3 vuotiaan pojan vaikea mustasukkaisuus

Vierailija

Hei,



Halusin kirjoittaa tänne palstalle ja kysyä teidän mielipidettänne meidän tilanteestamme. On helpompi minun kysyä täältä sekä teidän vastata kun voimme toimia anonyymisti.



Eli ongelmamme on esikoispoikamme joka on mielestäni sairaaloisen mustasukkainen pikkusisarukselleen (1 v 3 kk ). Ja mustasukkaisuutta on kestänyt siitä asti kun toimme vauvan kotiin. Heti alusta saakka hän on lyönyt vauvaa lähes päivittäin. Nyt kun pojalla alkaa kuitenkin olemaan ikää ja hänen pitäisi jo hieman ymmärtää kieltoja niin otteet sen kun kovenee.



Juuri mitään yhteisiä leikkejä lapsilla ei ole. Minä toimin lähinnä erotuomarina kun esikoinen käy nappaamassa leluja pienemmän kädestä sitä mukaan kun pienempi lötytää jotain kiinostavaa. Hän nipistelee, puree, tönii, heittää hiekkaa. Eikä kiusaaminen ole mitään ajoittaista tai muutaman kerran päivässä esiintyvää vaan jatkuvaa ja kymmeniä kertoja päivässä toistuvaa.



Olen aivan loppu tilanteeseen. Neuvolastamme annettiin pitkin hampain psykologin numero, psykologi otti minut vastaan kunhan oli ensin valitellut kaupungin määrärahojen vähyyttä. En saanut tapaamisesta juuri mitään irti, psykologi yritti valaa minuun vain positiivista henkeä, että nythän on kesä tulossa ja kaikki varmasti helpottaa !!!



Taustatietona voin vielä kertoa, että lapsemme ovat molemmat kotihoidossa. Esikoinen ollut alusta saakka. Vietämme perheen kanssa todella paljon aikaa yhdessä, käymme puistoissa, retkeilemme ja teemme asioita lasten ehoilla. Veitämme myös mieheni kanssa paljon aikaa yksin tämän esikoisemme kanssa eli hän saa molemmilta vanhemmiltaan huomiota kyllä ! Lisäksi olemme tiukasti puuttuneet tähän lyömiseen puhuttelulla, pojan poistamisella tilanteesta hetkeksi miettimään mitä tuli tehtyä. Olemme myös poistaneet suosikki leluja rangaistuksena mutta mikään ei vain tunnu tepsivän.



Nyt ongelma on vielä pahentunut kun poikamme on alkanut tönimään, potkimaan, heittämään hiekkaa myös muiden ystävien päälleen. Alan olla henkisesti ihan loppu tähän tilanteeseen ja puhki ainaiseen tappeluun. Mikä avuksi, onko tämä normaalia ??



Kaikesta avusta sekä mielipiteistänne kiitollisena,

Linnea

Kommentit (5)

Vierailija

noita kehoituksia panostaa positiiviseen palautteeseen ja tunteista puhumiseen ja kaipasit rohkaisevia kokemuksia. Tässä vähän molempia.



Meillä ei ollut noi paha tilanne, mutta tuttuja piirteitä, lapsilla 1,5 v ikäeroa. Väittäisin, että teidän kuopuksenne on sen verran pieni, että hänestä ei ole juurikaan leikkikaveriksi isommalle. Isompi on puolestaan sen verran pieni, että hänen on vielä vaikea ottaa muita huomioon.



Lapsemme ovat nyt 3,5 ja 2 v ja yhteistä iloa löytyy hetki hetkeltä enemmän. Ero puolen vuoden takaiseen tilanteeseen on valtava ja näyttää, että parempaan mennään koko ajan. Puoli vuotta sitten oli ilon hetkiä, mutta enemmän tappelua, nyt iloa on jo enemmän kuin tappelua.



Yritä jättää huono käytös mahdollisimman vähälle huomiolle. Jos pienempää satutetaan, anna niissä tilanteissa hänelle kaikki huomio. Yritä myös olla kiihtymättä ja sano vain lyhyesti ja nuivasti, että se oli väärin tehty tms.



Vastapainoksi kehu isompaa ja osoita rakkauttasi aina kun voit. Vakuuta myös isommalle aina tilaisuuden tullen, että pienempi ihailee ja rakastaa häntä. Yritä keksiä sellaisia juttuja, joita voitte tehdä kaikki yhdessä. Esim. meillä esikoinen tykkää antaa pienelle vauhtia keinussa tai olla yhdessä kiikussa. Askartelu tms. vieretysten voi olla kivaa. Siinä saa myös paljon tilaisuuksia kehua isompaa, kuinka hän on taitavampi ja kuinka pienempi kovasti ihailee häntä jne.



En usko, että pienen lapsen toiminta kohdistuu pohjimmiltaan pikkusisarukseen vaan se on pikemminkin epäsuora tapa hakea vanhempien huomiota ja testata heidän rakkauttaan. On vaikea tilanne, kun toisaalta tuntuu, että pahasta käytöksestä pitäisi torua tai rangaista ja toisaalta taas että kielteinenkin huomio lisää pahantekoa.



Kyllä se siitä. Usko pois. Jo puolen vuoden päästä on helpompaa.

Vierailija

lisäksi lapselle kannattaa muistuttaa että häntä rakastetaan paljon siitä huolimatta että perheeseen tuli toinen lapsi.

"äidille on tärkeää että olet olemassa", "rakastan edelleen kuten ennen".



Kysyä lapselta juuri avoimesti harmittaako häntä kun tehdään tiettyjä juttuja. Myös kysymys "miltä sinusta tuntuu" ja "minä ymmärrän että sinua harmittaa"... "mitä voisin tehdä jotta olisi parempi mieli".



En nyt muista mistä luin, mutta.... Toisen lapsen syntymää voi verrata siihen että mies toisi toisen vaimon samankaton alle asumaan ja tekisi hänen kanssaan samoja juttuja mitä tämän ensimmäisen vaimon kanssa. Eipä kovin houkuttava ajatus jakaa miehensä kaikessa toisen kanssa, saati miltä lapsesta tuntuu joka ei pysty käsittelemään asioita vielä läheskään samalla tavalla

Vierailija

Hienoa, että vietätte kahdenkeskistä aikaa pojan kanssa! Mutta oletteko muuten koko perhe aina yhdessä? Meillä ainakin mustasukkaisuuteen auttaa se, että on isojen poikien OMIA juttuja. Esim joku harrastus tai kerhossa käyminen vaikka pari kertaa viikossa. Se, että joutuu paljon olemaan vauvan kanssa ja tekemään vauvajuttuja voi ärsyttää. Kun ei vauvaa tarvitse katsella koko aikaa, sen sietääkin paremmin. Eli se on ainakin yksi keino saada tilannetta auki.

Toinen mikä tuli mieleen, oletteko puhuneet pojan kanssa tunteista avoimesti? Eli saa olla mustasukkainen, saa vihata vauvaa, saa haluta olla ainoa lapsi jne. Eli tunteet ovat sallittuja ja hyväksyttyjäkin, mutta teot eivät. Oikeasti pikkusisaruksen syntymä on kova paikka ja sitä on verrattu siihen, että mies/vaimo ottaisi toisen puolison ja jättäisi entisen vähemmälle huomiolle. Ja pahaltahan se tuntuisi ja saa tuntuakin. Tuon ikäinen hyötyy siis paljon myös avoimesta ja rehellisestä keskustelusta! Kirjoja on aiheesta paljon! Lasta helpottaa, kun asiat sanotaan ääneen!

Se mikä myös auttaa, on positiivinen palaute ja hoitoon mukaan ottaminen. Siitä et kirjoittanut yhtään. Eli sen sijaan, että koko ajan rankaisee ja kieltää niin alkaakin kehua kaikkea vaikka kuinka pientä aluksi. "Kiva, kun annoit pikkusisarukselle lelun". "Voisitko tuoda vaipan?" "Oletpa reipas ja iso poika! Miten äiti pärjäisi ilman sinua". Poika saa nyt ehkä huomiota pelkän negatiivisen käytöksen kautta ja jatkaa käytöstään. Kun hän huomaa, että huomiota voi saada positiivisilla jutuilla niin sellainen käytös lisääntyy!

Meillä oli aluksi tosi mustasukkainen isoveli, mutta näillä keinoilla välit ovat nyt todella hyvät ja hellät. Eli omaa tekemistä, avointa keskustelua ja positiivista ja kannustavaa huomiota! Muutos ei tapahdu hetkessä, mutta se tapahtuu varmasti. Haluan valaa sinuun uskoa parempaan, vaikka nyt onkin tosi vaikeaa!

Vierailija

Oletkin saanut jo hyviä vinkkejä ja kannustusta ja samaa satelee täältäkin. Meidän lapsilla on 2 v ikäeroa, ja kun pikkusisko oppi ryömimään 5kk vanhana pääsi mustasukkainen isoveli valloilleen. Siis puoli vuotta oli aivan hirveää tappelua ja satuttamista ja olin jo aivan loppu. Ei auttanut kerhot, ei kiellot, ei halit, ei sylit, eikä oma aika pojan kanssa. Minäkin puhuin neuvolassa asiasta ja siellä sain muutamia hyviä vinkkejä, jotka nyt ovat alkaneet tuottaa tulosta.

Kehu, kehu, kehu kaikesta oikeista ja pienistäkin asioista. Älä hermostu itse - tämä on vaatinut ihan hirveästi itsehillintää, mutta pääosin olen pysynyt rauhallisena, kertonut mikä on kiellettyä ja vienyt jäähylle. Vieläkin on päiviä, että tuntuu ettei mutta teekään kuin vie jäähylle, mutta on jo päiviä, kun sitä ei ole varoituskerran jälkeen tarvinnut käyttää ollenkaan. Ja parhaiten on mielestäni auttanut se, kun pikkusisko on opetellut kävelyä, syömistä um. mitä nyt vaan keksii, niin siinä yhteydessä kehuu kuinka hienosti isoveli on opettanut siskolle uusia juttuja. Tästä poika on mennyt ihan onnesta soikeaksi ja oikein kädestä pitäen näyttänyt miten kävellään yms.

Nyt on jo paljon helpompaa kuin pari kk sitten, eihän sitä sisaruskateutta kokonaan pois saa koskaan, mutta kyllä se helpottaa - ihan varmasti! Tsemppiä :)

Vierailija

Sen unohdinkin mainita, että poikamme käy pari kertaa viikossa kerhossa eli hänellä on ns. isojen poikien juttuja. Myös sekä mieheni että minä viemme poikaa esim. pelaamaan jalkapalloa tai pyöräilemään mitä pikkuveli ei vielä osaa tehdä.



Mutta ehkä se asia mihin voisimme kiinnittää huomiota on tunteista puhuminen. Sanomme kyllä todella usein lapselle miten paljon häntä rakastamme ja miten tärkeä hän on. Kehumme häntä myös mutta se jää herkästi taka-alalle kun koko ajan on poikaa kieltämässä ja torumassa.

Kiitoksia vinkeistänne, lisääkin otetaan jos kellään vastaavasta kokemusta. Lohdullista olisi myös kuulla tarinoita joissa vaikea tilanne on helpottanut ja millä keinoin ! ???

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat