Vierailija

Pikavipeillä paikkaillaan sosiaaliturvan aukkoja



Julkaistu: 20:57



Hannele Tulonen



helsingin sanomat



Pienituloiset ovat ryhtyneet paikkaamaan sosiaaliturvan aukkoja korkeakorkoisilla pikavipeillä, sanoo tamperelainen velkaneuvoja Aki Jauro. Hän pitää ilmiötä huolestuttavana.



" Pikavippejä otetaan monessa taloudessa, kun ei ole yhtään ruokaa. Ne ovat monelle ainoa keino saada kauppalasku maksettua."



Toimeentulotukea eivät kaikki saa, ja ainakin vastaanotolle pitää jonottaa. " Jos vatsa ja jääkaappi ovat tyhjiä, kännykkävipillä avun saa nopeimmin" , Jauro sanoo.



Suomalaisilla on hänen mukaansa korkea velanmaksumoraali. Kun työttömyyskorvaus, eläke tai palkka tulee, sillä maksetaan ensin velkoja. Sitten lompakko voi olla taas tyhjä.



Jauron mielestä on epäkohta, ettei toimeentulotuen maksussa oteta huomioon vapaaehtoisesti maksettuja velkoja. Jos velka on mennyt ulosottoon, se huomioidaan.



Pikavipit ovat monelle viimeinen oljenkorsi, jonka avulla yritetään selviytyä muiden luottojen hoidosta, sanoo Vantaan talous- ja velkaneuvonnan päällikkö Jyrki Tuominen. Niihin turvautuvat yleensä heikompiosaisimmat.



" Joissain lapsiperheissä on ostettu joululahjoja, vaikkei niihin ole ollut varaakaan. Lähiviikkona tapauksia ilmaantuu vastaanotolle" , Tuomien kertoo. Esimerkiksi kodinkoneliikkeiden lyhennysvapaat jaksot menevät umpeen helmi-maaliskuussa.



Liikojen jouluostosten aiheuttamat ongelmat nousevat siten pintaan vähitellen. " Jos Visaa on vingutettu jouluna, lasku tulee tammi-helmikuussa, mutta lisäaikaneuvottelujen jälkeen ollaan jo kesän korvalla" , Aki Jauro toteaa.



Helsingin kaupungin velkaneuvonnassa ajanvaraukset lisääntyvät tammikuussa joulunajan hiljaiselon jälkeen, sanoo talous- ja velkaneuvoja Ilkka Passi. Vuoden alussa ihmiset usein päättävät panna asiat kuntoon.



Neuvonnan asiakkaat ovat Passin mukaan poikkeuksetta perusvelkaantuneita. Velkoja ovat kasvattaneet muun muassa kodin hankinnat, joihin nykyään usein liitetään rahoitusyhtiön luottoa. Pikavippien osuus kokonaisveloista ei ole kovin suuri ¿ ne ovat yleensä " muiden luottojen häntiä" .



Passi ei usko, että joulusta tulee tällä kertaa sen isompi piikki ajanvarauksiin kuin muinakaan vuosina. Niillä joiden talous on kuralla, se on ollut kuralla jo pidemmän aikaa.



Luottokunnan varatoimitusjohtajan Petri Carpénin mielestä joulun ostosriehaa liioitellaan. Tosin Visa-kortteja vingutellaan silloin ahkerimmin ja siksi maksumuistutuksia kertyy alkuvuodesta enemmän. " Laskunsa ihmiset hoitavat perinteisen vastuullisesti."



Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen mukaan velkajärjestelyssä olevien keskivelka on alentunut viime vuosina. Käräjäoikeuksissa vahvistettujen maksuohjelmien mediaanivelka oli 2006 noin 41 000 euroa. Tyypillinen velkaantunut on noin 45-vuotias, yksin elävä mies.



Lainojen hoitovaikeudet ovat kuitenkin lisääntymään päin. Rahoitustarkastuksen mukaan pankkien erääntyneet saamiset eli 30¿90 vuorokautta hoitamatta olleet lainat olivat lokakuussa kasvaneet 36 prosenttia edellisvuodesta.



" Aika pienistä summista siinä puhutaan. Kyllä pankkien luottosalkut ovat hyvässä kunnossa" , lohduttaa Jaana Rantama Ratan vakavaraisuusvalvonnasta.

Kommentit (1)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat