Vierailija

miettikää miten yleistä meillä Suomessa on se, että pieni lapsi laitetaan ulos päiväunille. Jos sitten joku sen sieltä vaunuistaan sieppaa, niin ollaanko heti teilaamassa vanhempia? Monet ulkomaalaiset ovat ihan kauhuissaan tästä meidän tavasta, samalla tavoin kuin me kauhistellaan brittivanhempien toimintatapaa lomahotellissa.



Ennenkuin joku selittää, että joo, lapsi nukkuu tuossa ihan ikkunan alla ja että on itkuhälyttimet ja meillä on rauhallinen okt, niin korostettakoon, että Maddyn vanhemmat illallistivat hotellin omassa ravintolassa ja kävivät (kertomansa mukaan) säännöllisin väliajoin tsekkaamassa nukkuvatko lapset - ihan kuten meikäläiset välillä kotihommien lomassa kurkkivat ulos nukkuuko se oma mussukka vielä.

Kommentit (23)

ja toki joku voi lapsen viedä sillä aikaa jos oikein huono tuuri käy. Kaupassakin joku voi viedä lapsen vaunuista sillä aikaa kun minä punnitsen tomaatteja ja katson muualle.



Mutta en ole syyllistynyt heitteillejättöön. Jos jätän lapset yksin nukkumaan ja lähden itse raflaan niin syyllistyn.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

tai kotona voi sattua joku tapaturma, jos heidät jätetään keskenään yksin.



Vauva ei omin voimin kovin kauas vaunuistaan pääse jos on turvavöissä kunnolla.

Ok, jos nyt kerran kävis niin ikävä viba että unohtuu mutta jos muka kerran ovat siellä käyneet välillä tarkistamassa niin luulis että viimeistään sillon olis erehdys korjattu.



Enkä minä ketään ainakaan parjaa. Yleensä vain tuollasissa tapauksissa vanhemmat ovat itse syyllisiä, ja minusta kaikki todisteetkin viittaavat siihen.



Ja mä en ole kyllä koskaan jättänyt lapsia ulos nukkumaan - olen liian varovainen. Asun tosin ulkomailla eikä täällä kukaan jättäisi lapsia ulos nukkumaan mutta saatika yksin hotellihuoneeseen.

Siirretäänpäs siis asia tänne koto-Suomeen:



Asumme talomme rakentamisen ajan kerrostalossa alakerroksessa melko kohtuullisen kokoisen kaupungin keskustan lähellä. Vastapäätä taloamme on ravintola-pubi-yhdistelmä. Onneksi ihan siisti, eikä kauhean kovaääninen.



Lähtisimme mieheni kanssa tuonne ravintolaan illalla kavereiden kanssa, jättäisimme pari alle kouluikäistä lastemme ja vahdiksi sen ekaluokkakaisen, oven auki tietysti . JA viinipullojen aletessa puolen tunnin tsekkausaika venyy, venyy...



Kuka äänestäisi sen puolesta, ettemme tehneet mitään???

kiltin äidin perikuvan näköinen. Hirveän kovan oloinen.... Voisin kuvitella hyvinkin, että on sekaantunut jollain tavalla lapsensa " katoamiseen" .

Vähän eri asia kuin se että minä puuhailen tässä keittiössä ja lapsi nukkuu keittiön ikkunan alla ja minä näen vaunut ikkunasta ja kuulen heti kun vauva inahtaakin.




ierailija:

Lainaus:


Nukkui ulkona joko parvekkeella tai aidatulla ja lukitulla takapihalla, johon ei pääse ilman, että sorkkaraudalla murtautuu.



Eikä muutenkaan lapsen kaappaamisriski ole sama keskellä päivää, jolloin kuka tahansa saattaa nähdä.




Nukkuu takapihalla.. sieppaajan täytyy siis tulle portistamme sisään ja kiertää koko talo. Keittiön/ ruokahuoneen ikkuna on takapihalle, ja pidän tuuletus ikkunaan AUKI aina kun vaunuissa on nukkuja.. talvellakin.

Olen myös sen kokoajan keittiössä .. laitan ruuan , luen lehden tai istun kannettavan kanssa .. kasvot ulospäin. Eipä voisi tuota vauvaa tuota kukaan huomaamattani viedä.

Yällä laset nukkuvat luonnosllisesti sisällä.

Ja näin olen toiminut kaikkien kolmen lapsen kanssa.

Eipä tulis mieleenikään lähteä iltaa vietttämään jonnekin muualle, ei edes naapurille ja jättää lapsia yksin.



Nukkuivat pienenä vaunuissa kun itse olin työntelemässä. Koskaan en ole voinut kuvitellakaan yksin ulos jättäväni. Kun tullut säännöllinen rytmi, aina nukkuneet omassa sängyssä.

Nukkuessa täytyy olla rauha.

Yksin ei ainakaan jätetä koskaan eikä missään ja vielä kolme!

Ei mitään sympatiaa perheelle, vaikka eivät olisi tappaneetkaan, mitä epäilen -ehkä vahinko!

mutta näyttää siltä, että vanhemmat olivat lievästi sanottuna huolimattomia. Heitteillejättö ei kuitenkaan ole sama kuin murha.



Enkä kyllä voisi kuvitellakaan, että laittaisin vauvani ulos nukkumaan jos itse olen sisällä. Vauvani nukkuu sisällä makuuhuoneessa ja kuulen jokaisen inahduksen. Ulkoa ei kuule yhtä hyvin, ja kaikenmaailman linnut ja oravat voivat tunkeutua vaunuihin (ja sitten on tietysti nämä hullut lapsisieppaajat). Eräs äitituttu oli meillä kylässä ja halusi välttämättä nukuttaa vauvansa ulkona koska vauva ei kuulemma nuku sisällä. Niinpä sitten naapuri tuli kertomaan, että vauva on huutanut ainakin 15 min. No, hyvä kun edes naapuri kuuli.

100 metriä ei ole sama asia kuin pari metriä. Oma tuttu kotiympäristö ei ole sama kuin hotelliympäristö ulkomailla. 10 min tai vähemmän väliajoin tarkistaminen on ehdottomasti parempi kuin puolen tunnin välein.



Kolmea pikkulasta ei saa jättää yksin hotellihuoneeseen valvomatta. Ei nyt, eikä tulevaisuudessa. Niin yksinkertaista se vaan on.



Oletko mahdollisesti ulkosuomalainen ja asut briteissä? Edes kaikki britit eivät hyväksy Maddyn vanhempien ja tuttavien tapaa " huolehtia" lapsistaan.

Vauvan kohdalla on " vain" se riski että joku vie. Mutta voi apua, etten kyllä jättäis lapsiani _lukitsemattomaan_ taloon yksin (en tosin mihinkään muuhunkaan)!! Kun ne herää ja huomaa olevansa yksin niin tottaka lähtisivät etsimään ja harhailemaan ties mihin. Ja vaikka se ei olis vakavaa, niin en ikimaailmassa haluaisi aiheuttaa tuollasta pelkoa lapsilleni.



Siksi siis en voi YMMÄRTÄÄ miten joku vanhempi saisi päähänsä jättää ton ikäset yksin nukkumaan.

vieraassa kaupungissa ja vieraassa maassa ja käyvät joskus harvoin katsomassa jos käyvät, eikä edes itkuhälytintäkään ole.



Kun mulla oli lapset nukkumassa ulkona ja itse olin sisällä niin näin vaunut ikkunasta aina kun pääni käänsin siihen suuntaan ja ikkuna oli auki niin kaikki äänet kuului. Ei tarvinnut erikseen lähteä kävelylle puolen tunnin välein tarkistaakseen kuuluuko ääniä ja näkyykö lapsia.

Nukkui ulkona joko parvekkeella tai aidatulla ja lukitulla takapihalla, johon ei pääse ilman, että sorkkaraudalla murtautuu.



Eikä muutenkaan lapsen kaappaamisriski ole sama keskellä päivää, jolloin kuka tahansa saattaa nähdä.

Mutta en lähtisi lähikapakkaan tai edes kauppaan. Saati että jättäisin KOLME noin pientä taaperoa koskaan keskenään yöllä tai päivällä.

Yksin se jokatapauksessa on, eriasteisten riskien armoilla. Hotellihuoneessa voi syttyä tulipalo tai joku voi siepata; ulkona kotipihalla voi vaikka naapurin pikku-Liisa keksiä, että otetaanpa vauva mukaan leikkeihin ja kuljettaa pois. Ja kummassakin tapauksessa vanhemmat voivat todistella, että tarkistivat tilanteen säännöllisin väliajoin.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat