Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

Meidän tyttö on 6v ja hänellä on paljon erilaisia ongelmia: kielen ymmärtämisen vaikeus, hahmotushäiriö, kontaktihäiriö, sosiaaliset ongelmat, itsetunnon ongelmat, hienomotoriset ongelmat, autistiset piirteet jne jne. Nämä siis sairaalan toteamia tutkimuksissa.



Voin sanoa, että elämä tytön kanssa on haastavaa ja ongelmaista. Ei yhtään sellaista kuin toisten lasteni kanssa. Heitä kohtaan tunnen lämpöä ja saan heistä iloa, mutta tytöstä en saa juuri mitään irti:(((.



Onko kellään muulla lasta, joka tuntuu niin haastavalta vanhemmilleen että hän ottaa vanhemmiltaan enemmän kuin antaa?



Tyttö on haastava itkunpuuskiensa, raivareidensa ja arkuutensa takia. Mutta haastavilta tuntuvat myös se, että tyttö luovuttaa niin helposti eikä häntä kiinnosta minkään uuden oppiminen!!



Muita vastaavassa tilanteessa olevia?

Sivut

Kommentit (52)

minulla on vajaa neljä vuotias poika, jota olen alkanu epäillä että kaikki ei ole aivan kohdallaan.

puheen ymmärtäminen ja tuottaminen on heikkoa, välillä tuntuu että jotkus yksinkertaiset jutut eivät mene perille tai ei ymmärrä. monet kerrat vain haahuilee ja kaikessa pitää olla vierellä vahtimassa mitä tekee että tekee käsketyn jutun.

On kyllä erittäin sosiaalinen, ystävällinen ja iloinen vesseli, mutta keskittyminen on heikkoa, ja tuntuu et monet taidot ovat jäljessä paitsi karkea motoriikka on kehittynyt hyvin, varmaa vilkkauden takia..myös erittäin itsepäinen ja jäärä.. siis joko on todella iloinen tai todella kiukkuinen. ei myöskään oo ikinä vierastanu eli on rohkea, mikä on kyllä erilaista kuin teillä..



keksikääs nyt mun pojalle diagnoosi?







Vierailija:

Lainaus:


me oltiin vaan " tyytyväisiä" kun poika oli silloin vauvana niiiiin " kiltti" (hiljainen, viihtyi hyvin yksinään..) no, kostautuihan se kiltteys sit lopulta..

Meillä kaikkein heikoin osa-alue on puhe.. sekä tuottaminen, että myös ymmärtäminen. ja sehän se niitä ongelmia aiheuttaakin.. kun toinen ei ymmärrä mitä pitäs tehdä (esim. ohjeet pitää pilkkoa pieniin pätkiin.. ja ei aina silloinkaan tajua mitä pitäs tehdä..) jää joskus pukiessaan ihmettelemään että mitäs näille pitäs tehdä (vaatteet kädessä). Muutenki se jää aina " haahuilemaan" , eli ei meinaa alkaa tekemään sitä mitä pitäs.



keskimmäinen on aika nokkela tapaus. Mutta sitten tää nuorimmainen.. taitaa olla toinen samanmoinen tapaus tulossa.. :/ kohta 3v, eikä vielä puhu.



onko teillä mitä terapoita? Meillä puheterapia ja nyt syksystä alkaen ollu myös toimintaterapia.




lukea että joku muukin väsyy ja turhautuu!!

Nämä on näitä vaiettuja asioita. Itse en ainakaan koe että minulla on yhtään ripausta enempää kykyä hoitaa tai ymmärtää erityislasta.

Itseasiassa välillä tuntuu, että olen aivan väärä henkilö elämään hänen kanssaan kun en kerta kaikkiaan jaksa joka päivä kuunnella samoja huutamisia ja miljoona kertaa jauhaa samoja asioita päivästä toiseen.



Joku kertoi ADHD:n eri piirteistä. Itse nimittäin esitin epäilykseni, kun lasta tutkittiin että hänellä olisi noita piirteitä, mutta psykologit yms. sanoi että ei ole ylivilkas. Mutta eikai se ole koko totuus?

Lapseni on juuri tuollainen koskettelija ja räplääjä. Se täytyy sanoa että se joskus alkaa 8 ween kohdalla jo ärsyttämään. Kun sitten on liikkeissään sen verran kömpelö että tavaroita hajoaa.

Toinen juttu on että tuo jankkaus. Ja jää ikään kuin levy päälle sekä tekemisissä että sanomisissa. On impulsiivinen ja kotonakin kulkeminen on joko juoksua tai puolipomppua. Ja sitä minä en kyllä meinaa jaksaa millään.

Tekemiset on joko olematonta tai sitten hyvin äkkiä rajua. Samoin äänenkäyttö.



Huhhuh! Terapeuttista tämä kirjoittaminen...

Ihanaa että joku joskus täällä kirjoittaa jostain oikeasta aiheesta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kolmen diagnoosin joukossa myös monimuotoinen kehityshäiriö. Lisäksi adhd ja kielen kehityksen erityisvaikeus.



Seuraavan vuoden seurantatutkimuksessa monimuotoinen kehityshäiriö pudotettiin diagnooseista pois, sillä todettiin lapsen alisuoriutuneen kaikista testeistä masennuksen vuoksi.



Masennus johtui tietysti ympäristön jatkuvasta negatiivisesta palautteesta ja siitä, että lapsen omassa pääsä koko maailma tuntui sekavalta ja hankalalta.



Pikkuhiljaa, monien vuosien terapioiden avulla osa asioista on kehittynyt eteenpäin ja jollain alueilla elämä ja arki helpottunut mutta lapsen kasvaessa tulee aina eteen uusia juttuja jotka tuntuvat hankalalta.



Itse olin ihan rikki ennen kuin saatiin diagnoosit; näin että lapsella on hätä mutta tutkimuksiin ei päästy. Lopulta kun lapsi meni kouluun, sain opettajan painostamaan avuksi ja pääsimme päivystylähetteellä tutkimuksiin, juuri sen masennuksen vuoksi.



Ja teille jotka ihailette, että miten vanhemmat aina vaan jaksaa. E me aina jaksettas mutta kun on ihan pakko, ei voi kuollakaan. Erityislapsi on rakas, jopa erityisen rakas tarvitsessaan suurempaa huolenpitoa, mutta joskus tuntuu, että haluaisi kaatua lattialle itkemään ja jäädä siihen.



Ja hoitohenkilökunta aina ihastelee ääneen kuinka olen sisukas, rauhallinen ja jaksan aina niin hienosti. Kuinka olen aina niin iloinenkin. Miten minä teille voisin sanoa, että joskus minuakin väsyttää ja itkettää- en enää tuollaisen kommentin jälkeen. Tuottaisinko pettymyksen teille?



Enhän minä voi muuta kuin jaksaa, lapsella on oikeus, erityislapsellakin, oikeaan hyvään elämään ja yhteiskunta ei sitä anna jollei vanhemmat jaksa sen puolesta taistella. Lapsi unohdetaan systeemin rattaisiin jollei vanhemmat ole oko ajan valppaita ja osaa vaatia hoitoa ja apua.



Mutta yhtään lapsistani olipa hänellä diagnoosi tai ei, en vaihtaisi ja kaikkien puolesta taistelen vaikka viimeiseen hengenvetoon jotta heitä koheltaisiin oikeudenmukaisesti ja jotta he kasvaisivat aikuisiksi jotka kykenevät normaaliin elämään.



Voi kuinka toivon, että he kaikki, lapseni, tietävät kuinka suuresti heitä rakastan huolimatta siitä, että välillä elämä tuntuu todella hankalalta, meistä kaikista.... Ja huolimatta siitä, etten aina muista heille kertoa kuinka rakkaita he ovat...

mutta pk:ssakin joutuu aikuinen olee vieressä nukkumisessa syömisessä ja pukemisessa, ku muuten lähtee seikkailee ympäriinsä. ei8kä pysy paikallaan sekunttiakaan, paitsi kun katsoo telkkaria tai hetken voi leikkiä, mutta sen hetkenkin on oppinu leikkii nyt vasta 3 vuoden jälkeen..



ja ihmettelen itse kun näen alle 2 vuotiaita jotka istuvat paikalla ja lukevat vaikka kirjaa, itse en nähnyt poikaani sen ikäisenä ikinä sellaista tekemässä..



ja esim ku hampaita pestään ni kaikkeen ympärillä olevaan pitää yrittää tarttua ja räplätä. ja aikasemmin nyt hieman rauhottunu ni mun piti pitää pojan kädestä kiinni ku otin hammasharjan ja ja laitoin tahnaa yhdellä kädellä ku poika ois lähteny livohkaan siitä sekunnisa..

onko tämä tavallista?..vai onko epäilykseni oikeita?



t:13

meillä kans poika leikkii yksin. Aluksi vähän surkuttelin sitä, että se JÄÄ yksin.. kunnes tajusin, että sehän JÄTTÄYTYY yksin! Eli haluu mieluummin olla omissa oloissaan. Isoissa ryhmissä oleminen on vaikeeta..nähtävästi se ympärillä oleva häly myös ärsyttää häntä! Ja kaikki uudet tilanteet/ihmiset/asiat on vaikeita! Se on sellainen " hitaasti lämpiävä miehen alku" , eli menee aikaa ennenkuin hyväksyy.



Nykyään kyllä on alkanu ymmärtää myös kavereiden päälle, joskus itkee että hänellä ei oo yhtään kaverii (jos pikkuveli, vajaa 5v) ei leikikään just sillä hetkellä hänen kanssaan.. voi toista..



Kaveripiirissä on yhdellä jos toisella jos jonkinlaista diagnoosia, niin tiedetään suurinpiirtein mistä puhutaan, ja ymmärretään toisiamme. ja niille joilla ei oo (erityis)lapsia niin me ollaan aika avoimesti kerrottu melkeinpä kaikille.. ehkä just sen takia, että ymmärtäisivät ehkä hivenen paremmin, että miks poika on sellainen ku on..



ookoo..Kiva oli " jutella" , mut nyt tää mamma taitaa lähtee nukkumaan..että jaksaa taas huomenna tätä härdelliä :)

Tsemppiä sinne!! erityisesti ap:lle, mutta myös muillekin " osanottajille" :)

adhd lapsi voi olla sosiaalinen kaveri. toisilla adhd näkyy käytöksessä ja toisilla oppimisessa ja vielä toisilla kummassakin. mun poikani on samanlainen, mutta pysyy paikallansa, mutta silti pojalla esim. neuvolassa tarkkaavaisuus pettää, vaikka penkillä istuukin.

monet adhd lapset kärsii puheenvastaanottamisesta. ymmärtämis vaikeudet on meilläkin lieviä.

meidän poika on aivan ihana, mutta suuttuu myös helposti.

pojallani ei ole käytöshäiriöita, mutta silti hänelle on suunniteltu neuropsykiatrisia tutkimuksia.

tavaroita poikani rakastaa ylikaiken ja lähtee mielellään keskustan tavarataloihin. vein pojan leluoastolle ja poikani katsoi minua ja sanoi kiitos äiti. poika puhuu viehättävällä tavalla, mutta usein ääni muuttuu kovaääniseksi. impulssit vie poikaani.

poika jankkaa paljon eli jumiutuu. omasta mielstäni lapseni on ainutlaatuinen.

adhd lapsia on erillaisia. ei tarvitse olla kauhukakara.

ollaan tosin siinä mielessä " onnellisessa asemassa" , että ongelmat alkoivat heti laitoksella ja samoin myös kuntoutus alkoi heti. Nyt 5-v puhetta alkaa jo tulla, mutta kyllä nämä vuodet on vanhentanut meitä vanhempia sellaset 10v!



Puheentuottaminen ja ymmärtäminen, motoriikassa ongelmia yms. on nämä hankalimmat jutut. Pienet jutut ja pienet ilot on se meidän juttu. Ollaan harjoiteltu pieniä vuoropuheluita, -mitä kuuluu?- kiitos hyvää. Lapsikin tykkää kun voi vastata ja olla vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Pikkuhiljaa edetään vuoropuheluissa, nyt lapsi jo kertoo muutamia asioita.



Mäkin ajattelin ennen samoin kuin tuo kliseinen sanonta kuuluu, mut kyllä mäkin olen silmäni avannut ja todennut, ettei tässä muu auta kuin jaksaa. Vai jättäisinkö lapseni ilman ruokaa ja vaatetta ihan vaan sen takia, että sattuu olemaan erityistä hoitoa ja huolenpitoa vaativaa??

No tulihan vähän kärjistettyä:)



Mut toisin kuin ap, mä taas saan tältä erityislapseltani paljon enemmän kuin tavislapseltani. Jaksan iloita hänen tekemisistään enemmän ja useammin kuin tavislapsestani, joka on oikeasti taitava ja älykäs, muttei viitsi käyttää tietojaan tai taitojaan.

Ehkäpä tässä on kyse ennemminkin luonteista kuin tavallisuudesta tai erityisyydestä.

Vierailija:

Lainaus:


välillä tuntuu että jotkus yksinkertaiset jutut eivät mene perille tai ei ymmärrä. monet kerrat vain haahuilee ja kaikessa pitää olla vierellä vahtimassa mitä tekee että tekee käsketyn jutun.

On kyllä erittäin sosiaalinen, ystävällinen ja iloinen vesseli, mutta keskittyminen on heikkoa, ja tuntuu et monet taidot ovat jäljessä paitsi karkea motoriikka on kehittynyt hyvin, varmaa vilkkauden takia..myös erittäin itsepäinen ja jäärä.. siis joko on todella iloinen tai todella kiukkuinen. ei myöskään oo ikinä vierastanu eli on rohkea, mikä on kyllä erilaista kuin teillä..



Vierailija:

Lainaus:


me oltiin vaan " tyytyväisiä" kun poika oli silloin vauvana niiiiin " kiltti" (hiljainen, viihtyi hyvin yksinään..) no, kostautuihan se kiltteys sit lopulta..







meillä on myös lapsi jolla on monimuotoinen kehityshäiriö.. muuten ihan sama, mut meillä on poika, kohta 7v. ja myös meillä kolme lasta!

Mites teillä.. monesko lapsi tämä f83 on?

Meillä on kaikenlisäks vielä esikoinen.. joten uusina vanhempina ei oikein tiedetty mistään mitään.



hermot meinaa todellakin välillä mennä! vaikka kuinka yrittää aatella että ei se oo sen lapsen vika (ei nyt ihan ehkä meidänkään..) mut silti, välillä kilahtaa.. :(

JUST SE ON VAIKEAA koska tytöstä ei tosiaan näy mitään päällepäin! Sit ihmiset ihmettelee että miten se on tuollainen?



Mua on kyl loukannut myös se että sukulaisetkaan ei usko mua, erityisesti mun suku. Että mä muka liioittelen asioita ja ei tytössä mitään vikaa ole... grrrhhhh.



Ja just eilen olimme kylässä jossa perheen tytön lisäksi oli toinenkin tyttö käymässä. Eikä tyttöni uskaltanut koko vierailun aikana leikkiä yhtään näiden tyttöjen kanssa vaikka ovat tuttuja molemmat!!! Ei lähestynytkään heitä vaikka miten yritin ja olin mukana jne. Mutta näin tyttö käyttäytyy heti jos on lapsiryhmässä, hän vetäytyy ja tuntee itsensä ulkopuoliseksi. Tilanne on ihan eri jos hän saa olla yksin jonkun ystävän kanssa. Silloin hän kyllä leikkii. Muttei ikinä jos joku tulee lisäksi mukaan, silloin hän vetäytyy.



Niin ja tuolla kyläpaikassa oli mukana tän toisen tytön äitikin ja luulen että hän vähän ihmetteli sitä miksi tyttöni oli niin ulkopuolisen ja " ulalla olevan" oloinen. Koska eihän tätä päällepäin näe!!



ap

se ei kyllä mene niin, että " se annetaan minkä jaksaa kantaa" , on silkkaa hurskastelua, jolla joissain tapauksissa (ei tässä) vaan halutaan pitää ihmiset nöyrinä.



Shit happens, deal with it. Elämässä tulee kurjia, epäoikeudenmkaisia, karmeita asioita eteen ihan puskista, mutta niistäkin voi jotenkin selvitä.



Edellisellä en tarkoita ap:n tytärtä vaan sitä että onnellisuuden mahdollisuuden takia hankaluuksiinkin on hyvä löytää positiivinen zoomi. Kakkosen " se annetaan minkä jaksaa kantaa" on eräs tällainen, mutta yleistotuus se ei ole.

minun poikani kans puhuu aivan omalla tavalla ja leikkii hirveesti vuoropuhelu leikkiä, mihin en ole mielestäni törmännyt vaikka olen ollut päiväkodissa töissä ni muiden lasten kohdalla, mutta en sit tiiä onko se normaalia yksilapsisessa perheessä..



13

Kivaa, kohtalotoveri!!! (vaikkei tätä toivois kyllä kellekään). Kyllä tosiaan, tytöllä on f83 diagnoosina. Tyttö on kaksonen eli hänellä on taviskaksosveli:). Ja he ovat esikoisia. Sitten on vielä pikkuvelikin.



Kyllä se on just kun sanoit: sitä oli/on välillä ihan ulalla. Ja silloin kun kaksoset oli pieniä niin kyllä mä ihmettelin tuota tyttöä. Se oli myös rankkaa kun tavallaan just ei tuosta tytöstä saanut samalla tavoin mitään " irti" kuin kaksosveljestään! Sit sitä ajatteli, että onko sitä näin huono äiti kun tyttö ei kehitykään niin kuin pitäisi? ja enkö mä tee tarpeeksi kun se on sellainen kun se on? Vaikka kaikkea yritti keksiä, niin ei tyttöä kiinnostanut.



Ja se ääniyliherkkyys ja muutenkin arkuus jokaista asiaa kohtaan! Apua! Oli vaikeaa lähteäkään minnekään kun ei tytöstä tiennyt.



Sit tuli vielä tää pikkuveli joka on vienyt kamalasti aikaa ja energiaa. Vaikuttaa tosin onneksi ihan tavislapselta mutta lapsiluku olisi kyllä EHKÄ jäänyt noihin kahteen jos olisin tytön ongelmista silloin jo ihan alussa tiennyt. Mutta kun nääkin ongelmat ovat selivnneet vasta ihan viime vuosina vasta.



Tsemppejä kauheesti ja tosiaan täälläkin kilahtaa usein sekä isällä että äidillä vaikka TIETÄÄ ettei se lapsi sitä tahallaan tee eikä se lapsi aina tajua mitä edes tekee! Mutta onhan se rasittavaa sanoa niistä samoista asioista aina se miljoona kertaa...:(((.

että näenköhän jo pojassani ongelmia joita ei itse asiassa ole, että hän on vain normaali kohta 4v poika joka hieman ehkä laahaa perässä mut ei merkittävästi...



en tiedä mitä tekisin.. no ehkä 4v neuvolan testeissä selviää jotain...

ja oli puheterapia, mutta päiväkodissakin sanovat kun on niin pieni, ni katsotaan vielä. ja 3v neuvolassa ei itse asiassa tehny mitään kun ei istunut hetkeäkään paikallaan. pitää nyt odottaa sitä 4 v neuvolaa ja pyytää keskustelu päiväkodissa ennen sitä.



kumma kun on päiväkodissa töissä ja hoitaa toisten lapsia mutta sitten oman kanssa on ihan ulalla..

Työskentelen kyllä samantapaisten lasten parissa. Tiedän, että he ovat vaativia ja olen monesti miettinyt, että kotona vanhemmilla on kyllä raskasta.

Toivottavasti sinulla on tyttärsi kanssa joku yhteinen juttu, tekeminen joka tuottaa teille molemmille iloa.

Vahvistuisi vähän positiiviset kokemuksetkin.



Muista, että se annetaan, jonka jaksaa kantaa. On varmaan joku syy, miksi sut on valikoitu tyttäresi äidiksi.

lapsia, terveitä, eikä heistä ole äidiksi. On pahoinpideltyjä jopa tapettuja lapsia.



Eli tuo klisee ei kylläpidä edes puoliksi paikkaansa...

Sivut

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat