En oli uskonut joutuvani tähän tilanteeseen!

Vierailija

Eli pelastamaan 19v. pikkusiskoani alkoholismilta. Parin viime päivän aikana hänen viinan täytteinen elämänsä paljastui meille lopullisesti. Tähän asti olimme ajatelleet, että hänellä on se vaihe ja toivottiin sen menevän ohi. Mutta kun totuus tuli esiin, Äitimme yritti sos. viranomaisten kanssa tarjota apua, ei kelvannut. Minä olen puhunut ja huutanut siskolle, turhaan. Viimeset 1/2 vuotta hän on juonnut reippaasti ja tietoni mukaan tällä viikolla tänään 3.päivä menossa, oli kännissä jo klo17. Näistä en ole edes äidille viitsinyt puhua, kun pelkään hänen terveytensä puolesta, kun on nyt jo niin surullinen. Sisko ei opiskele, ei käy töissä, luulee, että yhteiskunta elättää loputtomiin, hyppää mies suhteesta toiseen ja ei voi käyttää kuukausi sitten olleen maksatulehduksen takia e-pillereitä, pelkään, että se tulee raskaaksi. Eikö sitä voi vain kun vierstä katsoa, kun toinen heittää elämänsä hukkaan vai unohtaa koko tunteettoman paskan olemassa olo.

Kommentit (6)

Vierailija

Pidin itseäni " pakkovierotuksessa" vuoden! Eli silloin en juonut _yhtään_ enkä käynyt missään baareissa! Todella vaikeaa, hirmuista tunteiden vuoristorataa ja suoranaista raivoa! Sen jälkeen kuitenkin jokin oli muuttunut, eikä siinä juomisessa ollut enää samaa hohtoa kuin ennen, ja niin se sitten jäikin satunnaiseen pariin olueen. Olin hankkinut jotain tavoitteita ja alkanut hiljalleen toteuttaa niitä... siitä se lähti, mutta olin todellakin " poissa pelistä" yli vuoden ennenkuin alkoi elämä maistua ja tuntua elämisen arvoiselta - ilman viinaksia.

Vierailija

Joskus on pakko rakkaimmilleenkin sanoa, että joko ryhdistäydyt tai olet omillasi.



Voit auttaa häntä löytämään hoitopaikan, mutta sen jälkeen hänen on itse mentävä sinne.



Et voi pelastaa häntä. Hänen on otettava vastuu omasta elämästään.

Vierailija

ylipäätään tajua omasta tilanteestaan. Älkää silti lakatko yrittämästä vaan olkaa tukena. Voimia ja toivon, että asiat järjestyy. Vielä ei ole liian myöhäistä.

Vierailija

Yhtäkkiä vain valaistuin ITSE (muiden puheet eivät auttaneet yhtään) ja lopetin juomisen, aloin opiskella ja aloitin " uuden elämän" . Ystävät ovat yhä osittain siinä samassa tilanteessa: juovat vähintään joka viikonloppu hirveät kännit, eivätkä oikein tiedä mitä elämältä tahtovat, mutta suurimmalla osalla on sentään jotain suunnitelmia ja hieman ryhtiä tullut toimintaan.



Sen on lähdettävä omasta itsestä. On niitä joilla se ei koskaan muutu, ja paljon onkin! Siinä sitten jossain vaiheessa on tullut pari vahinkolasta, jotka ovat hoidossa kun äitin pitää päästä rentoutumaan. Hankitaan joku duunipaikka kaupan kassalta kun muuta ei enää ole - tai sitten sossu maksaa.



Vielä ei ole liian myöhäistä, mutta luulen, että on melko harvinaista, että ihan " pohjalta" yhtäkkiä valaistuu ja alkaakin luomaan ihan erilaista elämää, kuten minä tein (koen sen tisekin ihmeeksi kohdallani).

Vierailija

Kai tässä jotai vielä yritetään, en haluais luovuttaa, annetaan tilanteen rauhoittua, tänään tuli hänelle niin paljon uutta tietoa, että jos hän nyt niitä päissäkin edes miettisi. Siskolle sos. ihminen suositteli aa:ta, mutta hänellähän ei mitään ongelmaa ole! Kai sitten meillä menee jonkin aikaa hyväksyä tilanne, jos emme häntä saa autettua, ikävää on kun noin nuori ihminen ja ei voi kuin toivoa ettei tulisi raskaaksi.



t.ap

Vierailija

Korkeintaan voit sanoa hyvällä omallatunnolla että yritit kaikkesi, mutta tiedät kyllä, että kukaan ei voi pelastaa kenenkään juopon elämää, juopon on itse se tehtävä.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat