Seuraa 

:)

Sivut

Kommentit (26)

Sain tuloksia verikokeistani ja niinhän se on, että keltarauhashormonia oli ovulaation aikana kyllä liian vähän. Jännä juttu, että digitaaliseen ovistestiin sain kuitenkin kahtena päivänä plussaa, mutta verikoe sitten varmisti sen, ettei hormonia ollut tarpeeksi ovulaatioon...Nyt vain haluan sitä hormonia! :) Harmittaa ihan kamalasti, että ensimmäinen vapaa aika erikoislääkärille on vasta tammikuun lopulla. En jaksa millään odottaa sinne asti!



Rizza

Eli oviksen piti olla viime viikon alku puolella, mutta olikin vasta viikonloppuna. Ollaan kyllä touhuttu koko viikko, kaiken varalta! =) Varmaankin tulee sitten pitkä kierto kun oviskin siirtyi eteenpäin. On mulla aikaa odottaa....toisaalta on kyllä niin malttamaton että ei ole tosikaan! Ei pitäisi turhia murehtia (helpommin sanottu kuin tehty!)



kp 21/27-28

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Täältä itteni sitten taas löysin.. Muutamia tuttuja onkin edellisistä pinoista, valitettavasti! Vannoin etten nyt tänne tule, mut on tullut käytyä lukemassa jo muutamia kertoja teidän juttuja ja nyt päätin sitten itekin taas kirjoitella.



Toiveet korkealla, koska gynellä käydessä (kp 14) löydettiin kaksi (!!)kypsää munarakkulaa ja viikonloppuna on sitten muutamaan otteeseen pupuiltu.. Jospa meille nyt sitten elokuun vaavi tulis (la ois 2.8.2008). Toivottavasti en tipu kauheen korkeelta.. Mut jotenkin tuntuu, et nyt tärppää.. Tai sitten ei.. No sen näkee sit ja aattelin jo varmaan viikonloppuna testailla ekan kerran malttamattomana *nolona*



Intoa yritykseen kaikille tässä vaiheessa ja oviksen bongailuun onnea!



Emmuli kp 18/30 yk 4


Hyvää viikonalkua!



[b]Tutti:[/b] Mullahan on kans tiputtelua, sekä ennen että jälkeen menkkojen. Lapsettomuustutkimusten yhdeydessä tehdyissä verikokeissa ei näkynyt mitään eikä ultrissa ym. Mystistä tiputtelua. Mullahan nyt viimeks tiputteli ensin 6 päivää, sit tuli pari kolme päivää kk-vuotoa, sit päivän tauko ja sit taas tiputteli 4 päivää. Ei ollu hauskaa ei, ku kaks viikkoa kesti vuotoa. En tiedä mikä on, muuttuisko se vaan sit iän myötä jotenkin tuo kk-systeemi. (en tosin tiedä minkä ikäinen olet, enkä lähde tuolta listalta nyt tarkistelemaan) Itellä nuorempana oli aina 30 päivän kierto, runsaat 5-7 päivän menkat, eikä lainkaan tiputtelua ennen tai jälkeen. Kolmenkympin kieppeissä muuttui. Nyt on sit kierto jotain 27 keskimäärin ja tiputtelua runsaasti kierto kierrolta enemmän. Tylsää.



No mut täällä nyt kumminki eletään ovisaikaa ja touhattu on nyt taas vaihteeks joka päivä. Ovis oli ehkä eilen tai todennäköisemmin tänään. Hivenen on ollut vatsakipua siihen malliin, mut ei mitään kovin selvää. Ajateltiin vielä tänään ja ehkä huomennaki touhata, kokeillaan taas vaihteeks tämmöstä jokapäivä systeemiä oviksen aikaan. Katotaan auttaako. Ajattelin ku se gyne sano että tssg:n (munatorvien aukiolotutkimus) jälkeen voi raskautuminen olla ehkä helpompaa, niin ajateltiin siksi nyt satsata taas kunnolla.



[b]Mallew[/b]: Pahoittelut tädistä ja parempaa onnea tähän kiertoon.



[b]Annique[/b]: Onnittelut selvästä ovisplussasta!



Koralli73 kp 13/25-30 dpo0? yk17

http://koralli.page.tl

Juu, elikkäs täällä olisi myös yksi elovauvasta haaveileva. Kp 1/28 tänään ja yk2 lähtis käytiin. Varsinaisesti eka luomukierto pillereiden jälkeen alkoi siis tänään. Yksi tyttönen meille on jo suotu, 08/06. <3



Kiva ois jakaa tuntemuksia ja kuulumisia teidän muiden elovauvasta haaveilevien kanssa. Yksin (miestä ei lasketa ;)) piinaileminen kun on muutenkin niin tylsää ja masentavaakin välillä.



Mukavaa päivän jatkoa kaikille ja tsemppiä!



~sini~

Että voikin olla niin onnellinen kun saa ovistestiin plussan! Aikaisemmissa kierroissa oon saanut vaan lähes yhtä tummia viivoja, mutta nyt tuli tasavahvat viivat! :)



-Annique, kp 14/26-29, yk9-

omaa napaa alkuunsa, missä ei tosin ole mitään uutta.

Kp10/28-32 ja niiiiiin tylsää odotella otollisia hetkiä!



Vieläkin tätivuotoa, mistä ihmeestä voi johtua tiputtelu menkkojen JÄLKEEN? Eli nelisen päivää normivuotoo ja sitten toista viikkoa ruskeaa, jossa joskus hyytymiäkin :/ Oviksen aikaan saattaa vielä tulla epämääräisen väristä limaa (yöks).



Tutti ihanissa vuotojutuissansa ;)



Isäinpäivä menikin sitten mahataudissa...:( Tänään on onneksi hieman parempi olo ja olen jaksanut kotitöitäkin tehdä. Nyt täytyy toivoa, ettei esikoinen tai mies sairastu.



ON: kp 3 menossa ja vuoto alkaa vähitellen hiipumaan. Normaalia kovemmat menkkakivut vaivanneet tässä kuussa. Vieläkin on selkä kipeä, vaikka yleensä menkkakivut alkaa pari tuntia ennen vuotoa ja loppuu lähes kokonaan vuodon alettua kunnolla.





-Joie- kp 3/? yk1

Olin tänään siellä gynellä. Hän ultrasi ja kaikki oli ok. Limakalvon paksuus oli 7 mm. Olen kuulemma ovuloimassa hetkenä minä hyvänsä. Sanoi ettei saa turhia murehtia, että kaikki menee hyvin. Antoi miehelle lähetteen spermanäytteelle, mutta sanoi ettei kannata välttämättä vielä mennä, että vuoden on lähete voimassa.



-Annique, kp 15/26-29, yk9-

Dharmian: Minä olen käyttänyt vaikka millaisia ovistestejä ja juuri digitaalinen ovistesti ei jätä mitään ihmettelyt varaan. Mutta: minulla digitaalinenkin ovistesti näytti juuri viime kierrossa plussaa, mutta verikoe paljasti, etten ole ovuloinut, kun keltarauhashormonia oli liian vähän. Suosittelen kuitenkin tuota digitaalista testiä! :)



Kapa: Toivottavasti Terolut auttaa! Määräsikö lääkäri ne pitkään kiertoon vai muuten raskauden alkua auttamaan? Itse aloitan myös tässä kierrossa Terolutit ensimmäistä kertaa.



Lapsettomuustutkimuksista sanoivat tänään puhelimessa, että Tehyn työtaistelun takia voi meidän tammikuun aikakin peruuntua. :( Ja minä kun niin olen odottanut, että saisin edes ne Clomit Terolutien tueksi. En millään jaksaisi odottaa enää, kun vika on löytynyt. On jo kuitenkin keväästä 2006 asti odotettu joka kuukausi raskautta kuin kuuta nousevaa.



Rizza yk 18

2poj@näiti: Toivottavasti saatte rauhan sinne kotiin. Ja oli päätös perheenlisäyksestä kumpi vaan, niin kunhan molemmat on yhtä mieltä, niin hyvää tulee :)



Annique: Onnea ovisplussasta! Nyt vaan peittoja heilutteleen!



Ite täällä vietän tylsiä päiviä ovista odotellessa... Ja haikailen jo jouluvalojen perään, kohta varmaan on pakko käydä ostamassa uusia, kun on niin pimeetä, eikä ees lunta! Aiemmilta vuosilta ei taida ollal muuta ku yks kynttelikkö ja pieni joulukuusi. Nyt on pakko saada jotain piristystä ikkunoihin! Vähän aikasta, mutta voi kai niitä ostaa vähän vähemmän joulusiakin :)



Kaikille kovasti plussasäteitä, ja erityisesti Korallille!



- bee kp 9/27-30 -

Eipä tosiaan mitään uutta tännekään. Laskujeni mukaan ovis olisi loppuviikosta, saa nähdä. Ei vielä ainakaan ole mitään tuntemuksia.



Täällä meillä päin on ihan karsea ilma, sataa jotain märkää ja vetistä ja on ihan harmaata, plääh. Tulis kunnon talvi, vois piristää mieltäkin.



Tutin vuotoihin en osaa kommentoida, kun itsellä yleensä ole mitään menkkojen lisäks, paitsi nyt tavallista valkovuotoo, mutta kaiketi naisella voi kaikenlaista olla =) Kummallinen on naisen ruumis... =) Mulla on vaan yleensä kaikenlaisia kummallisia alavatsakipuja, lääkärissäkin juossut, mut ei niihin mitään syytä ole löytynyt. Paitsi kerran yksi lääkäri meinasi, että johtuivat itämaisesta tanssista, jota silloin harrastin... heh, enpä tiiä.



Tämmöisiä tänään

höpöttelee murunmamma

kp11/27-29 jos osasin laskea oikein=)

Annique: hienoa, että kaikki näytti olevan kunnossa!



Rizza: höh, verikokeiden tuloksista. :( Toisaalta kuitenkin hyvä, että se nyt huomattiin, että asialle voidaan sitten tehdä jotain. Eli hormonia vain kehiin :)



unolma08: pahoittelut tädistä!



Olin myös eilen lääkärissä. Endo ei ole pahentunut ainakaan sille tasolle, että se näkyisi ultrassa. Jee! Mutta. Ilmeisesti en ovuloi tässä kierrossa ollenkaan :( On kuulemma normaalia, ettei joka kierrossa ovuloi, eikä tarvitse huolestua. Mutta kyllä mä ainakin siitä huolestun! Varsinkin, kun oireiden mukaan katsottuna saattaa olla, että ovuloin vain joka toisella kierrolla. Huoh! Nyt sitten entistä innokkaampaa ovistestailua seuraavissa kierroissa. Tiedättekö, onko ainoat ovistestit, joissa ei tarvitse itse tulkita mitään, ne digitaaliset testit?



Nyt on sitten jo mahdollisesti 2 raskautumista hidastavaa tekijää meikäläisessä. :( Puolen vuoden päästä saadaan tarvittaessa puhelinsoitolla lähete tutkimuksiin ja jossain vaiheessa sitä ennen pitää testauttaa miehen sperma. Tämä kierto nyt taitaa tosiaan olla jo sitten menetetty. Tällä hetkellä muutenkin mielialat vähän sitä luokkaa, että tosi onnellinen olen jos nyt edes tuon seuraavan puolen vuoden aikana raskaaksi tulisin. Ekojen kiertojen " pakko tärpätä tässä kierrossa" kuulostaa jo aika kaukaiselta.



dharmian kp 13/26-27 yk6

Täti tuli tänään, joten taidan siirtyä tuolta heinäkuisista tällä puolelle. En kylläkään heinäkuisiin montaa kertaa kerinnyt kirjoittelemaankaan.



Mieli hieman maassa vaikka vasta kolmas yk. lähteekin käyntiin. Esikoisestakin tärppäsi kuitenkin vasta yk. 6, joten luulen että täällä vielä jokunen kuukausi pyöritään. Toiveet on vaan aina loppu kierrosta aivan liian korkealla. Kumpa pystyisikin hieman tätä kuumetta laskemaan... jos vaikka sit tärppäisinkin.



kp. 1/34 yk.3

Tänään aloitin Terolut-kuurin. Verikokeen tulokset saan tietää torstaina, kun lääkäri soittaa. Toivottavasti tuo helpostusta elämään ja vaikka plussankin samalla. Tulisi niin täydelliseen aikaan, nyt jos tärppäisi ja syntyisi elokuussa. Mies sai vakituisen työpaikan 240km:n päästä ja sinne paikkakunnalle oltaisiin kesällä muuttamassa. En haluaisi irtisanoutua töistäni, vaan jäädä äitiyslomalle/hoitovapaalle, jotta voisin jättää " takaportin" auki, jos ei viihdytäkään miehen työpaikkakunnalla. Tai jos ei nyt sitten tärppiä kuulu, niin täytyy keväämmällä esimiehen kanssa keskustella sisäisestä siirrosta toiselle paikkakunnalle. Kaikenlaisia suunnitelmia on tiedossa, mihin synnyttäminen kesän lopulla sopisi niin täydellisesti.. =)



t. Kapa 15/28-35 (47) yk 8


Hyvä että sulla löyty nyt joku syy, mulla kun ei verikokeet tmv ole paljastaneet mitään. Tänään tuli postissa miehen simppatestienkin tulokset ja ne oli täysin normaalit. Eli siis selittämätön (sekundäärinen) lapsettomuus.



Minulle lapsettomuuslääkäri lupasi, että saan clomit kokeiluun jos miehen tulokset on normaalit. Meinasi että voi puhelimitse hoitaa sen reseptin mulle, täällä päin ei clomien kanssa vissiin mitään tarkastusultria tehdäkään. Mulla on puhelinaika lääkärille vasta parin viikon päähän, mutta toisaalta en tähän kiertoon olisi clomeja vielä kerinnyt saanutkaan. Toivottavasti ehdin saada ne jo seuraavaan kiertoon. Voisitko sä kysyä, että saisitko niihin reseptiä? Saisitko ees puhelinajan lääkärille niin voisit kysyä, vaikka et käyntiaikaa saisikaan?



Tsemppiä sulle! Ja muillekin tietty!





Koralli73 yk17

Täällä odotellaan tädin lähtöä. Vuoto tuntuu nyt jo loppuvan... viimeksi täti pysyi kylässä jonkun kahdeksan päivää, joten hienoa jos nyt jo loppuisi. Malttamattomana odottelemaan ovista.. tuntuu että siihenkin on vielä niin pitkä aika:(



Plussa onnea kaikille, (erityisesti teille pitkään yrittäneille.)

Kapalle kiitos pahoitteluista.



Kai se on mentävä tekemään ruokaa kun mies varmaan kohta tuleekin töistä. Ja muutenkin hyvää aikaa kotitöille kun poika päikkäreillä.



kp 3/34

Ovis oli sit yllättäen eilen, ainakin omien tuntemusten perusteella. Munasarjoja jomotti niin.... Nyt on kaikki oireet ohi taas. Toivottavasti ei ollut vain joku puhjennut kysta tai jotain.



Nyt sitten vaan jännäämään, että oisko tärpännyt.



Tosi paljon tsemppiä kaikille joilla raskautuminen kestää! Toivottavasti tämä olisi monelle se kuukausi kun tärppää, olisi mukava joululahja =)



Nyt kutsuu pesutupa



murunmamma

En ole moneen päivään ehtinyt tänne kirjoittelemaan....nyt menossa kp 31 eikä menkoista tietoakaan..viime kierrrossa menkat alkoi kp 31, joten onkohan taas menkat sekaisin vai vaan muuten pitkä kierto...tiedä häntä. Oviksen missasin taas ja peittoja ei ole heiluteltu yhtään miehen väsymyksen vuoksi taas vaihteeksi ja ehkä hieman omankin...töissä on rankkaa ja senkään vuoksi ei kiinnosta mikään..hermot ihan loppu ja paha mieli koko ajan.. hain yhtä työpaikkaakin...senvastaus selviää marraskuun lopulla ja joulukuun alussa...mietityttää toi ehkäisykin taas, eihän sitä voi jäädä heti pois jos uuden työapaikan saa...miksi elämän pitää olla aina näin hankalaa ???

pakannut olen yrittänyt ja siivoilla kaappeja sillä muutaman vkon päästä pitäisi muuttaa. Torstaina saadaan tietää saadaanko vuokra-asunto mitä ollaan haettu.



Unelma08 kp 31 / ?????

Just kun pääsin tänne kirjoittamaan ettei menkkoja näy,. niin nythän ne sitten alkoi ilman mitään oireita.....no, pettymys ei ole nyt kovin suuri, koska ei olla mitään tosiaan touhuttu ainakaan oikeeseen aikaan, joten olinkin ihan varma ettei tärppää...katsotaan nyt...tänään pitäisi päättää sitten aloitanko ehkäisyn vai en....pitää kai ottaa taas aiheeksi isännän kanssa tää aihe.....tai sitten odotan vielä yhden kuukauden...pitää miettiä.



Unelma08 kp 1/30 (ja taas 1 päivän lyhyempi kierto kuin viimeksi)

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat