Seuraa 

Hei



Tietääkö joku teistä miten hoitovirhe-asiassa toimitaan/edetään? Kenelle puolueettomalle osapuolelle voin näyttää synnytyspapereitani, joissa näkyy kaikki asiaankuuluvat tiedot? Jotta joku ammattilainen voisi kertoa onko synnytys mennyt hyvin vai hyvin huonosti...Kätilöäni en voi tavata, koska muuten minulla olisi kirves mukana ;O)



Epäilen erittäin vahvasti, että meidän esikoisemme keskushermosto vaurioitui pitkittyneessä ponnistusvaiheessa (2,5 h). Stan-rekisteröinti ilmoitti kahdesti vauvan hätää eli perustason nousu oli 0,06. Eikös tuo lukema viittaa jo siihen, että olisi pitänyt toimia? Sykkeet laahasivat loppujen lopuksi 90-110 hujakoilla, kun lukemat olisi pitänyt olla reippaasti paremmat.



Synnytykseni ei ollut oppikirjamainen; aukesin 5 tunnissa 10 cm:iin ja supistukset olivat pitkiä ja lähes jatkuvia. Kahden Stan-laitteen hälytyksen jälkeen (vasta) kätilömme soitti päivystävän lääkärin paikalle ja lääkärikin ihmetteli ääneen, kuinka häntä ei ole aiemmin kutsuttu. Tehtiin kiireellinen sektiopäätös, mutta sydänäänet romahtivat ennen sitä kolmannen kerran ja lapsemme pääsi kiireessä maailmaan hätäsektiolla. Ulosauttokin oli vaikea; lapsemme pää oli jäänyt jumiin ahtaaseen lantiooni. Kokoa vain 2,8 kg.



Tässä lyhyesti asia, jos jollain jotain neuvoa antaa, otan mieluusti vastaan. Kiitti :O)



Terkuin, Purukääpä-72 ja autistipoika vm-05

Kommentit (14)

Ihmeeessä älä jätä asiaa tähän, vaikka raha ei annakaan tilalle tervettä lasta niin oppivathan sairaalanhenkilökunta jotain jos virhe hoidossa on todettavissa!'



Kuulostaa kyllä epäinhimilliseltä että 2.5h ponnistit. Itselläni tuli lääkäri paikalle kuopuksen synnytyksessä HETI kun sydänkäyrä laski kolmannen kerran alle 60:neen. Meidän onneksi johtui supisuksien voimakkuudesta hapenpuute ja lapsi syntyi 6 laskun jälkeen. Mietin vain että kuinkahan turvaton olo olisii ollut jos lääkäriä ei olisi heti kutsuttu paikalle ja jos lapsi ei olisi heti syntynyt!

Todella törkeältä vaikuttaa saatu hoitosi!!

Virheitähän sattuu mutta kyllä hoitohenkilökunnan pitäisi jo aijemmiin huolestua ja itselläni on ainakin sellainen toimintatapa että mielummin lääkäri turhaan paikalle entä kuin myöhään! Ihmiselämästähän siinä on kyse!



Mutta voimahalaukset sinulle ja perheellesi!!

Mukavaa joulun odotusta kaikesta huolimatta!

TEO:hon. Mielestäni synnytyssairaalan lääkäreiden tai hoitajien tapaaminen ja heidän kanssaan puhelu ei mitään auta. Luultavammin kiistävät mahdollisesti tapahtuneet virheet tai vähättelevät niiden merkitystä ja seuraamuksia. Toivottavasti jaksat nähdä vaivaa tässä tärkeässä prosessissa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kaikista parhaitenhan sikiön kokemaa happivajausta synnytyksen aikana kuvaa napanuorasta otettu PH-arvo. Tiedätkö mikä se lapsellasi oli?

Hei,



ensinnäkin olen todella pahoillani tapahtuneesta ja toivon sinulle paljon voimia, niitä tarvitset myös asian eteenpäin viemisessä!



Kannattaa aloittaa tutustumalla Potilasvakuutuskeskuksen sivuihin netissä: www.pvk.fi.



Suositan myös, että pyydät sairaalasta kaikki synnytykseesi liittyvät paperit, sinulla on oikeus saada ne. Sinulla on myös mahdollisuus olla yhteydessä sairaalan potilasasiamiheen, jolta tulisi saada jotain (?) apua. Kannattaa mennä noiden papereiden kanssa puolueettomalle lääkärille (yksityisvastaanotolle) ja kysyä hänen näkemystään asiaan. Itselläni on kokemusta aivan muuhun kuin synnytykseen liittyvästä potilasvahingosta, mutta uskoisin, että samalla tavalla kannattaa kuitenkin edetä.



Potilasvakuutuskeskuksessa prosessi on kaksivaiheinen: Ensin lähetetään vahinkoilmoitus, jonka perusteella pvk päättää onko kyseessä potilasvahinko. Jos kyseessä on potilasvahinko, niin sen jälkeen haetaan sitten vasta euromääräistä korvausta vahingosta. Jos saat kielteisen päätöksen, voit pyytää Potilasvahinkolautakunnasta suositusluonteista ratkaisua asiaan (www.pvltk.fi).



Kannattaa tuossa vahinkoilmoituksessa tarkkaan perustella, millä perusteella katsoo kyseessä olevan potilasvahingon ja mahdollisesti käyttää myös lääkärin lausuntoa, vaikkakin potilasvakuutuskeskus pyytää lausunnon myös omalta asiantuntijalääkäriltään. Itselläni potilasvahinko tapahtui yksityisessä lääkärikeskuksessa ja kun kävin julkisella puolella lääkärissä, niin lääkäri sanoi heti, että kyseessä on potilasvahinko ja sainkin lopulta korvauksen, joskaan Suomessa korvaukset eivät ole järin isoja eikä mikään euromäärä korvaa vahinkoa, mutta toivottavasti prosessin seurauksena ei kukaan muu joutuisi enää kärsimään ko. kätilön virheistä (tuskin hän potkuja kuitenkaan saisi vaikka kyse olisi potilasvahingosta).



PVK:n sivuilla todetaan mm. "Jotta kyseessä voisi olla korvattava hoitovahinko, edellytetään että kyseisessä hoito- tai tutkimustilanteessa kokenut terveydenhuollon ammattihenkilö olisi toiminut toisin ja siten välttänyt vahingon. Hoitovahinko voi olla esimerkiksi leikkauksen seurauksena ilmennyt komplikaatio, kuten hermovaurio tai viive taudinmäärityksessä, joka olisi ollut vältettävissä, mikäli hoidossa ja tutkimuksessa olisi saavutettu kokeneelta terveydenhoitohenkilöstöltä yleensä vaadittava osaamistaso. Vaadittavan osaamisen sisältö ja taso vaihtelee eri terveydenhuollon ammattialojen mukaan." Kannattaa tutustua tarkemmin sivuihin ja tarvittaessa kääntyä myös lakimiehen puoleen, joskin joudut itse vastaamaan kuluista.



Voimia prosessiin, pidä puolesi! Hyvä, että jaoit kokemuksesi sillä liian harvoin puhutaan alatiesynnytyksen riskeistä.

Kantelu

14.1.2008

Potilaalla tai hänen omaisellaan on oikeus kannella, jos hän on tyytymätön terveydenhuollossa saamaansa hoitoon tai palveluun. Ennen kantelun tekemistä kannattaa kuitenkin harkita myös muita keinoja, joilla asia voitaisiin selvittää ja ratkaista. Muilla keinoilla tarkoitetaan esimerkiksi suoraa keskustelua hoitoa antaneen ammattihenkilön tai hänen esimiehensä kanssa tai muistutuksen tekemistä hoitopaikan johtajalle. Keskustelun avulla voidaan mahdollisesti tapahtuneet puutteet korjata saman tien.



Myös potilasasiamies voi neuvoa ja avustaa asioiden selvittämisessä hoitopaikassa tai avustaa potilasvahinkoilmoituksen, muistutuksen tai kantelun tekemisessä. Potilasasiamiehen yhteystiedot saa hoitopaikasta ja useimmiten myös hoitoa antaneen terveydenhuollon yksikön, esimerkiksi sairaalan, internetsivuilta.



Terveydenhuoltoa koskeva kantelu voidaan tehdä joko lääninhallitukseen tai Terveydenhuollon oikeusturvakeskukseen (TEO). Kantelun voi tehdä, vaikka olisikin jo tehnyt hoidostaan muistutuksen hoitopaikkaan tai potilasvahinkoepäilyn vuoksi tehnyt hakemuksen Potilasvakuutuskeskukselle (www.pvk.fi). Kantelua ei kuitenkaan yleensä tutkita, jos tapahtumista on aikaa yli viisi vuotta.



TEOn ja lääninhallitusten välisen työnjaon mukaisesti kantelu tehdään Terveydenhuollon oikeusturvakeskukseen silloin, kun hoitovirhe-epäily koskee menehtyneen tai vaikeasti vammautuneen potilaan hoitoa. Toimintayksiköihin kohdistuneet kantelut TEO käsittelee silloin, kun ne koskevat periaatteellisesti tärkeitä ja laajakantoisia asioita tai koskevat useaa lääniä tai koko maata. Muut hoitoa koskevat kantelut tehdään ensisijaisesti siihen lääninhallitukseen (www.laaninhallitus.fi), jonka alueella hoito on tapahtunut.

Tarvittaessa viranomaiset siirtävät kantelut sovitun työnjaon mukaisesti asianmukaiseen käsittelypaikkaan. Siirrosta ilmoitetaan kantelijalle.

Täytyy vielä sanoa että todella helppo juttu tehdä se potilasvahonkoilmoitus. Ei sihen tartte tehdä itse muuta kuin täyttää yksi paperi, jossa kysytään vaan että missä tapauhtunut ja mikä on omasta mielestä se vahinko. Itse laitoin vaan että lapsen vammautuminen synnytksessä. Niin sieltä ne selvittää ja hankkiivat tarvittavat asiakirjat, itse ei tartte selvitellä eikä lähetellä mitään papereita, ne pyytäävät asiakirjat sieltä synnytyssairaalasta ja neuvolasta ja jokapaikasta jossa on lapsi ollut hoidettavana



Kun päätös tuli niin siinä todettiin että hoitovirhe oli tapahtunut synnytyksessä, olivat jättäneet ottamatta vauvan päästä (siis kun vauva oli vielä masussa) niin mikroverinäytteen(josta olisi nähnyt veren happipitoisuuden) kun kalvot oli puhkaistu ja lapsivesi oli ollut vihreää; eli merkki siitä että vauvalla ollut joku hätä, hapenpuute.

Niin todellakin tuo napa PH otetaan vauvasta myös kun on syntynyt josta todella myös näkee tuon veren happitilanteen siis onko ollut happivajetta.



Me tehtiin vielä valitus/kantelu TEO.hon eli terveydenhoito-oikeusturvakeskukseen (heillä myös nettisivut) . joutuuvat siellä sairaalassa käymään tuota synnytystä läpi, ihan heidän parasta ajattelin tuossa asiassa että olisivat huolellisempia jatkossa. sekin ilmoitus ihan simppeli tehdä, täyttää vain yksi paperi ja ne hoitaa jutun tuolla TEO:ssa, itse ei tartte mihinkään puuttua.



Onneksi teimme potilasvahinkoilmoituksen, rahallista korvauksia tulee, eihän se raha sillein lohduta kun lapsi vammautui mutta kuitenkin, lapsi saa elinikäiset korvaukset. Olin melkein jättää ilmoituksen tekemättä kun joku sanoi että hankala juttu mutta siis ei todellakaan.

Ihania ihmisiä, kun näin autatte!!



Kävin tuttavani luona, joka kokenut kätilö (nkl) ja hän suositti myös laittamaan asiaa eteenpäin. Hän tutki kaikki synnytykseeni liittyvät asiakirjat ja oli todella pahoillaan, miten huonosti synnytys oli hoidettu ja miten monessa kohtaa olisi todellakin voinut toimia toisin. Hän ei tietenkään ollut synnytystilanteessa läsnä, mutta sain ainakin vahvistuksen näille omille maallikon ajatuksille, että kaikki ei silloin mennyt oikein putkeen.



Sitten kun saan tämän asian kuntoon/päätökseen, niin tulenpa teille kertomaan kuinka kävi...



Terkuin, Purukääpä -72

..ja kerroin, että olemme saaneet autismi-diagnoosin ( F 84.0) nyt syksyllä. Siellä oltiin sitä mieltä, kun avasin asiaa heille, että tässä tapauksessa tuo 3 vuotta ei päde :O)



Serafiina: Olen käynyt vuosi synnytyksen jälkeen pelkopolilla juttelemassa ja katsomassa synnytyspaperini läpi. En kyennyt tapaamaan kätilöäni. Sain tapaamisesta hieman paremman mielen, mutta silloin en tiennyt (esikoisestamme ei näkynyt autismi vielä), että mahdollisesti tuo synnytys vaurioitti esikoistamme. En usko, että jos nyt tapaisin lääkärin/kätilön, tulisin mitenkään hullua hurskaammaksi. Eiväthän he tunnusta, jos vaistoavat, että kaikki ei mennyt silloin ihan oikein.



Onnekseni hain ja sain suunn.sektion kuopuksellemme (terve lapsi). Vasta jälkikäteen ymmärsin kysymysten asettelun, kun ko. lääkäri kävi papereitani läpi ja totesi, että minulla on ollut dramaattinen ensisynnytys ja kysyi, että miten esikoisemme voi? Onko kehitys ok? Silloin en tiennyt autismista, kun se alkoi ilmenemään vasta hieman alle 2- vuotiaana vahvemmin.



Tärkeintä tässä asian selvittelyssä on ehdottomasti oma mielenrauha, oli se sitten hoitovirhe tai ei. Ja että tieto kulkisi sille ko. kätilölle, jotta virhe ei toistuisi. Tulee varmasti päivä, jolloin tapaan hänet henk.koht., mutta juuri nyt en vaan pysty siihen. Sydän on liian riekaleina esikoispoikamme elämästä, nyt ja tulevaisuudessa :O(



Kiitos kommenteistanne, eritoten Tähtisade!



Huolistani huolimatta, kivaa ja kuivaa syksyä toivottaen, Purukääpä-72

Heippa,

ja pahoitteluni ettei kaikki ole mennyt hyvin.



Itse kommentoin nyt vain tuohon stan-asiaan. Meillä on jokaisessa synnytyksessä ollut stan käytössä. Kahdessa synnytyksessä se toimi moitteettomasti, mutta viimeisessä ei. Eli se ei ole aina ihan luotettavakaan. Stan hälyyttii lähes koko ajan. Lääkäriä ei kutsutta todellakaan heti.



meillä mentiin hätäsektioon vasta kun syke tipahteli 40-60 hujakoille pariin otteeseen. Sitten mentiinkin juosten-minut heitettiin toiseen sänkyyn (kirjaimellisesti) ja työntäjiä oli 3 (yksi varmisti reitin juosten edellä "pois alta". Lapseni syntyi kuitenkin terveenä. olisiko tuo hapenpuute sellainen, ettei siit' voi ihan tietää tarkaan milloin sitä syntyy? itselleni sanottiin, että kun lähdettiin juoksemaan, yksi kellotti ajan, koska aikaa oli tietty minuuttimäärä ennenkuin hapenpuutetta tulee ja siinä ajassa pitää lapsi saada vatsasta ulos. En nyt valitettavasti muista sitä minuuttimäärää, vaikka sen kuulin, mutta se oli monta minuuttia.

Stan hälyytteli myös minun synnytyksessäni ja lääkäriä ei kutsuttu. Hoitaja tarkasti koneen arvot ja paino sen hiljaiseksi. Lääkäri kutsuttiin ponnistusvaiheessa ja silloinkin syynä oli mahdollinen ulosautto (ei sykkeeseen tms liittyvät asiat)

Hei,



unohdin aiemmin mainita valituksen määräajasta PVK:n sivuilla todetaan: "Vahinkoilmoitus on tehtävä Potilasvakuutuskeskukselle kolmen vuoden kuluessa siitä, kun vahingon kärsinyt sai tiedon vahingosta tai hänen olisi pitänyt tietää siitä. Aika ei ala kulua hoitohetkestä, vaan siitä kun vahingon kärsinyt ymmärsi tai hänen olisi pitänyt ymmärtää, että vahinko on seurausta terveyden- ja sairaanhoidosta. Erityisestä syystä korvausta voi vaatia myöhemminkin. Viimeistään korvausta on kuitenkin haettava kymmenen vuoden kuluessa hoidosta."



Serafina: en oikein ymmärrä viestiäsi ja varsinkin sen alkua!! Kai siitä nyt negatiiviset kokemukset jää, jos lapsi vammautuu synnytyksessä (HALOO!!)! Prosessi potilasvakuutuskeskuksessa ei varmastikaan poista niitä henkisiä vammoja, joita asia on aiheuttanut, vaikka prosessin lopputulos olisikin, että kyseessä oli hoitovirhe (tämä voi olla henkisesti jopa raskaampi hyväksyä, kun tietää, että kyseessä oli virhe, joka olisi ollut vältettävissä huolellisesti toimittaessa), mutta en usko, että alkuperäinen kysyjä näin olettaisikaan. Muualta tulee apua hakea, mutta ei se pois sulje sitä, etteikö asiaa kannattaisi saattaa eteenpäin. On kaksi eri asiaa: 1) käydä oikeutta PVK:n kautta, jolloin vastapuolena on kyseinen sairaalan henkilökunta, jolta tuskin tässä prosessissa saa puolueetonta tietoa; 2) käydä synnytystään "muuten vain" läpi jolloin keskustelu henkilökunnan kanssa saatta tuoda jotain selvyyttä asiaan ja helpottaa äidin oloa. Itse lähtisin viemään PVK:n asiaa, mutta varautuisin henkisesti myös siihen, että mitään virhettä tai laiminlyöntiä ei ole tapahtunut.

Tosi ikävää, että olet kokenut synnytyksesi negatiivisena kokemuksena. Olet kolmen vuoden aikana ehtinyt miettiä syitä miksi näin kävi. Turhautumista ja syyttelyä voi tietysti jatkaa loputtomiin, mutta kylmä fakta on, että kukaan muu kuin synnytyksessä olleet hoitajat ja lääkärit tietävät sen, mitä tilanteessa on tapahtunut. Papereista näkee vain sen, mitä niihin on kirjoitettu.



Mielestäni kaikkein rakentavinta ja tärkeintä selvyyden saamiseksi olisi ottaa reilusti yhteyttä synnytyssairaalaan ja sinua hoitaneisiin ihmisiin, jolloin saisit asiat selvitetyksi niiden ihmisten kanssa, joille asia kuuluu. Uskon, että jokaisessa synnytyssairaalassa ollaan valmiita käymään synnytystä läpi äidin sitä halutessa.



STAN-laite ei ole meille maallikoille mikään yksiselitteinen laite. Omassa synnytyksessä STAN herjasi suurempaa perustason nousua monesti. Sain onneksi kätilöltäni selityksen, miten monet asiat vaikuttavat laitteen tulkintaan. Paljon riippuu siitä, millaista esim. vauvan sydänäänikäyrä sillä hetkellä on ja missä vaiheessa synnytystä edetään. STAN -laitteen hälytykset ei suoraan kerro vauvan sen hetkisestä hädästä. Sitä pitää osata tulkita.



Oppikirjamaista synnytystä ei varmasti ole kellään, joten sen mukaan synnytystä ei voi luokitella epäonnistuneeksi ja huonosti hoidetuksi. Sinulle ja perheellesi olisi hyvä käydä asia läpi, jotta saisit asialle selvyyden. Epätietoisuus asioista tuo omia mielikuvia ja näiden epäselvien asioiden selvittäminen auttaa sinua pääsemään tilanteen tasalle.



Voimia sinulle ja perheelle syksyyn!!

Se on vähän kuin että rikosasiassa ei voi asiaa viedä suoraan KHO:een!



Kannattaa ottaa yhteys oman sairaalan potilasasiamieheen, jonka tehtävänä on neuvoa ja auttaa papereiden laatimisessa. Ei kaikkea tarvi tehdä itse! Virallisen valitukseen lääkärit ja hoitohenkilökunta ovat velvollisia tekemään vastineen, joka täytyy perustella tosi hyvin. Ja jos vastaus ei sinua miellytä, niin sitten voit viedä asian eteenpäin.



Itse olen sairaanhoitaja, ja sillon tällöin tulee potilasvalituksia meidänkin osastolle. Ne on tosi työläitä, koska oikeasti niihin käännetään kaikki kivet (ainakin meillä!). Itselläni on kokemus, että jos virhe on todella todennettavissa, niin hoitohenkilökunta on aika heikoilla... Ihmiset kyllä valittaa kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä, mutta mukaan mahtuu oikeasti virheitäkin, jolloin tietysti on oikeus vaatia ja saada korvauksia.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat