Vierailija

.

Kommentit (20)

Itse olen 43 v (meni vähän aikaa kun rupesin laskemaan) eikä se nyt tunnu yhtään missään. Mulla on pieniä lapsia, joten tunnen itseni nuoreksi vielä :-)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

vaikka kuinka rasvailee millä vain anti-age- rasvoilla, niitä vaan alkaa tulla, nyyh. muuten ei valittamista.

ja ps. olen 45, 4 lapsen äiti, nuorin 6-v. ja yhden ihanan vauvan mummi...

lapset jo sen verran isoja, että jää aikaa omiinkin juttuihin. Vapaampi ja varmempi olo. Seksi ihanaa. Toki jo kolotuksia on ilmennyt=) ja terveys tullut tärkeämmäksi.

Minä ainakin olen paljon mieluummin 40v kuin parikymppinen. Elämän laatu on jotain aivan toista

En ole vielä edes ihan 30v, mutta vanheneminen ei pelota. Olen saanut aina kasvaa eri sukupolvien keskellä. Jos vaan terveenä pysyy, niin elämä sen kuin paranee ajan myötä!

Aloitin just uudessa työssä. Olen eronnut. Lapset ovat murkkuja ja söhläävät, minkä kerkeevät, eivät rellestä, mutta kaikkea muuta ongelmaa on, kun ajattelevat asioita liian monen mutkan kautta...

Ole rupsahtanut, mutta sowhat, olen ikäni ollut rumimmastapäästä.

Olen oma itseni, pukeudun haluamallani tavalla, uskallan tehdä asioita, joista nuore,pana vain haaveilin. Jne. Ei kannata pelätä vanhenemista.

Ei tarvitse enää miettiä mitä muut ihmiset musta mahtaa ajatella, se vaihe on onneksi ollut. Ei tarvitse yrittää olla mitään muuta kuin mitä on. Ei tartte töissä mielistellä pomoja että pääsisi eteenpäin, sitä on jo siellä missä haluaa, palkkakin ihan mukava, kun työvuosia takana jo jonkun verran.

Elämä on mukavaa, mulla on kiva perhe, kiva työ, kivat kaverit ja työkaverit, olen itsekin kiva :-)

Ymmärtää nauttia oikeista asioista elämästä ja osaa laittaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin. Ja kuten joku jo aiemmin totesi, ei tarvitse välittää siitä, mitä muut minusta ajattelevat.

Suoraan sanoen tämä ikäkriisi yllätti minut tänä vuonna. Havahduin ja hyväksyin, että olen liian vanha synnyttämään enempää lapsia. Vuodet ainokaisen syntymän jälkeen ovat menneet liian nopeasti. Uskomatonta, että täytän pian 50.

Sitten on ikämuutokset: ikävintä on limakalvojen kuivuminen alapäässä ja sen aiheuttama kirvely.

Toisaalta on sitten viidenkympin villitystä, mitä en olisi ikinä uskonut. Melkein joka päivä näen jonkun miehen, johon haluaisin tutustua vähän paremmin (olen naimisissa, joten en ole puutteessa). Tajuan vain, että kohta olen siinä iässä, ettei kukaan äijä meikäläisestä varmaan piittaa, joten nyt olisi viime hetket ottaa ilo irti. Olen kuitenkin liian järkevä uskaltaakseni tehdä tyhmyyksiä.

Muuten, sitten: elämä ei tunnu kovin kiinnostavalta. Nyt pitäisi siis tehdä kaikki se, mitä on aina halunnut, jotta ehtii ennen kuolemaansa. En aio elää kahdeksankymppiseksi huonokuntoiseksi mummoksi, vaan meinaan lähteä täältä melko pian eläkeiän alettua. Ammatillisesti en ole saavuttanut mitään merkittävää tai palkitsevaa. Työni on tylsää puurtamista rahan perässä. Elämän sisältö on koetettava repiä vapaa-ajasta ja harrastuksista.

Jos en nyt olisi tässä tämän ikäisenä olisin yhtä kuin kuollut. Silloin on vaan parasta panna suu suppuun ja olla onnellinen kaikesta siitä mitä on.



Minä ainakin tiedän edes eläneeni tänne, kukaan 25 vuotias ei voi olla edes siitä varma. (Juu tiedetään pessimististä tekstiä, mutta minä olin se nuoruudenystäviäni juuri hautaan saatellut.)

Seksillekin on taas aikaa, kun lapset on isoja ja siitä nauttii toisenlailla.

Voisin ottaa sen kakskymppisen kroppani, mutta haluan pitää nää nelikymppisen aivot.

mutta varmaan vielä kauheampaa on olla 50 v.



Mutta oikeasti ikä on vain numeroita, jotkut muistuttavat viisikymppistä jo kolmikymppisenä, jotkut 50-vuotiaat kävisivät kolmevitosesta.



Järkyttävintä on tajuta, miten vuodet vierii. Juurihan ne appivanhempien 50-vuotisjuhlat oli ja kohta omat jo kolkuttelee ovella. Kuilu vain umpeutuu ja kohta ollaan samanlaisia kääkkiä kaikki.



Mutta sitten kun katselee toisia ikätovereita (niitä toisia yli nelikymppisiä) niin näkee heidät niin freeseinä ja ikinuorina, ikäänkuin vielä oltaisiin kaikki niitä kaksikymppisiä.

Lähdin opiskelemaan, muutin toiselle paikkakunnalle ja elämäni muuttui oleellisesti. Siitä olen kyllä iloinen, että uskalsin repäistä itseni irti vanhasta ikävästä ja masentavasta elämästä, jota elin. Nyt on uusi ammatti, mieskin löytyi ja elämä on kaikinpuolin järjestyksessä. Näin vuosien kuluessa kuitenkin olen yllättänyt itseni aina aika ajoin ajattelemasta elämän ehtoopuolta, että eihän siihen niin kauhean paljon aikaa enää ole ja se kauhistuttaa ja pelottaakin jotenkin. Myös mahdolliset iän myötä tai muuten tulevat sairaudet yms. mietityttävät enempi ja enempi...

tosin ihmettelen miksi kaikki samanikäiset on niin pirun vanhannäköisiä. Itsehän minä näytän 25v. :)

On ihanaa kun joku joskus sanoo tytöksi, nyt sen voi ottaa kohteliaisuutena toisin kuin 30-vuotiaana.

Työssä on paljon leppoisampaa olla tietää tasan mitä on tekemässä, uskaltaa myös sanoa, että nyt en tiedä.

Lapset alkavat olla jo isoja ja jää omaa aikaa.

Velkaa ei enää ole ja on mahdollisuus matkustella pihistelemättä.



Oikeasti minä kyllä säälin 30v pienten lasten äitejä, vaikka töissä yritänkin ihalla heidän pikkuisiaan kun tuovat näytille.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat