Myöntääkö joku pettyneensä vanhemmuuteen?

Vierailija

Tuliko tehtyä vikatikki lapsen muodossa? Harmittaako, ettet tiennyt enempää vanhemmuudesta ja lapsiperheen arjesta? Mikä mättää? Mikä yllätti?





Saa purkautua!!!

Sivut

Kommentit (22)

Vierailija

Olen hämmästynyt siitä, kuinka " kädetön" olen lapsen kanssa. Ja siitä, ettei lapsi toimi =) Luulin niin paljon..... Kuvittelin, että kun äiti jaksaa tehdä lapsen kanssa kaikkea kivaa, lapsikin on tyytyväinen ja iloinen. En voinut uskoa todellisuutta: vaikka mitä hauskaa tehdään, lapsi on aina tyytymätön ja naama nurinpäin :(

Vierailija

Ennen olin iloinen ja hyvällä tuulella. Nyt väsynyt, aggressiivinen ja jatkuvasti kenkuttaa. Valitan kaikkea kaikille. Kukaan ei jaksa kuunnella narinaani.



Jos voisi tehdä uuden ratkaisun, olisin ilman. Mutta tätähän ei ääneen saa kenellekään sanoa, saa taatusti vihat ja vähintään omituisen äidin viitan niskoilleen.



Vierailija

Mutta tarkoitin tietenkin sitä, että jos yhdessä halusitte lapsia, niin ettekö sitten lainkaan jutelleet etukäteen, mitä se lasten saaminen tarkoittaa käytännössä?



Kuulostaa siltä, että teillä on tiukemmankin keskustelun paikka. Mies vaikuttaa tyypilliseltä tapaukselta, joka luulee, ettei mitään tarvitse muuttaa omissa tottumuksissaan. Ja vastuu on myös sinulla siitä, että VAADIT saada esim. illan viikossa omalle harrastuksellesi oli se sitten ihan mitä vain. Vaikka vain shoppailua tai kävelyä itsekseen, ei sen kummempaa, mutta sinun omaa aikaa. Jokainen meistä tarvitsee sitä edes joskus. On sitten kokonaan eri asia, jos vakavien keskustelujenkin jälkeen miehesi " tyrmää" sinut ja kertoo " käyvänsä töissä" . Kun itse olet kotona ja mies käy töissä, niin on luontevaa, että sinä kannat kodista suuremman vastuun, mutta ET koko vastuuta.



Miehesi kuulostaa hieman lapselliselta, ja voi herätä vastuuseensa, jos asiasta puhutaan vakavasti. Jos ei muuten onnistu, niin menkää ammattiauttajalle, joka on " puolueeton" .





Vierailija:

Lainaus:


Ei mies kai mihinkään muuttunut, siinä se vika onkin. Elämähän muuttuu, kun lapsia syntyy. Tulee vastuuta, omat tarpeet täytyy jättää taka-alalle jossain määrin, varsinkin kun lapset ovat ihan pieniä. Jos nyt kysyy mieheltä, missä vika. Yleensä vastaus " hänhän käy töissä" ja minä olen aina vain kotona.



Vierailija:

Lainaus:


Sanot, että halusitte miehen kanssa molemmat lapsia. Miten hän yht' äkkiä muuttui täysin? MItä hän itse vastaa kysyttäessä, että eikös tää ollutkaan meidän yhteinen juttu? Ja joo, jos tilanne tosiaan on miehen suhteen noin surkea, niin varmaan olisitkin parempi äiti ilman häntä tai toisen miehen kanssa.







Vierailija

mutta vanhemmuus on parasta mitä mulle on ikinä tapahtunut! Lapsia on tosin vain yksi ja tottakai välillä on rankkaa ja tarttis sitä omaa aikaa, laiskottelua, nukkumista ja " city-sinkku" elämää, MUTTA ihan oikeasti sanon, että vasta nyt vihdoin mun elämällä on ihan oikeasti joku tarkoitus: pitää huolta omasta lapsestani. On jopa aika vapauttavaa, ettei tartte enää vatvoa vain oman napansa ympärillä, vaan on joku josta huolehtia. No, olenkin jo 30 +, joten tuskin parikymppisenä olisin ajatellut samoin.

Vierailija

En ollutkaan se lehmänhermoinen leikittäjä-äiti, niin kuin luulin, vaan naamapunaisena huutava hermoheikko :(



Kaikki jää aina mun siivottavaksi, eikä vapaata ole ollenkaan!!!

Vierailija

Ennen oli aikaa tehdä rauhassa esim. ruokaa, siivota, pyyätä ja lähteä kaupungille lorvimaan omia aikojaan. Nyt kaikki on tehtävä hirveässä vauvanhuudossa ja aikataulussa, jota johtaa syömiset ja unet :(



Joka paikassa on roinaa ja kaikki hommat jää kesken - hirveä stressi. Mulla on rytmihäiriöitä tämän takia. Lisäksi olen rypistynyt ja ränsistynyt ulkoisesti.

Vierailija

Alusta asti oli työntämässä vauvaa joka inahduksesta mulle. Oma isänsä on ollut etäinen työnarkomaani, että siitä kai isän malli.... Mulla on vastuu kaikesta kotona ja lapsenhoidossa ja olen padonnut v*tutusta sisääni pari vuotta. Puhe auttaa tasan sen verran, että sovitaan, että mullekin pitää antaa omaa aikaa. Mutta kun haluaisin olla omana aikanani kotona rauhassa (kerrankin!)... eikä miestä huvita lähteä lapsen kanssa mihinkään! Ei ole IKINÄ käynyt esim. vaunulenkillä tai leikkipuistossa :(



Kaikeen muuhun kuin lapseen liittyvään on aina valmiina lähdössä.

Vierailija

Sanot, että halusitte miehen kanssa molemmat lapsia. Miten hän yht' äkkiä muuttui täysin? MItä hän itse vastaa kysyttäessä, että eikös tää ollutkaan meidän yhteinen juttu? Ja joo, jos tilanne tosiaan on miehen suhteen noin surkea, niin varmaan olisitkin parempi äiti ilman häntä tai toisen miehen kanssa.

Vierailija

Ennen olin iloinen ja avoin, nyt kaikki on paskaa (paitsi kusi...). Mistään asioista ei saa tyydytystä, kaikki stressaa ja suutun kaikesta...



Omaa aikaa ei ole laisinkaan (yh olen siis), kaikki aika menee lapsen kanssa, iltaisin täysin lukittuna ovien takana. Lapsi huono nukkuja, joten ketään ei oikeastaan voi pyytää kyläänkään. Ja ketäpä pyytäisinkään, kun kaverisuhteet pitkälti katkesivat mielialan muututtua huomattavasti negatiivisempaan...



Voi, kun voisin löytää sen iloisen itseni vielä joskus...

Vierailija

Kyllä yllätti työn paljous. On paljon vastuuta ja liikaa tekemistä. Yllätyin myös siitä, miten vaikeaa on perhe-elämän (3 lasta) ja työn yhteensovittaminen!



Ehkä myös petyin siihen, että nainen perheessä osittain kantaa enemmän vastuuta. TOSIN mieskin tekee PALJON meillä, mutta minä ehkä silti enemmän.



Arki perheessä on aika tylsää välillä. Ei voi lähteä yhtäkkiä minnekään, omat harrastukset ovat jääneet:(((.

Vierailija

Nykyelämässä ei ole juuri mitään kivaa ja kaikki on raskasta ja vaikka mitä tekis, niin päivä on yhtä kitinää aamusta iltaan.



Olin joskus maailmassa iloinen luonteeltani, vaan enpä ole enää.

Vierailija

Vai, että mies sanoo, ettei ongelmia ole...



Soitapa sinne perheneuvolaan tai vastaavaan (en tiedä mikä sen oikea nimi on, neuvolassa tietävät) ja kyselet alustavasti, milloin olisi aikoja. He voivat myös puhelimessakin jo antaa sinulle neuvoja miten lähestyä miestäsi.



Olisiko läheisissä ihmisissä joku muu, kuka voisi puhua miehelle?



Jos ette saa asioista tavalla tai toisella puhuttua ja niitä sovittua, niin kuulostaa siltä, että olette matkalla kohti todella riitaisaa eroa. Kun kysyt, että mitäs sitten kun mies sanoo, että " lapset jäävät" , kun erosta mainitset, niin 99% varmaa on, että sinä heidät tulisit erossa saamaan. Joten se siitä. Jos ei muuten, niin lasten hyvinvoinnin kannalta miehen olisi fiksua alkaa puhumaan.



Kovin ruusuiselta ei parisuhteenne kuulosta, ette varmaan muistakaan asioista puhu lainkaan?



Keinoja löytyy sinun puoleltasi. Ensimmäinen askel on tuo miehen puhuminen. JOs se ei millään keinolla onnistu, niin jossain vaiheessa ero on väistämätön ja silloin lapset saat sinä. Parisuhteessa kai on tarkoitus joskus puhuakin? Jos ei se kiinnosta, niin ei liene järkeä olla

yhdessäkään. Ero ei tietenkään ole kenenkään etu, mutta jos mikään keinoista ei auta eikä miestä asiat kiinnosta, niin silloin toki ero on hyvä.





Vierailija:

Lainaus:


Keskusteluja olen koettanut virittää hyvällä ja pahalla. Mutta eivät ota onnistuakseen. Yleensä jos on rauhallinen sauma, ja aloitan puhumisen mies sanoo " että MITÄ taas, meillä mitään ongelmia, älä taas tee tikusta asiaa" . Luovutan, enkä kohta jaksa enää... Olen ehdottanut muutaman kerran, että mentäisin perheneuvolaan tai johonkin. Tiukka EI ja tästäkään ei neuvotella. Viime riidassa äidyin jo uhkaamaan että otan lapset ja lähden. Mies sanoin vain " että mene vapaasti vaan, mutta lapset jää" . No, mitäs siihen sanoisin... En tiedä!




Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat