Seuraa 

Sivut

Kommentit (36)


Lähdetään muuten sittenkin Santa Ponsaan, eikä Palma Novaan niinkuin luulin :) Mun vanhemmat lähtee kanssa joten kaiken kaikkiaan 4 aikuista ja Minttu sylipaikalla.

Kattelin just helsinki-vantaan lentokentän sivuilta niitä turvamääräyksiä, mitä saa ja mitä ei saa vielä lentokoneeseen. Tuntuu vähän hankalalta toi lista.



Uudessa kaks-plus lehdessä on esitelty parisenkymmentä erimerkkistä talvihaalaria. Ihan mielenkiinnolla katselin, mitä mistäkin mallista sanottiin.



Mä olen ja ollut paikkareiden pisteillä pian vuoden päivät, välillä paremmin ja välillä huonommin. - 11 kg tilassa olen ollut jo aika pitkään viimeiset 5 kiloa on tällä hetkellä lähes mahdotonta pudottaa tai ainakin siltä tuntuu. Herkut houkuttelee liikaa :) Ai että Candyking irtsarit on ne hyviä, nam nam.



Minttu on ollut ja nuhanen aika tarkkaan koko tarhahistoriansa ajan. Katsotaan mihin suuntaan kehittyy. Me ei päästä tarhan ekaan vanhempainiltaan kun ollaan reissussa. Tarhasta toivottiin kuvaa lapsesta ja kansiota, johon he keräävät lapsen piirrustuksia ja laulunsanoja ehkäpä kuviakin. Ihan hieno idea :)



Meillä Minttu katselee lasten juttua tietsalta. Tai siis " vaatii" , että mä näytän hänelle koneelta muumeja, nallea, junaa ja kuvia (digikuvia).



Vielä töissä hetken aikaa ja sitten synttäreille taas tuhlaamaan " pisteitä" .



Touko

Hildalla oli hyvä krokopila. Täydestä meni kaikkiin. ;-)



Jessellä on tutti vielä unikäytössä. Tarhassa kokeilivat pari päivää sitten päikkäreitä ilman tuttia. Jesse makoili kyllä ihan tyytyväisenä pelkän rievun kanssa, mutta eipä tullut unikaan. Sitten kun antoivat tutin, simahti samantien. Autossakaan ei nukahda ilman tuttia, vaikka luulisi hurinan nukuttavan. Saa nähdä tuleeko iso suru ja väsy, kun unitutista pitää joskus luopua. Jessellä on kuukauden kuluttua hammaslääkäri ja vähän huolettaakin mitä jos hampulääkäri sanoo että alkaa olla jo purentaviasta merkkejä ja että tutti pitäisi jättää välittömästi pois. Ahdistaa pelkkä ajatuskin. Olisi niin paljon mukavampi että lääkäri antaisi luvan unitutille vaikka ensi kesään saakka, jolloin voitais rauhassa kesäloman aikana treenata nukahtamista ilman tuttia. Valvottuja öitä ja nukkumattomia päiväunia mitä todennäköisemmin tiedossa.



Aatun äipälle tsemppiä tentteihin! Toivottavasti väsymys helpottaa, vaikka ihan luonnollistahan se on kahden pienen kanssa.

Mullakin on jotain kroonista väsymystä ilmoilla, vaikka oon saanutkin yöt nukkua. Kun malttais vielä mennä ennen puolta yötä nukkumaan. ;-)



Odottelija, kiva kun tulit heti reippaasti ilmoittautumaan! :-) Meidän risteily on viikkoa myöhemmin 29.9. Läheltä liippasi, oispa ollutkin kiva törmätä laivalla. :-) Toivottavasti ei kuvotus kovasti pahene. Tekeehän se tietysti raskaana olemisen todelliseksi. Ihana halipusutyttö teidän Anna! :-)



Maricalle ja Toukolle kutkuttavaa matkan odottamista! Ihanaa varmasti päästä reissuun...



Noemalle jaksamista kolmen pojan kanssa! Voin kuvitella että välillä joutuu laskemaan kymmeneen ja varmaan välillä vähän potenssiinkin. ;-) Kyllä sä melkoinen tehopakkaus olet! :-) Ei muuten löytynyt vaatehuoneesta kakkaylläreitä, heh. Nyt on tullut katsottua vähän tiiviimmin Jessen perään kun herra on ilmakylpysillä. Samoin pottatouhut oon pyrkinyt siirtämään vessan puolelle. Siellä Jesse ei jaksa niin kauaa istua potalla kuin vaikka olkkarissa Fröbelin palikoita katsellessa, mutta jos sattuu hätä kohdilleen niin kyllä ne pissat ja kakat tulee sinne melkein samantien. Jesse aina intoilee sen jälkeen että pökäle laitetaan pyttyyn uimaan ja innolla vetää vessaa.



Uimisesta puheenollen, käytiin eilen metsälenkillä ja piipahdettiin järven rannalla. Jesse olisi kovasti halunnut mennä uimaan eikä oikein uskonut vakuutteluja että vesi on kylmää. Annettiin huljutella käsillä vettä ja sen jälkeen yritti mennä uimaan vielä innokkaammin. Hullu poika. :-) Saappaat oli jalassa ja kurapuku päällä, joten rantavedessä sai kävellä ja loiskutella. Sai vaan koko ajan olla skarppina ettei lähde sukeltamaan.



Anoppi oli eilen kylässä ja voi että kun joskus ärsyttää anopin jutut. Kehuu aina Jesseä kuinka on niin älykäs ja iloinen ja sosiaalinen ja heti seuraavassa lauseessa sanoo että Jesse on niin isiinsä tullut. Mielessään varmaan miettii että kaikki negatiiviset ominaisuudet on sitten äidin puolelta / äidistä johtuen, rivienkin välistä voi välillä lukea että todella ajattelee niin. Eilen Jessellä oli pieni uhmakohtaus mummun läsnäollessa ja senkin anoppi käänsi mun kasvatuksen piikkiin. Uhma kuulemma pahenee, kun laitan Jessen tekemään valintoja niin paljon. (Eli tyyliin otatko porkkanaa vai kurkkua, haluatko lukea autokirjaa vai eläinkirjaa...) Hohhoijaa. Mieskin aina sanoo että anna niiden juttujen mennä toisesta korvasta sisään, toisesta ulos, mutta eilen alkoi niiiin paljon ärsyttämään. Sinänsä ihan mielenkiintoista keskustella kasvatuksesta ja saada erilaisia näkökulmia, mutta kun meillä ei ole ainakaan toistaiseksi mitään ongelmaa Jessen uhman kanssa niin ottaa päähän tuollaiset puusta revityt kommentit.



Jee, kohta pääsee töistä pois ja Jessen luo.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Käytiin tänään kaupungilla katsomassa niitä Richterin ruskeita talvikenkiä, ja tarttuihin sieltä sitten mukaan, kokoa 24. Pienimpi kokokin menis, mutta mietittiin sitä että menis koko talven + alkutalvesta menee ilman villasukkaa meidän viimetalviset kokoa 22.



Tänään lähden yhden kaverin kanssa käymään parilla jossain baarissa. Kaverin mies vie ja hakee meidät, mies jää kotiin hoitamaan Lottaa. Ihanaa kyllä ku en oo käyny Lotan syntymän jälkeen missään baarissa, korkeintaan vaan syömässä iltasella Amarillossa.



Nyt mentävä suihkuun ja valmistautumaan iltaa varten, heipat!



Plussat:



+ kiva ilta kaverin kanssa tiedossa

+ Lotalle uudet talvikengät



Ihana syyspäivä. Puut saaneet jo syksyn hienoja värejä, vähän ripsutteli vettä mutta se ei puistoilua haitannut.



Itsellä vaan on niskat ihan jumissa ja kipeet, päätäkin särkee.



Ihana rakkaus-juttu äitykällä :)

Toivottavasti hoitopaikka pian järjestyy.



Lotalle flunssaparanemisia!

Meilläkin on resepti yskänlääkettä ollut käytössä. Kannattaa vähän nostaa sängynpäätyä, niin pää korkeammalla. Vicks VapoRub- voide on myös mielestäni tepsivää ainetta. Käytän itsekin, kun lenssu iskee. Tosin ei suositella alla kaks vee, mutta olen Pertulle laittanut lääkärin luvalle ohuen kerroksen. Se vaan, että ei saa joutua suuhun.

Lapset on ollutkin pidemmän aikaa terveitä, KOPKP. Minä vain olen lenssuillu.



Meillä on ollut huutonetissä vaatetta myytävänä ja on jotain myös ostettukin. Tintta-liisa, luulisin, että huutamasi haalari on aivan hyvä, varsinkin, jos sitä hyvänä on kaupattu. Äkkiä siellä saa huonon maineen, jos temppuilemaan alkaa. Joko sait haalarin kotiin?



Nyt meillä on uusi sohva :))))) Tummanruskea aika tavis, aivan mukava istua ja hyvä myös makoilla. Vaaleat nojatuolit saadaan lokakuun alussa.



Huippua olisi kyllä osallistua tapaamiseen, mutta olemme täällä niin kaukana.



Ollinäitiltä pitänyt jo aikaisemmin kysyä, mutten ole muistanut. Aloititko vai jatkoitko lähihoitaja opintoja?



Taidanpa pötkähtää uudelle soffalle hetkeksi, neiti touhaille omia leikkejä ja ukko nukkuu. Meille on kuoriutunut krokotiili, aika huisia. Neiti sai viikonloppuna semmoisen munan mummulta, kolme päivää piti pitää vedessä ja viime yönä sieltä oli kroko kuoriutunut. Onneksi aika pieni ja lempeää lajia.





Hilda







Meidän poika on ihan hurahtanut traktoreihin! Eilen alkoi kaupassa ensimmäistä kertaa vaatimaan jotain näkemäänsä tavaraa hyllystä; sellaista traktori-tarrakirjaa jonka kannessa komeile suuria kuvia oikeista traktoreista. Pitihän se sitten ostaa, yritin kyllä etsiä kovakantista kirjaa traktoreista (jossa kuvat olisi valokuvista, ei piirrettyjä), mutta ei löytynyt. Nyt tuo pieni tarrakirjanen on pojan suurin aarre!



Aamulla muistin että minulla on jossain kaapin perällä ostettu pieni legopaketti jossa traktori ja ukkeli, annoin sen aamulla pojalle. Ja vielä kun aamun lehdestäkin löytyi traktorin kuva niin jo on ollut luxus-aamu=)



Muuten meillä on asustellut viime päivät kiukkuinen kaveri, hermot menee ihan pienestä. Syykin selvisi; uusi hammas on puhjennut. Yöt on onneksi menneet hyvin, poika on kömpinyt viereemme vain noin kerran yössä.



Poika on nyt myös sanonut ensimmäistä kertaa selkeästi 3 sanan lauseita: sanoi " ei näy ukki" kun tulimme perjantaina kotiin ja tänä aamuna sanoi: " ei näy isi" , kun heräsi nukkumasta. Luultiinkin että isi oli mennyt jo raksalle, mutta löytyikin sohvalta nukkumasta. Oli kyllä herännyt ja noussut lähteäkseen raksalle klo 06, mutta sohva oli vienyt voiton=)



Poika on nyt myös valtavan innostunut maalaamisesta. Ostin hänelle sormivärit tällä viikolla, kun poika alkoi illat hangata seiniä palapelien paloilla ja hoki " maamaa, maamaa" . Nyt sitten on aina illalla maalailtu kylppärissä; vaippasillaan vain olen nostanut ammeeseen ja teipannut paperin seinään. Lopuksi on helppo sitten pestä puhtaaksi koko poika ja amme. Tosin poika on niin hienohelma, ettei oikein tykkää sormella koskea väriin, mutta siveltimellä sutii innoissaan. Ja on niin ylpeä töistään jotka olen laittanut eteisen seinälle, isille ja ukille esittelee niitä joka välissä.



Nyt poika alkaa sammutella konetta, pitää lopettaa.



Manna





Heippa,

olen aina silloin tällöin lueskellut kirjoituksianne, kirjoittamatta kuitenkaan itse...silloin odotusaikana kirjoittelinkin jonkin verran.



Laitoin jo tänne ihan omana aiheenakin asiaa talvitamineista? Itse ostin poitsulle 92-senttisen reimatec -talvihaalarin (babymallisen) ja lisäksi aikani kivaa irtotakkia etsiessä höyrähdin kaksiosaiseen reiman pukuun, jossa vaalean sininen yläosa ja ruskeat housut. Saa nähdä tuleeko molemmille edes käyttöä talvella...toivottavasti tulee kylmä talvi =) vaikka en kyllä itse kylmästä tykkää...



Meidän perheeseen kuuluu me vanhemmat, minun 16-vuotias poika ja meidän yhteinen kohta 2-v poika (marraskuussa syntynyt...).



Olen hoitovapaalla vielä ainakin vuoden loppuun. Piti jo mennä töihin mutta poikaan iski aivan hirvittävät allergiat keväällä (aiemmin ei ollut mitään) ja näiden allergioiden vuoksi peruuntui myös pojan hoitopaikka ja siksi siis olen hoitovapaalla vieläkin.



Nyt tuntuu että koko elämä on yhtä allergian selvittelyä. Mutta valoa tunnelin päässä on kuitenkin näkyvissä nimittäin ollaan jo löydetty muutama pahasti allergisoiva ruoka-aine ja muutama sellainen joka sopii. Toivottavasti tähän mennessä löydetyt allergian aiheuttajat jäävät ainoiksi.



Onkos täällä muita allergisten lasten äitejä??? Meillä vanhemmilla ei ole mitään allergioita, eikä myöskään vanhemmalla pojalla, siksi tämä tuntuu tosi oudolta ja ollaan tehty varmaan kaikki mahdolliset virheet allergioiden selvittelyssä.



Oikein hyvää sunnuntai-iltaa kaikille!!





Kiitos vaan huhuilusta :)



Päivittäin käyn pinon lukaisemassa mut en vaan oo saanut aikaiseksi kirjoitella :/ Taitaa pukata elämäni ekaa kertaa syysväsymystä, hohhoijaa.. Siinä mielessä huonoon saumaan kun olis nyt viiden tentin rypäs tässä 1,5kk aikana. Niiden jälkeen alkaakin sitten opinnäytetyön tekeminen, ja ehkäpä tämäkin ikiopiskelija vielä joskus valmistuu :)



Aika super kyllä Noema oot kun poikien kanssa kotiin jäit kun isukki lähti matkalle. Ja ihania auttajia sulla siellä! Teräsmammoja talo täynnä :)



Pottailtaispa meilläkin niin kuin Jessekin :)



Onneksi Lotta on ottanut taas välillä päikkyjäkin! Tuo oma aika on kyllä hirmu tärkeetä, joka päivä pitää saada viettää sellanen ihan oma hetki.



Mrs Cee ja Aida saavatkin pian Baban luokseen, ihanaa :) Ja kohta omaan kotiin! Kyllä oma koti vaan aina on se paras paikka. Voisinkin lähteä teidän mukaan hetkeks aikaa lämmittelemään! :)



Toukolle ja matkaseurueelle ihanaa ja rentouttavaa reissua! Lähdettekö kolmestaan?



Mannan oman kodin valmistuminen on vaan lähempänä koko ajan! Pääsettekö jouluksi muuttamaan?



Hildalle, mäkin jo mietein täällä pää sauhuten että onko teillä oikeasti krokotiilin poikanen.. :)



Täällä muuten myös yksi jonka tuo BB on jälleen koukuttanut! On muuten ollut huomattavasti vähemmän bileitä näillä tämä vuotisilla tähän mennessä verrattuna viime kauteen!



Tajusin tänään että ihan kohta tarvis alkaa miettimään pojun synttäreitä!! Voi apua, 2vee jo.. Miten tää aika voi mennä näin äkkiä..? Haikeeta mutta silti niin hienoa :)



Nyt pitää mennä ottaan lihapullat uunista, mies oli omatoimisesti kutsunut ruokavieraita..



Mukavaa syyspäivää kaikille tasapuolisesti :)

Odottelija, tupsahdit mieleeni ja ajattelin tulla kyselemään mitä kuuluu. Onhan raskauden suhteen kaikki hyvin? Onko pahoinvointi alkanut kiusata? Energiaa ja pirteää mieltä! Annalle Jesseltä unisia terveisiä! ;-)



Laitetaas päivän plussat tähän samalla:



+ Aivan mahtava, aurinkoinen syyskeli oli pyöräillä tänään työmatkat.



+ Lämmin, leveä hymy mikä nousi Jessen kasvoille kun menin hakemaan tarhasta. Äidin rakas!



+ Menkat alkoi ja seuraaviin PMS:iin on pitkä aika. ;-)

Tintta-liisa, kiva juttu että se tilaamasi haalari osoittautui hyväksi ostokseksi. Talvikengät hankittiin Jesselle kokoa 24, ovat kyllä aika reilut. Viime talvena oli koko 22, nekin olivat alkutalvesta suht isot. Vaikka kengissä onkin lämmin vuori, tykkään silti laittaa sinne vielä villasukankin. BB:stä ei ole löytynyt vielä ketään erityissuosikkia. Henri ja Satu saavat lähteä mun puolesta vaikka molemmat. :-)



Gerdallapa oli hauska unohdus ruokakaupassa. Kaikkea sitä sattuu. :-)



Eilen kun mainitsin että anoppi kehuskelee kuinka Jesse on niin sosiaalinen, niin sainpa taas hyvän esimerkin Jessen " sosiaalisuudesta" kun kuulin että Jesse vierastaa ihan hurjasti päiväkotiryhmän Thaimaalaista tätiä (on pari kuukautta vahvistuksena) ja tuo täti on sentään jo toista viikkoa töissä. Jesse ei kuulemma antaa tämän tädin hoitaa häntä yhtään ja juoksee suunnilleen karkuun jos täti yrittää tulla lähelle. Kun heillä on yhteisiä tuokioita, Jesse saattaa tuijottaa tätiä epäluuloisena ja sanoa " pois, pois" . Vierastusta lisää ilmeisesti tädin eksoottinen ulkonäkö. Tuntuu kurjalle tuon tädin puolesta, on kuitenkin herttainen ja hymyileväinen. Ehkä se Jessekin vielä joku päivä lämpenee. Pitää varmaan joku kerta huomauttaa anopille että meidän sosiaalinen Jesse on itse asiassa hyvinkin hitaasti lämpenevä persoona. Välillä tuntuu että anopin hehkutus on vain jokin ihannekuva hänen ainokaisesta lapsenlapsestaan. Toki Jesse on minunkin silmissäni ainutlaatuinen :-), mutta hyvä se on tiedostaa nuo muutkin puolet. On sitten helpompi ymmärtää lastaan.



Tähän tarinaan liittyy se että Jesse sai eilen tarhassa päiväunien aikana kauhukohtauksen eikä ollut meinannut rauhoittua millään, oli vain itkenyt hysteerisesti. Välipalaakaan ei ollut syönyt, oli vaan itkenyt ja halunnut pois. Ensimmäinen laatuaan tällainen itkukohtaus tarhapäivän aikana, mutta tuntuu kyllä tosi kurjalle kun en ole voinut olla lohduttamassa. LTO:n kanssa juttelin aiheesta pitkään ja hän veikkasi että painajaisen on saattanut aiheuttaa vauhdilla kehittyvä puhe, mielikuvituksen vilkastuminen, ryhmässä pörräävät vieraat tädit tms. Totesi että Jesse on herkkä poika ja häneltä vaatii aikaa uusiin asioihin sopeutuminen. Kasvaminen on välillä vähän rankkaakin. Potiessani huonoo omaatuntoa siitä etten ole voinut olla Jesseä lohduttamassa, LTO lohdutti mua sillä ajatuksella ettei lasta voi pumpulissa kasvattaa. Näinhän se tietysti on ettei äiti voi olla jokaisessa hankalassa tilanteessa läsnä. Tarvii nyt toivoa että tuo kauhukohtaus jäi vain yhdeksi tapaukseksi. Kyllä Jesse oli tainnut minua kuitenkin eilen kaivata lohduttamaan, kun kyselin kotosalla iltapäivällä Jesseltä oliko kiva tarhapäivä niin Jesse vastasi " äiti hakemaan" , normaalisti sanoo vaan innokkaasti " joo" .



Tällaisia mietteitä täällä. Pientä syyllisyyttä kai siitä että istun töissä enkä ole Jessen kanssa.

Pikaisesti tulin vaan toivottelemaan TIntalle hauskaa ja rentouttavaa iltaa, ota kaikki ilo irti :)



Voi kun pääsisin Hildan luo nuuhkimaan pullan tuoksua, nam :)



Lapset nukkuu, nyt sohvalle herkuttelemaan ja katsomaan BB:tä! Mukavaa loppuiltaa kaikille :)



P.S. Täällä on ihan hirveä myrsky!! Ostin tänään kaksi kaunista lyhtyä terassille, pitääpi mennä korjaamaan parempaan talteen etteivät

Gerdalle voimahalaus ihan ensimmäiseksi. Ovat niitä elämän raskaimpia hetkiä nuo, joita nyt käyt läpi. Niin sitä joutuu itse kukin pohtimaan elämän hetkellisyyttä tässä iässä. Pitäisivät vain itsestään huolta nuo ukit ja mummit, heitä tarvitaan elämässämme vielä kauan, kauan... Oma isäni ei osaa hillitä tahtiaan, painaa pitkää työpäivää, eikä ole ihan poikanen enää. Rauhottuisi vain ukiksi, mokoma.



Noemalle ja Onnille jaksuja, kyllä se iskä sieltä pian tulee. :) Me olemme konkareita ikävöinnissä, ja paras lääke on järjestää molemmille mahdollisimman paljon tekemistä, jottei ehdi kelailemaan liikaa. Kuitenkin sitten viimeistään illalla hiipii kova ikävä...



Lotta-pieni, yskässä raukka... Joskus laitoin kosteita harsopyyhkeitä Aidan huoneeseen, kun hänellä oli kova yskä. Ja sipulia sängyn pielessä on myös kokeiltu. Kohtahan näille voi kai sivellä vähän jotakin Vicksin kaltaista, olikohan se niin, että ei alle kaksivuotiaille? Suihkussa hengittely myös auttaa, ja ehkä mieto saunakin?



Noemakohan se mietti lapsilukua? Jos tuntuu, että kolmas puuttuu, silloin kyllä äänestän, että kolmas tehdään. :) Vaikutat niin energiseltä ihmiseltä, että kolmas menee varmasti siinä, missä kaksikin. :)



Itse taidan (jos Luoja suo) tehdä vielä yhden, ja sitten kiitos minulle riittää. :) Tai - niin, mistä sen tietää. :)



Me oltiin tänään perunannostossa koko aamupäivä, myös Aida oli pellolla mukana. Olipa tosi ihanaa mönkiä mullassa, sai oikein hien pintaan. Hyvää vastapainoa kaikenmaailman Big Brothereille, joihin (voi kääk) minäkin olen sitten jäänyt koukkuun.



Aamukammassa on 3 piikkiä, sitten tulee baba. :) Vietämme viikon yhdessä täällä Suomessa, ja sitten kotiin aurinkoon.



Voikaa hyvin, raikkaita syystuulia!







Neiti vietiin puistoon, Perttu hääräilee tuolla omia leikkejään.



Jokos tutit on historiaa?

Kuinkas muuten Onni on suhtautunut vauvan tuttiin?



Meillä tutti käytössä vielä unilla. Muutaman kerran päivässä kyllä surkealla äänellä yrittää pyytää tuttia.



Täällä ei ole K-Kenkää, jostain mainoksesta kattelinkin niitä Tintan mainitsemia ruskeita kenkiä ja kivat oli. Täytyy tyytyä niihin Vinkingin goreihin. Saman olen huomannut, että niitä on erilaisia. Viime talvena yksiä kokoelin meidän ukolle ja eihän niitä meinannut saada jalkaan.



Kroko on ihan vain lelu, 10cm. Ei mikään hirmu peto. ;)



Auringonkukka, kyllä sinunkin päivääsi mahtui paljon monenlaista, että aika super oot :) Voi Jesse mitä sotkuja keksikään mammalle järjestää. Hienosti kyllä pottailee teidän poika!





Täytyy lopetella. Herra kiipeilee syliin ja heittäs koneen mokoman pois.





Hilda







Pitkästä aikaa minäkin tulin kirjoittelemaan kuulumisia.

Tuntuu, että kaikki aika menee taas töissä ja kotihommissa iltaisin.

Häähumusta ollaan selvitty ja arki siis maisemissa.



Tintta-liisa; sulle piti vastata kysymykseen, että en ollut Vaasassa hääkampauksessa enkä meikissä. Täällä kotopuolessa kyröössä..



Poika on oppinu jo muutamia sanoja. Meillä kun puhe alkaa tulla nyt vasta. Parempi myöhään kun ei milloinkaan..

Meillä ei suostuta tekemään asioita pottaan. Istutaan kyllä, mutta pissa eikä kakka tule. Tuttia syödään edelleen.

Puimurit ja työmaakoneet on niin PARAS !! usein tuolla kävelyreissuilla katsellaan siis koneita pitkän aikaa..

Meillä on käytössä keväällä ostettu reimatecin välikausihaalari. koko 92. Huippu keksintö, kun ei tartte vetää enää kuriksia päälle.



Touko79; mekin ollaan lähdössä perjantaina Mallorcalle, Cala bonaan. Milloin teillä on lähtö ?



Odotetaan siis matkaa ihan hirveesti.

Vähän jännittää pojan eka lentomatka ja mun raskaus ..

Toivottavasti ei aiheuta mitään supistuksia tms.

ilman lääkärin lupaa saa lentää viikolla 28 asti.



Jahas, miehet tulee kotio anoppilasta, joten täytyy lähteä kylpyhommiin.



-Marika ja maha 25+3

Tervehdys hyvät naiset pitkästä aikaa taas. Touhua riittää aamusta iltaan,välillä oon käyny lukemassa mitä tänne kuuluu,mut nyt oli sellanen hetki et ehdin jopa kirjotellakin jotain.



Syksy se vaan on saapunu, meillä vaatepuoli on kunnossa. Mut pikkuhiljaa pitäis alkaa tuo talvivaatetus tarkistamaan mitä kukakin tarvii..kenkiä vissiin jokainen.



Poikanen jonottaa edelleen hoitopaikkaa, täällä on aivan jokaikinen hoitopaikka täynnä ja koko ajan tulee lisää lapsia jonoon. Saas nähdä koska me se paikka saadaan, poikanen kun ei ole " kiireellinen" tapaus, kun mä teen kotona töitä. Meidän ohi menee kaikki jotka työllistyy kodin ulkopuolelle tai saavat opiskelupaikan tms...Sinänsä ymmärrän kyllä sen, mut töitähän mäkin tässä yritän tehdä joten en kovin kauaa jaksa että meidän paikkaa ei tahdo löytyä.



Poikanen on alkanu kovasti hakea puhetta ja sanoja.Matkii jatkuvasti kuulemiaan sanoja. selkeitä sanoja on jo monta, joten eiköhän se puhekin sieltä joskus tule:)

Pottailu onnistuu ihan hyvin, aina heräämisen jälkeen mennään potalle ja ennen nukkumaanmenoa. Iltaisin tekee kakankin pottaan, pyytää ite sinne kun tulee hätä. Vaippa on muuten koko ajan,pissaa riittää aika paljon siihenkin. Musta tuntuu et vaippoja menee aika paljon nykyään.



Sain mieheltä lahjaksi hemmotteloloman kylpylään. Yritetään päästä sinne lokakuussa, kunhan lapset saadaan 2 yöksi mummulaan. Koko elo ja syyskuu on yhtä hulinaa ja kaikki viikonloput täynnä jotain, niin pieni lomanen kahestaan tekis hyvää. Me ollaan löydetty pitkästä aikaa sama aaltopituus lähes kaikessa, ihana kutkuttava tunne on mahassa kun mies tulee kotiin..liekö tää on nyt jotain rakastumista jälleen kerran, en tiiä mut oikein on ihana ajanjakso menossa. Toivottavasti saadaan sitä ylläpidettyä, ennenkuin arki sen vaaleapunaisen tulee tekemään harmaaksi..



Mutta eipä meillä tämän kummempaa, en yhtään muista mitä muut ootte kirjotellu joten en voi kommentoida...sama pää kun on kesät ja talvet!



Toivottelen kaikille tasaisesti mukavaa alkanutta viikkoa ja kaikkea hyvää!!!



terveisin äitykkä



[darkcolor=blue]Nyt onpi uusi tukka :) Tummaa alla ja punertavia raitoja päällä, oon ihan tyytyväinen. Lotta edelleen tukkoinen, viime yönä yskiskeli monta kertaa. Tänään päivällä ei oo yskiny niin usein. Toivotaan että ensi yö olisi parempi ja neitokainen alkaisi paranemaan jo.



Näin K-Kengässä ihanat ruskeat Richterin talvikengät Lotalle, pitää mennä kokeilemaan kunhan Lotta paranee. Kysäsin samalla myyjältä että miksköhän meidän viimetalviset Vikingin gore-texit oli niin

hankalat laittaa jalkaan, niin sanoi että joillakin on samaa ongelmaa ja niiden mallit on jokaisessa kaupassa monesti ihan erilaiset. Siellä ei ollut nyt kuin punaisia ja sinisiä vikingin kenkiä, mut mähän ihastuinkin niihin richtereihin että pakko mennä kokeilemaan!



noema: Vautsi teidän tietsikka-nero-Onnia! Hyvä tietää että tämänikäisille muuten saa kuitenkin tarvittaessa yskänlääkettä, eikä tarvits vaan kotikonstein selvitä. Oon muuten huomannut että maitoa juodessa tulee " limaisempia" ysköksiä. Voi vitsit ku asuisi lähempänä niin lähettäis kyllä kans Jumboon tapaamaan teitä, mut melkein 500 kilsaa on vähä liikaa matkaa :) Oot muuten tosi ihanan pirtsakan kuuloinen, ja varmasti siis ootkin sellainen :) Jaappas tänne mullekin vähän sitä pirteyttä!



äitykkä80: toivottavasti saatte pian pojalle hoitopaikan. Meillä myös Lotta alannut hakemaan enemmän sanoja, ja sanavarasto onkin kasvanut jo huimasti! Kivan kuuloista! Lotta sanoo itseään vovo:ksi :)

Ihanan kuuloista eloa teillä miehen kanssa :) Hyvä että parisuhde toimii. Mulla (ts. meillä) on myös edelleen vahvana se tunne että meidän lapsiluku on tässä, kun Lotta ollaan saatu. Tämä riittää meille

ja ollaan kiitollisia ja onnellisia näin :)



auringonkukka05: Voi kuinka ihanan pitkiä päikkyjä ja unia teillä Jesse nukkuu! Meillä päiväunet kestää nyt tunnin ja yöunet on noin 10 tunnin mittaiset.



Gerda79: tosiaan Lotta ei oo vielä kunnossa, vaan nenä valuu edelleen mutta toivotaan että paranisi piakkoin. Paranemisia teillekin päin! Ja on kiva väri tukassa :) Ja minä myös BB:n koukussa ....



hildaliina: päänsärky ens alkuun pois, hus hus. Haalari on lähetetty tänään, eli mielenkiinnolla odotan oliko hukkaan heitettyä rahaa, huoh. Laitoin kyllä myös itse Lotan viimevuotiset talvikengät sinne myyntiin

kun tiedän että kirpparilla en niistä paljoa saisi. Katsotaan miten käy. Onnittelut uudesta sohvasta!! Mä toivon että miehen viime viikonlopun ylitöillä meille ostetaan uusi sänky ja patjat ;) Kroko, hui kamalaa! :))



MrsCee: mitens meinaat pärjätä ilman BB:tä kun palaatte kotiin? :) Ihanaa kun saatte baban kohta teidän luo.



Ollin_äiti: toivotaan että teilläkin sairastelu menisi ohitse pian ja yöunet muuttuisivat paremmiksi! Pitäisköhän meidän alata tsemppaamaan toisiamme painonpudotuksessa? Mulla sama tilanne että pitäisi saada 15-20 kiloa pois, oma terveys muuten krakaa pian ....



Missäs muuten luuraa mm. puhihaa, le_cheile, rapuäiti, hormoonihirviö, kittykatti79, aatun_äippä?? [/color]

[color=blue]Iltaa!



Tänään tuli se Reiman talvihaalari postissa, ei ollu kyllä moitittavaa, oli hyvä ja tosi kivan värinen (ruskea muuten mutta vaaleanpunainen huppu ja vaaleanpuna-valkoiset olkapäät)! Onneksi oli hyvä ostos. Vielä kun ehtis mennä katsomaan niitä kenkiä K-kenkään. Tosin meillä on vielä punaiset Tepsut kokoa 22 eli menevät ehkä alkutalvesta. Minkäkokoisia talvikenkiä te muut olette ostaneet?



Viime aikoina on miettinyt josko laittaisin nuo meidän Emmaljungan vaunut myyntiin. Meillä kun on matkarattaat olemassa ja vähemmällä käytöllä nuo vaunut nykyään on kun Lotta nukkuu päiväunet sisällä. Vai onkohan jotain syytä vielä säästää niitä?? Vievät tällä hetkellä meidän portaiden alta aika suuren tilan.



Kenenkäs toivotte voittavan BB:n? Onko löytynyt vielä suosikkia? Mä en vielä oo löytänyt suosikkia niinku viime vuonna (Mira), mut tuo Satu mua ärsyttää :)[/color]

Juuri kotiuduttiin poikasen vanhemapain-illasta, oltiin molemmat, äitini oli meillä sen aikaa. Ihana päiväkoti ja aivan mahtavat tädit, mulla kun tuota vertailupohjaa on. Ja asetan itselleni kyllä tavoitteita millainen haluan olla lähihoitajana, koska päiväkoti on se paikka, missä haluan työskennellä :)



Niin Hilda, aloitin opinnot nyt ja valmistun keväällä 2009. Tiivis paketti, mutta hyvä niin, pääsee pian töihin tienaamaan. Sain siis koulupaikan jo 2005 syksyksi, mutta en halunnut aloittaa kun oli tuo odotus kuitenkin pääasia :)



En muista olenko jo kirjoittanut, mutta poika tuli viime ke kuumeeseen, kuumetta oli sen ke ja to, nyt vielä vähän nuhaa ja yskii. Kaksi viimeistä yötä poika on valvonut kolme tuntia putkeen kun herää kovaan yskimiseen ja haluaa maitoa hörppäistä ja sen jälkeen ei meinaa millään rauhoittua. Toivon, että ensi yö menisi jo paremmin.



Mä olen vihdoin saanut itseäni niskasta kiinni ja lasken paikkareiden pisteitä, hitaasti mutta varmasti, päätin, että nyt on korkea aika päästä raskauskiloista eroon, sellainen 15kg olis pudotettavaa.



Nyt katson salkkarit nauhalta, ennen pakoa.



Ikävöiville jaksamisia, meillä minä olen kovempi ikävöimään kuin poika.

Eli vähän jäi viesti kesken.. Piti vaan sanomani että pitää hakea lyhdyt sisälle etteivät vain mene rikki. No joo, ehkä parempi pistää kone tältä päivää kiinni :)

Huh miten kiireinen päivä takana, tuntuu että ihan silmissä vilisee nyt kun hetkeksi pysähtyy paikalleen. Aamulla käytiin allergiasairaalassa kontrollikäynnillä, siitä sitten päiväkodin kautta töihin ja päivän työt piti ehtiä tehdä normaalia lyhyemmässä ajassa. Töiden jälkeen arki on painanut päälle ruoan laiton, kaupassa ja apteekissa käynnin, pyykinpesun, vessojen siivoamisen yms yms muodossa.



Jesse järjesti vielä iltasella lisäohjelmaa kun päätti isona poikana kuljettaa pissapottansa vessanpytylle (oli olkkarissa potalla). Ylpeänä huikkasi mulle matkalta että " pissa" ja jatkoi pottansa raahaamista. Hieman roiskui matkan varrelle. ;-) Sitten kun kuivailin lattioita, Jesse piilotteli vaatehuoneessa, tuli sieltä kohta hämmentyneenä pois todeten että " kakka" . Ja niinhän se oli, eteisen matolla vaatehuoneen vieressä oli iso pökäle ja lähistöllä vähän pienempiä papanoita, joiden päälle Jesse oli vähän ehtinyt tallustellakin. Vaatehuoneessa ei ihme kyllä näkynyt mitään, mutta tarvii varmaan mennä vielä kohta haistelemaan ettei tule mitään ylläreitä vastaan myöhemmin. ;-)



Gerdalle myös täältä lohdutuksen sana kun isääsi kaipaat. Ikävä ja suru saattavat kaivautua esiin yllättävissäkin tilanteissa, voimia niihin hetkiin.



Gerda, kyselit mun suunnitelmia sille viikolle kun ollaan Jessen kanssa kaksin. Käväistään tulevana viikonloppuna Kihniössä mökkeilemässä mun vanhempien luona ja eiköhän saada ukki ja mummi kyläänkin pariin otteeseen sillä viikolla. :-) Toivonkin että se helpottaa Jessen ikävää isiä kohtaan. Tänäänkin iltapäivällä kaipasi isiään jo niin kovasti töistä kotiin että päivysti ensin hetken ulko-oven edessä höpötellen " isi tulee kohta" -juttuja. Kun ei alkanut kuulua, halusi soittaa isilleen ja oikein sujuvasti puhuikin puhelimessa " joo, niin, mmm, joo" , sitten säntäsi yhtäkkiä oven suuntaan ja sieltähän isi sitten astuikin sisään puhelin korvallaan. Taisi saada poika ennakkovaroituksen. ;-)



Hurjaa tuo Hildan neidin krokotiili. Kuinkas isoksi aiotte sen hoivata? :-)



Ollin äidille tsemppaukset painon tiputukseen! Toivottavasti saat nukkua ensi yönä. Kurjalle kuulostaa Ollinkin yskä.



Paranemista kaikille flunssaisille, niskakipuisille ja päänsärkyisille, sekä isoille että pienille!



Mulla alkaa päivän vauhti hiipua jo sen verran että taidan painua jääkaapin kautta tv:n eteen sohvaperunaksi. :-) Mistäköhän te muut äiti-ihmeet keräätte kaiken energianne? Ootte te hurjia. :-)

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat