Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Vierailija

Minä olin kipeä, ei mitään vakavaa mutta kuumeinen ja särkyinen. Huimasi niin että kysyin mieheltä katsoisiko lapsia (6v ja vajaan vuoden) jos menen sänkyyn ja sanoi katsovansa. Mielestäni hän olisi voinut kyllä itsekin patistaa minua sänkyyn, kuumetta oli kuitenkin 38,5 ja olin todella loppu.



Menin sänkyyn ja jossain vaiheessa heräsin kun 6v herätti minut ja sanoi että vauva vain itkee kun sillä on niin ikävä äitiä. Sanoin että jos sillä on joku hätä niin kyllä isi tuo sen tänne. Seuraavaksi heräsin kun vauva itki ja mies roikotti sen kainaloista sänkyyni ja sanoi että nyt riitti. 6v jäi meidän luo ja sanoi että vauva kaatui eikä hän ehtinyt ottamaan kiinni. Kysyin että mitä isi teki ja 6v kertoi että se NUKKUI! Kysyin että onko se nukkunut koko ajan ja lapsi sanoi että ensin se luki sohvalla kirjaa ja sitten alkoi nukkumaan.



Mulla napsahti jotain päässä ja menin vauva kainalossa miehen luo joka oli taas sohvalla ja tunnusti nukkuneensa kun oli niin kauhean väsynyt, ihan kuin se olisi ollut normaalia lasten vahtimista. Huusin idiootiksi ja kaikilla muillakin haukkumasanoilla ja loppujen lopuksi heitin miestä muovisella lelulla joka osui häntä nilkkaan. Mies vuorostaan raivostui ja hyökkäsi ylös sohvalta, löi minua nyrkillä ja lujaa olkapäähäni ja lantioon, ehdin sanomaan vain että varo vauvaa, joka oli sylissäni.



Kun mies siinä vielä huusi kuinka olen ihan hullu ja osuin häntä nilkkaan tosi arkaan kohtaan niin tyhmänä sanoin että niin, mä heitin sua lelulla ja sinä löit nyrkillä niin eikös se hakenut sen lelun ja heittänyt mua sillä huutaen että enkö tajunnut että se sattuu. Taas ehdin sanomaan että varo vauvaa jonka olin juuri laittanut syöttötuoliin. Onneksi lelu kimposi minusta toiseen suuntaan.



Nyt mietin mitä tehdä, tällaisia tilanteita meillä on harvoin mutta vuoden parin välein tilanne on mennyt siihen että mies on satuttanut minua fyysisesti ja olen minäkin ollut tosi ilkeä ja töninytkin häntä joten kaksi osapuolta tässäkin on. Meillä on pääosin hyvä olla yhdessä ja 8v taivalta takana. Minä en taida osata hillitä itseäni ja mieheni ei tosiaan osaa hallita agressiivisuuttaan kun hän suuttuu. Hän ei välittänyt siitä että vauvaan saattaa sattua. Kun näin miehen tulevan kohti otin tukevan asennon ja käänsin vauvan poispäin kun pelkäsin että kaadun siitä mitä tuleman sitten pitääkin. Mies ei varmaan ajatellut sitä, tai sitten ei välittänyt. Samoin se että heitti lelulla vaikka vauva oli metrin päässä minusta ja varoitinkin siitä.



Sanotte varmaan että olemme hulluja molemmat ja ansaitsemme toisemme jne. mutta onko meillä mitään toivoa selvitä tulevasta? Osaamme pääosin hallita käytöstämme mutta miksi tilanne joskus kuitenkin räjähtää?

Kommentit (16)

Eiköhän ole parempi selvitä siitä ihan erillään, jos tuollaiseksi menee. Suoisttelen molemille vihanhalinta kurssia. Millaisen kuvan teidän lapset saa, kun 6v seuraa viesestä kun tappelette??

Menkää yhdessä pari- tai perheterapiaan. Tuossa tapauksessa miehesi käytös oli totta kai tuomittavampaa, koska sinulla oli vauva sylissä, ja toisekseen on kuitenkin eri asia heittää lelulla kuin lyödä nyrkillä. Mutta perusongelma taitaa olla yhteinen. Ei peli ole pelattu, jos teillä on rakkautta ja tahto olla yhdessä, mutta jos ette tee jotain ongelmalle, voi vielä tapahtua jotain kamalaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Meillä väsymys aiheuttaa joskus hyvin harvoin jotain tönimistä tms, yleensä huudetaan.



Puhuttu ollaan ja paljon, ja parempaan päin ollaan menossa koko ajna.



Ainut vaan on sukulaiset, jotka eivät edes kaikkea tiedä, haluavat, että me erottais.



Ja osan syynä siihen luulen olevan kateus. Arki meillä sujuu loistavasti.



Ainut on tuollaiset kärjistymät; kipeys pitkään jatkunut stressi töissä ja lisäki muut ongelmat

Kannattais varmasti mennä jonnekin perheneuvolaan juttelemaan, että saatte uutta näkökulmaa tuohon teidän tilanteeseenne ja toimintaohjeita miten toimia kun alkaa " kiehua yli" .

itse en kyllä koskaan ole heittänyt miestäni millään vaikka on suututtanut.

Ei kuulu tapoihin vaikka oma äitini saattoi niin tehdä.



Ehkä pari keskustelutuokiota jonkin ulkopuolisen ammattilaisen kanssa avaisi silmiä puolin ja toisin.

Siihen asti mies oli rauhallinen vaikkakin ärsyttävä, sanoi vaan että olen hullu hysteerikko ja katsoi minua alentavasti ja puhui vaan siitä ettei olisi kuitenkaan ehtinyt estää lapsen kaatumista ja minä huusin ettei kyse ollut siitä vaan siitä että hän nukkui. Hän puolusteli sillä että enkö ymmärrä että hänellä oli univelkaa ja häntä väsytti.



12, pitää varmaankin puhua miehelle siitä nukkumisesta vielä myöhemmin. En ymmärrä sitä logiikkaa että jos pyydän häntä katsomaan lapsia kun menen lepäämään niin miksi hän ajatteli että kai hänkin voi torkut ottaa? Oikeasti hän on fiksu mies. Minä pelkään eniten että lapsi tukehtuu johonkin varsinkin kun on nyt siinä iässä että kaikki laitetaan suuhun. Kun joku menee kurkkuun pahasti niin siitä ei kuulu edes ääntä, ei kakomista, ei itkua, ei mitään. Sitä ei 6 vuotiaskaan välttämättä tajua, ihmettelee vain että mitäs se nyt puuhaa.



Meillä ei muuten toimi se että menisin halaamaan kun mies on vihainen tai huonolla tuulella, hän ei silloin halua ketään lähelle. Niin kauan kuin toinen vain pysyy hyvällä tuulella niin kumpikaan ei ala yksin tappelemaan. Aina se ei ole vaan helppoa.

ap

Syitä molemmissa ja tuo fyysinen väkivalta pitää kyllä saada loppumaan. Jos aikuinen ei pysty hillitsemään itseään, väkivalta vain raaistuu ja joskus voi sitten sattua tosi pahasti ja viimeisen kerran. Eikä lapsille ole hyväksi tuollaista nähdä ja kokea.



Toisekseen pisti silmään tuo, että voiko tuohon mieheen luottaa ollenkaan, kun ei lasten perään katsonut. 6-vuotias on liian nuori kaitsemaan vauvaa ja kantamaan vastuun.

Miehesi on varmaan myös väsynyt, mutta se ei oikeuta häntä lyömään! Kyllä aikuisen miehen ja isän pitäisi ymmärtää, että kun toinen on kipeä, hän on silloin lapsenvahtina ja antaa kipeän levätä. Hakekaa apua perheneuvolasta!

Meillä on joskus samantapaisia tilanteita, tosin mies ei ole lyönyt nyrkillä vaan läimäyttänyt kämmenellä.



Meillä minä olen todella temperamenttinen ja mies rauhallisempi. Mutta siinä vaiheessa hermostuu, jos alan häntä satuttamaan. Huutaa ja haukkua saisin niin kauan kuin haluan, eikä mies edes hermostuisi.



Miehesi ei harmaan suuttumuksensa lomasta käsittänyt vauvan olevan lähellä, vaikka sanoitkin siitä hänelle.



Muuten, minun miehelläni on ollut samanlaisia luuloja lasten hoidosta vielä toisenkin lapsen syntymän jälkeen. On kaiketi aika tavallista miehillä, eivät oikein käsitä mitä kaikkea lapsille olisi voinut tapahtua tuon nukkumisen aikana. Minä tulin kerran kaupasta kotiin ja lapset (6v ja 2v) leikkivät keskenään miehen nukkuessa sohvalla. Suutuin tietenkin miehelle, mutta siitä ei onneksi tullut riitaa. Hetken rauhoituttuani kysyin mieheltäni tajusiko hän edes mitä kaikkea olisi voinut tapahtua tuona hänen nukkumana aikanaa? Kuopus olisi voinut laittaa vaikka hellan päälle ja polttaa itsensä tai koko talon. Kuopus olisi voinut avata ulko-oven ja mennä rappuun ja tippua portaista ja taittaa niskansa. Kuopus olisi voinut taittaa niskansa kotimme rappusissa, jos esikoinen olisi mennyt yläkertaan ja unohtanut turvaportin auki. Kuopus olisi voinut kiivetä keittiön pöydälle ja tippua sieltä, kuopus olisi voinut .... Listani oli vieläkin pidempi, kun esittelin kaikki vaarat joihin lapset olisivat voineet joutua hänen päiväuniensa aikana. Kyllä mieskin jo vähän säikähti ja sanoi tehneensä väärin. Ei ollut ymmärtänyt ettei voi ottaa päiväunia, vaikka lapset leikkisivätkin nätisti keskenään. Sen jälkeen ei ole enää nukkunut lapsia hoitaessaan.



Kannattaisi varmaan keskustella miehesi kanssa noista tilanteista, ja voisitte yhdessä yrittää löytää tavan välttää noita riitoja. Meillä se tapa on sellainen, että kun toinen alkaa puhua toiselle ärsyyntyneeseen/vihaiseen äänen sävyyn, tai vaikka kumpikin, niin jompi kumpi menee ja pussaa ja halaa toista. Siinä vaiheessa on sitten aika vaikea olla enää toiselle vihainen vaikka kuinka haluaisikin. =)

Onneksi et muuten yhtään pimitä omaa osuuttasi ja tiedätkin, että itsekin toimit väärin. Minun mielestäni väärin toimiminen alkoi jo siitä, että aloit sättiä miestäsi LASTEN hoitamisesta LASTEN kuullen. Voi olla lapselle paha paikka nähdä, että isä ja äiti tappelevat hänen vuokseen. Veikkaisin että lapsenne luulevat nyt olevansa syypäitä sekä sanalliseen tappeluun että fyysiseen tappeluun. Muista kertoa lapsille, että syy ei ole heidän.



Vaikeahan se on itseä hillitä kun oikein suututtaa, ja jokainen äiti tietää, että tuollaisessa tilanteessa näkee taatusti punaista. Mutta silti. Jos ei muuten niin lasten tähden raivo pitää hillitä. Sitä paitsi jos haluat miehesi toimintaan muutosta, se ei tule raivoamalla vaan tarjoamalla miehellä " kasvot säilyttävä" mahdollisuus myöntää toimineensa väärin. Minäkin käytän joskus miehelle puhuessani lausetta, jota joku käytti edellisissä viesteissä: sanon miehelleni, että hän on niin fiksu, ettei voi oikeasti ajatella niin ja niin. Siitä on yleensä ihan hyvä aloittaa keskustelu ; )

Tiedän kyllä ettei lasten edessä saa menettää malttiaan, mutta en voi sille mitään. Menetän maltin myös esikoisen kanssa kun hän on oikein hankala, mutta onneksi en häntä ala heittelemään millään, mutta huudan ja häpeissäni tunnustan että silloin tulee myös haukuttua lasta rumastikin. Tietenkin pyydän anteeksi ja kerron etten missään nimessä tarkoittanut, heti kun olen rauhoittunut. Mutta eihän sen näin pitäisi mennä. Syyllisyys on valtava. Olen olemukseltani tosi kiltti, ymmärtäväinen ja ystävällinen enkä koskaan edes ärsyynny muille ihmisille. Harva voisi uskoa minusta tällaista. Muutama vuosi sitten juttelin terapeutin kanssa muutaman kerran ja hänkin sanoi että vaikea tilanne sillä kyse on perusuonteestani joka on äkkipikainen ja temperamenttinen. Rivien välistä luin että minun pitäisi vain olla vahvempi ihminen ja pysyä hyvissä päätöksissäni. Muuta apua en saanut. En vain ole yhtään vahvempi vaikka kuinka yritän. En tiedä kuka voisi auttaakaan minua hallitsemaan paremmin itseäni. Olen syvällisiä pohdiskeleva sielu ja ajatellut tätäkin asiaa varmasti joka kantilta. Olen tehnyt kymmeniä ellei satoja kertoja päätöksiä että ei enää. En osaa oikein miestäkään tuomita sillä en itse ole yhtään häntä parempi. Mies on toki vaarallisempi sillä hän on paljon voimakkaampi.

ap

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat