Mä tahdon vaan itkeä :(

Vierailija

Tänään taas piti tonkia edellisen suhteen jäänteitä. Perheneuvolassa kyselivät siitä elämästä, mitä vietimme kun lapsi oli pieni.

Kerroi. Itkin ja kerroin ja elin uudelleen sen kaiken.



Elin uudelleen taas ne kauhun hetket, kun mies hajotti asuntoa. Heitti kattilat seinän läpi, iski nyrkkinsä ovista.. roikotti minua yläkreena kaidetta vasten, uhkasi pudottaa alas.. mursi jalkapöytäni luut ..

Muistin taas mitä elämäni oli seuraavassa asunnossa. Olin kuin eläin keittiön nurkassa, en päässyt liikkumaan kun mies ei antanut liikahtaa. Olin vankina omassa kodissani. Mies kiristi kaikki rahat ottamalla koti- ja autoni avaimet, puhelimen ja lompakkoni. Minne olisin päässyt kotoa lasten kanssa ilman niitä? En tuntenut sieltä ketään, lähimmät tutut asuivat satojen kilometrien päässä.



Kuulin taas korvissani ne loputtomat uhkaukset, jolloin hän uhkasi tappaa sekä minut että lapset. Tunsin taas sen kauhun, kun hän yritti kuristaa ja olin varma että kuolen siihen paikkaan. Muistan sen pelon, jota koin omassa kodissani peläten jokaista rasahdusta, odottaen milloin mies tulee ikkunan läpi kostamaan uhitteluni kun en loppuvaiheessa enää alistunut.



Muistan sen silmien pistävän katseen, se oli kamalampi kuin osaan kuvitella. Sen naurun, kun hän huomasi että pelkään. Sen omahyväisen ilmeen kun sai minut alistettua milloin mitenkin.



Ja mua itkettää. Ahdistaa. Mä oon menneessä enkä pääse niistä irti!!

Kommentit (15)

Vierailija

Onneksi vit kuitenkin huokaista sen suhteen, että se on takana päin nyt. Edessä on paljon ihania asioita. Ei enää tuollaista epäinhimillistä kohtelua. Ei sinulle, eikä lapsillesi.



Olet sankari, kun olet lähtenyt pois tuollaisen ihmisen luota. Olet pelastanut lapsesi! Ja itsesi! Moni jää ja sitten menee henki ja lapsilta vanhemmat, mikäli eivät tule tapetuikisi siinä samassa.



Paljon jaksamista sinulle ja hyvää mieltä, olet sen ansainnut!

Vierailija

Juosta, tanssia tai mitä vain, että saat pahat tunteet pois mielestä.



Hyvä kuulla, että olette hakeneet apua. JA ONNEKSI OLETTE PÄÄSSEET POIS! Uhkaileeko mies vielä? Onko lasten elämässä? Joudutko pelkäämään?



t. 2

Vierailija

Olet käynyt läpi Helvetin. Isolla H-kirjaimella. Toivottavasti paluu sieltä onnistuu niin, että vielä jonain päivänä nämä asiat ovat niin kaukaisia, etteivät ne enää satuta sinua.

Vierailija

Olet todella, siis TODELLA, uskomaton nainen kun olet jaksanut repiä itsesi ja lapsesi irti tuosta tilanteesta!



Olen aivan sanaton, oma äitini eli samanlaisessa suhteessa kun sai minut, ja pelasti henkeni lähtemällä, joten arvostan todella tekoasi.



Voi kumpa osaisin tehdä jotain, auttaa sinua eteenpäin.

Voin vain lähettää voimia ja rakkautta elämäänne.



Tsemppiä ja aurinkoa, vielä joskus tulee päivä jolloin voit huokaista helpotuksesta kun huomaat, että elät vihdoin elämääsi ilman pelkoa ja ainaista tuskaa.



Halauksia ja voimia!

Vierailija

Silloin, kun on "suvantovaihe" eli mies ei ole missään yhteyksissä, elämämme on tasaista ja kaikki on hyvin. Mutta kun mies "aktivoituu", aktivoituu samalla myös nämä mun kauhukokemukset. Mies jatkaa lasten kautta kiusaamista, uhkailua ja muuta. Kun mies lähtee tulemaan tännepäin, joudumme lähtemään pois kotoa koska en uskalla olla täällä. Lapsetkin ovat sanoneet etteivät halua isäänsä tänne.

Viimeksi kesällä lähdimme kotoamme karkuun, piiloon sukulaisiin. Olin silti niin peloissani ja hajalla, että yöt en pystynyt nukkumaan ja itkin vain. Tämä pelko on aivan kamala ja hallitsematon!!



Tapaa lapsiaan noin kerran vuoteen, tosin edellisestä kerrasta alkaa olemaan jo puolitoista vuotta.



ap

Vierailija

vaikka ei ollut mustaa valkoisella pahoinpiteilyistä yms.

Yhden kerran meillekin poliisit soitettiin aikoinaan, vaikka syytä olisi ollut monta monituista kertaa.

Mutta ei sillä lähestymiskiellolla loppujen lopuksi edes tee mitään, kun isäni vainoaa äitiäni edelleen viikottain.

Voi siinä tilanteessa tietysti poliisit soittaa, mutta heidän tulo kestää ja kestää ja isä on kerennyt poistua paikalta...

Vierailija

Arvatkaa meninkö koskaan lääkärille murtuneiden luideni takia? Tai soitinko (enemmän kuin yhden ainoan kerran) poliiseja paikalle? On vain minun sanani hänen sanaansa vastaan, ja ex saa puhuttua vaikka mustan valkoiseksi jos tahtoo.



Joten ei. En saa lähestymiskieltoa.



Lapsetkin sanovat etteivät tahdo tavata isäänsä/puhua tämän kanssa, mutta koska he ovat alle 12, heitä ei kuunnella.



ap

Vierailija

Mä myös käyn joudun käymään läpi menneisyyttäni, olen itkenut ja nauranut. Välillä on tullut paha olo ja päänsärky. Mutta silti mä olen sitä mieltä että on ollut hyvä puhua ja ääneen asioita pohtia.

Toivottavasti itsekin tunnet samoin.



Tsemppiä ap!

Vierailija

Minä ja lapset.

Välillä asiat on ihan ok, pystyn tästä puhumaan ja kirjoittamaankin. Lukemaan päiväkirjojani noilta ajoilta.

Mutta jotenkin tänään.. kun piti kertoa tarkkaan mitä oikein tapahtui.. se oli niin rankkaa ja jäi jotenkin päälle niin että en pääse niistä mielikuvista irti nytkään. On niin paha olla.



ap

Vierailija

Minun äidiltäni se onnistui vasta vuosia sen jälkeen, kun nuorinkin lapsista oli jo muuttanut pois kotoa, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.



Minä kävin muutama vuosi sitten läpi terapian, missä piti myös kerrata minun, äitini ja sisarusteni murtuneet luut sun muut. Se oli rankkaa, mutta kannatti. Koen päässeeni menneisyyden traumoista täysin.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat