15 vierasta 7v synttäreillä - selviänkö?

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

Tuli kutsuttua lapsen 7v synttäreille 15 lasta, omat lapset päälle, niin yhteensä 17 lasta! Nyt rupesi hirvittämäänn... selviydynkö moisen lapsilauman kanssa? Ajattelin, että olisi koko ajan ohjettua leikkiä ja toimintaa pihalla. Onko kellään kokemusta isoista juhlista?

Kommentit (3)

Vierailija

Suuri apu on jos saisit toisen aikuisen kaveriksi. Toinen voisi olla samaan aikaan ulkona ja toinen sisällä. Sovitte etukäteen työnjaosta. Ohjatut ulkoleikit kuulostaa hyvältä. Sateen sattuessa meillä on leikitty sisällä avaimen piilotusta, aarteenetsintää, vettä kengässä, piipittävää raksua ja mitä kaikkea leikkikirjoista löytyy. Olemme tehneet omien lasten kanssa jo etukäteen paperille leikkilistan valmiiksi.

Vaaralliset tavarat tai riehumaan innostavat lelut voi piilottaa etukäteen ennen juhlia. Lisäksi kannattaa raivata tilaa ja hommata istuimia kaikille. Olemme myös raivanneet neulakkoa ja henkareita vieraita varten. Juomat olen usein kaatanut jo valmiiksi ennen vieraiden tuloa. Ensin on leikitty ja noin puolessa välissä herkuteltu. Jotkut lapset tulevat sokerihumalaan karkinsyönnistä ja alkavat riehua holtittomasti. Siksi karkin ja makean määrää kannattaa miettiä ja samoin tarjoilun ja leikin ajankohtia.

Aina ei kaikille sama aika sovi, voi olla ettei teillekään tule kaikki 15. Juhlien päättymisaika kannattaa tehdä myös selväksi, niin juhlat loppuu aikanaan. Hauskoja synttäreitä!

Vierailija

Meillä oli 7v. synttäreillä 14 lasta ja ongelma oli se, että vain muutama lapsi innostui tekemään sitä, mitä olin suunnitellut ja loput eli suurion osa vain kuljeksi ja kikatteli. Ei auttanut houkuttelu tms. ja ruokapöydässä yksi inhosi täyekakun kermaa, toiselle kelpasi vain musta limppari ja yhdelle ei kelvannut kuin keltainen limppari ja... ja...



tytöt ovat tässä iässä usein juuri sellaisia, että mikään ei kiinnosta, näin lohdutti päiväkodissa työskenetelevä kaveri...

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat