Rakkaat vl äidit

Seuraa 
Liittynyt17.9.2015

Onko teillä tarpeeksi ystäviä?

Huomaatteko koskaan katsella ympärillenne ja miettiä onkohan tuolla uudella paikkakunnalle muuttaneella äidillä yhtään uskovaista ystävää?

Meitä on varmaan useita, jotka tuntevat olonsa yksinäiseksi.

Osa on ujoja eikä itse ole välttämättä aktiivinen osapuoli tuttavuuden tekemiseksi.

Yksi esim.

Ei ole kauan kun oli äitejä koolla, KUKAAN ei tullut juttelemaan puolitutut ohimennen tervehti. Kaikilla näkyi olevan vanhat ystävänsä ja eihän siinä silloin uusia kaivata.

Mutta tämä on vakavaa, miettikääpä jokainen kohdallanne.

t. yksi äiti joka tuntee melkein enemmän ei uskov. paikkakunnalta kuin uskov. ja paras kyläpaikkakin löytyy muualta kuin omasta siionista.

Kommentit (9)

Vierailija

Tällaisissa tapauksissa kuten Aisela kirjoitti, saa minusta jo katsoa peiliin että voisiko vikaa olla itsessäkin. Jos 20 vuotta on asuttu eikä ystäviä ole saanut?!



Olemme asuneet jonkun vuoden nykyisellä paikkakunalla, jossa on pieni siioni. Heti alkuunsa oli tunne että ihanan lämmin siioni täällä ja sai tuntea olevansa tervetullut uuteen siioniin. Vaikkakaan täällä nykyisellä paikkakunnallamme ei ole uudet perheet mitään outoja näkyjä. Uusia perheitä muuttaa jatkuvasti. Ystäviä olemme saaneet, niin minä kuin miehenikin. Todella hyviä ystäviä! Ja kyllä, myös me olemme kutsuneet kylään perheitä jotka ovat uusia tulokkaita siionissamme. Juuri viime sunnuntaina kuulin seuroissa yhden uuden perheen isän kertovan kuinka he olivat ensimmäisellä seurareissulla saaneet kyläkutsun viiteen eri paikkaan. :)



Täällä on Rauhanyhdistyksellä jossakin tilaisuudessa (en muista enään mikä tilaisuus oli), puhuttukkin siitä että kuinka tärkeää on huomioida uudet perheet ja toivotaan että kenenkään ei tarvitsisi siionissamme olla yksin. Joten mielestäni tämän asiahan voisi ottaa ihan yleisesti puheenaiheeksi myös siellä paikkakunnilla missä ihmiset kokevat jäävänsä yksin.

Vierailija

Kyllähän se on totta että niihin uusiin uskovaisiin perheisiin ei niin helposti tule tutustuttua jos on paljon ystäviä ennestään. Se vaatii tietoista lähestymistä.

Mutta oletko ajatellut mitä voisi itse tehdä tuolaisessa tilanteessa? Jos ei osaa itse mennä suoraan tutustumaan uusiin ihmisiin, voisi hakeutua tietoisesti sellaisiin tapahtumiin, Esim ompeluseurat, pyhäkoulut,leivonta-, keittiöryhmään missä olis meidänki pitempään siionissa olleiden ihmiste helpompi huomata ne uudet tulokkaat ja näin ollen minusta ainaki on paljon helpompaa mennä tutustumaan. Ei se minullekaan ole helppoa mennä uusiin ihmisiiin seuroissa tutustumaan, ainoastaan pienemmässä porukassa se on jotenki luontevampaa.

JA kyllä minä painotan myös sitä omaa aktiivisuutta kun uudelle paikkakunnalle muuttaa. Jos kokee olevansa arempi,sen vois vaikka ääneen sanoa jollekkin että ei osaa tutustua mutta KOVA HALU olis niin silloin minä ainaki huomaan että tätä sisarta/perhettä vois aina pyytää mukaan eri juttuihin jotta pääsis paremmin siioniin sisälle.

Toivottavasti saat uusia tuttavuuksia paikkakunnaltasi. Reilusti kysäse vaikka jonku puh.numeroa ja näin ollen vaikka joku arkipäivä/ilta pyydä kylään jos et uskaltaudu vielä itse kyläilemään. Tai jos tuntuu että on vaikea pyytää kotiin jotain vierasta niin vaikka kysästä , kiinnostaisko lähteä yhdessä lenkille tai lasten kans puistoon.

Vierailija

Siioni on melko iso. Olen todella sosiaalinen, yritän saada kontaktia ihmisiin, mutta ihmisten pää kääntyy vain pois. Olen todella surullinen tilanteesta, olen pienessä siionissa kasvanut, jossa oli todella lämmin henki. Tuntuu tosi kovalta, kun ihmiset eivät edes halua huomata. Itku nousee sunnuntaisin kurkkuun, kun mietin, että taas yksi yksinäinen seurareissu edessä. Välillä ei jaksa edes lähteä seuroihin tämän asian vuoksi. Onneksi sentään joskus joku vanhempi edes tervehtii ja kutsuu kylään (kolme kyläreissua ollut) , mutta kaipaisimme lapsiperheitä ystäviksi. En haluaisi, että ihmiset säälistä pyytäisivät kylään, siksi en halua tilannettamme surkutella muille.

Vierailija

Itse olemme asuneet pian kaksi vuotta uudella paikkakunnalla. Siioni on isohko lähellä Oulua. Olen itse aika ulospäin suuntautunut ja aktiivinen, mutta kyllä tämä kotiutuminen on tänne vaikeaa. Käymme viikottain seuroissa, lapset pyhäkoulussa ja kerhossa. Lisäksi olen osallistunut sisarpiireihin ja päässyt jopa peliporukkaan, mutta kyläkutsuja ja todellisia tutustumisia ei ole syntynyt. Kertaakaan ei olla seurojen jälkeen kutsuttu kylään. Ihmisillä on omat ystävänsä ja piirinsä eikä he tarvi uusia ystäviä. Lisäksi kun siioni hieman isompi, kaikki siirtävät vastuun ehkä toisille, ajattelee ei minun tarvi olla just se joka huomioi uusia tulokkaita. Välillä masentaa todella nököttää illat kotona oman perheen kesken.

Vierailija

lähestynyt, mutta myös oma katse, asenne, sanaton viestintä voi antaa väärän kuvan toiselle osapuolelle.



Meidän paikkakunnallamme on asunut eräs pariskunta jo kaksi vuotta. Nyt ihan hiljattain osuimme eka kertaa juttusille. Olen kuvitellut, että nämä ihmiset eivät halua liiemmin tulla juttelemaan, koska eivät oikein ole ottaneet kontaktia. Ei katso kohti jos yritän nyökätä..



Nyt kun osuimme juttusille, yllätyin täysin kun tämä äiti kertoi että heillä ei ole ystäväperheitä. Olin saanut hänestä päällepäin aika viileän kuvan, luulin häntä ihmiseksi joka ei oikeasti halua pahemmin tuttuja vaan että hänellä ehkä onkin jo oma tuttavapiirinsä. Hän oli tyystin toisenlainen kuin minkä kuvan oli itsestään antanut.

Ylpeä olemus paljastuikin ujoudeksi.



Kyllä sanoisin, että jokainen on toisaalta oman onnensa seppä, mutta myös muut voivat toki olla rakentamassa toiselle hyvää mieltä. Mutta kyllä se vaan kaikki lähtee itsestä. Omasta asenteesta muita kohtaan.



Pyytäkää kylään ihmisiä! Siitä se alkaa. niin mekin aloimme tutustua ihmisiin kun tänne nykyiselle paikkakunnalle tulimme. Pyysimme kylään! Sitten saimme vastakutsuja. Vei toisaalta vuosia tulla tutuksi useampaan perheeseen, mutta sellaista elämä on :)

Jos emme olisi itse aloittaneet, luulen että meillä ei olisi tätä ystävien joukkoa kuin nyt on.

Vierailija

Muutimme pienelle paikkakunnalle noin kymmenen vuotta sitten. Siioni oli aika pieni, mutta väkeä oli vauvasta vaariin. Osa väestä oli muualta paikkakunnalle muuttaneita " vieraita" , osa taas paikkakunnalla koko elämänsä asuneiden sukujen jälkeläisiä. Kiva sekamelka siis.



Ystävyyssuhteiden luominen alkoi tietenkin ihan tavallisesta tervehtimisestä. Kädestä tervehtiminen mataloitti kynnystä sanoa muutama sana lisää. Muutama hassu sana poiki ehkä joskus myöhemmin muutaman hassun sanan lisää, jotkut jopa toivottivat meidät kotiinsa kylään. Se oli imartelevaa ja hirveän turvallista.



Kerhot ja pyhäkoulut ja muut ovat olleet meille aina tärkeä sosiaalinen tapahtuma. Itse asian (kerho, pyhäkoulu, raamattuluokka yms.) lisäksi olemme aina kokeneet, että esim. kerhon eteiskeskustelut ovat olleet erittäin antoisia ja hedelmällisiä. Harvoin me olemme seuroissa ehtineet jutella ystävien kanssa samalla tavalla kuin jossain vapaamuotoisemmassa tilanteessa. Kerhokuljetuksiinkin me olemme yrittäneet tarkoituksella varata riittävästi aikaa, siihen eteisessä rupatteluun ;)



Meillä on riittänyt kyläpaikkoja kiitettävästi. Toisinaan jopa on tuntunut, ettei omia kotiaskareita ehdi tekemään, kun tulee niin usein istuttua iltaa ystävien ja tuttujen kanssa. Minä tykkään " vaan istua iltaa" . Kotiaskareet ovat aina voineet odottaa, työ ei tekemällä lopu. Ystävät loppuvat, jos ei tee mitään.



Vaikka läheiset ja vähemmän läheiset ystävämme ovatkin olleet ihanan ahkeria ja tulleet vieraisille kotiimme kerta toisensa jälkeen, ei omaa aktiivisuutta kyläilyn suhteen voi vähätellä. En usko, että tuttavamme olisivat astuneet niin usein matalaan tupaamme, ellemme olisi itse tehneet selväksi, että he ovat meille tervetulleita ilman ehtoja. Toisaalta meidän on ollut pakko joskus jättää joku oma juttu väliin, kun joku tuttavamme on kutsunut meidät kotiinsa ja olemme halunneet vastata siihen myöntävästi. Se on kannattanut aina!



Ei kylään aina pääse lähtemään, se on selvää. Eikä omassa kodissa ole aina sellainen tilanne, että sinne voisi ottaa vastaan väkeä iltaa istumaan. Mutta mikäli tilanne on sellainen, se pitää kertoa tuttaville suoraan ja fiksusti. Ystävyydessä tai tuttavuudessakin reiluus on valttia.



Minä rohkaisisin aloittajaa epäviralliseen eteiskeskusteluun paikassa kun paikassa. Ellei se onnistu, voi todellakin soittaa jollekin ihmiselle, ja kysyä kyläilymahdollisuudesta, lenkkeilystä tms. Kokeile, sillä et varmastikaan menetä mitään. Saatat yllättyä ja huomata, että siionistanne löytyy myös muita samalla tavalla yksinäisyyttä potevia ihmisiä.



Jos sattuisit olemaan meidän siionistamme, toivon, että törmäisimme vielä.



Onnea!

Vierailija

pienelle paikkakunnalle. Ystäviä riittää ja kyläpaikkoja ettei aina edes ehdi niin moneen kun pyydetään. Heti kun uusia ihmisiä muuttaa, toivotetaan tervetulleeksi ja yleensä itekkin tulee pyydettyä heti uutta perhettä kylään, jos muut ei ole ennen ehtinyt. Sillä lailla tulee heti tutuksi.

Vierailija

Itse olemme asuneet yli kaksikymmentä vuotta pienellä paikkakunnalla ja ysninäinen olen edelleen. Täällä on vanhat suvut joihin et sitten kyllä sisään pääse. Me kaikki muualta tulleet saamme olla omissa oloissamme ei meitä mihinkään huolita. Olen kummenet kerrat itkenyt kun olen palannut seuroista sillä tunne on erikoinen sillä et ole vaihtanut kenenkään kanssa yhtään sanaa. Kukaan ei tervehdi, nyökätään kauempaa mutta puheelle ei tulla. Minulla on isolapsijoukko 10 lasta ja kaikki vielä pieniä ja ihana mies, mutta koskaan minulla ei ole ollut ystävää. Parhaat ystäväni olen saanut ei uskovaisten joukosta. ja luotettavimmat. uskovaiseen toiseen naiseen en enää ikinä luota !miksi on muuten niin monesti näin. olen yrittänyt olemme kyläilleet mutta ei sitä voi tehä vuodesta toiseen kun ei saa vastakaikua.

Vierailija

Olen itse huomannut tämän. Suomalaiset ovat jäyhää ja ujoa kansaa kun vertaa etelän maiden ihmisiin. Ei oikein uskalleta mennä juttusille. Eihän se toinen pure...

Olen myös huomannut sen, että vaikka olisikin kaikissa mahdollisissa seurakunnan tapahtumissa, niin kun olen pyytänyt jotakuta kahville, niin ollaan epäröity ja on ollut kaikenlaisia syitä miksei voi tulla. Monet kristityistäkin haluavat rajoittaa kontaktin vain seurakunnan piireihin. Mietin että jos solukokoukset,tai siis kotipiirit olisi kivempi uusille tulokkaille päästä mukaan. Tai seurakunnan liittymiskurssit. Niissä tutustuin ihmisiin, ja heistä tulikin ystäviäni, kun muut ei ottanut huomioon.

Mutta totta on että mikä kropallaan viestittää vaikuttaa...

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat