Vierailija

osaksi siksi kun mummit ja suku hoiti lasta sen aikaa kun äidit teki navettatöitä tai muita kodin töitä.



Tiedän ettei näitä myöskään diagnosoitu samalla tavalla, mutta itselle lapsen saaminen oli niin rankka kokemus että olisi ollut huikean hienoa päästä vaikka navettaan töihin sen sijaan että oli sidottu kotiin yötä päivää eikä päässyt heti postilaatikkoa pidemmälle.



Kärsin kai jonkilaisesta masennuksesta kun rakkaus lapseenkin tuli vasta kuukausien kuluttua.

Sivut

Kommentit (43)

lukenut YK:n järjestämän tutkimuksen synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Tutkimuksen löydös oli, että se on kehitysmaissa HUOMATTAVASTI yleisempää kuin hyvän elintason länsimaissa.



Tämä on ainoa löytämäni tutkimus joka käsittelee masennuksen esiintymistä eri maissa ja kumoaa hyvin tehokkaasti kansanuskomuksen siitä, että masennus on elintasotauti.



Samalla tulos viittaa siihen, että synnytyksen jälkeinen masennus oli myös Suomessa aiemmin yleisempää kuin nykyisin.



Tutkittujen maiden joukossa olivat ainakin Bangladesh ja Mozambiq, jos oikein muistan. Muistikuvieni mukaan Bangladeshissa synnytyksen jälkeinen masennus oli prosentuaalisesti noin kolme kertaa yleisempää kuin pohjoismaissa.

Lapset pyörivät jossain siinä jaloissa, ei heidän kanssaan leikitty tai oltu. Mummonikin tuumi, että nykyajan lapset ovat niin fiksuja, kun aikuiset kerkeävät heidän kanssaan olemaan ja leikkimäänkin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ja muutenkin, mummot olis tehneet ruoat, tai vahtineet lasta sen aikaa kun itse tekisin. Ja seuraa olisi ollut, ja kyläyhteisö olisi siinä lähellä, naapureita olis tullut kylään käskemättäkin. Oma ja varmasti monien masennus olisi jäänyt tulematta. Kaupungeissakin oli asuttiin suvun keskellä, usea sukupolvi samassa. Ja töissä piti käydä eikä ollut varaa jäädä kotiin hoitamaan lapsia. Tai jos jäätiinkin, niin aina oli se suku lähellä. Ihminen on laumaeläin.



Perheyhteisö oli laaja: oli mummoja, piikoja, vanhapiikatätejä, isommat sisarukset myös luonnollisesti hoitivat pienempiä.

Sen sijaan köyhät torpparinvaimot, piiat ja varsinkin aviottomat äidit olivat usein varsin turvattomassa asemassa. Aviottomat äidit harvoin pystyivät kasvattamaan lapsiaan aikuisuuteen asti, ei välttämättä omasta syystään vaan siitä, että töitä oli tehtävä mutta töihin ei voinut ottaa lasta. Lisäksi joutuivat kärsimään melkoisesta henkisestä taakasta yhteisön halveksunnan vuoksi, tässä ryhmässä useimmat lapsentapotkin tapahtuivat.

Mikäs sen piristävämpää jos pääseekin kitkemään vaikka rikkaruohoja tai nostamaan perunoita ikuisen vauvanhoidon välissä. Minua ainakin rentoutti suunnattomasti siivota lasten ollessa pieniä. Siinä käsittelee samalla ruumiinsa avulla sitä henkistä stressiä.

Juuri juttelin mummoni (88 v) kanssa, joka sanoi että hän joutui lapsena (8 v) hoitamaan kodin ja sisaret kun hänen äiti synnytti. Siihen aikaan oli tapana että äiti makaa 2 vkoa sängyssä vauvan kanssa.



Masennusta on ollut silloinkin mutta sitä ei tiedostettu. Kyllä toi on ihan puppua toi sun väite.



Huvittavinta tässä ketjussa on se,että nämä jotka haikailevat sitä vanhaahyvääaikaa,vastailevat itse täällä netissä(missä muutkin äidit" roikkuvat ja jättävät lapset oman onnensa nojaan" )

Vanhukset,jotka ovat ihan OIKEASTI kokeneet sen työntäyteisen ajan ovat suurimmaksi osaksi vilpittömästi kiitollisia,että aika ja kehitys kulkenut eteenpäin ja esim. äideillä enempi aikaa olla lasten kanssa

Kun taas keski-ikäiset tuntuvat olevan niitä,jotka innokkaimmin arvostelevat nyky-äitien " helppoa elämää"

Hieman ristiriitaista!=)

Surullisinta on,kun joku parikymppinen arvostelee nyky-äitejä!Tälläsessa tapauksessa surullista on se,että ko. henkilöillä todellisuudentaju kadoksissa!=(

Käsin lypsettiin, joo, mutta niitä lehmiä oli vaan muutama! Mitä nykyään on lehmiä? Isoissa navetoissa varmaan 50. Käsin pestiin vaatteet joo, ne muutama vaatetta. Ei ollu imuria ei, mutta neliöitä oli saman verran kuin nykytalon olohuoneessa. Ja iso porukka siivoamassa, kun nykyäiti hallinnoi jättikokoista lukaalia joka on täynnä tavaraa. Koko fucking paskan huoltamisessa on aivan uskomaton työ! Ja itse aiheutettua on, joo. Siksi yritänkin nyt päästä kamasta eroon ettei kaikki aika menis järjestämiseen ja siivoamiseen.

mutta yhteikunnallisesta asemasta riippui lopputulos.

Jos oikein huonosti kävi, saattoi masennuksen seurauksena joutua loppuiäksi hullujenhuoneeseen ja lapset orpokotiin tai ties minne. Parhaassa tapauksessa sai levätä lepokodissa tai kotonaan ja elämä jatkui myöhemmin entisellään.

Kylmyys ja nälkä, taudit (ei paljon rokotuksia ollu).



Kun nainen sai lapsen niin kohta piti mennä tekeen " kotitöitä" , ammut lypsää, ei ollu pesu-, tiskikonetta, jos mies on kaukana töissä niin jostain pitää saada ruoka. Tappaa kana? Käydä kylällä?

Jos on niitä mummoja samassa talossa niin kyllä nekin teki kotiaskareita. Lapsia ei paljoa vahdittu vaan ne pyöri jaloissa. Isommat lapset on avuksi talossa, kun osaa kävellä niin harja käteen!



Ihan tasavarmasti tollasessa ihminen masentuu ja alkaa vaikka hakkaan lapsiaan. Sitten se tarttuu lapseen joka hakkaa omia lapsiaan vanhempansa mallista.



Meidän naapurissa on 60- vuotias pariskunta joka muistelee miten 2 kk synnytyksestä oli töihin menon aika. Sitä aikasemmin ei paljoa makseltu Kelasta tukia kun ei ollu Kelaa joka maksaa. Itse sitä piti saada elanto. Ja naisen paikka on kotona nyrkin ja hellan välissä niin siinä teet ruuat ja hoidat kodin.



Kuvittele siinä koneella että elät talossa metsän laidalla, ei sähköä, ei juoksevaa vettä. Ei kodinkoneita, teet ruuan tappamisesta lähtien itse pöytään. Mies ottaa välillä ja oot synnytyskone. Välillä lapsia kuolee ja uusia syntyy. Sitä vaan selviytyy..

Ne sosiaaliset paineet, asiat joista toitotetaan neuvolassa ja lehdissä ym. viestimissä hyvinä asioina, voidaan tulkita liian kirjaimellisesti ja neuvolankin hyvää tarkoittavat neuvot tulkita väärin! Ei ole kysymys siitäkään, ettei ennen olisi ehtinyt masentumaan. Masennusta varmasti oli, siitä vain ei sopinut puhua. Ihmiset olivat myös tottuneempia kärsimään, olemaan surullisia. Siitäkään ei toisaalta varmasti tehty suurempaa numeroa. Lapsia kuoli tosiaan paljon yleisemmin kuin nykyään.

Mulla alkoi masennus ensimmäisen kerran nostaa päätään jo raskauaikana ja sitten kun vauva syntyi niin mietin voisiko vaan antaa sen pois. En tuntenut mitään koko ihmistä kohtaan ja vihasin jokaista hetkeä jonka hän oli hereillä. Miten niin pieni käärö voikin tuntua kuristavana otteena kurkussa. Kyllähän se pistää masentamaan kun odotettu vauva ei sitten ollutkaan toivottu.

Ihan ihmeellisiä mielikuvia tosiaan joillakin on menneestä ajasta... Kuinka kehnoja oppilaita nämä tyypit oikein on olleet peruskoulussa, jos historiakäsitys on noin vääristynyt?! Esim. lapsikuolemia oli aina 1970-luvulle asti selvästi enemmän kuin nykyisin, ja masennuksen diagnosoimisella ja hoitamisella on iso rooli näiden traagisten lukujen laskemisessa.



Sattuipa sopivasti silmään Iltalehden juttukin tänään:



Lainaus:

" Susi vei" tarkoitti kuolemaan jätettyä lasta



Aikanaan 1800-luvun lopulla ja vielä 1900-luvun alussa kirkon kirjoihin merkittiin toisinaan pikkulapsen kuolinsyyksi " susi vei" .



Merkintä tarkoitti sairaita, vammaisia ja vaikeasti hoidettavia lapsia, joita uupuneet vanhemmat jättivät heitteille metsään.



Naisten tekemiä lapsensurmia tapahtui vielä 1900-luvun alkupuolella paljon, ja sen takia useita naisia joutui vankilaan. Lauerman mukaan avioliiton ulkopuoliset lapset aiheuttivat häpeää, eikä henkistä tukea ollut saatavissa. Silloin ei myöskään ollut neuvolajärjestelmää tai synnytyssairaalaa.



Lapsien lukumäärä henkirikosten uhrina väheni toisen maailmansodan jälkeen, kun elintaso kasvoi ja palvelujärjestelmät kehittyivät. 1970-luvulta alkaen tapaukset ovat vähentyneet voimakkaasti tähän päivään saakka.



IL 10.8.2007

On ihan älytöntä vertailla eri aikakausien äitejä toisiinsa ja arvottaa äitiys sen mukaan.

Kärsi kärsi niin kirkkaamman kruunun saat.... My ass... Ällöttävää!

järkähtämättömästi näistä mutu-mielipiteistään vielä senkin jälkeen kun asiaa on tutkittu ja sen tila päinvastaiseksi todettu.



Tämä koskee AV:ta mielestäni yleisemminkin: väittelystä tulee mahdotonta kun vastapuoli ei noudata logiikan alkeitakaan ja sivuuttaa asiallisen faktatiedon olankohautuksella: " no kun musta toi ei oo totta."



Joopajoo.

Mulle on tullut todella moni vanhus (80v molemmin puolin) sanomaan, että olispa saanut ennenkin jutella vauvojen kanssa. Kertovat, että silloin vauva pistettiin kehtoon ja joka neljäs tunti syötettiin. Jutella niille ei saanut. Ja näitä tapauksia on sattunut todella paljon, ei mahdu edes kahden käden sormiin.



Käytännössähän tämä tarkoittaa, että elettiin kuten vauvoja ei olis ollutkaan. Moni asia muuttuu ajan kuluessa. Ja täytyy sanoa, että onneksi nykyään ei Kielletä juttelemasta vauvoille.



Toisaalta nykyisin asetetaan venhemmuuteen (ja varsinkin äitiyteen) isot paineet. Pitäisi ehtiä siivota, pestä pyykkiä, tehdä ruokaa, leipoa, ulkoilla lasten kanssa, leikkiä lasten kanssa, kehittää lapsille mitä erilaisempia aktiviteetteja jne. Yksinkertaisesti tunnit vuorokaudessa ei voi riittää kaikkeen tähän. Ainakaan jos meinaa hoitaa ne kaikki perin pohjin. Paineet ovat kovat monella äidillä. Ja monesti oma mies kasvattaa näitä sillä, että sanoo äidille (vaimolleen) " hänen vain makaavan päivät, pitäisihän ehtiä tehdä enemmän" .



Eipä siinä hormoonitoiminnan lisäksi paljon muuta tarvita.

Joten se huomattiin vasta siinä vaiheessa jos äiti pimahti niin pahasti että lapsi vietiin häneltä ja äiti joutui pöpilään tai eli hulluna sen jälkeen.



Muut pitivät asian sisällään, itkivät korkeintaan yksinään lehmän kylkeä vasten pari kyynelettä.

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat