Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Seuraa 

Aloitinpa uuden ketjun kun edelisen otsikko oli jo aika vanha.

Meillä tyttö tänään tasan 6 viikkoa ja hyvin on mennyt. Nukkuu hyvin päivällä ja yöllä ja vatsa ei vaivaa kuin ihan parina päivänä viikossa ja silloinkin harvoin itkee, enemmin vääntelee.



Me ollaan oltu vauvan kanssa menko paljon liikkeellä. Päivittäin koirien ulkoilutusta, sitten käyty ruokakauppareissuilla ja ostoskeskuksissa yms. Tuntuu että aina kun ollaan liikenteessä niin vauva tyytyväisenä vaan nukkuu.



Lauantaina oli ristiäiset ja nyt on sitten virallisesti nimikin. Itse tilaisuudessa ajoittain kiljui naama punaisena papin kanssa kilpaa ja siihen kiljumiseen yhdessä vaiheessa yhtyi meidän esikoinenkin (reilut 2-v.). Itsellä oli siinä vaiheessa enemmänkin naurussa pitelemistä :)

Onneksi oli kohtuu nopea toimitus.



Tuntuu että tyttö kasvanut paljon. Viikon päästä on vasta neuvola ja siitenpähän sen näkee. Me annetaan silloin myös rotarokotus. Onko muut ajatelleet antaa sen? Meillä esikoisella oli 8kk ikäisenä rotavirus ja sen verran kamala tauti oli että nyt kyllä rokotetaan.



Mukavaa syyskuun maanantaita!



Hettu_74 ja tyttönen 6 vko.

Sivut

Kommentit (57)

Rapuäiti: Kiitos tsempistä! Mulle tuli jo parempi mieli, kunnes tänään taas erehdyin mainitsemaan huonosta viime yöstä (vauva nukkui 4h lisämaidolla, loppu yö meni valvoessa, vain 2h yhtenäistä unta) sukulaisnaiselle niin johan alkoi taas tulla ohjeita :( Hän varmaan tarkoittaa mielestään hyvää, mutta kun muutenkin on paha mieli, kun imetys ei suju, niin ei jaksaisi kuunnella toisen kaksi lasta 1,5 vuotta imettäneen neuvoja. Toisille se on helpompaa, toisille ei. Ja kun neuvot on tyyliin sähköpumppu, sähköpumppu... Käsittääkseni kuitenkin paras stimuloija rinnoille on vauvan imu. Ja minä imetän ihan jatkuvasti. Pieni tauko välillä ja taas rinnalle. Aamulla hyvä kun ehdin syödä, saatikka käydä suihkussa, niin missä välissä siinä vielä pumppaisin? Vai onko sulle Hannele9 neuvottu vielä imettämisen lisäksi pumppaamaan maidon tuotannon lisäämiseksi?



Tämä imetys kun alkaa pikkuhiljaa hallitsemaan meidän elämää, ja oma jaksaminen on lopussa. Olen mielestäni yrittänyt parhaani :``((( Eikö tärkeintä ole, että lapsi saa ruokaa? Äidinmaito on lapselle parasta ruokaa, muttei kai hinnalla millä hyvänsä? Kaikki nautinto vauva-ajasta on pois...



Anteeksi valitus, on vaan paha mieli :( Muuten kaikki hyvin...



Emma ja poika 1kk 1pvä

Poika sai tänään nimen EMIL NOOA JOONATAN :o)



Poju on aivan ihana : syö, nukkuu ja taas syö sekä nukkuu. Ulkona on alettu nukkumaan ja unet sattuukin samaan aikaan siskon 1v10kk kanssa. Molemmat nukkuu omissa vaunuissaan ulkona 4 tuntia :oD



Joku puhui miten yöllä nukutaan. Hyvin ! Emil saattaa nukkua 22:00-6:00, syödä ja jatkaa taas unia, mutta jos syö yöllä niin mies hoitaa sen :o) Ihana mies !



Että näin pikaiseen kommentoin



Rapuäiti, Emil huomenna 6 viikkoa sekä katras

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Jep, tunnelin päässä, liikenneympyrän vieressä olevan S-market. Tulen paikalle sieltä R-kioskin puolelta. Toivottavasti sää olisi hyvä ja pojat nukkuisivat.



Västis

enkä otakaan tuota kommenttia itseeni.

haluni imettämiseen on kova,ja aion imetyksellä jatkaakin,on se ihanaa läheisyyttä vauvan kanssa.

olen ollut tässä useana päivänä tilanteessa missä hoen puolet päivästä esikoiselle vauvaa imettäessäni tai jos ei ime niin huutaa, ehkä pari min siinä välissä on huutamatta että " kohta äiti on kanssasi,mitä kivaa keksittäisiin, kohta vauva menee nukkumaan,sitten äiti leikkii jne jne" tätä hoin tänäänkin 4t niin oli vauva tississä kiinni ja känisi ja kihisi teki " tissihöhötystään" kunnes annoin korviketta pullosta ja nyt on kaksi tuntia jo nukkunut.

äsken pelattiin lautapelejä esikoisen kanssa yms yms. toki leikit onnistuu imettäessäkin, poika ei vaan suostunut aamulla lukemaan kanssani tai pelaamaan tai muuta sensortin mikä onnistuisi imettäessäni.



esikon imetys meni niin että imetin sängyssä maaten tai istuen kaiket päivät, oma syöminenkin unohtui.vaunulenkille ei oikein menty,koska halusi tissiä.tai lenkki oli hyvin pikainen sellainen. kaupasta ehkä selvittiin tissistä kun tiedettiin mitä ollaan ostamassa.

tällaista toista ainakin 4kk " tiheänimun" kautta en kestä,sen myönnän suoraan.



anteeksi kun kuulostaa ehkä " selittelyltä" mutta ehkä tätä kautta koitan itselleni hokea,ettei ehkä ole maailmanloppu jos en imetä koko aikaa vuorokaudesta.kaikille mielenrauhaa.



neitiniiskunen

Aliisalle: kuinka paljon ratsastat, onko sinulla oma hevonen?



Mahtaako olla muita hevostelevia?



Mulla oli pitkään oma hevonen, mutta esikoisen ollessa puoli vuotta myin sen pitkän harkinnan jälkeen pois kun aika ei täyspainoisesti riittänyt siihen. Kilpailin silloin aktiivisesti esteratsastuksessa. Nyt siis pari vuotta olen ollut ilman omaa, silloin tällöin käynyt kavereiden polleja liikuttamassa.



Harkinnassa on hetimmiten kun tämä kuopus hieman vanhempi, ostaa taas oma kun on kauhea halu taas kilpailla.



Hettu_74

Täällä ihmeen hyvä yö takana, vaikka vauva on nuhassa ja kipeenä. Nukkui 22.00-03.34! Illalla annoin kuuden aikaan puoli desiä korviketta, kun oli molemmat rinnat syöny ja edelleen nälkäisen oloinen. Tunnin päästä aloitti tankkauksen ja rintamaidolla siis nukuttiin tuo pitkä pätkä! Olen asiasta enemmän kuin iloinen. Enkä ole tänäänkään antanut lisämaitoa, katotaan miten sitte illalla.



Onko muilla vauvoilla kieli valkoinen? Meillä siis epäiltiin sammasta alussa, mutta puolukka ei paljon tilanteeseen mielestäni vaikuttanut. Mutta olen alkanut epäilemään, josko sammasta olisi sittenkin. Vauva ei siis mitenkään minusta suuhun reagoi, mutta mulla nännit edelleen kipuilee, ja toisessa nännissä on ollut haavauma nyt neljä viikkoa. Joten aloitin puolukan tänään uudestaan. Maitokielikin tuo tietenkin voi olla, mutta...



Muuten elämä on tällä hetkellä aika mukavaa, vaikka isäntä on viikonlopun ollut poissa ja minä yksin lasten kanssa. Onneksi on ihania sukulaisia, velipoika kävi eilen hakemassa esikoisen (4,5v) sählyyn ja illalla mummi kävi esikon kanssa tunnin retkellä. Tänään isi tuleekin onneksi kotiin.



Viikon päästä on ristiäiset, huomenna mennään katsastamaan ristiäispaikka. Ens perjantaina on mun jälkitarkastus, ja seuraavalla viikolla vauvan lääkäri.



Voikaahan hyvin, murisevien leijonien äipät! Ja tietty ne pikku leijonat ;) emma ja poika 1kk1vko

Onneksi yöunet täälläkin ovat taas hieman parantuneet. En vain usko, että meidän perheessä ikinä (siis vielä 10 vuoteen) voidaan nukkua 8 tuntia putkeen ilman lasten herättelyjä.. Kunhan saa nukuttua edes jotenkin.



Rapuäiti: Poikanne nimestä oli meilläkin yksi nimi mietinnässä, olisi vain muistuttanut ihan liikaa esi-isäänsä, joten hylättiin siitä syystä.



Nani: Ehdit vielä kurkata vaunuihin. Ristiäisten järjestäminen on kyllä työlästä juuri sen takia, kun vauva on niin pieni. Olen menossa kurssille sitkeästi. Ja olenkin käynyt katsomassa myllymuksujen sivuilta erilaisia kankaita, mitä vaippoihin voisi käyttää (ja nyt eri kankaista pää ihan sekaisin). Mukavaa, että sinäkin pääset kurssille. Otan pojun mukaan, saa nähdä onnistuuko sitten mikään muu siellä kuin kanniskelu ja imettäminen..



Olen kyllä ihan höyrähtänyt noihin kestovaippoihin. (tai aina minulla on joku höyrähtämisen kohde). Nyt on hinku sekä kankaiden perään että myös lankojen. Kunhan saan molemmille lapsille sopivan kokoiset villasukat valmiiksi, aloitan villavaippahousujen neulomisen. Näyttää siltä, että meidän pojulla ei ole villa-allergiaa, joten pääsen sitten taas verryttelemään neulomistaitoja muillakin kuin villasukilla. En vain tiedä, mistä sen ajan ottaisi neulomiselle, kun vauva ei aina nukahdakaan samaan aikaan kuin isompi. Onneksi neuloa voi pienissä erissä.



Nyt nukkumaan



Västis ja pikkumies 1kk11pv

Kyllähän minä tiedän, että vauvan kasvu on tärkein ja oma jaksaminenkin on tärkeää, olin vaan niin vakuuttunut, että tällä kertaa imetän :( Luopumisen tuska on suuri, eikä ne hyvää tarkoittavat neuvot tässä surussa auta. Vauva on siis koko ensimmäisen kuukauden syönyt kuin tiheän imun kaudella, pahimmat yöt on menty tunti kerrallaan eteenpäin. Ja tosiaan kotona on myös se 4v neitokainen, joka tarvitsisi myös äitiä... Onneksi mies tukee minua ja sanoi juuri tänään, ettei enää enempää voisi imettää ja yrittää, että jos ei tuu maitoa ni ei. Ja jollei maito ole näin alussa riittänyt, niin miten sitten kun ikää tulee lisää ja kulutus entisestään kasvaa.



No joo, olen onneksi jo rauhoittunut ja löytänyt tasapainoni, eli vauvalle annetaan ensin rintaa ja jollei riitä, niin pullosta lisää. Huomenna on taas neuvola, meillähän viikko sitten todettiin, että kasvukäyrä putoaa reilusti, ja huomenna on kontrolli. Viikottain on neuvolassakin juostu, ja painoa kytätty. Siinä rajoilla on koko ajan heiluttu, että riittääkö painon nousu vai ei.



Mutta onneksi olette olemassa, ymmärrätte hätäni kuitenkin tuota rakastavaa miestäni paremmin ;)



Voikaa hyvin! emma

Ymmärrän edellisen nimimerkin ahdistuksen. Itselläni sujuu, mutta kyllä nuo vauvan masuvaivat johtuvat ihan tästä maitotulvasta:( Perjantaina ostan kyllä parhaan pumpun jonka löydän. Mutta ei imetys mikään hyvän äidin mitta ole! Kyllä ruokaa saa purkistakin ja läheisyyshän se tärkeintä siinä imetyksessäkin on. Ja vauvaa voi hieroa, sylitellä, kantaa ja leikitellä ihan riippumatta siitä, imeekö hän maidon rinnasta vai pullosta. Ei muille tarvitse kertoa miten menettelee. Huutonetissä oli juuri myynnissä jotain erikois- tuttipulloja, jotka jäljittelevät äidin rintaa jollain tavalla. Olis iinä kyllä huutajiakin. Mutta koita olla ottamatta imetyksestä paineita; imetät kun siltä tuntuu ja annat korviketta kun siltä tuntuu, eikö?

Itse olen jo esikoisen kanssa tehnyt kaiken oman harkintani mukaan. Kukaan ei silloin suositellut perhepetiä tai kantoliinailua, mutta niin ne vain meillä toimivat. Sen sijaan usein jopa tuntemattomat tulivat liinailua kommentoimaan, että nyt tyttö tottuu olemaan sylissä. Vaikka siitä on vasta 3 vuotta, niin asenteet tuntuvat muuttuneen. Toivoisin silti enemmän suvaitsevaisuutta joka suuntaan.



Luitteko lööpin siitä 20v äidistä, joka oli pahoinpidellyt vauvaansa? Minua ahdisti. tuli heti mieleen, että sekin äiti oli yh ja oliko kukaan edes koskaan tarjonnut vauvanhoitoapua? Oliko taakka käynyt ylivoimaiseksi nuorelle äidille. Kukaan ei taatusti koskaan halua satuttaa vauvaansa tai lastaan, mutta Suomessa jää niin helposti yksin ongelmineen. Se vauva oli vasta 2kk:( Toivottavasti joku auttaa sitä äitiäkin, vauva ainakin oli jo otettu pois.



Meillä on flunssaa ilmassa:( Toivon hartaasti ettei pikkuveli saa sitä. Itsellä kurkkuun koskee ja tytär köhii. Vauvakin tuntuu lämpimältä käteen, mutta mittaan kuumeen kun hän herää.



T:Gekko, Muru ja Wauva 3 viikkoa

ollut mitään korvatulehdusta, eikä mitään muutakaan " vikaa" vauvasta löydetty! Ilmeisesti kyse sitten oli kuin olikin vatsa vaivoista?!

Tai olkoon mistä hyvänsä, sama ei kuitenkaan (luojan kiitos) tänään toistunut!!! Eikä toivon mukaan enää toistukkaan!!!



Imetys keskustelussa yhdyn täysin Emman(?) viimeisiin sanoihin!! Kaikki tekevät varmasti niin kuin omalla kohdallaan tuntevat parhaaksi ja se jos mikä tekee meistä kaikista parhaita äitejä omille lapsillemme!!!

Itse imetin vauvelia iltapäivä neljän ja ilta kahdeksan välillä kuusi kertaa... Kahdeksalta annoin sata milliä korviketta ja nyt köllitään tyytyväisenä sängyssä. Että näin meillä!



Nyt itsekkin sänkyyn esikon kanssa köllimään...

Hyvät yöt kaikille!!!



-Mona

Nauroin ääneen taas kirjoituksellesi! Itsekin kuljen kotona usein rintsikat auki, tissi/tissit esillä, kun heti imetyksen jälkeen nännit ovat niin arat, etten voi laittaa tissejä rintsikoihin... Koko päivää en halua pitää verhojakaan kiinni, joten tulee mieleen, mitä kaikkea rivarinaapurimme saavatkaan nähdä...



Joku kysyi pumppausneuvoista. Kyllä imetysneuvoja mainitsi " lypsämisen" (kauhea sana ihmisen ollessa kyseessä!), että sitä voisi harrastaa, jos lisäksi jaksaa. Suoraan sanoen en jaksa, enkä ehdi lypsytouhuihin. Kuulemma 15 min. menee ennen kuin maitoa alkaisi kunnolla tulla. Lähinnä kyse siis siitä, että silloin näkisi vauvan saaman maitomäärän.



Hannele9 ja velivauva kohta 4 viikkoa

en muista nimimerkkiä,mutta ihan samanlainen olo/meininki täälläkin.

vauva on tosin vasta 2vkoa vanha.esikoinen on 4,5v.minulla ei ole rahkeita imettää jatkuvasti ja kokoaikaa,ja kun vauvan unistakaan ei tule mitään kun jo lopettaa tissittelyn haluaa sitä lisää.

esikoisen imetys oli alusta loppuun asti samanlaista,oli se silloinkin kamalaa mutta kun imetystä niin hehkutetaan ja luin sadat kerrat imetystukilistaa, minä senkuin imetin imetin imetin imetin.ja lopun aikaa kannoin sähisevää vauvaa repussa ja liinassa kunnes taas imetin.

yötä vasten annoin silloin vastiketta tissin lisäksi,niin yörauha oli taattu yhdellä tai kahdella syötöllä.



meillä on imetetty tähän asti,tai on saanut yömaitoa pullosta.mutta nyt tuli stoppi sanon minä.esikoisen kanssa kotona,hän on kipeänä.en voi kertakaikkiaan vaan imettää ja imettää.esikoinen kaipaa tietenkin seuraa, sano siinä sitten kokopäivä " odota hetki,vauva syö ensin,ja sitten se menee nukkumaan ja sitten leikitään" tätä olen hokenut tähän kellon lyömään klo 14.30, ja aloitin sen hokeman klo 10 aamulla. kun vauva heräsi klo 9 yöuniltaan.



vauvan paino on noussut siinä ja tossa mutta ihan " käyrillä" kuitenkin, mutta niinkai ehkä onkin kun imettää päivät läpeensä.ja yöpulloa on saanut,mitä nautinnolla onkin vedellyt. mun on ollut pakko antaa ettei yö mene valvomiseksi.tiedän senkin että verottaa omaa maidon tuotantoa.

paino vkn ikäisenä oli 2980g ja eilen kävin varmuudeksi puntarilla,oli paino nyt kahden vkn vanhana 3100g. syntymäpaino oli 3060g.





koville ottaa,mutta joku järki tässä hommassa kun kyllä oltava. tuttuni on kovasti imetyksen kannalla,ja häneltä saanut jos jonkinlaista vinkkiä liinassa imetykseen ja puuhakorin tekemiseen esikoiselle jne jne. imtetystee, kotikalja, ja imettää imettää imettää,mikä luonnollisesti lisää maidontuotantoa.mutta kun ei niin ei.

minä en luota että tämä alkaisi jotenkin jouhevasti sujumaan kun esikoisen vauva-aika tulee niin samankaltaisena mieleen.ja se ei ollut yhtään kivaa.



toivottavasti tästä oli apua samanlaisissa ongelmissa pyöriville. ei tämä helppoa ole,ja kamalat omantunnon tuskat.

mikäs sitä olisi imettäessä jos vauva olisi jossain välissä tyytyväinen.



myöhemmin juttua meidän päivien kulusta ym. tässä nyt tällaista tunteiden purkausta =) huh toivottavasti helpottaa!



neitiniiskunen ja tissitakiainen 2vkoa

Meillä tuli tänään kanssa täyteen kuusi viikkoa tätä vauva elämää!! Kyllä menee aika nopeesti!



Tuntuu, ettei meillä ole päivässä vielä mitään rytmiä. kolme yötä on nyt mennyt suht hyvin; unille 21.00, syödään klo 1-2 ja noin viideltä. Siitä sitten kahdeksaan sellasta koiran unta. Kympiltä aamulla saa jo laittaa ulos vaunuihin nukkuu joko hyvin tai sitten välillä heräillen tuttia pyytämään!



Meillä on sellanen ilta/tissiraivo ongelma!! Illalla tulee sellasia muutaman minuutin kestäviä RAIVOkohtauksia, eli huudetaan suoraa huutoo ja mikään ei auta! Sitten kun ruvetaan syömään syö hetken ja raivoaa välissä, jatkaa syömistä ja sitten raivoaa taas välillä! Ja näitä syömis raivoja voi tulla muulloinkin kun vain iltasyötöllä!

Mistähän moinen voisi johtua ja onko siinä mitään tehtävissä???

Menee illat vauvan karjuessa ja sitä kannellessa. Vähän pelottaa kun mies palaa lomalta töihin, miten pärjään kun hän on iltavuorossa. On siis tää kaksi vuotias eskoinenkin jota tarvis huomioida!

Osa vois olla sitäkin, että vauva on liian väsynyt, kun ei nuku kuin ne yhdet kunnon päiväunet?! Eilen yritin illan suussa vaunuilla, jos vauva olis nukkunut, mutta eipä se oikein onnistunut!

Jos jollain on vinkkejä tilanteen auttamiseksi otan mielelläni vastaan!!!!

Tämä rupeaa jo hiukan vaivaamaan...



Kasvu meillä on hurjaa. Yli viis kiloa jo ja 56 senttiä. Lähdöt siis 3540g ja 50 cm. Lihaisa likka ;).



No nyt mentävä suihkuun ja ruveta laittamaan esikoista nukkuun. Esikko heitti tänään tuttinsa roskiin ja nyt rupeaa olemaan katumisen merkkejä... Saa nähdä kauanko valvotaan...



Hauskaa viikon jatkoa kaikille!



T:Mona ja muut

itkettää itseäänkin,kun ei voi vauvaa auttaa.

Hierontaa olisin ehdottanut,mut olit jo kokeillut ilman apua sitä...

Toivottavasti löydätte jonkun keinon.



Täällä lähdetään kohta lomalle tyttöjen kanssa,lento Espanjaan lähtee huomenna ja kaikki on pakattu valmiiksi.Sain kaiken vaivatta tehtyä kun täällä vauva nukkui aamulla 3t pikkupäikyt ja oli tunnin hereillä,ja nukahti ja vetäisi 6 tunnin unet.



Seuraava neuvola meil on 2kk iässä ja un jälkiratkastus ois ollut ens ma,mut siirsin sen kuun loppuun matkan takia.



Nyt köllimään sohvan pohjalle muun perheen kanssa.



Lumina





Vertasin vaan sitä et esim. jouluna pitää siivota kaapit jne ihan kuin aikoisi viettää koko joulun olemalla kaapissa ;o) Nyt oon siis tehny juukaan kaikkia kotihommia, siivonnu laatikoita ja just saunankin ihan kuin pappi tai vähäiset vieraamme kävis siellä tekee tupatarkastusta ! Mut voishan tuo olla aika " idyllinen" idea kertakaikkiaan.



Meillä ukko nukku viime yönä taas 22:00-06:30 SYÖMÄTTÄ välillä. Uskomaton heppu ! Sit söi ja 10 min päästä oli taasen untenmailla. Valvominen oli seuraavana vuorossa sen horrostamisen sekä timppaamisen kanssa ja nyt on ollut jo toista tuntia ulkona vaunuissa.



Tänään lähtään ostelee risitäisjuttuja mm. kakun päälle jotain koristetta jne. Joten pitänee lopetella jos ukko tulis töistä pian. Toi meidän 1v10kk jää päiväunille isosiskon vahdittavaksi ja 3 menee sil välin kuoroon. Päästään ukon ja vauvan kanssa kolmestaan kaupoille mikä on jo aika luxusta !



Rapuäiti ja Eemeli reilu 1kk sekä katras

miten yö meni, rauhoittuiko tilanne<?minulla oli esikoisen kanssa tuollaista toisinaan, muistan vieläkin sen avuttomuuden ja syyllisyyden tunteet kun ei osannut tehdä mitään ja lopulta olisi vain halunnut nukkua ja olla kuulematta ja tuntematta. Ehkä haluaisit kokeilla sitä liinaa.Ja hyvää vyöhyketerapeuttia kannattaa harkita, jos huudot jatkuvat. Lainasin juuri irjan aiheesta, laitan sen tähän jos kiinnostaa: kirjoittaja Kirsi Rikala: Koliikku- apua hieronnalla ja ruokavaliolla. Tässä on hyvät hierontaohjeet ja aika perusteellista pohdintaa, mistä huudot voivat johtua.

Meillä pikkuveikka kiljahtelee mahanpuruja, siis ilmavaivoja ja yritän päästä tästä ongelmasta sillä rintapumpulla. Ilmoittelen sitten miten kävi.

Monalle vielä, että muista, ettei vauvan huuto mitenkään ole sinun syytäsi eikä merkki huonosta äitiydestäsi. Joillakin vauvoilla on tosi hankala alku, eikä kukaan oikein tiedä miksi. Mutta jos vauvasi ´v iihtyy sylissä, niin kantoliina tai Ergo- reppu pienentäjällä voi olla perheen pelastus. Minulle tulee tuo Ergo perjantaina, vaikka meillä on liinojakin, mutta kun vauva tahtoo pikaisesti pois niin ergosta pääsee nopeammin eikä harmita se sitominen.



Voimia!



T:gekko ja puksupöksy

Minulla on sittelyn päätteeksi siis tämä hotovauva, joka 2 tunnin tissittelyn päätteeksi voi juoda vielä 180 ml pullosta. Tänään olen koettanut, selvitäänkö pelkällä rinnalla, mutta ihan mahdottomalta tuntuu. Poika syö, kitisee, torkahtaa hetkeksi ja sama taas alusta. Äsken lämmitin pullon ja 2 dl meni, että huljahti. Se siitä kokeilusta.



Meillä esikoinen on jo 7 v. ja suhtautuu vauvaan upeasti. Olen kuitenkin miettinyt, koska hänen isoveljenrakkautensa mittautuu, kun koko ajan saa hokea " äiti ei nyt voi, kun vauva syö" ja " ota/tee itse, kun äiti ei nyt pääse" . Onneksi on omatoiminen ja reipas poika, mutta pieni on hänkin vielä.



Tänään minulle tuli ensimmäistä kertaa (liekö syy tuon onnettoman täysimetyskokeilun) myös pieni väsyminen vauvaeloon. Mies on yrittäjä ja tekee hillittömän pitkää päivää. Tuli tuossa äsken kääntymään kotona ja lähti saman tein - hierottavaksi. Voi kili. Minä täällä 24/7 ruokin, kannan ja samalla stressaan kasautuvia kotitöitä, ja toinen pääsee hemmoteltavaksi. Olin " varannut" ts. puhunut miehelle tästä toiveesta illaksi tunnin omaa aikaa, että pääsisin lenkille, mutta kappas, kun saikin yllättäen mies itselleen hieronta-ajan. Mrr. Vauva on ihana, mutta kaipaan myös omaa virkistystä. En kai ole itsekäs?



- Hertzi

Mulla imetys on onnistunut nyt ekaa kertaa ja tämähän on mun kolmas lapsukainen...esikoisen kans kaikki meni plörinäksi, imetys ei onnistunu alkuunkaan, 2,5kk tapeltiin ja sen jälkeen mentiin vastikkeelle...

kakkonenhan meillä on keskospoika, jolle ei saanut antaa rintaa ekana kuukautena ollenkaa, seuraavat pari kk meni joka toinen syöttö rinnalta ja toinen pullosta, epätoivoisesti pumpun avulla mentiin että saatiin pidettyä tuotanto yllä...mutta kyllä oli raskasta ku vauva piti herättää väh 4h välein syömään joko pullolle tai rinnalle, jos oli pullokerta, pumppasit ensin rinnat ja annoit vauvalle maidon pullosta...

nyt siis täysimetyksellä, mutta kyllä on melkonen takiainen :) jos nuo vanhemmat lapset ei ois noin isoja niin en tiedä miten ois onnistunu..nytki taas ollaan yksikätisiä siis takiainen imulla :)



Emma: Eli käytä ihmeessä vastiketta vaan hyvällä omallatunnolla, et ole sen huonompi äiti laisinkaan, tärkeintä on että vauva kasvaa ja te kaikki jaksatte ja voitte hyvin! Minä annoin kauniiden ja hyvien ohjeiden mennä toisesta korvasta ulos..jokainen lapsi ja äiti on erilainen, toisilla maitoa tulee, toisella ei ja toisella jonkin verran...



Västis: eikö se olekkin se s-market joka on tunnelin päässä? Mää tulen siihen puolen aikaan, en tiedä vielä kummalla pirssillä tuun mutta muut tuntomerkit on vielä samat eli Viltsun kärryt on sinihopeiset ja mää tumma pätkä luultavammin sininen huivi päässä ja valko-viininpunanen pusakka ja mustat housut...eli näemme sitten huomenna :)



Nani taas

No joo, meillä tästä ikuisesta toistelusta " Odottakaas vähän, autan sinua ja sinua sitten, kun vauva on syönyt ja olen laittanut sen nukkumaan" , " äiti ei just nyt voi ottaa syliin, kun vauva syö, tule tähän viereen köllöttämään - ai etkö haluakaan" jne. on näköjään tullut tulostakin: eilen 1-kk-nlassa todettiin pojun kasvaneen 6 senttiä (nyt 58), ja painoakin on jo yli 5 kg (5160g)! No musta olikin tuntunut, että on jotenkin niin paljon isompi kuin pari vkoa sitten...



Jaha, ylhäällä herättiin päikkäreiltä, menen sinne eräs tississä roikkuen. Esittelen taas rintavarustustani ovista ja ikkunoista, kylässä ja leikkarilla, kun " tarvekalujen" on oltava käytössä alvariinsa, siinä sitten hemppuvat vähemmän eroottisesti aggressivisen pönäköinä valmiina ruokkimaan koko korttelin kakarat!



No joo, nyt menen...



Vitanova

Sivut

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat