Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Seuraa 

Hei!



Olen huomannut, että lapsettomuus aiheuttaa hankalia tilanteita työpaikalla ja ystäväpiirissäkin. Meidän työpaikka on tosi naisvaltainen, aina joku on raskaana tai pienen lapsen äiti. No kahvipöytäkeskustelutkin pyörivät vaipparumban tai raskauden ympärillä niin koen olevani täysin ulkopuolinen keskusteluissa. Mitäpä minulla lapsettomalla on asioihin sanomista, kun ei ole omia lapsia. Meillä on pitkä lapsettomuustausta ja on hyvin vaikea uskoa onnistumiseen, olemme ns. selittämättömiä.



Nyt tuntuu siltä, etten taida jaksaa enää osallistua yhteisiin kahvihetkiin töissä, koska tuntuu ettei muusta enää puhutakaan. Ja kohta jatkamme taas hoitoja niin pettymysten keskellä en jaksa enää näitä vauvauutisia. Tuntuu siltä, että aina vain muille, mutta ei meille.

Kommentit (4)

Hei Satumarika,



tutulta kuulostavat tuntemuksesi. Tylsää, etteivät työkaverisi tajua ottaa huomioon sitä, etteivät kaikki joukossa pysty osallistumaan vauvajuttuihin - ei kuulosta kovin korrektilta. Yksin lounastaminen ja kahvittelu on varmasti ankea ajatus, mutta huonoimpina päivinä voisi ehkä olla itselle aika armeliasta hörpätä kahvikuppi vaikka naistenlehden ääressä...?



Minusta lapsettomuuden kanssa on tosi raskasta se, että siitä puhuminen auttaa joissakin tilanteissa oikeastaan ihan yhtä vähän kuin puhumattomuus. On tietysti helpompaa, jos voi ystäville ja työkavereillekin kertoa, mikä mieltä painaa ja vähän sillä oloaan keventää. Silti ulkopuolisuus taitaa olla tässä tilanteessa aika väistämätöntä. Vain samanlaisia kokemuksia läpikäyneet tuntuvat ymmärtävän, eikä kukaan oikein ole käynyt läpi ihan samaa.



Minusta tosi vaikeaa on ollut esimerkiksi se, että kerrottuani yhdessä ystäväporukassa lapsettomuudestamme avoimesti, päädyin tilanteeseen, jossa äidit tapaavat nykyään lähinnä keskenään ja minua ei kutsuta mukaan. Ihanan ajattelevaista (tietysti) on se, etteivät ystävät halua vaikeuttaa oloani loputtomilla vaippajutuilla. Silti tunnen oloni " tuplaulkopuoliseksi" , kun en voi itse valita edes tapaamisiin osallistumista - tai siis osallistumattomuutta. Vaikka en niihin tilanteisiin oikeasti edes haluaisi, ottaa silti ihan loputtomasti päähän se, että minusta piti tulla se porukan " erilainen" ...



Onnistumiseen uskominen on pitkän matkan jälkeen tosi vaikeaa, tiedän. Silti mekin olemme päättäneet yrittää vielä, selittämättömiä siis olemme mekin. Toivottavasti tässä vaikka tänä uutena vuonna käy hyvin, teille ja meille, eikä aina vaan muille!



Meilläkin naisvaltainen työyhteisö, ja varsin pieni sellainen vielä. Työkaverit pakosta tietää lapsettomuudestamme, kun hoidoista on ollut pakko kertoa poissaolojen takia. Silti meillä kahvipöytäkeskustelut on pelkkää lastenhoitoa ja yövalvomisia kun kaikilla muilla on pieniä lapsia. No, seurauksena se, että nykyään pyrin käymään tauoilla yksin kun ei jaksa hymyillen kuunnella. Kurjaa kyllä, mutta itselle helpompaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kiitos teille kaikille viesteistänne, " mukava" huomata, ettei ole yksin.



Muumimamma; en halua vähätellä tilannettasi, mutta mielestäni totaalilapsettomuus on kuitenkin erilaista kuin sekundäärinen, tähän vertaan siinä, että kun puheet pyörivät esim. synnytyksessä ja lapsenhoidossa niin meillä totaalilapsettomilla on vielä vaikeampaa, kun ei ole sitä omaa kokemusta. No voihan sitä tietty hoitaa toisten lapsia, mutta se ei ole sama asia. Kiitos kuitenkin kannanotostasi ja hienoa, että ajattelet meitä täysin lapsettomia.



Töissä ei siis tiedetä mun tilanteesta enkä halua hoidoista puhuakaan. Niinkuin joku kirjoittikin puhuminen ei ole aina hyväkään asia, jos joku kysyisi niin vastaisin ehkä, etten tiedä saadaanko lapsia. Mutta sen enempää en halua kertoa. Ystävät tietävät kyllä tilanteesta ja kutsuja tulee myös lasten synttäreillekin, mutta niihin en aina jaksa osallistua, koska siellä tulee myös niin ulkopuolinen olo. Kummilasten synttäreille kyllä yritän aina mennä, koska tottakai on kiva nähdä näitä pikkuisia.

Mulla/meillä tilanne toisenlainen, kun meillä kärsitään sekundäärisestä lapsettomuudesta (mulla ex-suhteesta 1 + mieheni kanssa 2 yhteistä), mutta musta tuntuu välillä siitä huolimatta pahalta " joukkokeskustelut" , jossa ihmiset puhuvat omista lapsukaisistaan/odotuksistaan.



Ja vaikka keskustelijat eivät (välttämättä) niin tarkoitakaan tehdä, niin kyllähän ne keskustelut helposti " jakavat" ihmiset lapsettomiin ja lapsen omaaviin/lasta odottaviin :(



Työkaverisi eivät ilmeisesti tiedä teidän tilanteestanne?

Ei sillä, että velvollisuutesi olisi kertoakaan, mutta...ehkes ihmiset osaisivat paremmin asettua sinun tilanteeseesi, eikä sanoillaan pahentaa oloasi.



Meillä sekundääristä (selittämätöntä) lapsettomuutta takana reilun 2 vuotta, ja kyllä töissä huomasin (jäin tosin työttömäksi, eli ei työsuhdetta tällä hetkellä) välillä " kiperiä" tilanteita, kun ihmiset ilakoivat raskauksistaan tai ylipäänsä puhuivat vauvoista yms.

En puhunut tutkimuksista/hoidoista/haaveistamme, muutamalle taisin jotakin " vihjaista" , tyyliin " vauva olisi tervetullut..." , tms., mutten varsinaisesti kertonut " koko totuutta" .



Vaikeita tilanteita nuo :/

Mieluustihan sitä keskustee lapsista(an) työkavereitten(kin) kanssa, mutta vaikea tietty on tietää kuka on tahattomasti lapseton.

Itse ainakin viimeiseen asti vältän kysymästä mahdollisista perheenlisäystoiveista tms., sillä tiedän, että asia on välillä " tulenarka" aihe :(



Jos susta tuntuu, että työkaverisi ymmärtäisivät tilanteenne, sano asiasta, tai koita välttää tilanteita, jossa mielipaha lisääntyy (tiedän: vaikeaa :( )



Voimia, ja toivotaan, että alkanut vuosi olisi toivoa täynnä, meille molemmille, sekä tietty muillekkin asian kanssa painiskeleville!

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat