7v pissaa sänkyyn

Vierailija

7 vuotias poikamme on nyt parin viikon aikana pissannut yöllä 2 kertaan sänkyynsä. Sänky ihan märkä. Todennäköisesti on herännyt siihen, että sänky kastuu. Tätä ennen vastaavaa on tapahtunut, kun poika oli 3 vuotias. Muistan että kerran isompana kävi niin, että ei aamulla ehtinyt vessaan asti ja pissa tuli lattialle sängyn viereen. Illalla oli jäänyt käymättä vessassa, kun nukahti autoon kotimatkalla ja vietiin suoraan sänkyyn.



Poika on kyllä todella sikeäuninen eli yöllä häntä ei saa millään hereille. Illalla saattaa nykyisin juoda parikin mukillista vettä hampaita pestessään. En ole tätä rajoittanut, enkä toisaalta ole seurannut muistaako käydä pissalla ennen nukkumaanmenoa.



Jatkossa aion rajoittaa juomista ennen nukkumaanmenoa ja muistuttaa, että käy pissalla. Ihmettelen kuitenkin, mistä tämä johtuu. Uskon että ei herää pissahätään, kun nukkuu niin sikeästi, mutta toisaalta miksi näin on alkanut käymään vasta nyt. Poika on aloittanut koulun nyt ja siellä kaikki sujuu hyvin sekä omasta että opettajan mielestä.



Onko muilla vastaavia kokemuksia.

Kommentit (7)

Vierailija

tarpeeksi iltapalalla niin ei ole niin jano sitten hampaita pestessä. Ja muistuta siitä pissalla käynnistä. Vähän kannattaa tuta juomista trakkailla, jos se tuntuu viime aikoina lisääntyneen, ettei vaan kyse ole diabeteksestä (tuskin on, mutta hyvähän se on olla vähän varuillaan).



Koulun alkua, väsymystä ja muuttuneita rytmejä minäkin veikkaan. Ehkä olette myös antaneet hänen hoitaa iltatoimet vähän turhan itsenäisesti, jos tuo vessassa käynti on alkanut unohtua? Ottakaa vähän takapakkia ja katsokaa enemmän lapsen perään, pieni se on vielä ekaluokkalainenkin.

Vierailija

Tuo voi olla totta ettei juo tarpeeksi iltapalalla. Aiemmin olen kaatanut maitoa mukiin valmiiksi, mutta sitten on saattanut käydä niin että osa maidosta tai jopa kaikki on juomatta, kun siivoan pöytää. Nyt olen kaatanut vasta kun pyytää eli saattaa ehkä välillä käydä niin ettei juo mitään. Tällöin ei ole ihme jos nukkumaanmennessä janottaa. Pitää vaan kaataa mukiin juotavaa valmiiksi, niin näen minkä verran juo.



Iltatoimet tehdään kyllä yhdessä eli esim. pesen hampaat, mutta kun samaan aikaa hammaspesulla on myös toinen lapsi eivät käy pissalla samaan aikaan eli sen hoiminen on jäänyt pojan omalle vastuulle. On kyllä tähän asti osannut käydä vessassa tarvittaessa. Mutta tarvii siis jatkossa muistutella tästäkin. Haluaa kyllä mennä ihan itse vessaan ja laittaa oven kiinni, mutta kotosalla huutaa kyllä edelleen joskus kakan jälkeen pyyhkimään.



Vierailija:

Lainaus:


tarpeeksi iltapalalla niin ei ole niin jano sitten hampaita pestessä. Ja muistuta siitä pissalla käynnistä. Vähän kannattaa tuta juomista trakkailla, jos se tuntuu viime aikoina lisääntyneen, ettei vaan kyse ole diabeteksestä (tuskin on, mutta hyvähän se on olla vähän varuillaan).



Koulun alkua, väsymystä ja muuttuneita rytmejä minäkin veikkaan. Ehkä olette myös antaneet hänen hoitaa iltatoimet vähän turhan itsenäisesti, jos tuo vessassa käynti on alkanut unohtua? Ottakaa vähän takapakkia ja katsokaa enemmän lapsen perään, pieni se on vielä ekaluokkalainenkin.




Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat