Voihan perse!

Vierailija

Isäntä lähti eilen viihteelle.

Soitti kolmen jälkeen että häneltä käännetty rahat,puhelin ja kotiavaimet.

Kysyi olenko hereillä ja tulisinko maksamaan taksin että pääsee kotiin.

No siinä sitten odottelin että taksi tulee pihaan ja kävin sen maksamassa.

Oli aika tuhdissa kunnossa isäntä joten passitin nukkumaan ja " suoritan kuulustelun" tänään.

Kyllä ärsyttää kun aikuinen ihminen ei osaa pitää omaisuudestaan huolta.

Toinen kerta jo. Onneksi tällä kertaa vaadin jättämään lompakon pankki- ja ajokortteineen kotiin.

Sinne olisi mennyt nekin.

Kommentit (9)

Vierailija

Kutonen selventää: suhteen jatkon kannalta on aina eduksi, että puolisot oppivat tuntemaan toisiaan, toistensa tapoja ja ominaisuuksia yhä paremmin. Ymmärsin että tästä - ja vain tästä - on nyt kyse.

Aurinkoista päivänjatkoa!

Vierailija

Onneksi muisti,oli meinaan aika helevatan kaukana kotoa joten olisi vieläkin reissun päällä jos olisi kävellen joutunut kotiutumaan.

ap

Vierailija

Vierailija:

Lainaus:

tongittua rahat jostain. Kummallista.

Vierailija

ettei siis ihan uppo-outoja toisillemme olla.

Eniten mietityttää että olikohan puhelimessa jotain sellaista mistä olisi voinut osoitteen saada selville.

Silloin pakko sarjoittaa lukotkin uudestaan.

Numero kyllä salainen ettei sen perusteella ainakaan mitään tietoja saa.

ap

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat