Vierailija

Mikä helvetti teitä oikein vaivaa? Ettekö te kestä mitään vastoinkäymisiä ilman terapiaa ja pillereitä? Itkette vaan täällä (ja varmasti muillekin, joilla on sitten myös omat ongelmansa) kuinka on rankkaa ja ahdistavaa ja lapsuudessakin oli ikäviä kokemuksia. NIIN ON KAIKILLA!



Ens kerralla kun taas itkette jotain sekundääristä lapsettomuutta, miettikää vaikka Sudanin tilannetta, tai Kiinan tulvia, tai mitä tahansa katastrofia, joissa yksi ihminen on vaikka menettänyt koko sukunsa. Siinä on aihetta masentua!

Kommentit (12)

Voisin jopa sanoa, että mieluummin masentuisinkin noista asioista satakertaisesti kuin sairastaisin depressiota. Se on paljon pahempi tunne kuin yksikään katastrofi tai ihmisen kuolema voi aiheuttaa.





Vierailija:

Lainaus:




Ens kerralla kun taas itkette jotain sekundääristä lapsettomuutta, miettikää vaikka Sudanin tilannetta, tai Kiinan tulvia, tai mitä tahansa katastrofia, joissa yksi ihminen on vaikka menettänyt koko sukunsa. Siinä on aihetta masentua!




Tuntuuko " oikeassa elämässäkin" siltä, että kaikki potee masennusta, vai tällä palstallako vain? Tosiaan palstalla näkee paljon masentuneita, mutta johtuneeko tuo osin sitten siitä, että kenellä nyt sitten on aikaa istua päivät pitkät koneella, vailla energiaa tehdä muutakaan...? No minunlaisellani ainakin, joka olen kotosalla kuntoutumistuella...



Oikeassa elämässä en itse tunne kuin yhden toisen oikeaa masennusta poteneen (jos nyt ei lasketa niitä ihmisiä, joita olen tavannut psykiatrisella osastolla ollessani), ja hänkin selvisi siitä ihan hyvin pelkästään lääkityksellä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ei kaikki masentuneet linnoittaudu kotiinsa. Itsekin osastoaikana kävin monta kertaa ulkona haukkaamassa happea ja liikkumassa terveiden ihmisten keskellä. Ei sitä kukaan päältä päin nähnyt, että toi on psykiatrisella osastolla. Ja päiväosastolla ollessani kävimme usein koko porukan kanssa vaikkapa taidenäytteissä tai elokuvissa. On totta, että monilla toimtakyky saattaa laskea, tai niinkuin itselläni, romahtaa täydellisesti, eikä näin ollen kykene edes normaaleihin arkiaskareisiin, mutta ei se sitä tarkoita, että tarvisi möllöttää kotona. Vaikka on niitäkin, jotka kärsivät sosiaalisten tilanteiden pelosta ja jäävät vain kotiin.

Mä ihan aidosti ihmettelen. Onko se joku kansansairaus? Vai hoidetaanko niin monia ei-oikeasti-masentuneita masentuneina, että tuntuu siltä, että kaikki olis koko ajan depiksessä?

Mun on vaikea uskoa, että oikeasti kunnon masennuksen sairastaisi lähes puolet väestöstä. Eihän tässä maailmassa toimisi mikään... Yleisimmin olen lukenut, että siitä kärsisi n. 5-6% ihmisistä.

Tuskinpa tämä vauvapalsta tuosta otoksesta juurikaan poikkeaa, tuskin täällä olevat on juuri sen " säälittävämpiä" kuin ihmiset yleensäkään.

Tottakai nykyään hoidetaan enemmän koska sitä ei enää pidetä normaalina. Kukaan ei enää usko, että kärsiminen on hyve. Työnantajat ei halua, että työntekijät on vajaakuntoisia. Ihmiset tekee kuitenkin enemmän töitä nykyisin aivoillaan kuin ruumiillaan ja jos työväline on epäkunnossa niin se on sama kuin ruumiillistä työtä tekevältä katkeaisia jalat ja selkä. Noin 40% ihmisistä sairastaa joskus masennuksen ja jopa muutama prosentti lapsistakin sairastaa sitä.



Äidin masennus on vakava kehitysriski lapselle sen ensimmäisen ikävuoden aikana joten vastuuntuntoinen vanhempi todellakin hoitaa itsensä kuntoon eikä pelleile toisen ihmisen kehityksellä, tulevaisuudella ja terveydellä. Ihmisen ensimmäisenä elinvuotena kun rakennetaan pohja koko elämälle.

Eiköhän oo lähinnä niin, että masennusta koskeviin ketjuihin vaan tuppaa vastaamaan ihmiset, joita se on omakohtaisesti koskettanut.



Totta kai jokaisella on elämässään vaikeitakin asioita. Miten se liittyy siihen, että toiset sairastuvat masennukseen ja toiset ei?



Ja miten kuvittelet, että se, että muualla maailmassa monilla menee tuhat kertaa huonommin, muka jotenkin auttaisi? Kyllä mä ainakin mainiosti tiedostan sen, että omat ongelmani eivät ole maailman suurimpia. Valitettavasti tuo tiedostaminen ei mitenkään auta niitten omien ongelmien kanssa elämisessä. Ei elämä voi olla vaan jotakin " mulla menee

Lainaus:

vielä

huonommin kun sulla" -kilpailua, vaan jokaisen on elettävä ihan vaan sitä omaa elämäänsä, ja jos se ei ole sujuakseen, niin ei siinä toisten ihmisten kokemukset auta.

Enkä nyt kysy vähätelläkseni tai provoillakseni. Olen vaan itse aina ajatellut, että ero alakulon/masentuneen mielialan ja sairaalloisen masennuksen välillä on nimenomaan siinä, että jälkimmäisestä kärsivät eivät kykene enää normaaliin elämään.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat