Vaatebudjetista

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

Hei!



Kyselin reilu vuosi sitten täällä että miten paljon ihmisillä oikein menee rahaa lasten vaatettamiseen kun tuntui että meillä meni ihan hirveästi. Kyseinen keskustelu on kai arkistoitunut jo bittiavaruuteen mutta vastaavia kyselyitä on ollut muitakin vuoden mittaan.



En enää muista mitä itse arvioin mutta halusin nähdä paljonko ja mihin sitä rahaa oikeasti menee ja aloinkin sitten " pitämään kirjanpitoa" . Tuloksena on, että meillä menee keskimäärin 200 euroa kuukaudessa lasten vaatteisiin ja kenkiin. (Poika 5v 90¿/kk ja tyttö 2v. 110¿/kk)

Tosin nyt ei kuluneen vuoden aikana ole tarvinnut ostaa talvivaatteita lainkaan, ja ensi talven kamppeet on vielä ostamatta. Toisaalta taas löytöjä ja aleostoksia on kaapin perillä odottelemassa. Kevään ja kesän mittaan on hankittu päiväkotia varten vaatetta joten sisävaatteisiin ei pitäisi hirveästi nyt puolen vuoden sisällä mennä rahaa.



Lapset ovat 2v. ja 5v. joten kasvu alkaa olla jo suht rauhallista. Ei ainakaan joka kuukausi mene vaatekaappi enää uusiksi. Osan vaatteista olen ostanut käytettynä, mutta aika huonosti on tuon ikäisille siistiä tarjolla.

Kengät ostan kummallekin uutena ja laadukkaita, pojalle pääasiassa Eccoa ja Timberlandia, tytöllä Eccoa, Pionia jne.

Mitään hirveän kallista en raaski ostaa, paidat max 20¿ ja housut suunnilleen samaa. Pojan farkuista voin vähän enemmänkin maksaa.

Esprit on suosikki ja lisäksi ihan h&m, exit/name it, marimekko (ei muistaakseni kyllä mitään vuoden aikana) tytöllä lindex... Muitakin jos kivaa tulee vastaan.



Vaatetta on aika paljon kun olen melko laiska pesemään pyykkiä (kerran viikossa kaikki kerralla) ja tykkään kuitenkin että kokonaisuus on yhtenäinen. Ostan jotain viikottain, joskus yhden vaatteen, joskus isomman kasan. Alennuksesta en osta vain koska saa halvalla.

Yritän pysyä tietyissä väreissä että vaatteet olisivat helposti yhdisteltävissä. Koska vaatetta on paljon ja pesen ne " hyvin" , ovat ne säilyneet erittäin hyväkuntoisina ja olenkin saanut niitä hyvin kaupaksi. Kun vaan jaksaisi kuvailla jne.



En nyt oikein tiedä mitä tällä kirjoituksella haen, mutta kertokaa nyt vaikka omista kulutustottumuksistanne. Miten pidätte budjetin kasassa? Onko budjettia? Onko joku systeemi minkä mukaan hankitte lapsille (ja itselle) vaatetta? Ostatteko joistan tietyistä liikkeistä ja tuleeko tehtyä paljon heräteostoksia? Meneekö omasta/miehen mielestä liikaa rahaa vaatteisiin? Onko lapsi yhtä innostunut uusista vaatteista kuin äiti? Paljonko olet valmis maksamaan esim. leikki-ikäisen päiväkotikäytössä olevasta vaatekerrasta? Millaisia vaatteita lapsesi käyttää hoidossa? Jne.



terveisin yks äippä *pilke silmäkulmassa* ja huomenna ostoksille menossa...

Sivut

Kommentit (48)

Vierailija

ei ole katsonut kuiteista =) Tyypillistä kuulla aina äidiltä, ettei mene paljon mitään rahaa lasten vaatteisiin, kun ne ei maksa juuri mitään, mutta mies kommentoi tuon 2000¿/vuodessa vieressä =)) Näin ainakin olen monesti todistanut meidän tutuissa...



Meillä menee tuo maaginen 200¿/kk kolmelle ja tarkistin tosiaan sen kuiteista, kun mietin tarkkaa summaa. Paljonhan se on mutta kun ostaa vaikka kolmet nahkakengät, kolmet goret, kolmet haalarit, kolmet.... niin summaa kertyy vaikka aleista metsästääkin. Tosin nyt ei tarvitse ostaa periaatteessa ennen ensi kesää juuri mitään paitsi parit talvikengät. Niin että JOS ei ostaisi niin budjetti puolittuisi. Mutta itseni tuntien ja ihaniin lastenvaatteisiin ihastuneena tiedän, että ostan kuitenkin. Esikoiselta (poika) jää jotain nuoremmille (kaksoset,tytöt), mutta en nyt halua heitä ihan pojiksi kuitenkaan pukea, kun on varaa ostaa tyttöjenkin vaatteita. Lisäksi tunnustan hamstranneeni vaatteita koosta seuraavaankin, kun jään hoitovapaalle ja ajattelen, ettei sitten tarvitse enää ostella, kun tulot tippuu.. heh



Lahjaksi saadaan kivojakin vaatteita, mutta kyllä osa niistä printeistä/hirviöistä jää käyttämättä, kun poika ei itse niitä halua päällensä laittaa. ja hyvä niin.

Vierailija

Ketjun innoittamana aloin laskea meidänkin vaateostoja. Joku oli aikaisemmin kirjoittanut, että lasten vaatteisiin saattaa mennä 5000-6000 euroa vuodessa ja pidin sitä kyllä jo tosi kovana summana. Mutta aloin sitten laskea. 5000 euroa jaettuna kolmella lapsella ja 12 kuukaudella tekee noin 140e/kk/lapsi. Se on kyllä siinä ja siinä, että riittääkö tuo summa meillä. Ehkä vaatteisiin, mutta jos lasketaan kengätkin niin ei ehkä riitä. Olen jotenkin ollut siinä uskossa, että näin hoitovapaalla ollessani en laita kovin paljoa muksujen vaatteisiin.



Meillä on kuitenkin menny tässä kuussa jo kahden tytön kenkiin sellainen 250 euroa. Välikausivaatteita emme ole vielä edes ostaneet, mutta parit sadevaatteet ja ohuemmat takit olen ostanut tytöille. Ja tilasin vähän gymboreeltakin. Mielestäni siis ihan pikku summia silloin tällöin ja kuitenkin yhteenlaskettuna niistä tulee melkein 500 euroa tässä kuussa. En uskaltanut edes laskea, että paljonko silloin menee, jos ihan tosissaan ostelen, esim. talvivaatteet ja asusteet kahdelle yhtäaikaa.



Omasta mielestäni en edes mitenkään ihan järjettömiä ostele ja silti rahaa tosiaan kuluu aika reilusti. Onneksi markat vaihtui euroiksi. Ajatelkaas, jos täytyisi sanoa laittavansa vuodessa vaikkapa 36000 markkaa lasten vaatteisiin ja kenkiin ;)

Vierailija

..kun tähän ketjuun tuli tällainen kepoisampi aihe ;) Kasvattaakseni ketjua vastaan galluppiin:



' paras' kirpparihankinta: harvoin enää ehtii kirpparille. Mieleen jäänyt löytö on ulkomailta. Ostin pojalle 7eurolla käyttämättömän luonnonvalkoisen talvitakin, jossa oli öljykangaspinta. Tosi hieno, varsinkin kun pojalle ei juuri löydy valkoista tyylikästä. Ja sitten mies pisti sen pesukoneeseen kuten kaikille kirpparivaatteille tehdään :/

Viikon etsin vastaavaa takkia, mutta eipä löytynyt.



Kallein hankinta taitaa meilläkin olla haalari eli Molokidsin talvihaalari. On kiva ja on ollut paljon käytössä. Toivottavasti mahtuu vielä tänäkin talvena.

Vierailija

Luulisin, että meidän perheessä kahden lapsen vaatemenot ovat noin 1500 euroa/vuosi. Jonkin verran saamme vaatteita lahjaksi isovanhemmilta ja kummeilta ja isäni antamat rahat käytän aina vaatehankintoihin.

Lapsillamme ei ole kovinkaan paljon vaatteita, esim. arkisisävaatteita riittää viikoksi (jos siis ei pesisi pyykkiä kuin kerran viikossa), lisäksi löytyy siistimmät vaatekerrat kyläilyyn/juhliin.

Molemmilla on 2xkuravaatteet, 2xulkoilupuku viileämmille keleille, 2x talvipuvut, verkkariasut, villavaatteet, 2x kumisaappaat, paremmat kengät, lenkkarit, syksylkoilukengät, 2x talvikengät, sandaalit, kesäläpsykkäät, urheiluharrastuksia varten on tietenkin kengät ja vaatteet erikseen. Ja tietenkin erinäinen määrä asusteta, hanskoja, rukkasia, pipoja, talvihattuja...

Hyödynnän alennusmyynnit ja tarkkailen tarjouksia. Kirppareilla käyn joskus ja siskoltani saan käytettyjä vaatteita pojalleni.

Vierailija

En ole laskenut, mutta rupesin itsekin miettimään. Arvioin, että niihin vaatteisiin, jotka yleensä ostan uutena (haalarit, kengät, alusvaatteet, sukat) menee ehkä 400 euroa vuodessa. Sisävaatteita ostan melko paljon kirppareilta, mutta jonkin verran myös uutena. Kyllähän niihin rahaa tietysti menee, mutta väittäisin että vaatehankintoihin kuluu kaikkensa kuitenkin alle 1000 euroa vuodessa eli selvästi alle 100 euroa kuussa, hirmuinen summa kyllä sekin. Pieneksi jääneet vaatteet myyn eteenpäin, joten jonkin verran saa takaisinkin. Haalarit ja muut ulkovaatteet hankin yleensä etukäteen edellisen vuoden alesta.



Viimeksi koin tuhlaavani lastenvaatteisiin, kun ostin yhteensä 100 eurolla Marimekkoa Huutonetistä. Harvemmin tuollaisilla summilla ostan kerralla.

Vierailija

okin on hyvännäköisiä ja kestäviksi todettu. Samoin hm:lta löytyy monesti kivoja kauluspaitoja ja yksivärisiä 100% puuvillaa neuleita. Ne on kestäneet eli hinta-laatu hyvin kohdillaan.





Vierailija

Ehdottomasti paras " ale/kirpparilöytö" on tuttavien lasten vanhat vaatteet. Äiti on myös vaatefriikki ja vaatteet ovat tosi hyväkuntoisia vaikka ovatkin kiertokamaa jo toisella tai kolmannella. Näitä ostan ilomielin meidän mukuloille.



kalleimmat ovat meilläkin varmaan ulkovaatteet, asusteet ja niiden kanssa uudet kengät, jolloin hintaakin kertyy. Ulkovaatteissa en kuitenkaan halua säästellä, kun ovat päivittäin käytössä monta tuntia. Eli kai ne sitten ovat hintansa väärtejä....

Vierailija

Laskeskelin, että ulko+sisävaatteet kahdelle niin ehkä n 400 euroa menee vuodessa. Lapsilla ei ole reimateccejä eikä merkkivaatteita. Ihan market, hm yms. vaatteita.

Vierailija

100e/kk eli 1200e/vuosi. Yksi, 2-vuotias lapsi. Meillä ostokset ajoittuvat tammikuuhun ja heinä-elokuuhun. Aivan hyvin voi mennä pari kuukautta (esim. juuri nyt), kun en osta yhtään mitään. Alesta sitten hamstraan seuraavaksi kaudeksi. Kierrätysvaatteita meillä on noin 10%. Mielellään saisi olla enemmänkin.

Vierailija

Aika paljon tulee ostettua kolmelle lapselle ja varsinkin nuorimmaiselle 2v pojalle äiti ostaa ehkä liikaa vaatetta.



Tykkään että on poika on aina siististi ja kauniisti puettu, hieman äidin fiiliksien mukaan. Ostan laadukkaita ja silmää miellyttäviä vaatteita ja tunnustan, että vaatekaappi on aivan liian täynnä ihanuuksia. Mutta toisaalta kun vaatetta on tarpeeksi, ne myös pysyvät hyvinä ja kestävät vielä seuraaviakin käyttäjiä.



Aika tarkka olen mitä ostan ja jos oikein kovasti jotain vaatetta tekee mieli, niin en kauheasti kyllä hintaa tuijota. Aika krantuksi olen näissä vaateasioissa tullut ja suht pitkään harkitsen mitä ostan (toki joukkoon mahtuu myös impulsiivia ostoksia) ja näin garderobi on harkitusti koottu. Ainoa " ongelma" alkaa kohta olemaan hyvin tarkka 2-vuotias, joka ei haluaisi käyttää muita paitoja kuin Molon autopaitoja ja Appamanin moottoripyörä-paitaa. Aika lailla äiti joutuu välillä maanittelemaan, että saa oman tahtonsa läpi. Joten kovin kauaa en enää voi oman mielen mukaan ostaa ainakaan kaikkia vaatteita.



Rahaa kuluu kuukausittain n. 100-600 euroa, riippuen siitä onko ostoslistalla ulkovaatetta ja kenkiä. Mutta varmaan keskiverto / kk on noin 250-300 euroa. Itse nuo maksan omista rahoistani ja ei ole mies kyllä mitenkään puuttunut tai huomauttanut ostoksista, päinvastoin on ollut tyytyväinen kun rouva varustaa lasten vaatekaapit laadukkailla vaatteilla.







Vierailija

Kolme tyttöä, jonkin verran kierrätän, mutta koska tykkään pukea heidät samantyyppisesti ja samoihin väreihin, ja ikäeroa ekalla ja kolmannella melkein 5 vuotta, ostan yleensä kaiken aina kolmena kappaleena.



Sisävaatteet on meillä lähes tulkoon kokonaan H&M:stä, juhlavaatteet Zaraa, Mayoralia jne. ja ulkovaatteet Reimaa ja Ticketiä. Kengät ostan Pompiista tai Stockalta.



Rahaa menee neljä kertaa vuodessa enemmän ja joka kuukausi pikkusummia lisäksi, yhteensä suunnilleen varmaan 5000 -6000 euroa vuodessa kaikkien kolmen sisä- ja ulkovaatteisiin, asusteisiin ja kaikkiin kenkiin, juhlakengistä kumisaappaisiin. Per lapsi siis menee varmaan noin 1800-2000 euroa vuodessa eli keskimäärin noin 150-160 euroa kuukaudessa.

Vierailija

Siksi minusta ei kuulosta hirveän realistiselta tuo 400¿ / vuosi / 2 lasta = 200¿/lapsi/ VUOSI.



Vaikkei ostaisi merkkivaatteita, mutta ostaisi kuitenkin UUSIA vaatteita, niin miten tuolla summalla saa vaatetettua lapsen?



esim. HM:n hinnoilla (alakanttiin arvioituna ja todella minimimäärä)



- Talvipuku 30¿

- Välikausivaate 25¿

- Sadevaatteet 25¿

- Kesätakki 10¿

- Housut 5paria 50¿

- Shortsit 2 paria 10¿

- Pyjamat 2 paria 10¿

- Paidat 10 kpl (pitkä- ja lyhythihaisia) 80¿

- Alusvaatteet (pitkät kalsarit tai sukkahousut + alushousut) 5paria 30¿

- Villahaalari (CM) 15¿?

- Asusteet (pari pipoa ja parit hanskat) 25¿

- Kengät 4 paria a' 15¿ = 60¿



Näistä tulee jo 370¿ ja harvalla lapsella vaatetta on kai näin vähän vaatteita ja nämä hinnat on alakantissa, alelöytöjä. =)



Jos ostaa käytettyjä, niin sitten ymmärrän tai vst. saa paljon lahjaksi, niin eihän sitten tietenkään itse tarvitse ostaa niin paljon, mutta...













Vierailija

kertokaa nyt vaikka omista kulutustottumuksistanne. Miten pidätte budjetin kasassa? Onko budjettia? Onko joku systeemi minkä mukaan hankitte lapsille (ja itselle) vaatetta? Ostatteko joistan tietyistä liikkeistä ja tuleeko tehtyä paljon heräteostoksia? Meneekö omasta/miehen mielestä liikaa rahaa vaatteisiin? Onko lapsi yhtä innostunut uusista vaatteista kuin äiti? Paljonko olet valmis maksamaan esim. leikki-ikäisen päiväkotikäytössä olevasta vaatekerrasta? Millaisia vaatteita lapsesi käyttää hoidossa? Jne.



Itse olen aikamoinen vaatehamsteri, joka yrittää pikkuhiljaa selkeyttää mitä ostetaan ja paljon ostetaan. Juuri keskittyä tiettyihin värimaaimoihin, ja sopivaan hinta-laatusuhteeseen. Mielelelläni yritän löytää etsimäni alennuksella, mutta jossei tismalleen haluaamani näin löydy, maksan mielummin mieleisestä täyden hinnan kuin ostan " ok" -jutun alennuksella. Nämä ookoo-vaattet kun tuppaa jäämään sinne kaapin pohjalle.



Meillä on siis yksi tyttö, reilu yksivuotias, jolla kasvu ollut huimaa ja nyt onneksi alkaa pikkuhiljaa sama vaatekoko mennä jo puolikin vuotta. Alkuun oli tosin hauskaa, kun sai vaatekaapin uusia parin kuukauden välein, muta kukkaron kannalta ei niin mukavaa.



Ostan tytölle niin merkkivaatetta (Catimini, Gant, Lego, Kenzo, Elle) kuin ruotsaisketjuistakin (Lindex, H&M), mutta ns.automarket-vaatteita meillä ei ole. Vaattetta hankin periaatteella " kun jotain kivaa tulee vastan" . Nyt olen yrittänyt ostaa kokonaisuuksia, kun toisaalta en osaa ostaa vain paria hassua väriä, kun kuitenkin tykkään kuvioista kankaassa, mikä taasen rajoittaa vaatteiden yhdistelyä.



Vaatetta meillä on paljon (lue: liikaa), mutta toisaalta tämän ikäisellä saa ne sitten vielä hyväkuntoisina myytyä poiskin, joten en pode asiasta lainkaan huonoa omaatuntoa. Kuukausitasolla vaatteisiin menevät summat vaihtelevat valtavasti (seurasin tätä aikani sen vuosi sitten olleen ketjun innoitamana), kaikkea 50 eurosta 500 euroon, riippuen onko tullut kalliimpia ulkovaate- ja kenkähankintoja samaan kuukauteen. Nyt syksy tuntuu kovin kalliilta, kun päiväkodin aloittanut tyttö tarvitsee sitä sun tätä. Toki kaikkea tarvittaisiin kotonakin, mutta kaikkea ei ehkä olisi hankittu niin kertarysäyksellä.



Miehen mielestä käytän varmasti liikaa rahaa neitokaisen vaatteisiin, ei tarvitse edes tarkistaa :-). Mutta ei niitä kuitteja miehille kannata näytelläkään, jos oma budjetti vaan kestää. Itselleni olen osannut perustella vaatehankintani jo sillä, että neidin vaatetus on tällä hetkellä ainoita harrastuksiani, ja sellaiseksi varsin keskihintainen.



Päiväkodissa meillä käytetään kaikkia yllämainitsemiani merkkejä ( ja luonnollisesti muitakin), ts. kaikkia normaaliin käyttöön tarkoitettuja vaatteita. En sen kummemmin ole päiväkotiin viennyt huonompia vaatteita tmv, ihan normaalisti tytön olen sinne pukenut. Toki ehkä käytönnöllisemmin kuin kotiin, jossa vaatteita voin vaihdella aina tilanteen mukaan. Toistaiseksi neiti kun vielä hymyillen hyväksyy äidin vaatevalinnat :-).



Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat