miestäni ahdistaa selvästi

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

Haluaisin teiltä neuvoja.



Miehelläni on ihan selkeästi alkanut käämit palamaan viimeisen kahden vuoden sisällä. En jaksa koko tarinaa kertoa, mutta siinä vaiheessa kun aloitin koulun, pari kertaa viikossa hän alkoi käyttäytymään minua kohtaan todella törkeästi. Itse hän oli työelämässä. Meillä oli siinä vaiheessa kaksi pientä lasta.

Ainoat sanat mitä hän minulle sanoi, oli käskyjä ja moitteita. Tätä kesti n. vuoden, kunnes oma pinnani kärähti ja ilmoitin hänelle, että jos ei tyyli muutu niin minä lähden. Hän oli jo aiemmin maininnut, että voisi muuttaa pois(yhden kerran vain).

Kaikki kuulemma johtui vähäisestä seksistä, mitä itse taas en ihmetellyt kahden pienen lapsen äitinä sillä minä hoidin kaiken, siivouksen, pyykit, lasten hoidon, kaupassa käynnit, ruuan laiton sillä välin, kun mies kävi töissä päivisin ja harrastuksissaan iltaisin. Ruuassakin oli aina hänen mielestään parannettavaa...

No tästä on nyt vuosi, mutta olen huomannut hänellä puhjenneen kahvikuppineuroosin, eli hän ei voi minun seurassani eikä edes tuttujen seurassa juoda mukista normaalisti. Itse yritän olla kiinnittämättä tähän mitään huomiota. Muita oireita on tietysti, että hän hermostuu pienistä asioista ja on alkanut taas ikään kuin käskyttämään minua....

Pahimmillaan hän on pitänyt viikonkin mykkäkoulua kun on loukkaantunut jostain asiasta, mitä minä en ole tiedostanut.

Tuntuu, että kokoajan saa olla varpaillaan, että mistä hän nyt hermostuu tai teenkö nyt oikein asioita.

Kommentit (0)

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat