Seuraa 

Pojallamme, joka juuri täytti 1 vuotta, todettiin lääkärikäynnillä tänään edelleen pieni sivuääni sydämessä. Ollut jo vauvasta asti ja usein häviää puolivuotiaana, mutta toisinaan voi kuulemma jäädä jopa loppuelämäksi. Käytimme pojan yksityisellä lääkärissä vauvaikäisenä ja siellä todettiin, että ääni on hentoinen, mutta kuuluu kuitenkin. Tänään lääkäri sanoi, että voin 1-vuotistarkastuksen yhteydessä neuvolassa pyytää aikaa neuvolalääkärille, joka voi vielä kuunnella sydäntä. Toivon niin, ettei tuo ääni olisi merkittävä, mutta sitä vaan pelästyy kaikkea sydämeen liittyvää poikkeavaa.



Onko muita, joiden lapsella olisi tässä iässä vielä sivuääni? Jos on, tarvitseeko millaista seurantaa/toimenpiteitä jatkossa?

Kommentit (9)


Kun näitä sydämen " pikkuvikoja" korjataan, menetelmä ei useimmiten ole leikkaus vaan tähystys. Meillä korjaus ei onnistunut ihan satakymmenenprosenttisesti vaan pieni virtaus jäi vielä sydämeen. Sivuääni häipyi kuitenkin käytännössä olemattomiin.



Käy tarkistuttamassa asia - saat mielenrauhan itsellesi. Mutta todennäköisesti mistään vakavasta ei ole kysymys!

Hyvä ne on tutkia ja todeta vaarattomiksi, mutta tosiaan ovat aika yleisiä. Itselläni on vauvasta asti kuulunut sivuääni, aikoinaan tutkittu ja vaarattomaksi havaittu. Täysin normaalisti olen aina elänyt, ei mitään ole haitannut...paitsi joka lääkäri, joka sydäntä kuuntelee, mainitsee siitä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Meidän molemmilla lapsilla havaittiin sydämen sivuäänet 8kk lääkärintarkastuksessa. Vanhempi lapsista kävi sen tiimoilta ekg:ssä ja keuhkokuvassa, jotka ok. Sen jälkeen asia unhoittui,kun ei ole ollut vaivoja eikä ole muutoinkaan tarvinnut käydä lekurissa. Jatkotutkimuksiin " jouduttiin" , kun kuopuksen (tyttö) sivuääni havaittiin ja lääkäri halusi tarkistaa pojankin tilanteen. Pojalta ääni kuului selvemmin ja hän saikin kiireellisen lähetteen tutkimuksiin. Otettiin uusi ekg, thorax-rtg, verenpaineet kaikista raajoista sekä sydämen ultra, jotka kaikki olivat ok. Ääni kuuluu yhä, mutta hieman hiljaisempana ja pojalla ikää nyt 4v. Uusi ultra varmuuden vuoksi vielä 5-vuotiaana.



Tyttö kävi saman tutkimusrumban (ovat kuulemma nykyään rutiinitutkimuset tällä alueella, kun sydämessä havaitaan sivuääni - tai ultra ei ihan aina) ja kaikki oli ok. Tytöllä ääni kuuluu enää tosi lievänä, joten jatkotutkimuksia ei enää tehdä, kun ei hänelläkän ole ollut eikä ole mitään oireita.



Eli varmaan seuraavassa neuvolalääkärissä teidänkin lapselta asiaa tarkistellaan, jos ei mitään oireita (huulien sinerrystä, hengitysvaikeutta ems.) ole sitä ennen ilmaantunut. Toivotaan siis, että vointi pysyy hyvänä ja jos ääni yhä kuuluu, niin asia kannattaa varmuuden vuoksi tutkia tarkemmin.

sivuääni sydämessä ja lähti sieltä kontrolloitavaksi sydänasemalle. Sivuäänen aiheutti reikä kammioiden välissä. Sitä seurattiin vajaa 1v asti ja kirurgit olivat sitä mieltä että pitää leikata. Poika leikattiin tämän vuoden tammikuussa.



Monesti sivuäänet voivat oli ihan harmittomiakin. Mutta kannatta varmaan tarkistuttaa tilanne lääkärillä, mitens jos yrittäisitte saada kardiologille ajan? Osaavat varmasti sitten sanoa mistä sivuääni johtuu.

Äitiäni on aikoinaan tutkittu lapsena sydämen sivuäänen takia, on nyt yli 70 ja sydämensä puolesta aina ollut täysin terve. Itse jouduin kouluaikana tutkimuksiin, viattomana äänenä pidettiin ja urheilua olen menestyksekkäästi harrastanut. Kolmesta omasta lapsesta kahdella on todettu sivuääni, jonka takia ovat kertaalleen käyneet lasten sydänlääkärillä ultraäänitutkimuksessa ja äänet on todettu viattomiksi virtausääniksi tai laskimohuminaksi.



Eli en osannut edes yhtään huolestua, kun lääkäri totesi lapsilta kuulevansa sivuäänen, kun mitään muuta sydänvikaan viittaavaa ei ollut ikinä ollut. Kertaalleen kunnolla tutkittiin, että jatkossa on muille lääkäreille näyttö äänen hyvänlaatuisuudesta.

Minkälainen operaatio tuo sydämen tähystys oli??



Meillä tyttö parin viikon päästä vuoden ja vähä yli kuukausi sitten kuultiin ensimmäisen kerran sivuääni. Oltiin sillon sairaalassa oltu 5 päivää virtsatieinfektion takia joten oli siis ollut kovassa kuumeessa, toivottavasti syy tuossa...Ens viikolla on munuaisten ultra ja röntgen ja samalla kuunnellaan uudestaan sydäntä, toivottavasti ei enää kuulu.

Heti maanantaina varaan ajan yksityiselle ultraukseen. Haluan mielenrauhan asiaan! Toivottavasti ei ole pitkiä jonoja...tulen kertoilemaan mitä näkyi :)

Poikamme täyttää tässä kuussa vuoden ja jo synnärillä kuului sivuääni. Ultrattiin viikon ikäisenä ja löydöksenä oli pieni reikä. Lääkäri sanoi, että vaaraton ja luultavasti umpeutuu itsekseen. Jatkotutkimuksia ei ole ollut,ainoastaan lääkärikäynneillä ovat uteliaisuuttaan kuunnelleet,mutta ääntä ei enää kuulu.



SILTI: pojan suunympärys sinertää välillä,joka huolettaa minua,mutta ainakaan neuvolasta en ole ohjeita/tukea asiaan saanut. Mietinkin,kannattaisiko varata yksityiselle lääkärille aikaa ja ultrauttaa sydän vielä. Tosiaan ainoa kerta että on tutkittu,oli synnärillä. Sen jälkeen asiaa ei ole puitu.

Poika on pieni ikäisiinsä nähden, mutta kasvaa kuitenkin tasaisesti :)





*tiitiäinen ja poika kohta vuoden*

Meillä 1,5 vuotias poika, jolla kuultiin kesäkuussa ensimmäistä kertaa hento systolinen sivuääni sydämessä. Kuulemma yleensä ovat vaarattomia, mutta silti hieman huolettaa ja mietinkin, pitäisikö yksityisellä tutkituttaa tarkemmin. Kesän ajan vain seurattu neuvolassa. Ihmettelen myös sitä, miksei sivuääntä kuultu aiemmin kuin 1 v 3 kk !! Mitään tavallista flunssaa kummempaa virusinfektiotakaan ei pojalla ole ollut, joka voisi sen selittää. Edelliselle kirjoittajalle kommentoisin, että kyllä mielestäni kannattaa ultrauttaa sydän, jos suun ympäriltä sinertää välillä. Olen aika paljon asiasta tietoa etsinyt ja juuri tuo sinerrys oli yksi syy ultraukselle.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat