Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Seuraa 

Asumme mieheni vanhempien kanssa lähekkäin, samassa pihapiirissä ja olen lopen kyllästynyt isoisän jokapäiväisiin vierailuihin. Isovanhemmat ovat innoissaan ensimmäisestä lapsenlapsestaan, mutta tuntuu, ettei tässä ole mitään omaa rauhaa eikä perheenkeskistä aikaa. Isoisä tulee jokailta kutsumatta kyläilemään ja yleensä aina pojan iltatoimien aikaan, jolloin olisi tarkoitus rauhoittua. Poika on kuitenkin kovasti isoisänsä perään ja innostuu aina kyläilystä. Ja nyt kun olen lopettamassa imetystä, tuntuu että isoisä on pojalle paljon tärkeämpi kuin omat vanhemmat. Olen tästä todella masentunut...



Totta kai haluan, että pojalla on hyvät suhteet isovanhempiinsa ja heistä on ollut myös paljon apua. Onhan lähellä asuvat isovanhemmat rikkaus, mutta liika on liikaa...

Kommentit (4)

Niin tuttua tarinaa. Minulla on 2 lasta. Toinen jo aikuinen joka teki minusta mummelin pari vuotta sitten. Nuorempi aloitti juuri koulun. Jo silloin aikoinaan 20 v sitten omat vanhempani olivat hyvinkin jatkuvasti sekaantumassa asioihimme. Tuntui että olimme suurennuslasin alla joka käänteessä. Ei auttanut vaikka kuinka sanoimme pärjäävämme ja että ei tarvii huolehtia jatkuvasti antakaa omaa rauhaa, ei se ei vain mennyt perille. Nyt tilanne oli sam kun nuorimmainen syntyi, joka käänteessä oltiin oven takana, tuotiin jos vaikka mitä vaikka jääkaappi oli pullollaan. Ymmärrän toki huolen, että onko lapsella herkkuja talossa, mutta kuitenkin. Jaksoin nyt sitten jatkuvaa " valvontaa" tämän 7 viimeistä vuotta, kunnes ihan oikeasti mittani täyttyi. Suljin yksinkertaisesti oven. Kaikki tuntui menevän niin liiallisuuksiin isovanhempien hommassa, se järkytti. Se oli sairasta mielestäni, ja jotkut harvat jotka tietävät tästä, olivat samaa mieltä kanssani. Itse olin ihan loppu henkisesti ja myös poika joka ei loppujen lopuksi oikein osannut enää uskoa omia vanhempiaan edes niissä helpoimmissakaan asioissa. Kielsin mieheni kanssa isovanhempia käymästä kotonamme. Siitä syttyi tietenkin sota. Mutta olin valmis siihenkin. Nyt on kulunut noin pari kk kun " poistin" isovanhemmat jokapäiväisestä elämästämme, ja olen huomannut että voin itse paljon paremmin, ja poikamme jopa uskoo omia vanhempiaan, ei ole pojan kanssa riitoja niin paljon kuin mitä on ollut joka ikinen kerta kun pappa pyörähti täällä antamassa omat mielipiteensä. Tottakai teko oli julma, joku voi sanoa minun tehneen väärin, mutta tilanne meillä rauhoittui. Ei se tarkoita sitä että ovi pysyy jatkuvasti kiinni, mutta nyt ainakin vielä. Ihmettelin missä vaiheessa kaikki on mennyt näin pitkälle. Oikeastaan kun mietin niin olen elänyt omaa elämääni oikeastaan vain silloin kun olin sinkku ja opiskelin toisella paikkakunnalla, muulloin olen ollut suurennuslasin alla koko ajan, koko ajan vanhempani tavallaan ovat hallinneet elämääni. Harmittaa kun minäkin olen mummeli, kuinka kovasti haluaisin olla pienen 2 v tytön elämässä enemmän, mutta en uskalla. Pelkään että minusta tulee samanlainen kuin omista vanhemmistani, vaikka luulis että ei tulisi kun olen nähnyt mitä se aiheuttaa. Oikeastaan en uskalla edes soitella jos omalle tyttärelleni tulee tunne että tuppaudun liikaa. Mutta ikävä on kova, omaa tytärtäni ja pientä neitiä. Jotenkin tuntuu, että silloin aikoinaan olisi ollut paljon enemmän oman tyttären kanssa jos vanhempani ei olisi sotkeutunut niin paljon, mutta silloin olin nuori, vuorotöissä käyvä, joten tarvitsin hoitoapua silloin aika paljon. Toivon Sinulle voimia jaksaa, tiedän tasan tarkkaan kuinka paljon se vaatii Sinulta. Tee omat ratkaisusi, mutta älä anna mennä sen liian pitkälle. Laadi omat sääntösi, ja kerro milloin on sopivaa käydä ja milloin ei. Jos ei usko toistat vaan pyyntösi perustelemalla miksi näin teet. Toivon että Sinun isovanhempasi uskoo, että ei tarvi ove kiinni laittaa.

pyydät isovanhemmat kahville ja kun kaikki istuvat pöydässä, otat asian puheeksi suoraan.



Kerrot ensin, kuinka hienoa sinusta on läheiset välit isovanhempiin, mutta ei liian läheiset. Eli haluatte omaa aikaa oman perheen kesken. Tässä kohtaa miehesi pitää tukea sinua.



Sitten teet konkreettisen ehdotuksen siitä, milloin isovanhemmat hoitavat poikaasi keskenään ja sinä saat vapaata. Esim. ti-aamupäivä ja pe-aamupäivä joka viikko. Tai mikä sinulle & heille sopii. Mutta tärkeää on, että sinulla on konkreettinen ehdotus valmiina.



Lisäksi ilmoitat minä päivinä ja mihin aikaan teille voi tulla leikkimään. Ja sanot suoraan, että muut ajat haluatte olla rauhassa.



Suuttuvat, jos suuttuvat, mutta varmaan asiaa ajateltuaan tajuavat!



Ja kaipa te näette päivittäin myös ulkoillessa, ettei isovanhemmat aina tuppaa teille sisälle??



Voimia! Tilanne kuullostaa aika uuvuttavalta, joten sinun on PAKKO sanoa suoraan, eihan tuota kukaan kestä.



Meillä ongelma on se, että isovanhemmat tekevät liikaa töitä, eivätkä sen ja välimatkan takia pysty auttamaan. Toiset auttaisivat, mutta ovat jo niin vanhoja, etteivät jaksa.... Eli ongelmat on monet....

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Meillä oli vähän vastaava tilanne, mutta kyseessä oli miehen sisko + mies (minua melkein 20 v vanhempia). Käly vastaa ainakin viittä anoppia .....



Heillä oli tapana tulla kylään ilmoittamatta (matkaa noin 500m) ja aina mahdottomiin aikoihin, kuten puol ysiltä illalla viikolla tai la/su aamuna klo kymmenen. Viikolla meillä oli iltaatoimet aina kesken, kun minä käyn töissä ja lapset päiväkodissa/koulussa. Viikonloppuaamuisin haluan lorvia yöpaidassa enkä todellakaan kestitä vieraita.



Heidän kestittämiseen tosin riittää kahvi, mutta silti.



Noin kahden vuoden vihjailujen jälkeen komensin miestä sanomaan siskolleen suoraan ettei meille saa tulla viikolla klo 19 jälkeen, eikä viikonloppuisin ennen puoltapäivää. Vain tosi tärkeissä asioissa voi soittaa ja muuttaa aikataulua. Pikavisiitteihin en soittoa tarvitse, mutta silloin pitää hyväksyä se ettemme aina ole valmiita ottamaan vieraita vastaan. Esim. jos olemme lähdössä itse jonnkein, en rupea varttia ennen kahvia keittämään. Sisään saa silloinkin tulla lapsia viiihdyttämään, jotta saan itse maskarat paikoilleen :)



Hernehän siitä nenään meni ja käly pysyi poissa yli vuoden! ai kun oli ihanan rauhallista. Nyt taas kyläillään mutta ehkä kerran kuussa ja silloinkin meidän aikataulun mukaan.

Ämmyli:



Itse olen tehnyt aikoinaan oman äitini kanssa seuraavan sopimuksen:

Hän saa lapset kerran kuussa viikonlopuksi luokseen ja sen taas hoidamme mieheni kanssa parisuhdettamme. Tämä järjestely alkaa yleensä aina, kun lapsi täyttä vuoden eli nyt kun meillä on jälleen tulossa lisäystä tiedän hänen ottavan aikanaan kolme lasten lasta kylään koko viikonlopuksi.

Nämä viikonloput sovitaan yleensä aina edellisen viikonlopun pääteeksi. Lapsista on ihanaa päästä mummulaan ja meistä aikuisista on välillä ihanaa saada olla rauhassa yli hiljaisessa talossa, minkä jälkeen on taas upeaa olla lasten kanssa.

Voisitko ajatella ehdottavasi samaa oman lapsenlapsesi kohdalla?



Itse en ole kokenut oman äitini ehdotusta tungettelevana vaan päin vastoin. Lapsilla on mahdollisuus olla koko viikonloppu mummin ja pappan kanssa sekä tavata heidän lähellään asuvia sukulaisiaan. Äitini taas ei vuorostaan tuppaudu meille muulloin, koska saa viettää lastenlasten kanssa aikaa kerralla reilusti.



Vastaavasti meillä miehen vanhemmat ottavat lapset hoitoon luokseen, jos tarvitsemme " äkillisesti" lastenhoitoapua. Näin on taattu molemmille isovanhemmille oikeus lastenlapsiin. Eivätkä ole muuten vanhempamme paljon tämän järjestelyn ansiosta meille väkisin änkeneet =)

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat