Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

Siis suutun, jos se vaikka kaatuu ja kastelee housunpolvet, kun ollaan menossa kävellen kerhoon. Suutun, kun se ei nosta hihoja ylös käsiä pestessään, vaikka just olen sanonut, että muista nostaa hihat. Suutun niin helposti ja ihan liikaa, vaikka asia ois pieni.



Tähän vaikuttaa tietysti se, että lapsi on todella temperamenttinen ja villikin, ja hirveän kova riehumaan ja esittämään kun tulee vieraita. Välillä siis olen aivan täynnä sitä tottelemattomuutta ja uhmaamista. Silloin pienikin asia tuntuu suurelta.



Mutta toisinaan suutun, vaikka lapsi ei olisi tehnyt päivän aikana aiemmin mitään " tuhmaa" . Mietin, että onko tämä jotain alitajuista? Vauva-aika oli melko raskas ja synnytys oli todella vaikea.

Meillä on toinenkin, nuorempi lapsi, ja hän on erittäin helppo ja hänen kanssaan ei ole koskaan ollut tätä suuttumisongelmaa.



Isomman kanssa vaan tuntuu, että koko elämä on yhtä riitelyä.



Ja itsellä on niin paha olla. Silti en osaa olla suuttumatta. :(

Kommentit (2)

itse, että tyttö on kuin ilmetty äitinsä, vaikea samoissa asioissa kun minä.

Eli periaatteessa suutun omalle itselleni, tyttö on kuin kuva musta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat