Seuraa 

Vähän hassu kysymys, mutta en keksi parempaakaan. Tämä tuli kasteketjusta mieleeni ja ajattelin aloittaa uuden ketjun aiheesta.



Kertokaapa siis, kuinka hengellisesti suhtaudutte elämänne asioihin. Näettekö arkisissakin asioissa Jumalan johdatusta vai katseletteko elämää maallisten silmälasien läpi? Teettekö valintoja pelkästään omaan harkintaanne tai intuitioon pohjautuen, vai rukoiletteko aina huolellisesti ennen päätöksiä? Kuinka tärkeä asian täytyy olla, että rukoilette?



Yhtenä esimerkkinä hengellisten suhtautumistapojen erilaisuudesta voisin kertoa tapauksen, jonka kuulin kahdelta uskovalta ystävältäni. He katsoivat formuloita, ja kisassa tapahtui pahannäköinen onnettomuus. Kuljettaja selviytyi kuitenkin säikähdyksellä. Toinen miehistä sanoi heti, että tuossa oli enkeli mukana. Toisen ensimmäinen ajatus tähän oli, että ei se enkeleistä johtunut vaan siitä, että autosta on rakennettu huipputurvallinen.



Kumpi noista reaktioista vastaisi enemmän ajattelutapaanne? :)

Kommentit (20)

Jos otetaan auto-onnettomuus esimerkki, niin siitä löytyy useita eri vaihtoehtoja.



Ensinnäkin auto-onnettomuuksia sattuu aina, olipa niihin kuinka hyvin varustautunut tai sitten ei. Hyvinkin varustautunut saattaa kuolla tai huonosti varustautunut jäädä henkiin.



Voi olla, että on kaksi täsmälleen samanlaista kolaria, joista toisessa kuolee kaikki osanottajat ja toisessa kaikki selviää naarmuitta. Onko Jumala näissä mukana? Voi olla, että on tai sitten ei ole. Onko Jumala vain siinä, missä ei tule naarmun naarmua? Välttämättä ei ole, mutta voikin olla, että siinä onnettomuudessa, missä kaikki kuolivat, Jumala oli mukana.



Ennen kaikkea toisen puolesta on vaikea lähteä asioita selittämään. Minä itse voin kokea, että Jumala on minun elämäni vaikeissa tilanteissa mukana, mutta toinen sanoo, että Jumala ei ole minun elämässäni mukana. Tai päinvastoin, minä itse en ole ottanut Jumalaa mukaan, vaikka toinen selittää elämäntilanteen Jumalan johdatuksena. Loppujen lopuksi tämä on ihmisen ja Jumalan välinen asia.



Uskon kuitenkin, että on ihmisiä, joille Jumala jostain syystä sallii heikomman varustelun ja silti suojelee tätä ihmistä tilanteilta, missä joku toinen olisi kuollut.



Uskon myös, että on ihmisiä, joille Jumala haluaa jostain syystä näyttää voimansa siten, että tämä ihminen kokee, että hänen on tällä kertaa jätettävä varustelu heikommaksi ja hän kokee, että Jumala auttaa. Tämä erityisesti on yhden ihmisen kokemus ja näitä asioita ei pidä yleistää, että aina ja kaikkien olisi tehtävä näin.



Uskon myös, että on tilanteita, että joskus on muutettava normaalia rutiinia, jonka on tehnyt samoin 20 vuoden ajan ja että se muutos on Jumalan johdatusta. Joskus se muutos voi olla myös oma idea ja jos niin on, niin ei siinä mitään pahaa. Joskus taas Jumala tarttuu tilanteeseen ja jostain syystä haluaa muuttaa rutiinia.



Ei, en pidä pitkiä polvirukouksia. Rukoilen yleensä hiljaa mielessäni pitkin päivää. Joskus herään yöllä ja rukoilen pitkään siinä sängylläni maaten, kunnes taas nukahdan.



Yksi tilanne on, mitä joskus mietin, oliko Jumala siinä mukana ja joka ei liity mitenkään minuun. Se on Äiti Teresan kuolema. Hän kuoli samoihin aikoihin kuin Dianakin ja siten hänen hautajaisensa jäivät Dianan hautajaisten varjoon. Joskus mietin, että Jumala halusi hänen kuolevan tilanteessa, missä häntä ei nosteta pyhimyksen rinnalle koko maailmassa. Voi olla, että olen oikeassa tai sitten olen väärässä, mutta näin olen sen tilanteen kokenut.



En ole koskaan löytänyt selitystä kysymykselle, miksi meidän poikamme kuoli. Mutta minusta on hyvä ajatella, että varmasti sillä oli joku tarkoitus, vaikka minä en sitä tarkoitusta vielä näekään.



Laitan vielä sen lauseen, jota jaksan siteerata, vaikka en enää muistakaan kenen kirjasta näin luin:

" En tiedä, tuleeko pahat kokemukset Jumalasta vai paholaisesta, mutta tiedän, että Jumala voi kääntää sen hyväksi."

sepä onkin mielenkiintoinen kysymys.



Minusta ei voida sanoa, että Jumala olisi vastuussa kaikesta, mitä maailmassa tapahtuu. Kaikki, mitä maailmassa tapahtuu, ei ole Jumalan tahdon mukaista, todellakaan. Jumala antoi ihmiselle kyvyn tehdä itsenäisiä ratkaisuja ja siksi ihminen ei ole ikään kuin Jumalan sätkynukke, jota Jumala liikuttelee mielensä mukaan.



Toisaalta siinä mielessä Jumala on vastuullinen, koska hänellä olisi valta estää se kaikki paha mitä maailmassa tapahtuu... ja se kaikki paha taas on seurausta syntiinlankeemusta... miksi Jumala sitten ei estänyt syntiinlankeemusta? Siksi kai että hän ei luonut ihmistä sätkynukekseeen...



Ojasta aallikkoon, nythän tässä taas pohdin kärsimyksen ongelmaa, vaikka keskustelun alussa oli puhetta siitä miten turhaa se on, koska siihen ei valmista vastausta koskaan löydä. :)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

että Jumala antaa taidon rakentaa turvallisia formula-autoja. ;) Mutta joillakin uskovilla on sellainen ajattelutapa, että koska kaikki on Jumalan kädessä, ei esim. auton (ei formula-, vaan henkilöauton) turvallisuudella ole periaatteessa väliä. Eli vaikka minkälaisella kotterolla voi ajaa ja ilman turvavöitä, koska Jumala huolehtii. Ja jos jotain sattuu, sekin on Jumalan tahto.

Tietenkin Jumala on viime kädessä vastuussa, mutta silti ihmisellekin on annettu arkijärki... nämä siis toimivat yhtä aikaa.



Vaarini sanoi aikanaan, ettei hän viitsi hiekottaa ovensa edustaa, koska jos Jumala sallii että siinä kaatuu, niin siinä kaatuu. Hmm... tuota kun rupeaa teologisesti ruotimaan, niin varmasti menee pää sekaisin. ;)

joidenkin mielestä päänsärkyyn ei pitäisi ensisijaisesti ottaa särkylääkettä, vaan rukoilla.



Miksi ei samantien voi kiittää Jumalaa lääkkeestä?

se ei ole särkylääkkeen puutetta (paitsi jos on riippuvainen). Se voi olla väsymystä, nesteen puutetta, jännityspäänsärkyä.



Ehkä jos rukoilisin, niin kyselisin että mikähän tähän päänsärkyyn auttaisi.

Marij@:

Lainaus:




Toisaalta olen aika tunneperäinen ihminen. Isommissa asisoissa, elämän ja kuoleman kysymyksissä, huomaan ajattelevani lähes kokonaan hengellisesti. Esimerkiksi onnettomuustapauksessa olisin luultavasti todennut, että enkeli oli välissä, vaikka arkisia asioita en juurikaan hengellsitä.




tuntuu vuosien myötä muuttuvan entistä arkisemmaksi ja realistisemmaksi... liekö se sitten hyvä vai huono asia. En esim. jaksa enää pohtia kärsimyksen ongelmaa hengelliseltä kannalta ollenkaan. En kysele, miksi joku kuolee tai miksi joku kärsii. Monet ei-uskovatkin tuntuvat kaipaavan tähän vastausta nimenomaan Jumalalta. Minä olen ruvennut ajattelemaan, että no siksi, kun niin tämä maailma pyörii. Välillä nautitaan, välillä kärsitään ja lopulta kuollaan. Tarvitseeko siihen sen kummempaa selitystä?



Onnettomuuksiinkin olen alkanut suhtautua aika arkisesti. Olen esim. lasten matkustusturvallisuuden suhteen tarkka enkä koskaan kuljeta heitä autossa ilman turvaistuimia. En pysty ajattelemaan, että kyllä Jumala huolehtii eikä ihminen täältä lähde ennen kuin on sen aika. Vaikka se näin viime kädessä onkin, niin haluan silti tehdä omalta osaltani parhaani, että matkustaminen (tai mikä tahansa muu asia) olisi turvallista. Jos kuitenkin jotain sattuu, ei ainakaan tarvitse syyttää itseään.



Nämä ovat siis minun henkilökohtaisia ajatuksiani, enkä tyrkytä niitä kenellekään, kerron vain. :)



Lainaus:


Minulla on eräs hyvä ystävä, jolla on tällainen tyyli sekoittaa uskon asiat ihan kaikkeen mahdolliseen. Joskus aikanaan hän kirjoitti kirjeessä: " Sain ihania joululahjoja, joista paras oli Jeesus, vaikka ei se digikamerakaan huono ollut" :) Minusta tuo oli aika hauska!




Heh! :) Tuli tuosta mieleen yksi tuttuni, joka kertoi joululahjatoiveistaan: hän toivoi saavansa joulurauhaa ja alushousut. :)

vielä sen verran, että: Uskon, että jos ihminen on huolimaton ja laiminlyö turvallisuudestaan huolehtimisen ja sen johdosta loukkaantuu, on Jumala joka tapauksessa sallinut niin tapahtua. Hän on tiennyt, mitä heikosta varsutelusta seuraa, mutta ei ole jostain syystä estänyt sitä, vaikka kyllähän hän Kaikkivaltiaana siihen pystyisi.



Tämä ei kuitenkaan poista sitä, että on ihmisen omalla vastuulla, onko hän huolehtinut turvallisuudesta vai ei :)

tuhve:

Lainaus:


En ole koskaan löytänyt selitystä kysymykselle, miksi meidän poikamme kuoli. Mutta minusta on hyvä ajatella, että varmasti sillä oli joku tarkoitus, vaikka minä en sitä tarkoitusta vielä näekään.




Olisi kamalaa ajatella, että eräs läheiseni olisi kuollut nuorena turhaan, ilman sen kummempaa tarkoitusta. Tai että itse olisin vammautunut turhaan... Vaikka asiassa ei olisi perääkään, minusta on hyvä ajatella että jokin tarkoitus tälla kaikella on. " Hiuskarvakaan ei putoa.." , kuten joku täällä aikaisemmin lainasikin.



Silti minusta Silkkiuikun tapa suhtautua tällaisiin asioihin on tosi hyvä. Siinä säästä itsensä paljolta kapinoimiselta, joka on tosi kuluttavaa. Itse en vain (ainkaan läheskään aina) pysty ajattelemaan niin järkevästi.



Muuten, Silkkiuikku: sanoit saaneesi inspiraation tähän ketjuun kastekeskustelusta. Puhuin siinä siitä, miten mielestäni ihminen ei voi ottaa askeltakaan pelastuksen tiellä, vaan Jumala on se, joka toimii. Ehkä luulit minun tarkoittavan tällä myös tavallista, arkista elämää? Ihmettelinkin silloin, oliko viestisi tullut väärään ketjuun ku en ymmärtänyt miten se liittyi asiaan ;)



En siis tarkoittanut sitä. Ajattelen, että uskossa ja pelastuksessa ihminen ei voi ottaa itse askeltakaan, koska hänen tahtonsa vetää häntä poispäin Jumalasta. Ihminen voi vain valita, ottaako armon vastaan uskolla vai kääntääkö sille selkänsä. Mutta maallisissa ja inhimillisissä asioissa ihminen voi kyllä tehdä paljonkin hyvinvointinsa eteen. No, meni vähän aiheen vierestä mutta menköön.



[color=red]Ihan normaali arkea elellään, mutta siltikin kaikki tapahtumat ja asiat ovat Jumalan kädessä..

Mielestäni ja olen ihan varmakin siitä, että formulakuskilla oli enkeli mukana:)

Jos nyt ihan hassuks mennään niin Jumala saa talonkin kaatumaan vaikka sormeaan napsauttamalla, oli se sitten rakenenttu maailman parhaista aineista tai ei...

Mutta nyt taas hommiin ja siuks päiväänne..[color]

jos pitäisi kuvata itseäni ja suhdettani uskoon, sanoisin että olen hyvin suomalainen. Uskoni on hiljaista, vähäeleistä ja huonosti asioista puhun - mutta mielelläni niitä mietiskelen.



Ja tuohon esimerkkiisi: eikös se ole sama asia - jos asiaa pohtii.

Nokitan omalla esimerkilläni, nuorimmaiseni on pikkukeskosena syntynyt ja usein mietin, minkä ansiosta hän on meidän. Onko se suomalaisen hyvän hoidon ansiota vai onko hän Jumalan erityisessä suojeluksessa. Samaa asiaahan se on: hyvää hoitoa on olemassa, koska meillä on Jumalan antama kyky miettiä, kehittää asioita, vaikuttaa ympäröivään maailmaamme. Meidät on luotu ajatteleviksi ihmisiksi. (se tietysti on eri asia, millä tavalla kukin näitä kykyjään käyttää)

itse en osaa niin ajatella että polvillani ja kädet ristissä kiittelisin " kiitoskiitoskiitos siitä että päätä särkee ja pesukone hajoaa, että näin sun tahtos tulee meille tuta"

Oma uskoni on jotenkin niin paljon arkisempaa - tätä elämää tässä eletään niin hyvässä kuin pahassakin ja siitä yritetään selviytyä. Lääke on lääke tai hajonnut pesukone on hajonnut - tekeepä siitä teologisen kysymyksen taikka ei. Ja jossain siellä kaiken arkisen, tavallisen tapahtuvaisen elämänmenon pohjalla on tietoisuus: " ei hiuskarvaakaan..."

tuhve:

Lainaus:


Voi olla, että on kaksi täsmälleen samanlaista kolaria, joista toisessa kuolee kaikki osanottajat ja toisessa kaikki selviää naarmuitta. Onko Jumala näissä mukana? Voi olla, että on tai sitten ei ole. Onko Jumala vain siinä, missä ei tule naarmun naarmua? Välttämättä ei ole, mutta voikin olla, että siinä onnettomuudessa, missä kaikki kuolivat, Jumala oli mukana.




Eli kyllä minäkin ajattelen, että Jumala on viime kädessä mukana, tai hän _viime kädessä_ sallii kaiken, mitä maailmassa tapahtuu. Tarkoitin vain sitä, etten jaksa kysellä yksittäisten tapahtumien kohdalla " miksi" . Uskon, että maailma pyörii näin, koska Jumala sallii sen pyörivän. Yleismaailmallisesti kaikki kärsimys johtuu syntiinlankeemuksesta, ja senkin Jumala on jostain syystä sallinut. Nämä ovat niin isoja asioita, etten edes yritä käsittää niitä. Vain Jumala tietää vastaukset.



Uskon kyllä, että Jumala haluaa lohduttaa kärsimyksissämme. Toinen kysymys onkin se, löydämmekö tai koemmeko tätä lohdutusta. Minä en rehellisesti sanoen tunne sitä aina kokeneeni, ja ehkä siksikin olen päätynyt ajattelemaan niin realistisesti. Ehkä jopa pohdin, miksi Jumalan lohdutus ei ole sen selvempää. Aika tuntuu auttavan paremmin. Vaikka toisaalta - ehkä aikakin on Jumalan lahja.



Lainaus:


Uskon kuitenkin, että on ihmisiä, joille Jumala jostain syystä sallii heikomman varustelun ja silti suojelee tätä ihmistä tilanteilta, missä joku toinen olisi kuollut.




Tästä rohkenen sanoa olevani eri mieltä. Jos joku ei vaivaudu esim. liikenteessä huolehtimaan omasta tai lastensa turvallisuudesta, niin ei se kyllä Jumalan sallimusta ole, vaan omaa ajattelemattomuutta! Jos niin valitsee, niin valitsee, mutta ei se Jumalan valinta ole vaan ihmisen. Sori kun sanon aika suoraan, mutta se on mielipiteeni. En tarkoita silti loukata sillä ketään! :)



Lainaus:


Yksi tilanne on, mitä joskus mietin, oliko Jumala siinä mukana ja joka ei liity mitenkään minuun. Se on Äiti Teresan kuolema. Hän kuoli samoihin aikoihin kuin Dianakin ja siten hänen hautajaisensa jäivät Dianan hautajaisten varjoon. Joskus mietin, että Jumala halusi hänen kuolevan tilanteessa, missä häntä ei nosteta pyhimyksen rinnalle koko maailmassa. Voi olla, että olen oikeassa tai sitten olen väärässä, mutta näin olen sen tilanteen kokenut.




Mielenkiintoinen ajatus, voi hyvinkin olla noin!



Marij@: tuo kirjoittamasi asia kasteketjusta ei ollut se, joka antoi idean tähän uuteen ketjuun. :) Idea tuli ihan siitä, että ketjun keskustelu rönsyili siihen, miten hengellisesti tai hengettömästi (?) ihmiset ajattelevat arjessa.

Silkkiuikku:

Lainaus:


Vähän hassu kysymys, mutta en keksi parempaakaan. Tämä tuli kasteketjusta mieleeni ja ajattelin aloittaa uuden ketjun aiheesta.



Kertokaapa siis, kuinka hengellisesti suhtaudutte elämänne asioihin. Näettekö arkisissakin asioissa Jumalan johdatusta vai katseletteko elämää maallisten silmälasien läpi? Teettekö valintoja pelkästään omaan harkintaanne tai intuitioon pohjautuen, vai rukoiletteko aina huolellisesti ennen päätöksiä? Kuinka tärkeä asian täytyy olla, että rukoilette?



Yhtenä esimerkkinä hengellisten suhtautumistapojen erilaisuudesta voisin kertoa tapauksen, jonka kuulin kahdelta uskovalta ystävältäni. He katsoivat formuloita, ja kisassa tapahtui pahannäköinen onnettomuus. Kuljettaja selviytyi kuitenkin säikähdyksellä. Toinen miehistä sanoi heti, että tuossa oli enkeli mukana. Toisen ensimmäinen ajatus tähän oli, että ei se enkeleistä johtunut vaan siitä, että autosta on rakennettu huipputurvallinen.



Kumpi noista reaktioista vastaisi enemmän ajattelutapaanne? :)




pitipä oikein pohtia asiaa. Ajattelen kyllä suureksi osaksi aika maallisesti. Minulle on tosi vierasta sellainen ajattelu, että joka puolella arkisissa asioissa näkyisi suuria hengellisiä merkityksiä, kuten jotkut tuntuvat ajattelevan. Varsinkaan arkiset " pikku" jutut ei kyllä mielestäni liity uskoon millään tavalla. Hengelliset ja maalliset asiat ovat mielestäni kaksi eri ulottuvuutta.



Toisaalta olen aika tunneperäinen ihminen. Isommissa asisoissa, elämän ja kuoleman kysymyksissä, huomaan ajattelevani lähes kokonaan hengellisesti. Esimerkiksi onnettomuustapauksessa olisin luultavasti todennut, että enkeli oli välissä, vaikka arkisia asioita en juurikaan hengellsitä. No, tämä saattaa johtua siitäkin etten ole erityisen tekninen ihminen, joten auton turvallisuusjutut eivät ensimmäiseksi tulisi mieleen ;)



Samoin päätöksissä, ns. pikkujuttuja en edes mieti, vaan teen miten hyvältä tuntuu ja järki sanoo. Isompia asioita sitten saatan jonkin verran hengellistää. Olen huomannut, että se ei ole kovin hyvä juttu. Esimerkiksi mieheni ei hengellistä mitään tällaisia asioita ja pidän hänen katsontakantaansa " terveempänä" kuin omaani.



Minulla on eräs hyvä ystävä, jolla on tällainen tyyli sekoittaa uskon asiat ihan kaikkeen mahdolliseen. Joskus aikanaan hän kirjoitti kirjeessä: " Sain ihania joululahjoja, joista paras oli Jeesus, vaikka ei se digikamerakaan huono ollut" :) Minusta tuo oli aika hauska!

Jossain vaiheessa mietin paljonkin, miksi niin kävi. Nyt olen huomannut, että sen miettiminen on turhaa. Niin kävi, ja se on pakko hyväksyä osaksi elämää. Tietenkin olisin toivonut toisenlaista lopputulosta, mutta kaikki mikä voitiin tehdä, tehtiin eikä siitä ollut tällä kertaa apua.

sellainen, jos mennessään kauppaan esim. kysyy Jumalalta, mitä ostan ruuaksi tai millaista maitoa ostan. Ja tuokin, että päänsärkyyn ei halua lääkkeitä Silkkiuikun esimerkissä. Kyllä uskovankin elämä on sitä samaa arkista elämää, samojen lainalaisuuksien alaisuudessa kuin kenen tahansa muun. Samoin siitä liikenneturvallisuudestakin on mielestäni huolehdittava ihan samalla tavalla. Ylihengellisyys ilmenee monilla muillakin tavoilla ja ainakin minusta sellainen näyttää siltä, että kyseinen henkilö ei oikein elä arkitodellisuudessa.

Silkkiuikku:

Lainaus:


tuntuu vuosien myötä muuttuvan entistä arkisemmaksi ja realistisemmaksi... liekö se sitten hyvä vai huono asia. En esim. jaksa enää pohtia kärsimyksen ongelmaa hengelliseltä kannalta ollenkaan. En kysele, miksi joku kuolee tai miksi joku kärsii. Monet ei-uskovatkin tuntuvat kaipaavan tähän vastausta nimenomaan Jumalalta. Minä olen ruvennut ajattelemaan, että no siksi, kun niin tämä maailma pyörii. Välillä nautitaan, välillä kärsitään ja lopulta kuollaan. Tarvitseeko siihen sen kummempaa selitystä?




itsellesi tai läheisillesi sattuu/on sattunut vakava onnettomuus tai sairaus, pystytkö ajattelemaan näin?



Minä pystyn ajattelemaan niin yleismailmallisesti, mutta kun se tulee omalle kohdalle, sitä väkisinkin alkaa miettiä, että pakosti tällä on jokin tarkoitus. Ehkä kärsimys on helpompi kestää, kun ajattelee ettei se ole täysin turhaa.



scarlett80:

Lainaus:


Ei ole ainakaan minusta tuohon, että luottaisin Jumalan järjestävän ihan kaiken, ilman että itse tarvitsisi nähdä vaivaa.




Kyllähän meille on annettu järki ja vastuuntunto käytettäviksi. :) Tietenkin ihmisen tulee tehdä parhaansa, jotta itsellä ja muilla olisi mahdollisimman hyvä elää. Kuten kirjoitin jo aikaisemmin, ei elämässä voi vain lillua tekemättä mitään. Minulle tuo raamatunkohta puhuu siitä, että kaikki on loppuviimein Jumalan kädessä ja riippuvaista hänen huolenpidostaan.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat