Vierailija

etko uudelleenkouluttaudu?

Sivut

Kommentit (85)

Vaikka en ole mitenkään urakeskeinen ihminen olen sitä mieltä että jokaisella tulisi olla oikeus työhön. Ja vaikka olisi kuinka mielenterveysongelmainen, ei 34v:lle saisi antaa pysyvää työkyvyttömyyseläkettä vaan jonkunlainen työtoimintapaikka vastineeksi eläkkeestä.



Jos pystyy netissä juhlimaan eläkepäätöstä pystyy tekemään jotain muutakin siis jotain järkevää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

taspainoiset eväät niiden omien tunnteuidn kavulle? Oikeasti kiinnsotaa, kun kuitenkin puhutaan niin paljon vurovaikutuksesta ja siitä, että lapsen kavu kehittyy pikälti heidän peilatessa omia tunteita vanhemmalta saamaan tunnepalautteeseen.



Ei kaikki persoonallisuushäiriöiset sentään kelvottomia ole vanhemmiksi. Minullakin on pershäiriö, mutta voin ihan hyvin kun ei tarvi olla töissä.

Lainaus:

Lisää koulutappajia kasvaa kun vanhemman etu menee lapsen edun edelle




Ei kaikki persoonallisuushäiriöiset sentään kelvottomia ole vanhemmiksi. Minullakin on pershäiriö, mutta voin ihan hyvin kun ei tarvi olla töissä. Niinkuin joku sanoi osuvasti, että ollaan stressi-invaliideja. Eikä sen stressin tarvi olla edes mistään negatiivisesta asiasta. Minun on esim. hirmu vaikea ylläpitää sellaista normaalia viretilaa. Parin tunnin asiakaspalaveri, jossa on hirmu _kivaa_ ja hilpeää, vaatii älyttömän palautumisajan. En jännitä ennen palaveria, palaverissa kukaan ei varmasti huomaa mitään outoa ja ihan aidosti viihdyn, mutta sitten kun pääsen kotiin se alkaa... Koko loppupäivän tulee inhottavia ahdistus- ja itseinhopiikkejä.



Kas kun mulla on ongelmia siinä, miten syntynyt tunne pääsee tietoisuuteeni. Jos vaikkapa tunnen ikävää jotain ihmistä kohtaan, se tieto ei koskaan pääse tietoiseen mieleeni. Saattaa olla, etten koskaan voinut ilmaista ikävääni vanhemmilleni siinä pelossa, että olisin kuormittanut heitä ja ollut ei-kiltti. Niinpä ikävään tarttui tunteita, jotka kertovat siitä vaillejäämisen kokemuksesta - koska jään vaille, olen huono. Toisin sanoen kun minussa viriää ikävän tunne (jota alitajunta ei uskalla päästää tietoisuuteeni), siitä ikävästä tulee minulle asti vain itseinhon tunne. Sen sijaan että kävisin läpi tunneprosessin "voi että minulla on ikävää X:ää", koen vain itseinhoa ja pahaa oloa. Mikä on sikälikin surullista, että ikävässä on paljon positiivisiakin asioita. Kaipaus, rakkaus, jälleennäkemisen ilon odotus... Ne kaikki ovat silloin myös pois tietoisuudestani.



Kun monet positiivisetkin tunteet toimivat tällä periaatteella, maailma on miinakenttä, jossa ei voi koskaan tietää mitä reaktioita mistäkin tilanteesta seuraa ja miten tuskallisia ne on. Väkisinkin siinä eristäytyy. Ja sitten joskus niin turhauttaa kun täällä vaan puhutaan sossunpummeista ja laiskuudesta ja ÄH.

=( Vaan eipä ole edes ehdotettu että voisin jäädä eläkkeelle, vaikka esim. pers.häiriöni ei ole "parantuvaa" sorttia (tullut lapsuudessa, kun äitini laiminlöi minua uhmaikäisenä ja myöhemmin nuoruudessa ei kestänyt murrosiän kapinaa; tietty kehitysvaihe jäi kokonaan välistä ja jouduin aikuistumaan muutenkin liian aikaisin, tästä on mustaa valkoisella) ja itsemurhariski on siinä 10-15%. Tällä hetkellä ahdistukseni on niin paha, että kuukautiseni ovat jääneet pois, ruokahaluni mennyttä ja väsyneenä alan näkemään harhoja (kaapista hyökkää joku). ='( Kävin päivystyksessä, mitä sanoivat? "Ota nämä ja mene kotiin nukkumaan"; sain lääkkeitä (sellaisia joita ei voi syödä kauan putkeen) ja nuku nyt siinä kun yksikin kolaus rappukäytävässä saa aikaan sen, että luulen jonkun tunkeutuvan kotiimme...viime aikoina olen myös nähnyt painajaisia siitä että taaperomme kuolee tavalla tai toisella (hukkuu, lyö itsensä johonkin...).



VOISIKO JOKU JO TAJUTA ETTÄ EN JAKSA KAUAA??? En aina voi lähteä edes ulos, koska pelkään ihmisiä vähän ja vatsani menee sekaisin ajatuksesta liikkua julkisella paikalla...

Entinen koulukaveri on eläkkeellä epilepsian takia ja ei hyvin mene, on mielenterveysongelmia, yksinäisyyttä, syöpöttelyä ja sitäkautta kymmeniä kiloja ylipainoa jne. kun ei ole työelämässä eikä ole säännöllistä päiväohjelmaa& kavereita.

Persoonallisuushäiriö ei eläkkeeseen riitä, vaan rinnalle tarvitaan muutakin. Eli ap:llä on oltava joku "sairaus", persoonallisuushäiriö on luonnevika, mutta se ei eläkettä tuo.

Ei persoonallisuushäiriöitä lasketa mielisairauksien kirjoon kuuluvaksi.

Lainaus:

Taas on yksi hullu pois pilaamasta muiden työssäkäyvien elämää!!

Hyvin saan peilattua, aidosti rakastan lastani ja tiedän kuinka tärkeää on näyttää se. Tätä en käsitä; MIKSI te "normaalit" luulette että jokainen pers. häiriöinen on yhtä sairas kuin kirjan esimerkit? =) Kyllä masentuneella ja häiriintyneellä ihmiselläkin voi olla vahva rakkaus lastaan kohtaan, tietoa sopivasta käyttäytymisestä lapsen lähellä ja voimakas VASTUUNTUNNE, joka estää omalta osaltaan tuhoavaa käytöstä.



Muistan kun aloin oireilemaan lapsen vauva-ajan puolessa välissä ja ensimmäinen ajatukseni oli, että vien sen negatiivisen oloni pois lapsen luota; hymyilin lattialla leikkivälle lapselle, silitin vähän ja kerroin että äiti käy vähän rauhoittumassa. Sitten menin toiseen huoneeseen minuutiksi, soitin miehelle ja itkin, että tule kotiin. Palasin lapsen luo, selitin hämmästyneelle pikkuihmiselle että äidillä on vähän paha olo ja siksi itkettää, mutta älä kulta sure, isi tulee kohta kotiin ja me voisimme syödä häntä odotellessa. Menimme syömään ja puristin itsestäni kaiken irti että en vajonnut maahan sikiöasentoon.

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat