Seuraa 

Meillä on nyt 1½ vuotias poika ja 5 kuukautta vanha tyttö. Rakennusprojektin alkaessa olen yksin illat ja taaperon nukuttaminen on äärimmäisen hankalaa. Esikoinen on jo siirtynyt " isojen poikien sänkyyn" eikä suostu jäämään sänkyyn ilman vieressä istumista ja välillä jopa paikallaan pitelemistä. Nukahtaminen näin saattaa kestää parikin tuntia. Samalla kuopus vaatii myös huomiota, koska väsynyttä kiukuttaa ja nälkäkin usein on. Ja jos kuopuksen kanssa menen esikoisen viereen odottamaan nukahtamista, poika ei varmasti nukahda koska vauveli kiinnostaa niin paljon. Miten voisin alkaa " opettamaan" esikoista nukahtamaan itsekseen sänkyyn? Jos jätän hänet makkariin ja itse siirryn olkkariin hoitamaan vauvelin yökuntoon, esikoinen tulee perässä. Ei siis viihdy yksin makkarissa. Olen jo miettinyt, että otan matkasängyn ja esikoinen saa nukkua yönsä siinä, koska sieltä kun ei pääse pois, niin nukahtaa yleensä ilman ongelmia itsekseen sinne.



Kuopuksen ensiksi yökuntoon hoitaminen ei oikein onnistu, koska se vie syöttöineen enemmän aikaa ja siinä vaiheessa esikoisen väsymys menee yli ja nukahtaminen on entistä vaikeampaa. Iltapuuro on meillä klo 20 ja sen jälkeen mennään unille. Tällä hetkellä esikoinen nukutetaan syliin.



Kertokaa ihmeessä miten voisin helpommin asian hoitaa? Tai missä menee mielestänne väärin? Kaikki neuvot ovat nyt tärkeitä!!

Kommentit (3)

ehdottaisin minäkin.Minusta kanssa tuntui että esikoisenne on hivenen liian aikaisin vieroitettu pinniksestä (liekkö syy kuopuksen?).Meillä itsekseen nukahtaminen pinnikseen onnistunut yllättävänkin hyvin,ei kyllä joka ilta. (esikoinen nyt 1,4 v ja kuopus 3kk)Jätän tytön juomaan uni-maitoaan/-velliään ja sanon että " äiti tulee kohta takasin" .Useimmiten, kun on tarpeeksi väsynyt, juo juomansa, laittaa tutin suuhunsa ja nukahtaa tai hetken vielä " moukuu" omiaan.Joskus aloittaa huutamisen.Silloin käyn kellistämässä laitaa vasten seisovan taaperon ja sanon että nyt nukutaan ja lähden pois.Seurustelemaan/jutustelemaan ei passaa jäädä.Joinakin iltoina tätä saa tehdä muutaman kerran, toisinaan ei yhtään tai vain kerran, ennenkuin tyttö nukahtaa itsekseen.

Tai sitten toinen vaihtoehto on-mikä ei välttämättä hyvä-että annat yksinkertaisetsi esikoisen touhuta mukana hieman pidempään ja viet nukkumaan vasta kun " aivan tattis" .

Kolmantena vaihtoehtona ehdottaisn esim. sadun lukemista.Tästä ei kokemusta-joten en tiedä osaako tuon ikäinen vielä keskittyä kuuntelemaan/rauhoittumaan siihen?



niin eikö se olisi teille ratkaisu? Minusta siis tuntuu, että isojen sänky on otettu liian aikaisin käyttöön, jos kerran nukkui hyvin ja turvalllisesti pinnasängyssä. Vielä 2-vuotiaskin sopii hyvin pinnikseen, jos vaan ei kiipeile sieltä itse vaarallisesti pois.

Teillä on kaksi pientä lasta, joista se isompikin on vielä tosi pieni. Usein sitä ei muista, kun on jo vielä pienempi lapsi talossa.

Toisaalta tuo nukahtaminen ei välttämättä ole maailman helpointa kävelemään/puhumaan oppineelle 1-vuotiaalle, kun olisi niin paljon näkemistä/tekemistä. Esikoisen viihtymistä yksin voi auttaa yövalo?

Onnistuisiko vauvan jonkinlainen syöttäminen vaikka klo 19, ja isoveljen iltapala sitten klo 20. Näin eivät olisi yhtä aikaa illlalla nälkäisiä ja vauva varmaan kuitenkin syö vielä uudestaan myöhemmin ennen nukkumaanmenoa?

Nukahtaako esikoinen syliin päiväunillekin? Vai miten teillä se nukahtaminen onnistuu?

Raskasta aikaa elätte, tsemppiä:)





Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Samaa ehdotan kuin emmakaisa, eli pinnasänky kannattaisi ottaa takaisin käyttöön. Me siirryttiin pinnasängystä pois vasta 2,5 v iässä (lapsi ei juurikaan yrittänyt kiipeillä siitä pois)! Eli jos nyt siirtyisit pinnikseen takaisin, ja sitten opettelisitte siinä nukahtamista omin avuin (mikäli ei jo onnistukin pinniksessä) vaikka siten että aluksi istut huoneen oven ulkopuolella olevalla tuolilla, sitten muutaman päivän päästä tuoli kauemmas jne, lopulta tuoli pois. Säännölliset iltarutiinit ovat tärkeät myöskin, erityisesti kun opetellaan itse nukahtamista (pesut, iltasadut, yms. samassa järjestyksessä, unikaverit). Lisäksi lapselle kannattaa puhua jo hyvissä ajoin että kohta mennään nukkumaan.



Kun isompi on oppinut nukahtamaan itsekseen, seuraavaksi kannattaa opettaa taito vauvalle mikäli hän ei vielä nukahda itsekseen.



Kärsivällisyyttä ja tsemppiä!

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat