Vierailija


Tässä siis avauksen tehneenä kaksosten äiti, jonka miehellä jonkin asteinen mielenterveysongelma. Elämämme on ollut viimeiset kaksi vuotta yhtä matalalentoa. Mies on käyttäytynyt järjettömästi ja kohdellut minua ja lapsiaan huonosti. Ei siis mitään lyömistä tms., mutta jatkuvaa raivoamista, huutamista, tiuskimista, suuttumista pikkuasioista ja riidanhakuisuutta.



Tein eropäätöksen viimein alkusyksystä ja olen mielestäni helpottunut. Vaikka vielä käytännön syistä asumme yhdessä, niin uskon, että villisti käyttäytyvät lapsemmekin rauhoittuvat, kun he pääsevät pois tästä epänormaalista kodistamme. He ovat minun kanssani aina rauhallisia ja kilttejä, mutta kun isi tulee kotiin, alkaa häiriökäyttäytyminen... Tiedän sen, että he oireilevat.



Onko kenellekään vastaavia kokemuksia siitä, miten lapset aistivat kodin pahan olon ja vanhempien keskinäiset riidat, ja käyttäytyvät siksi huonosti? Onko tilanne helpottunut, kun vanhemmat ovat muuttaneet erilleen ja mahdollisesti eronneet?

Kommentit (8)


Tässä ei nyt enää hdessä ratkomiset auta, kun toinen ei älyä omaa tilaansa eikä hakeudu hoitoon. En näe mitään syytä sille, että lasteni tarvitsisi kärsiä toisen vanhempansa epävakaasta käytöksestä ja päihteiden käytöstä. Tässä on kaksi vuotta yritetty näitä ongelmia ratkoa ja kun tulosta ei tule, taitaa ero olla paras ratkaisu.



Ap.

Kyllähän se lapsen oloa helpottaa, jos erosta on se hyöty, että vanhemat eivät enää eroamisen jälkeen riitele. Psykologien kanta on kuitenkin se, että mikäli riitely ei lopu eroon, niin se on ihan yhtä haitallista lapsille tapahtui se riitely kahden katon välillä kuin saman katon välillä, jos ja kun kyse on lapsen vanhemmista.



Mitenkäs olet ajatellut, että lapset tapaisivat isäänsä? Minkälaisin mielin olisit lapsia jättämässä isän hoiviin?



En tässä ole missään nimessä houkuttelemassa sinua jäämään huonoon suhteeseen ja sellaiseen tilanteeseen, jossa pahimmassa tapauksessa sekä sinä että lapset sairastuvat ihan myötäsyntyisesti. Herättelen vain ajatuksia siitä, että niin kauan kun parilla on yhteisiä lapsia, niin ongelmat eivät kuitenkaan valitettavasti poistu (miten ihana se ajatus olisikin, että ongelmat häviäisivät erossa), vaikka ei enää saman katon alla asuttaisikaan. Etäisyyttä niihin ongelmiin voi saada, mutta kokonaan omasta elämästä ne ei poistu, ei ainakaan sinä aikana ennen kuin lapset ovat täysikäisiä ja omilla jaloillaan. Siinä mielessä minusta kannattaisi yrittää hakea lapsien isälle apua jo nyt mahdollisuuksien rajoissa. Valitettavasti vain ihmiset harvoin haluavat tulla autetuiksi, oli sitten kyse mielenterveysongelmaisesta, väkivaltaisesta, alkoholistista tai pettäjästäkään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

En usko että se meno mitenkään eroamalla rauhottuisi, vaan lähinnä sillä että äiti ja isä YHDESSÄ ratkovat keskinäiset ongelmansa ja pitävät YHTÄ lapsiin nähden.

Kylläpäs jäi paha mieli kun kirjoitin sinulle noin. Tuntuu samalta kuin olisin lapselle kertonut ettei ole joulupukkia olemassa. Toki aikuisena ihmisenä ymmärrät, että joskus on valittava kahdesta huonosta vähemmän huono. Se illuusio, että erossa pääsisi vanhan suhteen paskoista eroon, olisi kyllä myös ihana säilyttää. Jaksa uskoa parempaan tulevaan!

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat