Vierailija

Sivut

Kommentit (64)

Olin ollut mieheni kanssa yhdessä lähes 10v. ja meillä oli yksi lapsi. Oma veljeni sai vauvan ja he päättivät avovaimonsa kanssa pyytää vain minua kummiksi, ei miestäni. Olimme kaikki olleet paljon keskenämme tekemisissä, joten pyyntö tuntui todella oudolta. Minä kuitenkin suostuin ryhtymään kummiksi ja nyt todellakin kadun sitä!



Miten paljolta murheelta olisinkaan välttynyt, jos olin kieltäytynyt kohteliaasti kummiudesta. Me emme ole enää kenskenämme niin paljon tekemisissä. Mieheni ei tullut ristiäisiin, eikä ole osalistunut kummilapseni synttäreillekään. Hän loukkaantui todella paljon tästä ja koki asian niin, että hänestä ei pidetä.



En ymmärrä miksi pitäisi jättää avo-/aviopuoliso pyytämättä kummiksi tällaisissa tilanteissa? Meillä ainakin pyytämättä jättäminen pilasi hyvät suhteet kokonaan ja mielipaha tästä on todella suuri, varsinkin minulla!



Sympatiani ovat täysin ap:n puolella! Juttele vielä miehesi kanssa ja kerro vaikka tämä minun tarinani hänelle! Tällaisella alunperin pienellä jutulla voi olla isommat seuraukset, jotka seuraavat teitä läpi vuosien.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Jos meille tulis tollanen tilanne, niin ei kyllä miehenikään lupautuis kummiksi. Joko molemmat tai ei kumpikaan. Eri asia on sitten, jos kyseessä ihan tuore pari, tai lapsen vanhemmat ei ollenkaan tunne parin toista osapuolta.

On vaikka millä mitalla ihmisiä joiden liiton minä uskon kestävän, mutta en siltikään pyytänyt kummiksi. Ja olen pyytänyt kummiksi ihmisiä joiden liiton kestävyydestä en ollut enkä ole vieläkään lainkaan varma.

Mieheni veli sai lapsen ja miestäni pyydettiin kummiksi, mutta mua ei. Ja me ollaan naimisissa. Tuli heti tunne, että musta ei pidetä. Joo, ja mieheni suostui kummiksi.

jos luetun ymmärtäminen on hallussa, niin voit jo aiemmasta tekstistäni lukea, ettei kukaan ole moisesta puolituksesta loukkaantunut. ja kuka sanoi, että kummin tulee olla sukulainen?

Se ei ole ystävyyden tai jonkun henkilökohtainen kunnianosoitus mielestäni ollenkaan. Me ainakin etsimme sopivaa henkilöä, joka tulisi olemaan tärkeä aikuinen lapselle sukulaisten ohella. En ole kovin uskonnollinen, mutta kummi kantaa vastuun lapsen uskonnollisesta kasvatuksesta jos meille vanhemmille sattuu jotain.

Ap:n ei pidä osoittaa mieltään jos ei kummiksi päässytkään. Katkaiset siltoja ihan suotta jos alat boikotoimaan ristiäisiä mielipahoissaan.



Itseänikin on pyydetty kummiksi, vaikka olen aviossa. Puolisoni siis ei ole tämän kyseisen lapsen kummi, mutta ei käytännössä vaikuta mihinkään synttäreihin tms. Kummiksi pyytäminen on vanhempien asia, ja jos jostain syystä haluavat vain toisen puoliskon kummiksi, niin tottakai niin voi tehdä. Eihän aviopuolisot symbioosissa elä!

Niinkuin huomaat, kaikki eivät valitse automaattisesti puolisoa kummiksi. Ei siihen suuria syitä tarvitse olla. Meidän lapsille valittiin kummeiksi myös yksittäisiä ihmisiä, koska emme halunneet lapsille monta kummia.

Ja nyt kun vuosia on jo ristiäisistä kulunut, osa kummeista on eronnut, osalla on uudet kumppanit. Mahdollinen ero ei ollut meidän puolelta mikään syy olla valitsematta puolisoakin kummiksi. Kun tärkeään tehtävään ihmistä valitaan, ei siihen niinkuin kohteliassyistä tarvita toista kaupanpäälle mukaan. En tarkoita viimeistä kommenttia ilkeänä, muullakaan tavalla en sitä tällä hetkellä osaa sanoa.

Vierailija:

Lainaus:




En tiedä johtuuko tämä nyt siitä, että mieheni veli on yksinään meidän toisen lapsemme kummi. Kun kupouksemme kastettiin heidän suhteensa (siis mieheni veljen ja hänen nykyisen vaimonsa) oli silloin vasta tapailuasteella.






Eli ei ole muiden asia sanoa, mikä on suhteen laatu, vaan kun kutsutaan joku kummiksi, niin silloin hänen puoliskonsakin, vaikka hän olisi vasta tuleva puolisko.



Eli nyt toivottavasti joku ymmärtää, mihin se tähtää, kun sanotaan, että molemmat on kutsuttava. Se on sitä, että hyväksytään se toinenkin puolisko suvun jäseneksi. Vaikka ääneen ei sanottaisikaan, niin kyllä se sisällä aina kaihertaa ja jää tunne, että minua ei oikeasti hyväksytä, kun kerran ei kummiksi pyydetty.



siis mieheni on kummi, minä en. vaikka olemme naimisissa ja kolme lasta..



minä muuten olen hoitanut kummipoikaamme ja hankkinut synttärilahjoja ihan normaalisti-kuin kummilapselle.



mutta kieltämättä mietityttää.. vanhemmat käyttäytyy kuin ei mitään. mietin että olisko syynä se että olis kaikilla heidän lapsillaan sama määrä kummeja?

Eilen tuli ristiäiskutsu sähköpostilla. Se oli osoitettu miehelleni, kirjoitettu tyyliin, muutkin saavat tulla jos haluavat. Olen vähän ihmeissäni tästä touhusta ja sen vuoksi " en ole seisomassa ylpeänä mieheni rinnalla ko. juhlissa" , vaan olen " tällainen pikkutarkka nipottaja" . En ala tarkemmin kutsua tässä esittelemään, koska asianomaiset minut jö näistäkin tunnistavat.



Kummiksi olivat pyytäneet jo aiemmin, kutsu tuli eilen.



Halusin vain täällä kysellä, että onko tämä yleinenkin käytäntö pyytää kummiksi avioparista vain toista ja joissakin suvuissa näköjään on. Meillä ei ole tähän saakka vielä ollut, ei minun, eikä mieheni suvuissa.



En aio alkaa peräämään mitään selityksiä asiaan, olen itse tehnyt omat johtopäätökseni. Miestäni en myöskään laita asialle, hän halusi lapsen kummiksi, välttääkseen riitoja ja aion tämän kummiuden ilon hänelle suoda.



ap

Ei kai kummius vaadi sitä, että pitää olla sinkku? Eikä kummiksi tarvitse pyytää, jos puolisoa pyydetään? Ihmiset on minusta erillisiä.

kummeina ovat molempien veljet. Mieheni ja vaimon toinen veli.



En tiedä johtuuko tämä nyt siitä, että mieheni veli on yksinään meidän toisen lapsemme kummi. Kun kupouksemme kastettiin heidän suhteensa (siis mieheni veljen ja hänen nykyisen vaimonsa) oli silloin vasta tapailuasteella.



En ole osoittanut mitenkään lievää närkästystäni, enkä aio siitä mitään sanoakaan, en vain osallistu ristiäisiin enkä lahjahankintoihin.



ap

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat