Hämähäkit vaunun rungossa, näin niistä pääsi eroon:

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

Meillä siis vaunut joutuivat vuorokaudessa hämähäkkien valtaan. Pienen pienet hämppikset olivat kutoneet seitin ympäri vaunuja, runkoon ja koppaosaan. Niitä oli karkeasti arvioiden 200 (YÄK!!).



Otin yhteyttä kaupungin terveystarkastajaan, joka sanoi, että luultavasti jo tehtaalla valmistusvaiheessa rungon johonkin putkeen (aika uudet vaunut) on hämähäkki käynyt munimassa ja nyt ne pikkuhämppikset ovat kuoriutuneet. Vaunuja ei saa myrkyttää millään, vaan ne pitää pakastaa, 24h yli 20 asteen pakkasessa riittää. Pakastuksen jälkeen vaunut pitää kuivata esim. lattialämmityksen päällä.



No, onneksi meillä on iso pakastearkku, pakastin ensin kopan ja nyt siellä on runko. Kävin antamassa hieman palautetta vaunut myyneeseen liikkeeseen ja sieltä meinasivat ottaa yhteyttä vaunujen valmistajaan, ottavat sitten yhteyttä minuun. Saapas nähdä mitä sieltä sanovat tästä erikoisesta ongelmasta..

Kommentit (10)

Vierailija

Oletus on vain nykyään niin usein, että myyjää pitää moittia (vaikkei haukkuisikaan) asioista, joihin heillä ei ole mitään osuutta. Toisaalta, jos vaunuja on tehty tuhansia ja jatkostasi päätellen ne ovat jostain eksoottisesta maasta, niin luulisi näitä juttuja tulevan useamminkin.



Tehdessä sattuu ja kun pitkiä ketjuja kuljetetaan voi hämppejä tulla niin Kiinassa, matkalla Suomeen tai ihan kotipihassa. Toisaalta hämppi ei valitse tietoisesti lastenvaunuja. Joten, veikkaan, että valmistajakin viittaa kintaalla tällaiseen yksittäistapaukseen,eivätkä ota syykseen. Hehän eivät voi sitä hämppiä myöskään estää ja tuskin niitä vaunuja aletaan yksittäin desinfioimaan. Näin ajatelleen kaikki kaukoidässä valmistetut (80%) vaatteista voisivat olla hyönteispesiä pitkän matkan jälkeen.



Minuakin ihmetytti tarkastajan nopea reagointi, että valmistajahan on tässä takana sen enempää asiaa tutkimatta tai selvittämättä.



Ikävää ja ällöttävää tuollainen verkonkutominen todella on, siitä olen samaa mieltä. Samoin siitä, että meidän puutarhakalusteet eivät ole sama kuin lastenvaunut, mutta ne olisivat voineet iskeä myös meillä pihassa päivisin seisoviin rattaisiin ja tehdä myös sinne pesänsä. meillä on myös muurahaisia, joita löytyy ikävä kyllä joskus rattaistakin.



Nousikohan tästä taas turha häly. Toivottavasti lähtivät pakastamalla. Myös tuo pölynimuri tai puhallus tuli minunkin mieleeni nopeimpana poistokeinona ainakin sieltä putkista.

Vierailija

Todellakin, kävin antamassa hieman palautetta terveystarkastajan kehoituksesta, eli kävin kertomassa tapahtuneesta ihan vain kertomisen halusta ja liikkeessä pitivät asiaa sen verran vakavana, että päättivät ottaa yhteyttä valmistajaan. Itse pidin asiaa lähinnä vaan kiusallisena, koska kammoan hämähäkkejä.



Terveystarkastaja käski ottaa yhteyttä liikkeeseen, jotta saatais selville vaunujen valmistusmaa, ettei hämppikset vaan ole jotain eksoottisempaa lajiketta, ihan loogiselta se minusta kuulostaa. Ja se terveystarkastaja oli tosiaankin sitä mieltä, ettei ongelma ole syntynyt viime päivien tai edes viikkojenkaan aikana, niin siksi epäili tehdasta.



En todellakaan syytä ketään, koska eihän hämppisten alkuperää tässä vaiheessa voi mitenkään tietää, monta onhan asiaa hyvä selvittää, kun on kuitenkin kyse vaunuista joissa vauva nukkuu tuntikausia kerrallaan. Onhan tuo nyt vähän eri asia hätyytellä hämppiksiä puutarhakalusteista kuin vauvan vaunuista. Ei mulla kyllä ole enää mitään halua käyttää vaunuja, kammottaa ajatuskin siitä, että hämppiksiä pääsis vauvaparan iholle, korviin ja nenään..



Jos hämähäkkejä näkyy vielä pakastuksenkin jälkeen, niin sitten täytyy ottaa muutama kiinni ja terveystarkastaja lähettää ne tutkimuksiin. Niitten pesä on kuitenkin nyt paikallistettu liekin avulla, mutta valitettavasti se syvällä putken uumenissa ja sitä on hankala hävittää..

Vierailija

Eiköhän hämähäkin kehitys muninnasta kuoriutumiseen ole muutama viikko. Näin ollen toukat ovat tuskin olleet vaunujen rungossa edes siellä kaupassa, vaan tulleet sinne jossain vaiheessa ulkoillessa.



Ei nyt kaikesta voi valittaa ja muita syyttää. Palautetta voi antaa ihan itselle, jos niin haluaa. Tämähän on vain elämää ja hyönteisiä on meilläkin sisällä, teet niin tai näin.

Vierailija

Vaunut ovat myyjän tietojen perusteella tehty pohjoismaissa, mutta meinas vielä valmistajalta selvitellä asiaa.



" Syyllistä" tässä tuskin on kukaan hakemassa, ne kai ovat niitä hämähäkkejä.. Tuttu vaateliikkeen omistaja sanoi, että heillä suoritetaan tuholaistentorjunta liikkeessä säännöllisesti, koska niitten vaatteiden mukana todellakin tulee kaikenlaisia hyönteisiä, ihan niinkuin esim. hedelmienkin mukana tulee. Vaunujen kans on vaan vähän hankalaa, kun niitä ei voi myrkyttää, niin kuin vaatteet voi (vaatteita todellakin myrkytetään, muuten ne olisivat tuholaisten rei' ittämiä, itse pesen lasten vaatteet ennen käyttöä..).



Tarkastaja epäili (ei siis syyttänyt tehdasta, myyjää, eikä ketään/mitään muutakaan) hämppisten pesineen vaunuihin jo tehtaalla, kun eivät kuulemma ihan hetkessä kuoriudu, pikkuhämähäkkejä oli vielä sen verran paljon, että pesiä saattaa olla useampikin. Eikä tämä kuulemma ole mitään harvinaista, huonekalut saattavat joskus olla oikeita ötökkätarhoja.



Hankalaksi häädön putkesta tekee se, että siinä on molemmissa päissä niitit tiellä.. Täytyypä kuitenkin kokeilla tuota puhallusta, kiitos vinkistä!

Vierailija

ja kiipersi joka tuoliin. Aikaisemmin niitä ei ollut näkynyt.



Aika ikävää siitä on myyjääkin haukkua, kun ne voi tulla kuljetuksen aikana tai melkein missä tahansa. Eikä myyjäkään niistä ole varmasti tietoinen. En olisi mennyt ilman tarkempaa tutkimista mennyt myyjän kimppuun. Se nyt on varmasti syyttömin niihin otuksiin.

Vierailija


Toihan on ihan painajainen, varsinkin kun minä ainakin inhoan ja pelkään hämähäkkejä niiin paljon, yök!



Minkämerkkiset vaunut ne on?

Vierailija

Minuakin inhottaisi laittaa lapsi niihin jos tietäisin että rungossa on vielä pesä vaikka se olisikin hämähäkeistä tyhjä. Onnistuisikohan sen pesän pois saaminen, jollain paineilmapuhalluksella? Eli tiiviisti suutin siihen putkenpäähän kiinni ja ilmaa sisään tai pois päin (pölynimurilla?) kovalla paineella?

Vierailija

Eihän se myyjä sitä tuotetta ole tehnyt, eikä myyjällä tai tehtaalla ole osaa eikä arpaa onnettoman hämhäkin vaellukselle. Halusin tosiaan vain kertoa heille miten on sattunut.



Kyllä mulla on tapana antaa palautetta ostamistani tuotteista, yleensä onneksi saa vain antaa hyvää palautetta. Usein vielä tutussa lastentarvikeliikkeessä myyjä kysäisee palautetta jostain aiemmin ostamastani, kyllähän nekin haluavat tietää miten ne tuotteet toimii ihan käytännössä.



Halusin nyt vain tällä viestillä selventää sitä, että palautteen antamisella en todellakaan tarkoita myyjän haukkumista, vaan ihan normaalia kertomista asioista.



Onhan tuo hämppispalaute aika erikoista, mutta varmaan haluavat siellä liikkeessä ja tehtaassakin tietää, että tällaistakin on tapahtunut, ei kai siinä sen kummempaa. Sen takia en ole halunnut mainita vaunun merkkiä, kun en halua ketään syyllistää.



Minun mielestä on edelleenkin järkyttävää, että vauvanvaunuissa vaeltelee satoja mitä tahansa ötököitä, ei se minusta ole enää mitään ihan normaalia.. Eikä minun kotona vaeltele ihan niin paljoa hyönteisiä, että pitäisin tällaista " vain elämänä" .

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat