Vierailija

Meillä on 9kk vauva joka ei vielä koskaan ole nukkunut öitänsä läpi. Siis syömättä, tai rinnalla käymättä lähinnä.



Muutama kuukausi sitten yritimme unikoulua, huonoin tuloksin. Vauva huusi 2vkoa läpeensä yöt, oli aamulla naama turvoksissa, silmät punaisina, ja selkeästi tilanne ahdisti meitä kaikkia. Silloin se ei ollut meidän juttu. Sydäntä ei riittänyt enempään. Saattoi olla virhe, mutta jo kaksi viikkoa tuota kamalaa aikaa oli liikaa.



Sen jälkeen tilanne oli niin, että vauva _söi_ kaksi, kolme kertaa yössä, unien ollessa 20-08, aika hyvä tilanne kuitenkin. Itse koin olevani tuolloin ihan virkeä ja unen määrän riittävä.



Nyt vauva oli kuumetaudissa ja yöt kävivät todella risaisiksi. Päivällä ei maistunut ruoka, ei juoma, joten annoin yöllä rintaa joka parkuun, jotta edes jotain ravintoa tulisi vauva saaneeksi. No, yllätys, yllätys, kuume laski, vauva parani, ja heräilyt jäi päälle.



Viime yönä pisin unijakso oli 1,5h, ja selkeästi kaikkina heräilyinä ehkä yhdestä tai kahdesta vauva söi. Muuten oli ihan turvan ja läheisyyden hakua, rinnnasta.



Tahtoisin vielä kovasti imettää, mutta onkohan imetyksen lopetus nyt ainoa keino saada öihin järkeä. Jos lapsi ei tiedä tissistä, siitä ei lohtua haeta? Tuttia ei tämä vauva huoli, taputtelu, silittely, hyssyttely, "painava käsi", tuntuu saavan vauvan suuren raivon valtaan...

Kommentit (3)

No mä tekisin niin, että yritä viivyttää imetystä. Tarjoa vaikka vettä tuttipullosta ja kokeile herääkö vauva vaan tavan vuoksi.



Päivään kannattaa yrittää saada mahdollisimman paljon energiapitoista ruokaa. Voit lisätä vaikka ruokaöljyä iltapuuroon. Kun lapsi syö öisin, niin päivällä ei ole nälkä.



Tee vaikka päätös, että jos lapsi menee hyvin syöneenä nukkumaan, niin vaikka ensimmäisiin 3-6 tuntiin et imetä. Lisää aikaa joka yö vähän. Vauva voi itkeä vaikka sinun tai miehesi sylissä, mutta yritä siis viivyttää sitä imettämistä.



Toinen vaihtoehto on, että imetä esim 12-05 lainkaan tms.



Mä en siis lopettaisi kertaheitolla, koska munkaan mielestä ei ole mitään järkeä huudattaa koko yötä, varsinkaan päiväkaupalla.



Jotkut tietysti sanovat, että vauvan ei tarvitse syödä yöllä. Kyllä mun mielestä1-2 syöttöä on ihan ok, varsinkin jos yö 12 tuntia. Pitkä aikahan se on itsellekin olla syömättä.

Meidän vauvalle kelpasi vain MAM ja silikoninen, vaikka aina sanotaan että luonnonkumi on parempi (olkoon vaan, mutta se ei koskaan kelvannut).

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Siis kaikki mitä löysin testattiin. Ja en enää edes tiedä onko 9kk ikäistä järkevää opettaa tutille. Ja kun ei todellakaan niitä huoli. Menee vihaiseksi kun sellaista tarjoan.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat