vaihtoehto, että vanhemmat eroavat. Ei ole. Parasta on terve ydinperhe, jossa asiat ratkaistaan aikuismaisesti!



ap



jotka eroavat riitaisasti, ovat ihan kelpo vanhempia - ennen eroa. Ero vaan laukaisee ihmisen vittumaisuuden esiin. Kun ei ole itsetuntoa ja kykyä käsitellä asiaa. Mutta ihan hyvät vanhemmat ovat olleet ennen eroa. En olis ikinä uskonut, että eroavat riitaisasti, en ennen kuin itse sen näin. Siinä meni sopu kaikin puolin. Helpompi olis ollut kun toinen olisi vaikka kuollut. Nyt ei ole enää hyviä muistojakaan. Pelkää riitaa ja toraa ja sovittelua.

nykypäivän eroissa on paljon turhia " en jaksa enää miestä/vaimoa" eroja, joissa lapset aivan varmasti kärsii. Sitä en epäile hetkeäkään.



Mutta kyllä asia on niin, että alkoholismista/väkivallasta (sekä henkisestä että fyysisestä) kärsivässä perheessä lapsille on loppupeleissä ero parempi vaihtoehto. Toki asia täytyy myös em. tilanteissa hoitaa lastenkin kannalta fiksusti, kyse on kuitenkin heille isosta muutoksesta, mutta kodin rauhoittuminen pelastaa monelta.



T. yksi, jonka alkoholistivanhemmat eivät eronneet ja siitä on kärsitty

Muistan lapsena äidin ja isän riidat.. muistan äidin itkut, isän kovan äänen. Olin aina ahdistunut kun koko perhe oli kasassa. Tunsin ettei ollut hyvä olla.

Vanhemmat erosivat kun olin viisi. Ensimmäinen kommentti asialle oli: HYVÄ! Ja tänä päivänä olen samaa mieltä. Olisivat vaan voineet erota aiemmin.

En osaa sanoa mitä menetin, mutta sain elämääni entisten lisäksi; upean mummopuolen, kivan isäpuolen, ihanan äitipuolen.. Suku vaan laajeni mutta minulle se on ollut rikkaus. Nyt kun itselläni on lapsia, on ihanaa kun ympärillä on paljon välittäviä aikuisia. Isäpuoleni veli on mm lapseni kummisetä.

Suhteet omaan isään oli hienot niin kauan kuin isä eli. Nyt olen hänen vaimonsa kanssa tekemisissä viikottain ja hän haluaa tavata lapsianikin ja kohtelee heitä kuin omia lapsenlapsiaan :-)



En voi sanoa että olisin erosta kärsinyt. Harmitti että minun takiani olivat niinkin pitkään yhdessä.

Minun vanhempani erosivat vasta kun olimme aikuisia. Samatilanne nyt kuin sinulla. EIvät mahdu samaan juhliin. EI ole lapsilla isovanhempia. Ei voi vhingossakaan lipsauttaa mummia tai ukkia toisen kuullen. Aivan kamalaa.



Vielä kamalampaa olisi ollut jos he olisivat eronneet minun ollessanini lapsi. Nyt en sentään joudu kestämään äiti- ja isäpuolia. Luojan kiitos.



Ihan kivat vanhempani olivat. Isä oli kuulemma pettänyt äitiä yms., mutta olivat halunneet kuitenkin pysyä yhdessaä. Erosivat vasta kun minä javeljeni olimme molemmat yli 20v. Minusta ei mikään paska vaihtoehto. Joskus kyllämuistan huonon ilmapiirin kotoani, mutta sen olen osannut aikuisena käsitellä. Ihan hyvä, että sain edes lapsena olla normaalitapaus, oli serkut ja suku.

Tietysti aikusmaisesti käyttäytyvät yhdessä olevat vanhemmat ovat lapselle kivempi kuin lapselliset avioeroajat. Ihan samalla tavalla lapselle on parempi olla terve kuin sairas. Mutta jos lapsi on sairas, on parempi että saa hoitoa tautiin. Samalla tavalla on parempi, että jos vanhemmat eivät kykene olemaan säällisesti yhdessä, he tekevät asialle jotain. Joskus ero on paras ratkaisu.



Terv. Vanhempani erosivat kun oli 8, olisivat saaneet tehdä sen jo vuosia aikaisemmin.

Sivut

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat