Vierailija

En ole ikinä nähnyt omituisempaa ja skitsofreenisempaa paikkaa kuin tämä. Samalla palstalla (samat ihmiset?) kiihkoilevat lasten päivähoitoa vastaan, koska muutamat suomalaiset asiantuntijat sanovat, että siitä saattaa olla haittaa lapsen kehitykselle, vaikka varsinaisia seurantatutkimuksia ei olekaan tehty ja toisaalta sitten puolustavat ruumiillista kuritusta, vaikka sen vakavasta haitallisuudesta on tutkimuksia pilvin pimein ja suunnilleen kukaan asiantuntija ei missään nimessä sitä puolusta.

Mahdollinen hyöty kotihoidosta 3-vuotiaaksi on aivan yksi ja sama sen haitan rinnalla, mitä lapsen ruumiillinen kuritus aiheuttaa. Vähän kuin pitäisi hirveätä meteliä siitä, että ei anna pullaa tai jäätelöä 3-vuotiaalleen ja samalla antaa saman 3-vuotiaan juoda keskiolutta. Vain AV:lla tämäkin varmaan olisi mahdollista.

Kommentit (16)

Ensinnäkin ihmiset yleensä vastaavat sellaisiin asioihin, jotka heitä kiinnostavat. Vaikka vastaajista 99 % vastustaisi päivähoitoa, voi se edustaa vaikka 20 % palstalla kävijöistä.

Toiseksi samoihin avauksiin voi kirjoittaa vastauksen vaikka kymmeniä kertoja. Teoriassa yhden avauksen alla voi joku kommentoida ihan yksinään, mutta se vaikuttaa siltä kuin vastaajia olisi useampi. Vastaan itsekin välillä useamman kerran ja vähän eri näkökulmasta. Kukaan ei tiedä, että vastasin monta kertaa.

kynsin hampain puolustavat " velvollisuuttaan" olla kotona lapsia hoitamassa, mutta joilta on samaan aikaan menny hermot niin, että mätkivät lapsiaan :-)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

itselläni kehitysvammainen lapsi ja toisella lapsella tarkkaamattomuudessa, puheen ymmärtämisessä jotain ?

päivähoito on meidän lapsiemme kehitykselle tosi tärkeä ja lapset todellakin tykkäävät olla siellä.

ei ole kehitykselle haittaa, vaan hyötyä.

kiitos päivähoidolle!

Omassa tuttavapiirissäni on kyllä niin, että se ainoa joka kannattaa kotihoitoa ainoana vaihtoehtona, kannattaa myös ruumillista kuritusta :) Mutta sattumaa.

Että päivähoito ja kuritus-aiheisiin eivät ikinä vastaisi samat ihmiset? Että kukaan muu, kuin pelkästään päivähoitoaiheisiin vastaileva ei ikinä erehtyisi vastaamaan päivähoitoaiheisiin? Miksi sitten nämä päivähoidosta vaahtoavat eivät ikinä ota osaa paljon suurempaan lasten hyvinvointiin liittyvään keskusteluun? Ovatko he kaikki niin pikkusieluisia, että välittävät vain ja ainoastaan siitä, että kukaan lapsi ressukka ei joutuisi päiväkotiin, mutta aivan sama, jos samainen lapsi saa selkäänsä? Sitä ei viitsitä edes kommentoida? Minusta se on lähes yhtä skitsofreenista kuin se, että kommentoi ja kannattaa ruumiillista kuritusta. Ja kuten sanottua, ennen kaikkea kyse on palstan hengestä.

Ap

Vierailija:

Lainaus:

Ensinnäkin ihmiset yleensä vastaavat sellaisiin asioihin, jotka heitä kiinnostavat. Vaikka vastaajista 99 % vastustaisi päivähoitoa, voi se edustaa vaikka 20 % palstalla kävijöistä.

Toiseksi samoihin avauksiin voi kirjoittaa vastauksen vaikka kymmeniä kertoja. Teoriassa yhden avauksen alla voi joku kommentoida ihan yksinään, mutta se vaikuttaa siltä kuin vastaajia olisi useampi. Vastaan itsekin välillä useamman kerran ja vähän eri näkökulmasta. Kukaan ei tiedä, että vastasin monta kertaa.

kuten kaikki hörhöt. Kun tätä palstaa lukee, vaikuttaa siltä, että 80% käyttää jotain kuukuppia, vaikka näin tuskin on.

Kuitenkaan esim. täällä Espoossa ei päivisin näy paljon lapsia, koska suurin osa heistä on päivähoidossa.

Ja olen sitä mieltä, että päivähoito tekee hyvää yli 3-vuotiaille.

Palstan yleinen mielipide on hyvin vajhvasti lasten kotihoidon puolella, mutta toisaalta puolustaa myös ruumiillista kuritusta. Tämä kertoo, että on iso ryhmä, joka on fanaattisia päivähoidon vastustajia, mutta samalla ei näe mitään ongelmaa ruumiillisessa kurituksessa. Ja se kyllä kertoo, että kyseiset ihmiset elävät aika kaukana todellisuudesta.

Ap

Vierailija:

Lainaus:

Meinaat sitten, että jokaisen palstalaisen pitäisi olla jokaisesta asiasta samaa mieltä?

Voin käydessäni vastata vain yhteen aloitukseen, joskus useaan, mutta en mitenkään järjestelmällisesti. Minusta sinä oletat, että kaikki viettävät täällä paljon aikaa ja lukevat lähes kaikki avaukset. Minä luen varmaan 10 % avauksista, yleensä kaikkein provosoiduimmat tai sitten erittäin mielenkiintoiset aiheet. Jos näen jo otsikosta, että taas samaa eipäs-juupas kinastelua vaikka päivähoidosta, en viitsi edes avata.

Tietenkään kaikki kotihoitoa tärkeänä pitävät eivät hyväksy ruumiillista kuritusta tääläkään ja toisaalta varmasti hoitoon viejissä on ruumiillisen kurituksen kannattajia, mutta on aika epätodennäköistä, että noissa molemmissa, täällä paljon keskustelluissa aiheissa, ei olisi samojakin ihmisiä keskustelemassa. Ja ennen kaikkea kyse on palstan yleisestä mielialasta, joka on erittäin kotihoitofanaattinen ja tukistusmyönteinen.

Ap, joka itsekin on väkivaltaa vastustava kotiäiti, mutta ei tosin tuomitse lasten päivähoitoakaan

Vierailija:

Lainaus:

Mistä sinä tiedät, että SAMAT TYYPIT ovat jotain mieltä. Terv. kotihoitoa ja väkivallattomuutta vakaasti kannattava äiti.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat