äidin masennus

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015


Minulla on 1,5-vuotias tyttö, joka on ihana ja niiin rakas lapsi, vaikkakin ollut koko pienen ikänsä todella vaativa. Koliikit,allergiaselvitykset yms.ovat onneksi jo takana päin ja nyt on alkanut tytön elämä helpottamaan (uusia ongelmia voi olla ja varmasti onkin edessä päin,uhmaiät ja muut, mutta nyt kaikki hyvin).

Itse kuitenkin tunnen olevani aivan lopussa, ja epäilen että olen masentunut. Olen odottanut koko ajan, että kyllä elämä tulee paremmaksi kun tytön asiat selviävät. Mutta nyt tuntuukin,että oma olo vain pahenee vaikka tyttö nukkuu hyvin vihdoin,ja on aurinkoinen ja tyytyväinen lapsi. Vihdoin voisi nauttia elämästä hänen kanssaan mutta en vain pysty siihen.

Onko täällä sellaisia taaperoiden/leikki-ikäisten vanhempia, jotka olisivat masentuneita tai selvinneet masennuksesta?

Haluaisin kuulla teidän kokemuksianne aiheesta.

Itselleni on todella kova pala myöntää että olisin masentunut. Mutta paha olo vain on ja pysyy, ei sitä pääse karkuun vaikka kuinka yrittäisi. Läheisilleni (paitsi mieheni) olen reipas ja jaksava iloinen ihminen, en pysty puhumaan heille miltä minusta oikeasti tuntuu. Eikä kukaan varmaan uskoisi että tilanteeni on niin paha kuin on. En nyt ala purkamaan tämän enempää tällä kertaa, mutta... pyöriikö täällä muita masentuneita??Miten olette jaksaneet, selvinneet? Olen todella huolissani että masennukseni vaikuttaa tyttöömme.. olen vielä jaksanut sylitellä, leikittää jne. yrittää olla " Hyvä äiti" , mutta pelottaa etten kohta enää jaksa.. Mieheni reissaa paljon työnsä vuoksi,olen kahdestaan paljon kotona tytön kanssa.



tukea(?) tai jotain kaipaillen

meijus

Kommentit (12)

Vierailija

Hae ihmeessä apua!



Itse sairastuin masennukseen (toisen kerran) kolmatta muksuani odottaessa. (tyttö nyt 2kk). Koska olin sairastanut masennuksen aiemmin uskalsin siltä pohjalta lähteä apua hakemaan. Kuvioihin on tullut mukaan neuvola, perhetyöntekijä, psykiatrinen sairaanhoitaja, akuuttityöryhmä, perhepäivähoito. Eli kyllä apua saa ja se KANNATTAA ottaa vastaan. Itselläni oli aluksi ongelmia ylpeytäni kanssa apua ottaa vastaan, mutta lapsien (ja tietysti myös mun) parhaaksihan se on.



Älä odota pidempään. Soita vaikka neuvolaan ja ole avoin tunteistasi. Saat apua!



Jos vertaistukea kaipaat, laita meiliä!



AIHA Kera tyttöjen: 2v10kk, 1v5kk, 2kk.



aiha0406@hotmail.com

Vierailija

Minä en hakenut (kun en muka kehdannut) apua, vaan päivä ja tunti kerrallaan koitin selviytyä päivistä.



Myöhemmin ja ihan muista syistä juttelin psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa ja hän oli sitä mieltä, että kärsin masennuksesta ja että asiat täytyy laittaa kuntoon.



Nyt jälkeenpäin ottaa todella paljon aivoon, ettei hakenut apua ajoissa. Mutta eihän masentunut ihminen saa itsekseen aikaiseksi hakeutua mihinkään. En minäkään miehelle mitään kertonut, eikä hänkään mitään tälläistä osannut tajuta.



Juttele ihmeessä neuvolassa. Sano kuinka asiat ovat ja vaadi saada apua. Jo se, että saa sanottua ääneen asioita helpottaa paljon. Toivottaasti saat voimia ja uskallusta soittaa neuvolaan!(luulen, että sitä kautta pääset eteenpäin nopeiten)

Vierailija

Tutulta kuulostaa ja komppaan edellisiä.



Itse pitkän pohdiskelun jälkeen, sain soitettua neuvolaan. Sieltä sain heti ihan konkreettista apua. Jo se, että myönsi tarvitsevansa apua ja sai puhuttua jonkuin ulkopuolisen kanssa helpotti paljon.



Minä kyllä olin puhunut olostani läheiselleni, mutta silti päivä toisensa jälkeen yritin suoriutua tästä päivästä ja sitä seuraavasta. Lopulta oma ahdistus laittoi soittamaan sinne neuvolaan.



Minä kävin tälläsessä luovuusterapiassa. Menneisyydessä on paljon asioita, joita en ole käynyt läpi. Myös apua lastenhoitoon sain kerran viikossa reilun 2kk ajan perhetyöntekijältä, sekä ihan vain keskustelua hänen kanssaan.



Minullakin ihan pelkkä unettomuus, heittelevät hormoonit, raju 2v-uhmakas lapsi ja kuopus vajaan vuoden, sekä reissuhommia tekevä mies sai väsymään.



Nyt elämä on mallillaan. Kun äiti voi hyvin, koko perhe voi hyvin, niin se vaan menee.



Kyllä ne asiat siitä järjestyy.



Aurinkoisin terveisin Tuulia

Vierailija

Mulla oli vuosi sitten, kun tytteli oli 10 kk ja meni hoitoon, paha masennus. Itkin kotona, enkä saanut pariin viikkoon lähdettyä edes töihin joka päivä (onneksi aika vapaaluontoinen työpaikka). Enkä uskaltanut kaataa oloani miehen niskaan, kun mies oli juuri mennyt lomalta töihin ja itsekin oli aika väsynyt. Soitin neuvolaan itku kurkussa ja neuvolantäti sai mulle samaksi päiväksi lääkäriajan. Sain lieviä mielialalääkkeitä, joita söin 4 kk. Jo pelkkä asian tunnustaminen helpotti ja pääsin töihin ja työkuntoon hetimiten sen jälkeen. Ja meillä ei ollut mitään ongelmia lapsen kanssa, helppo lapsi eikä juuri sairastellutkaan.

Satuin vielä samaan aikaan aloittamaan ehkäisyrenkaan käytön, joten hormoonit olivat aika sekaisin. Lisäksi se sai minut hakemaan apua, kun luin jostain, että äidin masennus vaikuttaa lapseen, vaikka äiti olisikin ' lapsenhoitokunnossa' ja osoittaisi rakkautta ja hellyyttä lapselle. Tee siis lapsellesi palvelus ja hae apua.



nimimerkki, elämä näyttää taas valoisalta

Vierailija


Kiva, että sait täältä rohkeutta tehdä asialle jotain! Muista, että neuvolasta saattavat ohjata jollekin muulle taholle, mutta ota vaan yhteyttä sinnekin, ettei asia jää kesken. Esim. perheneuvolan lääkäri tms.



T: Yniäinen

Vierailija

Minäkin ajattelin, että tulethan kertomaan jatkossa kuinka voit! Ja voithan purkautua täälläkin meille tuntemattomille arjen " Pekka Saureille" :)



*Tsemppihalit*

Vierailija

En voi sanoa olleeni masentunut mutta toisen lapsen jälkeen minulla jatkui yllättävän pitkään alavireinen olo. Olin itsekin ihan ymmällä kun kaikki vaan itketti eikä mikään tuntunut olevan hyvin. Vaikka kaikki siis oli oikeasti ihan hyvin. Minua helpotti tilanteessa kun kerran repesin pojan neuvolakäynnillä itkemään. Auttoi kun sai antaa pahan olon tulla ulos. Ei tarvinnut enää esittää jaksavaa. Miehenikin oli tukena silloin ja eräälle ystävälle pystyin purkamaan tuntojani. Myös äitini oli ajan tasalla. Vähitellen asiat alkoi näyttää valoisammalta. Sinuna ottaisin yhteyttä neuvolaan, sieltä osaavat ainakin ohjata jonkun muun juttusille. Tai pyydä miestäsi tekemään tämä puolestasi. Voi auttaa jo paljon kun saa purkaa kaiken jollekin toiselle. Lapsen koliikki ja allergiahässäkät saattaa sinun kohdallasi purkautua vasta nyt. Sinä olet tähän asti ollut vahva ja taistellut ja nyt kun kaikki on siltä osin hyvin on sinun vuorosi levähtää. Voi kun voisin olla avuksi, itsekin olen aika paljon yksin lasten kanssa.



Voimia Sinulle ja perheellesi!

Vierailija


Ei masennus ole mikään nolo juttu, et sinä ole tehnyt mitään väärää sairastuaksesi! Olosuhteet, hormoonit jne. on mitä todennäköisin syyllinen.



Älä suotta odottele, soita aika vaikka terveyskeskuslääkärille. Lievätkin mielialalääkkeet voi tehdä ihmeitä. Tai saat muuta tarvittavaa apua. Älä ihmeessä tuhlaa aikaa masentuneena, jos oikeasti voi olla mahdollista päästä nauttimaankin elämästä.



Masennus ei ole sitä, että itkee pimeässä peiton alla päivät, tai hautoo itsemurhaa. Tai voi se olla sitäkin, mutta sitä on paljon muunlaistakin muotoa. Lieväänkin masennukseen kannattaa hakea apua. Pelkkä väsymys ja ilottomuus riittää. Kuten sanoin, niin elämästä voi nauttiakin!



T: Entinen lievästi masentunut



Ps. Masennus ei myöskään ole loppuelämän tauti, vaan voi olla aika hetkellinen juttu. Toki minä ajattelen, että se seuraa mua loppuelämäni, mutta osaanpa varoa sitä ja koittaa välttää sairastuvani enää.

Vierailija

Soita tosiaan neuvolaan, jotta voivat sieltä antaa oikeanlaista apua. Masennus ei mene itsekseen ohi, siihen on saatava apua, ennen kuin muuttuu vakavaksi masennukseksi. Ja puhu miehellesi asiasta, osaa sitten olla tukenasi.

Sinuna myös kävisin perhekerhoissa tms. tyttösi kanssa, jos sellainen on vain mahdollista asuinalueellasi. Sieltä voi saada mukavaa seuraa itsellesi ja lapsellesi. Piristää kummasti päivää (kokemusta).

Vierailija

että olitko mahdollisesti imetysdietillä imetysaikana allergioiden takia? ITse jouduin olemaan niukallakin dietillä ja silloin lääkäri painotti sitä, että on todella tärkeä imetysdietin loputtua syödä kunnolla ja ottaa hevosen kuuri lisäravinteita purkista, etenkin B-vitamiineja ja proteinia, että jaksaa. Muuten saattaa mennä pitkään ja huomaa vaan, ettei jaksa ja helposti masentuukin kun aivokemiat eivät vain toimi.



Lapsipsykologit muistuttavat, että tavoitteena vanhemmalle on olla " riittävän hyvä vanhempi" eli ei tarvitse sinnitellän ja pinnistellä siihen että olisi aina hyvällä tuulella jaksaisi halailla ja sylitellä mielinmäärin vaan hyvään vanhemmuuteen riittää että perusasiat ovat kunnossa ja lapsen turvallisuus on taattu. Yleensä masentuneella vanhemmalla on se, että lapsen viestit jäävät kuulematta ja esim. ruoan, levon ym. perustarpeiden tyydyttäminen viivästyy... ei välttämättä paljon, mutta aina jonkun verran ja se vaikuttaa sitten lapsen käyttäytymiseen ja hankaloittaa sitten arkea ja jaksamista muuten.



ISo halaus vielä sinnepäin. Kyllä sinulla on aikaa sitten puuhailla lapsen kanssa myöhemminkin. Nyt vaan keskityt omaan jaksamiseen ja perusarjen pyörittämiseen.



Vierailija


En päässyt pariin päivään käymään netissä joten siksi vastailen nyt hieman viiveellä.

Kiitos todella paljon kaikille vastanneille! Täällä on näköjään tosi ihania ihmisiä liikkeellä.

Mukava kuulla että muillakin on ollut/on samanlaista, ja että tästäkin voi selvitä. Päätinkin että haen apua (vaikka tuntuukin tosi isolle kynnykselle!!) , soitan heti huomenna neuvolaan.

Kiitos vielä kerran teille rohkaisusta ja tuesta!

Voimia kaikille teille muillekin



toivottelee

meijus

Vierailija

...kannattaa hakea apua. Kirjoituksesi kuullosti kovin tutulta, tosin omalla kohdallani olo on ollut pari kuukautta jo ihan hyvä, ja elämä on alkanut näyttää taas valoisammalta.



Itselläni on nyt 1v3kk vanha tyttö ja olin koko ensimmäisen vuoden masentunut, depressiohoitajan testin mukaan lievästi. Tuolle hoitajalle pääsin, kun sain lopulta avattua suuni lapsen 10 kuukautisneuvolassa. Itse kävin tuolla masennushoitajalla pariin otteeseen juttelemassa, ja olo kyllä helpottui, kun sai puhua jollekin ulkopuoliselle tuntemuksistaan. Tosin itselläni suurin tekijä alavireisyyteen oli varmaankin armoton väsymys, joka helpotti hiljalleen imetyksen lopettamisen jälkeen tytön täyttäessä 1 vuotta.



Kun saat puhuttua asiasta neuvolassa, asiat kääntyvät varmasti pikkuhiljaa paremmalle tolalle. Ei tilanne ainakaan pahemmaksi voi muuttua.

Voimia sinulle!

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat