4-v harrastusasiaa... äiti hukassa... (sepustusta)

Vierailija

Miksi lapsi pelkää? Mitä tekisit tässä tilanteessa?



Meillä on 4-vuotias tyttö, joka ei ole ihan tavallinen, rento lapsi vaan luonteeltaan herkkä/hermostunut, rakastaa tuttuja ihmisiä ja tuttuja tilanteita, vierastaa vieraita ihmisiä ja uusia juttuja. Hän on periaatteessa sosiaalinen ja orientoituu ennemminkin ihmisiin kuin esineisiin, mutta ujostelee siis vieraita. Viime aikoina on alkanut viettää enemmän aikaa kavereiden kanssa ilman vanhempia, mutta silloinkin käy ainakin 10 min välein tarkistamassa, että olemme tallessa. Päivähoidossa on käynyt vuoden, paitsi muutaman kk taukoa kun tuli pikkusisko. Päiväkodissa ekan puoli vuotta lähinnä istui itsekseen surkean näköisenä :´( nyt tauon jälkeen puolipäiväisenä on päässyt paremmin leikkeihin mukaan. Tässä siis taustaa.



Tyttö on vilkas ja liikunnallinen, joten suunnilleen vuoden ikäisestä aloimme käymään muskarissa ja kokeilimme kaikenmaailman äiti-taaperojumpat, perhekerhot ja vastaavat. Aina sama tulos: tyttö kyyhöttäisi mieluiten vain huoneen nurkassa äidin sylissä. Muskarissa kesti vuoden, ennen kuin suostui edes menemään piiriin vanhemman sylissä, saatika tekemään mitään yhdessä muiden lasten kanssa. Jos häntä yritti rohkaista, hän teki täyden tenän; mitä enemmän suostuttelit, sitä enemmän tyttö vinkui, itki ja pisti vastaan. Jos ei suostutellut, istui sylissä. Lopulta aikuinen päätyi aina tekemään lapsille tarkoitetut leikit muka esimerkkinä ja innostuksena nyhjöttävälle lapselle. Nyt, kun on " isompien muskarissa" jonne jää yksin, tyttö ilmeisesti lähinnä istuu paikallaan muiden touhua katsellen.



Kun tyttö on nyt jo kaksi vuotta ihannoinut ballerinoja ja opetellut kotona videolta balettia, aloitimme tänä syksynä balettiharrastuksen. Tyttö puhui jo etukäteen, että haluaisi äidin olevan siellä mukana, mutta tuntui hyväksyvän selityksen että sinne mennään yksin jotta kaikki voisivat keskittyä jne. Tietysti tyttö teki tenän eteisessä, mutta äidin reippaan rohkaisun voimalla antoi nostaa (!) itsensä saliin kun äiti lupasi olla tismalleen oven toisella puolella ja kun opettaja sanoi, että tyttö itse voisi vaikka vain katsella. Hän oli salissa yksin, itkemättä, koko 45-minuuttisen oppitunnin ja tuli ulos silmät säihkyen. Hän jopa lupasi opettajalle, että ensi kerralla hänkin sitten tekee niitä balettijuttuja.



No eipä tehnyt, koska ei suostunut menemään saliin. Olimme myöhässä enkä voinut alkaa hirveää suostuttelurumbaa ovella, joten kymmenen minuutin suostuttelun ja rohkaisun jälkeen totesin, että ei ole pakko, jos ei kerran halua, kun pointtina kerran on että siellä olisi hauskaa. Kun lähdimme pois, tyttö oli iloinen ja sanoi, ettei halua enää ikinä mennä balettiin. Baletti sinänsä on tosi pop, mutta ei vain halua mennä balettitunnille. Sanoin, että ensi kerta vielä kokeillaan, koska muuten ei voi tietää tykkääkö siitä vai ei, mutta että sen jälkeen hän voi itse päättää meneekö vai ei.



Olen tosi kyllääntynyt tähän tilanteeseen. Tyttö väittää, että muskarissa on kivaa - muttei tee mitään eikä aulassa näytä menevän mielellään. Tyttö väitti, että baletissa oli kivaa - muttei halua mennä enää. Aina kotona näyttää olevan innoissaan harrastukseen lähdöstä, mutta viimeistään harrastuspaikan eteisessä tekee tenän. Kotona kuitenkin tekee harrastuksissa (katselemalla?) oppimiaan juttuja mielellään taitojaan esitellen.



Mitä sinä tekisit tässä tilanteessa? Pitäisikö lapsi työntää puoliväkisin harrastuspaikan ovesta sisään joka kerta vain katselemaan meininkiä (ja maksaa itsensä kipeäksi siitä huvista), vai unohdettaisiinko kaikki harrastukset kunnes menee mielellään?



Kommentit (12)

Vierailija

Kaverini kehui kahden lapsen kokemuksella ja se, mitä itse näin ja kuulin hänen tavastaan olla lasten kanssa, vakuutti minut hänen ammattitaidostaan. Opessa ei siis todellakaan ole vika, ja tyttö tykkää hänestä jo nyt kovasti.



ap

Vierailija

Herrajumala vasta neljä vuotias. Minun seitsemän vuotias menee nyt innolla harrastuksiin mukaan. Neljä vuotiaana ei ollut yhtään innostunut ellen minä ollut mukana. Odota rauhassa, lapsessasi ei ole mitään vikaa. Onko pakko aloittaa harrastukset jo nyt?

Vierailija

Esikoisemme (tyttö) oli tuossa iässä myös aranlainen, katseli mieluummin sivusta muiden touhuja oman aikansa ennen kuin meni mukaan, yleensä esim. kylässä ollessamme istui vieressäni puoli tuntia tarkkaillen tilannetta ennen kuin osallistui muiden lasten leikkeihin. Esikoisella ei ollut 4-vuotiaana mitään harrastuksia osittain juuri tuosta syystä, mutta 5-vuotiaana pistimme hänen Liikuntaleikkikouluun, johon ei olisi millään halunnut mennä aluksi, mutta kun vein hänet sinne pari kertaa, niin alkoikin tykätä jutusta ja juttu sujui sen jälkeen ihan kivasti.

7-vuotiaana ilmoitin esikoisen partioon, jonne ei olisi millään halunnut mennä, mutta kun vein hänet sinne niin jo ekan kerran jälkeen kertoi, että siellä olikin ihan kivaa. Sama on toistunut muidenkin harrastusten kohdalla, mutta aina on kuitenkin tykännyt.

Toisen tyttäremme kohdalla ei ole ollut mitään ongelmia, hän on luonteeltaan täysin päinvastainen kuin esikoinen, oikea tuulispää, joka reippaasti ja rohkeasti käy tilanteeseen kuin tilanteeseen, myös tanssitunnille. Tanssitunneilla kävi 4-vuotiaasta 6-vuotiaaksi, jolloinka kiinnostus lopahti. Kuopustyttäremme (4-vuotias) on juuri aloittanut tanssitunnit, joille halusi kauan, kun isosiskonsa kävi ja hän oli vielä liian pieni. Ei ole ollut vaikeuksia näiden parin ekan kerran kokemuksella.

Uskon, että kyse on lapsen luonteesta, toiset ovat hitaammin lämpiäviä kuin toiset. Esikoisen kohdalla luotin omaan vaistooni ja siihen että tiesin että lapsi oikeasti varmastikin kuitenkin tykkää, enkä antanut periksi vaikka hän vastusteli ja sanoi että ei halua mennä. Mutta tämähän ei tarkoita sitä, että sinun lapsesi olisi samanlainen, joten en voi sanoa, että vie lapsi vaan päättäväisesti harrastukseen ja jätä sinne, vaikka se toimikin meillä. Luota omaan vaistoosi, sinä kuitenkin tunnet oman lapsesi parhaiten. Joka tapauksessa, tsemppiä vaan pikkuneidille elämässä! t. Kolmen tyttären äiti

Vierailija

kun tuo tyttö antaa niin hirveän helposti periksi kaikessa jos ei heti osaa, niin ajattelin että jos sinnikkyys kasvaisi kun huomaa että asioita VOI opetellakin. En tykännyt yhtään siitä saliin nostamisesta enkä ole ikinä ennen sitä tehnytkään, mutta tyttö ei tuntunut siitä kärsineen vaan suhtautuminen harrastuksiin pysyi tismalleen samana kuin ennenkin.



Ja tosiaan tyttö ylpeilee balettiharrastuksellaan vieläkin! Vaikka hokee samalla, ettei halua mennä. En tajua.



Omat vanhempani eivät ikinä pakottaneet minua mihinkään, mistä olen myöhemmin saanut kärsiä - olen sitten laiska ja saamaton :(



ap

Vierailija

Vierailija:

Lainaus:


kun tuo tyttö antaa niin hirveän helposti periksi kaikessa jos ei heti osaa, niin ajattelin että jos sinnikkyys kasvaisi kun huomaa että asioita VOI opetellakin. En tykännyt yhtään siitä saliin nostamisesta enkä ole ikinä ennen sitä tehnytkään, mutta tyttö ei tuntunut siitä kärsineen vaan suhtautuminen harrastuksiin pysyi tismalleen samana kuin ennenkin.



Ja tosiaan tyttö ylpeilee balettiharrastuksellaan vieläkin! Vaikka hokee samalla, ettei halua mennä. En tajua.



Omat vanhempani eivät ikinä pakottaneet minua mihinkään, mistä olen myöhemmin saanut kärsiä - olen sitten laiska ja saamaton :(



ap




Vierailija

että vanhempien suhtautumisella on ratkaiseva vaikutus. Sehän se heidän työnsäkin on - kasvattaminen.



Meillä on vähän samanluonteinen lapsi. Hänellä olennaista on se, millainen vetäjä/ohjaaja sattuu kohdalle. Ammattitaitoinen saa mukaan myös hänet, löperö tai väärällä tavalla liian tiukka ohjaaja on sitten taas katastrofi...

Vierailija

Laitan tämän muhimaan takaraivoon ensi balettituntiin asti. Sinne ajattelin vielä päättäväisesti (yrittää) laittaa, jotta tytölle tulisi jokin kuva siitä millaista siellä oikeasti olisi olla - yhdestä kerrasta ei kukaan voi päätellä mitään - mutta tosiaan sitten saa tyttö itse päättää. Kysymme sitten muskaristakin erikseen, että haluaako vielä jatkaa.



ap

Vierailija

Harrastukset ehtii aloittaa vielä paljon myöhemmin! Antaa tytön touhuta kotona ja kasvaa.

Olin itse lapsena hyvin arka, esim. kerhossa en puhunut kellekään enkä laulanut tai leikkinyt, istuin vain. Kuitenkin viihdyin kerhossa. Ny taikuisena olen sosiaalinen ja toimin vaativassa ammatissa. Lapsuuden ujoudesta on jäljellä se, etten pidä esiintymisestä. Ujoudesta ehkä kumpuaa sekin, että osaan kuunnella ja huomioida toiset, kun ei ole tarvetta tuoda itseäni aina esille ylimpänä.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat