Erotatko kateuden ja vihan/raivon/halveksinnan toisistaan?

Vierailija

Täällä aina haukutaan kateellisia ihmisiä, mutta joskus on kateus ja viha tai muut negatiiviset tunteet ihan sekaisin. Alla tarinani:



Entinen ystävättäreni, jolla ei ollut laisinkaan mitään hajua lastenhoidosta: hän oli täysin kyvytön EI sanaan. Lapsi oli ihan sekaisin kun muut kasvatti ja kävi ojentamassa. Lapsi oli arka ja ujo ja aina vähän eksyneen oloinen, kun tuntemattomat aikuiset ojensivat esim. olemaan ottamatta kaikkia keksejä, lopettaa huutamisen autossa paskapaska, nukkumaan juuri silloin kun huvittaa, nousta seisomaan lipunmyyntitiskillä jne. Äiti oli valmis aina pitämään lapsensa puolia, miten niin ei saa huutaa autossa, voidaan me puhua vähän kovempaakin. Nukkumaan lasta ei kuulemma saanut, kun se ei kunnioittanut iltasatua. Itkupotkuraivarit saadessaan lapsi suljettiin lukkojen taakse huoneeseen.



Parasta kaikessa oli se, että kun kysyin halutaanko vanhemmat tytön synttereille, hän vakuutti pärjäävänsä hyvin. Jälkeen päin kuulin, että oma tyttäreni oli kiusannut hänen tytärtään niin, että synttärit menivät pilalle. Jumalauta. Jos lähetän lapseni muiden aikuisten hoidettavaksi, on se perkele, ettei kohtuullisen kilttiä tytärtäni pistetä nätisti kuriin. Varsinkin kun se ei vaadi kohtuuttomia vieraassa paikassa.



Lopulta lapseni ei suostunut enää menemään sinne kylään täydellisen anarkian takia. Sanoin sen äidille. Äiti suuttui minulle. Ja yhä tähän päivään saakka hän epäilee, että olen vain kateellinen siitä yhdestä ylimääräisestä huoneesta. Hui hai.



Erotatko itse kateuden vihasta?

Kommentit (7)

Vierailija

Yleensä hyvä ystävyyden merkki on se, että toista ei kadehdita vaan pystytään olemaan onnellinen tämän puolesta. Tosin en kiellä etteikö ystävyyssuhteissakin voisi ilmeta kateutta. Järkevä ja tunne-elämältään tasapainoinen ihminen pystyy kyllä käsittelemään kateuden tunteita ja pääsee niistä eroon. Jos ei pääse, niin silloin käy helposti niin että kateus muuttuu vihan/inhon tunteeksi, joka tuntuu ehkä itselle oikeututemmalta kuin puhdas kateus.



Täytyy sanoa että harvassa on ne ihmiset, jotka pystyvät itselleen saati muille myöntämään kateutensa.

Vierailija

kateellinen. Kunpa meilläkin olisi noin hieno keittiö.



Ystävälläni on usein todella uskomattoman tyhmiä juttuja, kuinka kaikki heillä on niiiiin hienoa. Mua hymyilyttää usein. Se ihan selvästi ei osaa erottaa koska olen kateellinen, ja koska mua vaan oikeasti naurattaa sen diivailu! Jos heillä on kalliimmat astiat kun meillä, en mä siitä osaa olla kade. Ne nyt vaan osti kalliimmat astiat kuin me.

Vierailija

erotan kateuden vihasta.

Kertomuksesi äiti taitaa olla varsin hakoteillä omien tunteidensa kanssa.



Muuten minun on kyllä hiukan vaikea erotella omia negatiivisia tunteita toisistaan. Olen varsin usein vihainen lapsilleni. Tai " vihainen" . Monasti menee hermot ja huudan olevani vihainen. Jälkikäteen olen miettinyt, etten sillä hetkellä ehkä ollutkaan vihainen. Ehkä olinkin pettynyt? Tai väsynyt? Voimaton?

Minkälainen kokoelma negatiivisia tunteita ihmisen pitäisi tunnistaa onnistuakseen kasvatuksessa?

Vierailija

On ehkä helpompi itselle, kun ajattelee näiden tunteiden olevan kateutta. Sehän tarkoittaisi, että itsellä on jotain sellaista positiivista mitä muilla ei ole.

Parin ihmisen kohdalla olen hymyillyt sisään päin, just näin.

Vierailija

tunteita mä käyn läpi kun olen vihainen/pettynyt/katkera/kateellinen.



Tyyliin mumisen koko ajan, että äitiä nyt XXaa kun tapahtui niin ja näin. En kuitenkaan pura itseäni sinänsä lapseen.



Mulla oli myös yksi ystävä, joka syytti mua kateellisuudesta, kun vahingossa paljastin vihaavani heidän uutta sohvakalustoa. Tai oikeastaan puhuin nätisti, mutta naamasta näki, että puhun puppua... Se oli kertonut, että olin niin kateellinen etten meinannut sanaa suustani.



Äitinä tulee niin paljon tunteita, ettei aina tiedä mistä on kysymys. Totta sekin.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat