Seuraa 

Meillä 2v 4kk vanha poika.

Tiedän, että vaihe on varmasti ohimenevä ja kuulunee kehitykseen, mutta itsestä tuntuu aika ikävältä; Äiti ei tällä hetkellä kelpaa yhtään mihinkään silloin kun isi on lähettyvillä. Isin syliin, isi pukee, isi lohduttaa kun tulee pipi jne. Ja silloinkin kun ollaan kahden kesken pojan kanssa, kyselee joka hetki -isi, tuolla isi, missä isi.. Ei enää edes oikein kutsu minua äidiksi, vaan olen " sinä"



Pitäisikö sitä jotenkin sitten vain vängätä, että kyllä äitin nyt pitää kelvata tähän hommaan, vaikka isi olisikin läsnä. Vai onko parempi antaa pojan valita sitten aina se ISI?



Itsensä tarpeettomaksi tunteva Äitee









Kommentit (5)

Olen hoitovapaalla, joten poika (2 v. 1,5 kk) on kanssani päivät kotona. Kun isi tulee kotiin töistä, ei poika meinaa huolia hänen seuraansa millään. Huutaa vain päin naamaa " EI ISI!" , vaikka isi haluaisi vain halata tai leikkiä pojan kanssa. Neuvolan täti neuvoi vain jättämään pojan ja isän useammin kahdestaan kotosalle. Kyllä se siitä sitten ajan myötä...

Meillä vähän samaa tilannetta mutta toisin päin, eli isä ei meinaa kelvata..



Esim. nukkumaan viemiseen ei isä meinaa kelvata millään! Aina tulee huuto, rauhoittuu kyllä usein heti kun ovat päässeet tytön makuuhuoneeseen ja isä laulaa pienen laulun. Mutta niin kauan kun äiti on lähettyvillä tyttö huutaa kurkku suorana... Ollaan nyt yritetty niin että vuorotellen viedään nukkumaan ja kun kerran isä päivisin töissä mä olen vienyt päiväunille ja isä yö unille. Muutama ilta menikin ihan suht hyvin eli tyttö ei niin pistänyt vastaan mutta muutaman illan jälkeen aloitti taas..

Miestä harmittaa kovasti kun ei kelpaa... =(



Neuvoja otetaan vastaan! Pitäisikö luovuttaa ja äidin vaan aina viedä vai sitkeästi miehenkin yrittää?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

ja on ohimenevää. Noin parivuotiaana meidänkin esikoispojalla oli " isä-vaihe" , joka tuntui vain pahenevan, kun samaan aikaan palasin itse työelämään. Olin totaalisen paitsiossa, en kelvannut mihinkään. Toki se tylsältä tuntui, mutta toisaalta vähän myös nautinkin siitä, kun pääsin itse helpommalla (tuoreessa muistissa oli tuolloin eroahdistukset, jolloin VAIN minä kelpasin. Sekin oli rankkaa).



En muista miten pitkään tuota kesti, mutta kyllä minäkin aloin taas jossain välissä kelvata. Pojalle (nyt jo 4 v) isä (ja myös ukki) ovat kyllä edelleen erityisen rakkaita ja kyllä hän usein isänsä valitsee esim. iltasadunlukijaksi. Tai jos poikaa sattuu, kyllä hän useinmiten ekaksi isänsä luokse juoksee. Isänpoika hän taitaa olla.



Nyt kun meillä on kotona vuoden ikäinen pikkuneiti, jolle kelpaa VAIN äiti, odotan välillä sitä, että tulisi meillekin taas isävaihe kuvioihin. Jos pääsisin taas vähän helpommalla.

että me taisimme muistaakseni pahimpaan hyljeksimisaikaan tehdä niin, että esim. iltatoimet hoidettiin miehen kanssa vuorotellen eli äidin PITI myös kelvata. Mutta muuten annoimme pojan valita lohduttajakseen/leikkikaverikseen tms. sen vanhemman, jonka poika itse halusi.

Poika 2 v 1 kk. Kun Isi on kotona, ei Äiti saa käyttää edes vessassa. Tavallaan kiva kun voi rauhassa tehdä omia hommia tai levätä (menossa rv 39+3), mutta välillä ärsyttää. Meillä poika ei muuten sano lainkaan sanaa Äiti, vaikka muuten sanavarasto on varmaan noin 50 sanaa. Päivisin Isin ollessa töissä Äiti on kyllä suosiossa.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat