Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

Sivut

Kommentit (48)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Eräästä lääkityksestä johtuen jouduttiin odottamaan siihen asti, muuten vauva olisi saanut ´tulla jo puolen vuoden päästä. Kun olin raskaana, ostettiin talo ja mentiin naimisiin. Ai niin, ja mulla on lapsi jo ennestään. Edelleen menee hyvin eikä kaduta, kuopus 2-vuotias. Sen vain tietää..

Suhteita oli takana muutama, joten mitään seikkailuja en enää kaivannut. Kun sitten tapasin mieheni, niin minäkin tiesin melko pian, että tämä on minulle juuri oikea mies. Ja kun tunne oli molemminpuolinen, niin en nähnyt mitään syytä siinä iässä lykätä lapsentekoa enää, jotta olisin voinut varmistua jostain, minkä itse jo tiesin.



Vuoden seurustelun jälkeen tulin raskaaksi. Hyvin on mennyt, lapsia on jo kaksi ja nyt viiden vuoden jälkeen mies on edelleen ihana aviomies ja isä.

Kuopuksen isän kanssa oltiin oltu 4 kk kun plussasin. Että en sit oppinut kantapään kautta... Oltiin yhdessä silti 3 vuotta, " mies" oli vasta 17v kun tulin raskaaksi...



-Onnellinen yh (silti!)

Tapasin nykyisen mieheni marraskuun lopulla, heinäkuun lopulla tein positiivisen raskaustestin ihan suunnitellun ehkäisyn poisjättämisen tuloksena. Vuosi oli kulunut tapaamisesta kun mentiin naimisiin. Akateemisella alalla olemme molemmat :) Tosin olen sanonut, että jos joku muu toimisi noin, pitäisin varmaan uhkarohkeana ja vastuuttomana, mutta meille tämä oli hyvä ratkaisu!

Vierailija:

Lainaus:


Ollaan kummatkin enemmän vähemmän yli 30. Mulle lapsirakkaana tämä oli iloinen yllätys, miehelle ehkä vain yllätys. Mutta yhdessä tähän nyt on ruvettu ja isompaa asuntoa katsellaan. En kyllä, edes lapsirakkaana, olisi suositelut tätä kellekään, sen verran ajatukset nyt myllertää. Elämässä ei vaan aina mene kuten on suunnitellut.




Jos harrastaa seksiä ilman ehkäisyä, niin ei pitäisi olla yllätys jos tulee raskaaksi, vai??







Sanoisin, että kun asia on nyt tuolla mallilla, tuskin sitä kannattaa enää vääntää mielessään kun siitä näkökulmasta, että miten voisi parhaiten pitää suhteestaan ja vauvasta hyvää huolta ja miten pieni perhe saisi mahdollisimman hyvän alun.

Nyt 12 vuotta yhdessä josta 8 vuotta naimisissa ja toinen lapsi on myös. Voin sanoa, että olemme onnellisia. En sano, että on aina helppoa, mutta ei elämän pidäkkään olla. Onnea aplle!

Pitäisikö tuolle miehelle tehdä jotain, kun se selvästi miettii ehkä just tätä asiaa enemmän kun sanoo ääneen? Mies oli kyllä just se, joka ensin rupesi suunnittelemaan tulevaisuutta vauvaperheenä mun ollessa vaan järkyttynyt. Onkohan se tullut nyt toisiin aatoksiin? Vai huolettaako sitä vaan ihan tavalliset tulevan isän huolet (oletan että kaikki tulevia isiä tilanteesta riippumatta huolettaa jotenkin?).



ap

omasta vaikutusmahdollisuudesta. Kai koulutettu ja työssäkävyä nainen voi edelleen päättää yrittää edistää liittonsa onnistumista? Ainoastaan elättäminen tulee mieleen erona, eli sen takia ei nykyisin kenenkään tarvitse solmia pikaliittoa.



16

siis tunsin jo parin ekan kuukauden aikana että tässä on elämäni mies. Silti meni 3,5 vuotta ennen häitä eikä lapsia ole. Eli jotenkin jarruteltiin, mutta silti olen sitä mieltä, että kyllä ekat kuukaudet kertovat jo päälinjat toisen luonteesta. Ap on kuitenkin tuntenut lapsensa isän jo vuoden. Mäkin tunsin eräästä juipista jo ekan parin viikon aikana että mustasukkaisuutta ja määräilynhalua on, ja se tunne piti ja toteutui koko 5 kk seurustelun ajan.

Ollaan kummatkin enemmän vähemmän yli 30. Mulle lapsirakkaana tämä oli iloinen yllätys, miehelle ehkä vain yllätys. Mutta yhdessä tähän nyt on ruvettu ja isompaa asuntoa katsellaan. En kyllä, edes lapsirakkaana, olisi suositelut tätä kellekään, sen verran ajatukset nyt myllertää. Elämässä ei vaan aina mene kuten on suunnitellut.

Me olimme kolmekymppisiä kun tavattiin. Kummallakin villejä sinkkuvuosia takana riittävästi, jotta tiedettiin heti, että tämä on nyt tässä. Tulin raskaaksi reilun kolmen kk:n tuntemisen jälkeen. Ensitapaamisen vuosipäivää vietettiin synnytyslaitoksella. Nyt ollaan oltu yhdessä jo viisi vuotta ja toinen lapsi on tulossa. Tätä toista ollaankin sitten yritetty jo pitkään, eli olen onnellinen, että otin aikoinani vastaan, mitä elämä antoi.



Elämäni ei ole mennyt kuten nuorempana suunnittelin, eikä parisuhteemme ole ollut pelkkää auvoista onnea. Yhtä nopeaa toimintaa en muille suosittele, mutta halua silti sanoa, että joskus näinkin voi onnistua. Ja joskus taas usean vuoden seurustelukaan ei takaa pysyvää lopputulosta, kuten tässäkin ketjussa ja monissa julkkisten tapauksissakin on käynyt.

Naimisiin menimme noin vuoden päästä tapaasimesta. Nyt meillä on kaksi ihanaa lasta. Ja kaikki on loistavasti :) Silti en " suosittelisi " kenellekään ihan näin nopeaa toimintaa.

Vauvan tuleminen perheeseen on niin iso muutos että kyllähän siinä asioita joutuu miettimään. Jokainen kokee sen muutoksen omalla tavallaan mutta miltä ei kuitenkaan voi välttyä on se että se vaihe pitää vain elää läpi.



Kun sen elää läpi niin oma mielikin ajan kanssa sopeutuu uuteen elämään. Anna miehellesi tilaa ja aikaa. Älä tyrkytä apuasi jos hän ei ole vastaanottavainen koska et mitenkään voi vauhdittaa tai helpottaa hänen omaa sopeutumistaan. Miehet käy läpi kaikenlaisian tunteita, onko minusta nyt ns perheenpääksi? Pystynkö elättämään perheeni? jne



Onnea!!

Sivut

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat