Kaikki lukee tämän viestin...

Vierailija






Mikä näissä on niin pahaa, että pitää kiusata?













stellan viesti

Joo, en ole koskaan tehnyt aborttia ja toivottavasti en koskaan tule edes tekemään. Olen liian lapsirakas ja herkkä.



Abortin voisin tehdä, jos minut raiskattaisiin ->> en vois ehkä rakastaa sellaisen miehen lasta, tuntuisi yököttävälle, vaikka eihän se lapsen vika olisi. Jos lapsi olisi hyvin sairas tai vammainen ->> olisin liian herkkä hoitamaan lasta joka sitoisi loppuelämäksi täysin, surisin koko ajan mikä kohtalo sillä lapsella olisi ja hän ei voisi elää sellaista elämää niin kuin muut lapset, tunnen itseni ettei minusta olisi siihen. Jos lapsen odotus tai synntys vaarantaisi sekä minun tai lapsen hengen tai pelkän minun hengen, mielummin äiti olemassa oleville lapsille kuin lapset puoliorpoja saadeen elävän tai kuolleen sisaruksen.



MUTTA, ISO MUTTA!!!



YMMÄRRÄN ETTÄ ON OLEMASSA TAPAUKSIA, JOISSA ABORTTI ON PAREMPI!!!! SULKEEKO SE POIS SEN ETTÄ MINÄ OLEN LAPSIRAKAS?????



Toki adoptio olisi kullan arvoinen juttu, mutta jos on tiedossa, että odottava äiti ryyppää ja käyttää huumeita, niin jotenkin voisi olettaa, että silloin olisi parempi abortoida se sikiö?



YKSINKERTAISESTI, KUN ON TILANTEITA, JOLLOIN KAIKKIEN NAISTEN ELÄMÄNTILANNE ON SELLAINEN, ETTEI SIIHEN SOVI LASTA!!!!



Toki se tuntuu kurjalta, mutta osaan ehkä ajatella maailmaa myös muiden silmien kautta, enkä vain sitä, että kaikkien olisi elettävä samanlai kuin oma elämäni on.



Voi, minä haluisin ne 10 lasta vaikka olisin köyhä. Köyhäkin voi olla onnellinen ja olla hyvä äiti.



Jos on varallisuutta, niin ei se tarkoita, että olisi jotenkin parempi ihminen, vai sitäkö luulet? Samanlai ne maailman rikkaat ihmiset käyvät pissalla ja kakalla, on kuukautisia ja siemensyöksyjä, on oksennustautia ja nuhanenää. Voi jessus sentään.



Vierailija:

kehut kuinka rakastat lapsia ja haluatte miehesi kanssa ainakin 10? Vai oletko sitä mieltä että vain kaltaisillasi rikkailla olisi oikeus lisääntyä?



Mutta tätähän tää AV on, ei ymmärretä, että on muunkinlaista elämää kuin se oma elämä...



















Vierailija - 04.08. 22:20 vastaa tähän viestiin (72/73)

stellan viesti

S80 - 31.07. 10:33 (27/53)

Minkään ikäistä lasta ei saa tukistaa, antaa luunappeja/nipsauttaa, ei lyödä, ei potkia, ei huutaa, ei puhua lapsesta rumasti " saatanan pentu" , " voi että sä olet ääliö" jne..



Hellaan meillä on se liesisuoja, joka on kyllä estänyt tarttumista nappuloihin ja kuumaan lieteen/kattilaan ja uunissa on lapsilukko.



Muutenkin kotimme on lapsiturvallinen, kaikki on koitettu ottaa huomioon, on kaikenlaisia lasten turvatuotteita. Ja särkyvät laitettu ylös jne. Lääkkeet pidetään yläkaapissa, jonne lapset eivät millään yllä jne..



Meillä on todella paljon kasveja ja kukkia ja jokaisen lapsen lempipuuhaa on pienenä ollut multien tonkelu kukkaruukuista, sitä on puristeltu, heitelty ja syöty. Ei ole tullut mieleenkään alkaa nipsauttelemaan, olen vain kertonut vauvallekin, että se multa on sen kukan ruokaa ja siirtänyt vauvan/lapsen pois sen kukan luota. Ja olen selittänyt ja siirtänyt kärsivällisesti vaikka ne 50 kertaa päivän aikana hermoilematta.



Hehh... eikä meillä edes kielletä, ei kuulu meidän kasvatukseen, kumpaakaan meistä ei ole miehen kanssa kielletty ja ihan kelpo aikuisia meistä on tullut, emmekä koe tarpeelliseksi kieltää omiakaan muksuja, onneksi siihen on muitakin lapsiystävällisiä keinoja, ilman väkivaltaa.



Tottakai on asioita joita ei saisi tehdä, ruokalautasta ei saa heittää lattialle jos ruoka ei maistu (se on tapahtunut), siinä vain selitin lapselle miksi se oli väärin ja yhdessä siivosimme.



Vapaata kasvatusta meillä? Maybe, maybe not ;) vapaa kasvatus mielestäni ei ole sitä, että lapset saavat tehdä _ihan mitä vain_ ;)



Lapset 2kk, 1½v, 3½v ja 6v ja olen hoitanut satoja lapsia. Silti ei ole koskaan tullut edes mieleenkään nipsauttaa, huutaa tms... Jos lapsi on villillä ja uhmakkaalla päällä, olempa ottanut lapsen syliin, sanonut rakastavani, antanut pusun ja sanonut jotain kivaa mitä tehtäisiin tai syötäisiin ja myös toteuttanut sen välittömästi :)



















Vierailija - 04.08. 22:23 vastaa tähän viestiin (73/73)

stellan viesti

S80 - 12.09. 14:16 vastaa tähän viestiin (22/31)

.

Olin 16v kun tapasin mieheni (21v). Se oli rakkautta ensisilmäyksestä. Aloimme seurustella, muutimme 1kk seurustelun jälkeen yhteen ja nykyään jo naimisissakin. Kauneinta ja suloisin rakkautta mitä vain voi olla. Olemme miehen kanssa molemmat hyvin romanttisia, herkkiä ja meidän yhteenkuuluvuuden tunne on valtavaa molemmilla. Olemme molemmat horoskoopiltamme kalat ja jossain horoskoopissa sanottan " kaksi Kalaa saa yhdessä aikaan universumin täydellisintä rakkautta" . Se on ihan uskomaton fiilis mitä toista kohtaan voi tuntea. Olemme olleet 10v 3kk yhdessä. Emme ole riidelleet (väitellään kyllä toisinaan kummalle puolelle näkkäriä laitetaan margariinia, viimeksi suutuin miehelleni vappuna kun antoi esikoiselle kahvia koska mun mielestä lapset ei tarvi kahvia), kumpikaan ei ole pettänyt toista, meillä on oma yhteinen ihana maailmamme. Olemme toistemmme parhaat ystävät, rakastavaiset, harrastuskaverit jne.



Halusimme pienokaisia meidän maailmaamme. Olemme miehen kanssa tasavertaisia vanhempia, senpä vuoksi meidän lapsille on annettu jo synnytyslaitoksella tuttipullosta korviketta, jotta mies voi olla myös pienten lasten elämässä mukana. Mies voi tehdä kaikki samat jutut lasten kanssa kuin minäkin paitsi imettää. Meillä mies todellakin osaa olla isä lapsille ja huolehtii lapsista yhtä hyvin kuin minä. Jos kuolisin, niin tiedän 110% että mies pärjää loistavasti lasten kanssa.



Toki meillä lapset ovat haluttuja, rakkaita ja joista välitetään hurjasti. Oma lapsi on aina erityisempi kuin esim kaverin lapsi. Omaan lapseen on tietynlainen side ja omaa lasta haluaa suojella jne. Ei meillä lapsia jätetä heitteille - ehei todellakaan. Lapset tietevät, että äidille ja isille lapset ovat kultaakin rikkaampaa ja heitä rakastetaan ja hemmotellaan valtavasti.



Mulle ja miehelle tärkeintä maailmassa on meidän oma perhe. Kokonaisuutena, kaikki perheenjäsenet, tasavertaisia.



Mutta jos pitäisi tavallaan valita kumpi on tärkeempää puoliso vai lapset, niin molempien mielestä puoliso. Meidän tilanteessa, meidän rakkaudessa. Toki puolisoon ja lapseen suhde ja rakkaus on erilainen.



Puolisolta saa sen kaiken tuen, turvan, hyvän fiiliksen ja kannustuksen siihen, että on lapsille hyvä äiti ja isä. Yhdessä me miehen kanssa pyöritämme meidän perhettä. Kun vanhempien suhde voi loistavasti ja parisuhdetta pidetään hyvänä, niin lasten kanssa eläminen sujuu kuin leikki ja elämä on mukavaa. Toki vanhemmuus on iso haaste ja vastuullinenkin tehtävä, mutta meillä ainakin hyvässä parisuhteessa lapset voivat hyvin.



En uskalla edes ajatella miltä tuntuu, jos puoliso kuolee. Mutta lapsen kuoleman pelosta on kokemusta. Toinen syntyi hätäsektiolla ja kamppailua elämän ja kuoleman kanssa oli pitkään. Siinä kävi niin monen kirjavat ajatukset ja keskustelut miehen kanssa läpi. Se lujitti suhdettamme entisestään ja sitä miten tärkeä puolisio on. En tiedä mitä muut ajattelevat vastaavassa tilanteessa tai siinä kun lapsi kuolee. Mutta meidän tunne oli se, että puoliso on se tärkeä ja jos lapsi kuolee ja meissä hedelmällisyyttä on, niin lapsia voidaan saada lisää tai adoptoida. Eihän kukaan uus lapsi korvaa entistä lasta, mutta lapsi on kuitenkin vasta lapsi, jolla elämä edessä. Puoliso on tavallaan tärkeämpi.



Tottakai tuota keskoslastakin osaa arvostaa ja rakastaa hurjasti kun hänet meinasi niin monta kertaa menettää ja saa olla kiitollinen enkeleille, että meillä tuo ihana poika on olemassa. Mutta kaikki se prosessi oli niin suurta, avartavaa ja toi elämänkokemusta jne.. että puolison merkitys korostui.



Jos mulla olisi suhde, jossa ei olis rakkautta, seksiä, mies ei hoitais lapsia, kännäis, ei huolehtisi ulkonäöstä jne... Tottakai lapset olisi silloin ykkösenä.



Lapset ovat vain lainassa. Heidät saadaan alulle, synnytetään, hoivataan ja kasvatetaan. Pian he ovat 16v ja voivaat muuttaa omilleen, kuten minä. Tutustuvat kivaan tyyppiin ja perustavat perheen hänen kanssaan. Sitten me jäädään miehen kanssa kaksistaan, eikä olla ihan vieraita tosilleen, koska lapset eivät ole ykkösiä olleet.



Jos palavasta talosta pitäis pelastaa mies tai lapset, niin menisin shokkiin ja pyörtyisin ja kuolisin itsekin. Toivottavasti koskaan ei tule tilannetta, jolloin pitää valita mies tai lapset, koska sitä minä en osaisi päättää ikinä.



KOROSTAN EDELLEEN, ETTÄ MEILLÄ LAPSET OVAT TODELLA TÄRKEITÄ, RAKKAITA, EIKÄ HEITÄ LAIMINLYÖDÄ SEN VUOKSI, ETTÄ PUOLISO ON TÄRKEÄMPI!



Ps. kun mennään naimisiin, niin siinä kysytään tahtooko, mutta jos saa lapsen, niin missä siinä kysyy tahtooko? :D





Kommentit (0)

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat